Mainos

SaiPa mediassa

  • 1 292 417
  • 4 518

ahal

Jäsen
Liippasee pikkuisen mm. SaiPaa ja Hakalia, kun Yle oli koostanut jutun 50 vuotta sitten tehdystä kuntaliitoksesta, jolloin Lappeen kunta, Lauritsalan kauppala ja Lappeenrannan kaupunki yhdistyivät. Muistan kyllä tapahtuman; sitä juhlittiin kaupungilla lumisessa pakkaskelissä. Siihen aikaan talvet olivat "oikeita talvia".
 
ahal

Jäsen
Sputnikit olivat päässeet Kärppien siivellä TV1:sen urskikseen ja teemana oli tietysti alisuorittaminen. Etenkin Kärppien. SaiPasta ei ollut mainintaa pätkässä, mutta viime matsista oli videota. Suikkaselle on annettu aikaa, vaikka joukkue kyntää ja yleisömäärät ovat tonnin alle normilukemien. Pyörälä sanoi, että alkusyksystä yritettiin liian kovasti pelata nopeaa pystykiekkoa, mutta että kauden mittaan on otettu askelia kiekkokontrollin suuntaan. Ja peli on parantunut.

Kunpa nää meidän nykyiset koutsit osaisivat tehdä samoin tai ainakin jotain korjausliikkeitä, jos/kun havaitsevat ettei homma toimi. Se paljon manattu maalintekokin saattaa olla seurausta monesta muusta asiasta eikä vain yksittäisen pelaajan irrallinen suoritus. Kaksi perusasiaa on tietysti muistettava: kiekkoa maalille tavalla tai toisella ja vähintään yksi äijä veskarin syliin. Tosin siinä usein on pari kolme vastustajaa muttei ainuttakaan keltapaitaa.
 
juice71

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa

Noteerasin saman. Onko sattumaa, että kaksi kauden selkeää alisuorittajaa yritti samaa tyyliä, muttei toimi..?

Onhan Sanni vähän tuota oman pään kiekollista pelaamista muuttanut, ei olla enää ihan niin hätää kärsimässä aina ja joka kerta.

Mutta yksi suurimpia ihmetyksen aiheita on tuo maalille meno. Ei tule mieleen yhtään aiempaa kautta jolloin meillä olisi ollut vähemmän ukkoja maalin edessä. Sanokaa joku viisaampi miksei siellä olla? Onko pelitapa vai voimahyökkääjien puute? Parjattu Koskiranta on oikeastaan ainoa joka tulee mieleen, joka on siellä ottamassa iskuja.
 
Peggis

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Loistavaa toimintaa myös joukkueen markkinointiosastolta, kun pelelejä mainostaessa radiossa vielä pyörii McFarlandin nimi meidän poikana. Milloinhan tämä puuhastelu toimistolla loppuu ja päästään taas tekemisessä oikealle tielle? Tietysti tämä on melko mitätön asia, mutta antaa hyvän kuvan tämän hetkisestä tilanteesta kaikkiaan.
 
Laitela

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa ja sen vaarallinen YV, Bratislavan taika

Kunhan nyt vähän puuhastellaan ja ollaan olevinaan ammattilaisorganisaatio.
 
Don Sputnik

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Liverpool
Puuhastelua on myös se, että päivän pelistä ei ollut ennaakoa. Pelkkä otsikko, pari lausetta ja kuva....eivätkö ole huomanneet toimistolla, että teksti puuttuu, vai oliko se tällä kertaa "lyhyt versio"...??
 
Mälkiä

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, juridiset esteet
En tiedä onko ongelma kaikilla selaimilla, mutta SaiPan nettisivujen välilehden yläpalkissa lukee ainakin chromella "Lappeenranna SaiPa". Taas pienen pieni pikkujuttu, mutta miten tuollainen on voinut olla tuolla jo yli puolet kaudesta?
 
Mälkiä

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, juridiset esteet
Niin siinä käy, kun Murmeli ei enää noita sivuja tee ;)

Oli muuten minusta jonkin verran tyylikkäämmät tuolloin, koska niillä sivuilla oli muistaakseni vain keltaisia ja mustia elementtejä, kun nykyisillä sivuilla tuolla on myös valtaisia valkoisia laatikoita. Toimivuus ja käytettävyys toki ovat edelleen oikein hyvällä tasolla! Ja tuo typokin on näköjään korjattu, jes.
 
Daywalker-75

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, JäKi

ahal

Jäsen
Okko sanailee, että "yksi kuluneen kauden harmeja on ollut, että yleisö on reagoinut heikosti." Heh, päinvastoin. Yleisö on äänestänyt jaloillaan nähdessään, että tuote ei ole kunnossa. Paluu koittaa sitten, kun homma on taas hanskassa. Hieman karrikoiden voi todeta, että harva jaksaa vuotta katsella kerrostalon tai ostoskeskuksen rakennusta päivästä toiseen, vaan tulee sitten kun rakennus on valmis.

Okko toistaa taas, että hallitus seuraa kehitystä, mutta myöntää epäsuorasti ettei kauden aikana tehdä isoja korjausliikkeitä. Joten tämä kausi mennään kitisten ja natisten finaaliin, oli sijoitus mikä tahansa. Kesällä sitten koittaakin isompi remontti, jota varten tarvittaneen vaihteeksi lainaa. Nykyisillä palikoilla ei sen valmiimpaa tule jatkossakaan.
 
Tuen Vety

Jäsen
Suosikkijoukkue
RaiPen reippaat pojat

"Yleisö on reagoinut heikosti". Voitaisiinko vielä löytää lisää jostain näitä vitun okkoja ja kökköjä, jotka tulisivat kertomaan meille, miten ei joka kausi voida olla kolmansia, ja että yleisö se vain reagoi heikosti. Yleisö reagoi vahvasti Kisapuiston suuntaan ja sieltä myös pois silloin kun siihen on aihetta. Kun peli on paskaa, tulokset ovat paskaa ja tuotteen ylläpito on paskaa, niin ("yllätys yllätys" t. Sanni) yleisöllä on ollut aihetta viettää iltansa muualla kuin Kisapuistossa.

Syys-lokakuusta lähtien olen ihmetellyt, miksi SaiPan suunnalta ei ole tullut mitään uutta tuulahdusta, mainoskampanjaa, linjanvetoa, ilmoitusta, ihan mitä vaan, josta kävisi ilmi SaiPan suunnitelma, identiteetti, tai tavoitteet ihan millä tahansa aikavälillä. Pian on helmikuu, ja toistaiseksi olemme kuulleet vain muutaman nuivan murahduksen jostain toimiston perältä.
 
Keltainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lautp, Saipa ja Veiterä. Ja Hakalin vosut
Yleisön reagoinnista en voi sanoa kuin omalta kohdaltani: kun vallitsee hakalilainen tasapaino, eli perse auki ja pelti kiinni, niin vähiä rahoja ei sijoiteta ottelulippuihin jos hallissa ei viihdy. Kotijoukkueen voitto ei ole minulle itseasia, vaan se että peli on viihdyttävää ja taistellaan tosissaan. Tämän kauden peli ei ole lipun hinnan väärti.
 
startin13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo
Ei tuossa haastattelussa ollut mitään kovin syväluotaavaa, ja vähän typerää lähteä tonkimaan aihetta. Antaisivat nyt vaan ex-yhteyspäällikön jatkaa uusia kuvioita ihan rauhassa.

Tuskin Pehkonen avaa julkisuuteen asiaa enempää, koska mitä hyötyä siitä hänelle olisi, turha polttaa siltoja tarpeettomasti LPR:n yrityselämäpiireissä.

Mitä muutoin tilanteeseen tulee on mopo keulinut yli, vikaa haetaan yleisöstä ja kannattajista, ja nyt kannattaisi oikeasti miettiä minkälaista viestiä yleisön suuntaan seurasta annetaan.
 
Laitela

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa ja sen vaarallinen YV, Bratislavan taika
Tää farssi on jo niin pitkällä, että oikeastaan vain odottelen, koska saa E-Saimaasta lukea Ek:in jorinoita: "En halua syyttää ketään, enkä haukkua, mutta kyllä SaiPan fanit on ihan paskoja gloryhuntereita", vol 2.
 
3156155

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Santasen suojatit alisuorittaneet pahasti. Sitten jos vielä aletaan syyttämään kannattajia niin lähtee ne viimesetkin halliin raahautujat.

Alkukaudesta oli muillakin paikkakunnilla heikosti yleisöä ja SaiPallase on sitä edelleenkin enkä yhtään ihmettele.

Viimeksi mitä tässä saisi tehdä on syyttää faneja! Käyttäisivät senkin ajan hoitamalla asiat kuten Kallioniemen aikoina.
 
Herra Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Tää farssi on jo niin pitkällä, että oikeastaan vain odottelen, koska saa E-Saimaasta lukea Ek:in jorinoita: "En halua syyttää ketään, enkä haukkua, mutta kyllä SaiPan fanit on ihan paskoja gloryhuntereita", vol 2.
Tuohan on täysin totta. Me olemme reagoineet heikosti. Vaikka olen käynyt peleissä niin en ole ollut sen parempi, olen ollut kuin hautajaisissa. En ole uskonut kotijoukkueen voittoon. Esimerkiksi Raumalla yleisökeskiarvo per peli on paljon parempi kuin Lappeenrannassa, vaikka joukkue on suorittanut vielä huonommin. Sitä en kiistä, etteikö SaiPan hallitus ole ollut turhan flegmaattinen. Toisaalta eivät ole olleet vauhkoja, sillä Lukon ja KooKoon valmentajavaihdokset eivät ole toistaiseksi tuoneet briljanttia tulosta.
 
skode

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Toisaalta eivät ole olleet vauhkoja, sillä Lukon ja KooKoon valmentajavaihdokset eivät ole toistaiseksi tuoneet briljanttia tulosta.

Tästä olen etenkin KooKoon kohdalta täysin toista mieltä. Alkukauden Mattilan suht aneeminen, väritön sekä virheitä pelkäävä kiekko oli katsojan kannalta oikeasti todella puuduttavaa katsottavaa. On jopa KooKoon jatkumon kannalta mielestäni lottovoitto että pisteitä ei tullut, jotta saatiin valmentaja vaihtoon. Tämän hetken Tuokkolan kiekko on moninverroin viihdyttävämpää katsottavaa ja ainakin itse uskon, vaikka pisteitä ei tulisikaan, suurin osa katsojista on kuitenkin pelin jälkeen huomattavasti tyytyväisempiä itse tuotteeseen kuin aiemmin. Pelaajien peli-ilo näkyy varsin hyvin myös katsomoon ja jos vertaa SaiPaa ja KooKoota niin ei ole kahta sanaa kummalla on raikkaamman ja ei niin tuskaisen oloinen joukkue jäällä, vaikka käytännössä ihan samoista sijoista pelataan.
 
Täysin oikea huomio ja pätee juurikin KooKooseen. Ajattelin liikaa tuloksen kautta. SaiPa on tällä hetkellä toisinaan hyvin alistuneen oloinen joukkue, se on kyllä totta. Silti olen sitä mieltä, että kun etenkin Tuokkola meni nopeasti pois markkinoilta, ei juuri jäänyt varteenotettavia vaihtoehtoja millä mällätä. Lasken seurajohdon lojaaliuudelle Santasta kohtaan jonkun verran arvoa. Toki valmennus on heikohko ja kokematon. Edelleen olen sitä mieltä, että SaