SaiPa mediassa

  • 1 175 169
  • 4 233

Eugene

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, SaiPa, Ketterä
Etelä-Saimaasta tänään mielestäni ihan hyvä sitaatti Alpo Suhoselta:

– Ensinnäkin pitää todeta, että yhtään kokonaista peliä en ole nähnyt. Klippejä kyllä. Ainoat, mitkä olen nähnyt kokonaan, ovat olleet valmentaja Virran haastatteluja. En oikein ymmärrä, miksi hän on niin ylimielinen. Jotenkin koko ajan irrottaa itsensä eroon joukkueesta ja sen tekemisestä, eli ulkoistaa itsensä joukkueesta. Se on tietysti yksi tapa yrittää luoda jännitettä pelaajiin, mutta luulen, ettei tämä vanhan liiton tyyli tule toimimaan enää nykypäivänä.
Suhoselta hyvä kommentti. En tiedä, mikä fiilis siellä on pukukopissa, mutta jos johtavassa asemassa työskentelevällä henkilöllä ei ole mitään kykyä (tai tahtoa) sopeutua ja mukautua tilanteisiin, eikä osaa käyttää erilaisia johtamistyylejä, niin auttamatta se näkyy johdettavissa, tässä tapauksessa pelaajissa. Voihan tuollainen virtamainen, käsittääkseni todella autoritäärinen tyyli toimia tietyssä ympäristössä ja oikeille ihmisille, kuten Lukossa nähtiin upean mestaruuden myötä, mutta toimiiko se Lappeenrannassa SaiPan pelaajille? Pospisilille pitäisi ainakin toimia, mutta jos siellä ei pystytä erilaisiin ihmisiin ja erilaisiin tilanteisiin soveltamaan eri tapoja, niin onhan se pitkä miinus.

Kehittyykö Pekka Virta päävalmentajan asemassa toimivana johtajana ja pyrkiikö kehittymään? Omakohtaisen kokemuksen mukaan tämä vanhan liiton johtamistyyli on aikansa elänyt ja vanhentunut. Sillekin on silti paikkansa ja tilanteensa, mutta sen ei pitäisi enää nykyaikana olla se ainoa tapa, mitä johtajan asemassa toteutetaan.

Ja tosiaan pelkkää omaa pohdintaa aiheesta, mitään varmaa ja totuutta en tiedä Virran johtamistyylistä sen enempää kuin mitä ulospäin näyttää. Harmittaa ja huolestuttaa vain tämä SaiPan nykytilanne ja välillä tulee mietittyä mikä tähän on johtanut. Odotukset olivat hieman enemmän noin meritoituneen valmentajan alaisuudessa pelaavalta SaiPalta.
 
Reinhart

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Montreal Canadiens

Mielestäni hyviä nostoja Apelta. Valmentajan pitäisi saada pelaajat kehittymään, kukoistamaan ja pelaajien pitäisi saada se osaaminen pelissä esiin minkä osaavat. Tällä hetkellä joukkue alisuorittaa. Se mikä siihen on juurisyy(t) niin pitäisi kyllä valmennuksen löytää ja siihen lääkkeet ja keinot. Pekka taitaa olla yhden tyylin ja pelikirjan valmentaja ja ei lähde tuota kirjaansa muuttamaan vaikka se veisi sitten perikatoon. Lukossa oli hyvä pelaajamateriaali ja mestaruus tuli siellä vasta viimeisenä kautena. SaiPassa kun pitäisi ottaa materiaalista irti kokoajan kaikki osaaminen. Jääkiekko ja peli kehittyy kokoajan ja kyllä mielestäni näitä pelikirjoja ja johtamista on hiottava lajikehityksen mukaan.
 
Theofilus

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Etelä-Saimaan urheilutoimittajatkin voisivat kaivaa munat kainaloista ja kirjoittaa vähän terävämmin SaiPasta ja kysellä ikäviä johdolta sekä valmennukselta. Sielläkin jostain syystä tunnutaan käsiteltävän SaiPaa silkkihansikkain. Taitavat rassukat pelätä, ettei tule enää kutsuja aitioihin yms.
 
Don Sputnik

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Liverpool

Tää on muuten hyvä nosto. Todellakin pitäisi nyt kirjoittaa ja kysellä helvetin terävällä kynällä.
 
Mälkiä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilmoitetaan lähiviikkoina
Tää on muuten hyvä nosto. Todellakin pitäisi nyt kirjoittaa ja kysellä helvetin terävällä kynällä.
Ja samaan hengenvetoon, toivottavasti Kaukaan päädyssäkin uskallettaisiin antaa suoremmin painetta SaiPan johdon suuntaan. Minusta se ei oikein ole suoraa puhetta SaiPasta, kun tässä konkurssissa selitellään jonkun möttösen syötöstä joka menikin harmillisesti lusikkapuolelle eikä sille toiselle puolelle ja siksi hävittiin se yks peli, tai jostain runsaista "maalipaikoista", joiksi lasketaan nekin kerrat, kun syöttö ei edes mene perille sinne maalipaikkaan. SaiPa on nyt neljättä kautta putkeen kilpailukyvytön seura tässä Liigassa, joten asioita voisi ehkä tonkia vähän eri tasolla kuin yksittäisten syöttöjen analysoinnista.

Kaikki paine on plussaa, sillä tuo touhuilu ei muutu, mikäli naamat seurajohdossa eivät muutu.
 
redpecka

Kaukaan Pääty on kumminkin vain top3 SaiPa-aiheinen podcasti maailmassa, joten en olisi ihan näin jyrkkä kuin sinä.

Mielelläni kyllä kuuntelen kastausta. Ehkä vituttaa hieman tuon Asiantuntijan tavisseuraajien dissaus asiantuntemattomuuksissaan kun ei muka osata analysoida oikein ja yhdestä hifkivoitosta hänen mukaansa on jengi ihan pähkinöinä eikä osata valita puoliamme.

Mitä palstaa lukee Pehkonen? Täällä ainakin 95% oli iloisia ylipäätään että saatiin pakko-Lalli-voitto perjantai-illasta mälkiä-kusipää-kiekolla eikä kukaan tainnut luulla että nyt napsahti Virran projekti kohdilleen. Ylimielistä toimintaa asiantuntijalta. Jos taas tarkoitti jotain IP-lehtien kommenttiosioita niin joo, samaa mieltä, mutta kuka niitä lukee tai ainakaan niistä tuohtuu.
 
Rautanaamio

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, New Jersey Devils

Aikamoista jaarittelua; "ollut vähän niin ja näin, kun samaan aikaan olisi voinut olla noinkin". Mikään ei siis tule muuttumaan. Tämä tietenkin oli odotettavissa.

Positiiviseksi asiaksi Markkanen listasi Lappeenrannan hallihankkeen, josta lähiaikana pitäisi kuulua hyvää.
Tästähän toki piti kuulua jo n. kuukausi sitten.

En pidätä hengistystäni.
 
redpecka

Jäsen
Ihan hyvin veti Markkanen vaikean paikan. Mikä ei tarkoita, että olisin nyt kaikesta huojentunut ja usko palautunut, mutta ei tuollaista katsausta tuon paremmin voi vetää. Pari jännää asiaa hatarien hallihöpinöiden lisäksi tarttui korvaan:

- Fitzgeraldille ei olla aktiivisesti etsimässä korvaajaa, mennään Koskenkorva-lainalla. (Muistaako jengi vielä muuten, että Kossuhan ei saa pelata Kärppiä vastaan eli ollee pois kokoonpanosta seuraavassa pelissä.)

- Markkasen puheista koskien ex-valmentajien oikeusjuttua paistoi läpi, että hommaa ei olla vielä katsottu loppuun asti. "Jää nähtäväksi miten asia päättyy." Eli korkeimmassa nähdään!

- Ja että kesällä tulisi ehkä täydennystä UTJ-osastolle.
 
teude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings/Lions, Jokerit, SaiPa
- Markkasen puheista koskien ex-valmentajien oikeusjuttua paistoi läpi, että hommaa ei olla vielä katsottu loppuun asti. "Jää nähtäväksi miten asia päättyy." Eli korkeimmassa nähdään!
Tämä pitäisi kyllä nyt ihan oikeasti jo jättää ja unohtaa, syödään se paska ja mennään eteenpäin.
 
Zolomy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerrotaan lähiviikkoina
- Markkasen puheista koskien ex-valmentajien oikeusjuttua paistoi läpi, että hommaa ei olla vielä katsottu loppuun asti. "Jää nähtäväksi miten asia päättyy." Eli korkeimmassa nähdään!

- Ja että kesällä tulisi ehkä täydennystä UTJ-osastolle.

Voi perkele Jussi.
 
anthax

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Ihan hyvin veti Markkanen vaikean paikan. Mikä ei tarkoita, että olisin nyt kaikesta huojentunut ja usko palautunut, mutta ei tuollaista katsausta tuon paremmin voi vetää. Pari jännää asiaa hatarien hallihöpinöiden lisäksi tarttui korvaan:

- Fitzgeraldille ei olla aktiivisesti etsimässä korvaajaa, mennään Koskenkorva-lainalla. (Muistaako jengi vielä muuten, että Kossuhan ei saa pelata Kärppiä vastaan eli ollee pois kokoonpanosta seuraavassa pelissä.)

- Markkasen puheista koskien ex-valmentajien oikeusjuttua paistoi läpi, että hommaa ei olla vielä katsottu loppuun asti. "Jää nähtäväksi miten asia päättyy." Eli korkeimmassa nähdään!

- Ja että kesällä tulisi ehkä täydennystä UTJ-osastolle.
Ihan varppina nyt tulee kun sanottiin näin. Taisi mennä itseltä ohi se edellinen sisääntulo, kun sanottiin että kyllä tähän osastolle nyt apuja on tulossa. Kategoriaan uskotaan ku nähdään.
 
emz1

Jäsen
Todella erilaisia tulkintoja löytyy Markkasen lausunnoista.

- Kokoajan tehdään töitä sen eteen (korvaajan löytyminen), mutta nopeaa ratkaisua ei ole löydössä -> SaiPa ei etsi aktiivisesti korvaajaa Fitzgeraldille
- Itsellä ollut kokoajan ajatus että viimeistään ensi kesänä siihen tulee muutos (UTJ) -> Ei ole tulossa ketään.

Sisältö itsessään oli aika odotetun kaltainen jossa sanottiin jotain, mutta kun ollaan sellaisissa aiheissa missä ei voi luvata tulevasta mitään niin sitten se on tuollaista vähän tiedossa olevien juttujen ympäripyöreätä pyörittelyä. Ohuen ohut + sille että oikeusjuttu ja whatsapp-kohut koluttiin läpi vaikka niihin ei juuri mitään erikoista uutta ollutkaan tarjota. Parempi silti näin kuin että olisi vain lakaistu katsauksen ulkopuolelle.

Tuloksia tässä enemmän moni odottelee kuin puheita.
 
ForNever

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Anaheim Ducks, Linköping HC
Aikamoista jaarittelua; "ollut vähän niin ja näin, kun samaan aikaan olisi voinut olla noinkin". Mikään ei siis tule muuttumaan. Tämä tietenkin oli odotettavissa.

Positiiviseksi asiaksi Markkanen listasi Lappeenrannan hallihankkeen, josta lähiaikana pitäisi kuulua hyvää.
Tästähän toki piti kuulua jo n. kuukausi sitten.

En pidätä hengistystäni.
Jooh, valitettavan odotettua tekstiä Markkaselta pitkälti mallia meillä on toki ollut paljon huonoa, mutta mielestäni taustalla on myös paljon hyvää. "Me ollaan suurimpaan osaan [pelaajista] erittäin tyytyväisiä ketä meillä on täällä" oli suorastaan pelottavan optimistinen lausahdus tässä tilanteessa. Tuon voisi sivuuttaa helposti, jos maaleja olisi tullut 10 enemmän ja pisteitä olisi edes 6-9 enemmän, mutta näin ei ole. Muutosta tarvitaan, mutta mitään sellaista ei luvattu tai edes luvattu yrittää tavoitella.

Kaiken lisäksi Fitzgeraldin korvaavaa keskushyökkääjää ei ilmeisesti ole löytymässä lähiaikoina, joka on hälyttävää, vaikka pelaajamarkkinatilanteen ymmärränkin. Lähes koko kausi on kuitenkin menty ilman yhtä kahden kärkikentän sentteriä, jossa annetaan ihan älyttömästi tasoitusta, koska ykkössentteri on joukkueen tärkein pelaaja. Kaikki pelejä katsoneet tietävät, ettei Koskenkorva tällä hetkellä täytä kärkiketjujen keskushyökkääjän saappaita Liigassa.

Mielestäni Markkasen näkökulma on väärä, ettei tällaisella kärkipelaajalla voisi olla isoakin vaikutusta joukkueen pelin vaikeuksien avaamisen suhteen. Vai miten Petman muuten oli ykkössentterinä selvästi joukkueen paras hyökkääjä suurimman osan viime kaudesta ja paransi tätä kautta koko ketjunsa peliä? Ja kuitenkin kun Markkanenkin myönsi henkisen lukon olemassaolon, niin miten ulkopuolelta tuleva pelaaja ilman tällaista vaikeutta ei muka voisi sitä muille avata? Jos Morand laittaisi nykyisenä ykkössentterinä paikoistaan sisään, niin SaiPalla olisi varmaan viisi tai ainakin muutama maali ja piste enemmän.

Jätän henkilökohtaisen epäluottamuslauseeni Markkasta kohtaan tämän tilannekatsauksen sekä kauden peliotteiden pohjalta. Nyt on aika astua syrjään vähintään UTJ:n paikalta.
 
Zolomy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerrotaan lähiviikkoina
Todella erilaisia tulkintoja löytyy Markkasen lausunnoista.

- Kokoajan tehdään töitä sen eteen (korvaajan löytyminen), mutta nopeaa ratkaisua ei ole löydössä -> SaiPa ei etsi aktiivisesti korvaajaa Fitzgeraldille
- Itsellä ollut kokoajan ajatus että viimeistään ensi kesänä siihen tulee muutos (UTJ) -> Ei ole tulossa ketään.

Mua tossa jälkimmäisessä häiritsee se mitä anthax toi ylempänä esiin, eli jo viime keväälle piti olla luvassa jotain apua pelaajaskouttaukseen mutta mitään ei ole sen koommin kuulunut, ja nyt pitäisi odottaa jo ensi kesään jolloin "ehkä"/"ajatellaan" että saadaan joku. Ei todellakaan vakuuta tää touhu kun kohta toista vuotta oltu ilman. Silloin vois jotenkin ymmärtää jos oltaisiin edes jossain säälisijoilla, mutta nyt kun on oltu 3-4 vuoden otannalla keskimäärin liigan paskin joukkue niin vähän ripeämpi toiminta olisi paikallaan.
 
Viimeksi muokattu:

emz1

Jäsen
Mua tossa jälkimmäisessä häiritsee se mitä anthax toi ylempänä esiin, eli jo viime keväälle piti olla luvassa jotain apua pelaajaskouttaukseen mutta mitään ei ole sen koommin kuulunut, ja nyt pitäisi odottaa jo ensi kesään jolloin "ehkä"/"ajatellaan" että saadaan joku. Ei todellakaan vakuuta tää touhu kun kohta toista vuotta oltu ilman.
Luulisin, että tuolla kyseisellä avulla tarkoitettiin ulkopuolista ostettua palvelua scouttaukseen eli silloin ei kaiketi ollut tarkoituskaan että SaiPan palkkalistoille tulisi ketään uutta? En tiedä tarkkaan mitä sillä tarkoitettiin, mutta sellaiseen mielikuvan itse jäin että UTJ:tä ei olla saamassa, mutta ei olla täysin omavaraisena etsimässä pelaajia.

Totta kai yksi virhe seuraa aina toista ja varmasti sillä on ollut omanlainen vaikutus kun käydään oikeusjuttuja ja mihin panostetaan. Tuo keissi jos olisi voitettu niin kuin SaiPa toiveita elätteli niin varmasti sillä olisi voinut olla vaikutus siihen että UTJ:n hankinta olisi ollut joutuisampi.
 
Zolomy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerrotaan lähiviikkoina
Luulisin, että tuolla kyseisellä avulla tarkoitettiin ulkopuolista ostettua palvelua scouttaukseen eli silloin ei kaiketi ollut tarkoituskaan että SaiPan palkkalistoille tulisi ketään uutta? En tiedä tarkkaan mitä sillä tarkoitettiin, mutta sellaiseen mielikuvan itse jäin että UTJ:tä ei olla saamassa, mutta ei olla täysin omavaraisena etsimässä pelaajia.

Sehän se ongelma juuri on, kun kukaan ei tiedä mitä tuolla tarkoitettiin eikä asiasta ole mitään konkreettista jälkeä tuon yhden lausunnon lisäksi. Tuohon olisi riittänyt ihan pieninkin maininta, tyyliin verkkosivuilla uutinen "SaiPa yhteistyöhön scouttauspalvelu nönnönnöön kanssa". Nyt ei tiedetä onko mitään edes tapahtunut ja Jussi näyttää vähän hupiukolta.
 
anthax

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Luulisin, että tuolla kyseisellä avulla tarkoitettiin ulkopuolista ostettua palvelua scouttaukseen eli silloin ei kaiketi ollut tarkoituskaan että SaiPan palkkalistoille tulisi ketään uutta? En tiedä tarkkaan mitä sillä tarkoitettiin, mutta sellaiseen mielikuvan itse jäin että UTJ:tä ei olla saamassa, mutta ei olla täysin omavaraisena etsimässä pelaajia.

Totta kai yksi virhe seuraa aina toista ja varmasti sillä on ollut omanlainen vaikutus kun käydään oikeusjuttuja ja mihin panostetaan. Tuo keissi jos olisi voitettu niin kuin SaiPa toiveita elätteli niin varmasti sillä olisi voinut olla vaikutus siihen että UTJ:n hankinta olisi ollut joutuisampi.
Niin, skouttaukseen saatiin tai ei saatu apuja. Jos ei tiedetä mitään, niin näillä näytöillä ei olla saatu apuja. Mentiin oikeastaan enemmän metsään tuloksien perusteella, kuin aiemmin.

Itse vain toin tosiaan esiin mielipiteeni, että uskon kun näen tuon UTJ:n. Paljon on vuosien mittaan lupailtu ja selitelty hyvin vähin tuloksin. Kävin esim kuuntelemassa Lehterän jorinoita kausarilaisille kootut selitykset tilaisuudessa. Sieltä asti retoriikka on ollut samaa hyvin vähin konkreettisin tuloksin. Taitaa myös TJ olla aika hyvä öljykauppias lopulta.
 
Keltainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lautp, Saipa ja Veiterä. Ja Hakalin vosut
Tuohan oli täysin odotettua puhetta. Vai odottiko joku oikeasti jotain "vituiksihan kaikki on menny, pexi on niin hankala ukko et se saa kenkää ja koska tuli etsittyä huonot pelaajat, ni miekin eroan. Ps, älkää vitussa uusiko kausikortteja"
Tuon puheenvuoron olisi voinut kirjoittaa valmiiksi ihan minkä tahansa seuran johdon pidettäväksi. Ei mitään uutisarvoa.
 
Suosikkijoukkue
Kaikki suomalainen jääkiekko
Niin, skouttaukseen saatiin tai ei saatu apuja. Jos ei tiedetä mitään, niin näillä näytöillä ei olla saatu apuja. Mentiin oikeastaan enemmän metsään tuloksien perusteella, kuin aiemmin.

Itse vain toin tosiaan esiin mielipiteeni, että uskon kun näen tuon UTJ:n. Paljon on vuosien mittaan lupailtu ja selitelty hyvin vähin tuloksin. Kävin esim kuuntelemassa Lehterän jorinoita kausarilaisille kootut selitykset tilaisuudessa. Sieltä asti retoriikka on ollut samaa hyvin vähin konkreettisin tuloksin. Taitaa myös TJ olla aika hyvä öljykauppias lopulta.
Vaikka puhunkin nyt hieman itseäni vastaan niin toivottavasti SaiPa ei lähde hakemaan nyt tai tulevaisuudessa apuja scouttaukseen muualta ja/tai maksamaan ulkopuoliselle scoutille mitään rahasummia tiettyjen pelaajien tarkkailemisesta, vaan keskittyisi nyt löytämään UTJ:n. Mielummin jo aikaisemmin kuin kesällä, koska kesällä rupeaa olemaan jo myöhäistä ensi kautta ajatellen.

Kuten olen jo muutamaan otteeseen maininnut, olen ollut ja yritän olla edelleen positiivinen SaiPan suhteen. En missään nimessä halua nähdä tilannetta, jossa yksittäiselle scoutille maksetaan siksi, että UTJ:n palkkaaminen kestää tai venyy. Lisäksi kyseessä on koko seuralle niin merkittävän henkilön palkkauksesta, että ei ole syytä ottaa hallin käytävältä ensimmäistä vastaantulijaa sille paikalle. Kaikki ylimääräinen resurssi pitäisi nyt kohdistaa rekrytointiprosessiin. Tilanne on vaikea ja rahaa ei varmasti ole kassassa liikaa. Siksi haluan tarjota apuani.

Jos Jussi tai joku muu organisaation sisältä haluaa kysyä mielipidettäni jostain pelaajasta tai pyytää minulta apua, olen valmis auttamaan ja antamaan oman näkemykseni sekä osaamiseni tueksi. En laskuta tästä palvelusta yhtään mitään tai vaadi mitään vastapalveluksia. Tarjoan apuani vain auttaakseni seuraa, kunnes UTJ on löytynyt. Heitän nyt pallon toimistolle. Ottakaa yhteyttä, jos kaipaatte apua. Minuun saa yhteyden esimerkiksi spostilla: thefinnishhockeyscout@gmail.com.
 
nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Ja samaan hengenvetoon, toivottavasti Kaukaan päädyssäkin uskallettaisiin antaa suoremmin painetta SaiPan johdon suuntaan.
Anteeksi naapuripöytään huuteleminen, mutta entisestä palkanmaksajasta pitää kuitenkin puhua suht siististi, vaikka mitä mieltä olisi. Varsinkin jos tarkoitus on tehdä saman alan töitä ja vaikuttaa edelleen samalla alueella. Ja sen nämä kaverit tottakai tietävät.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös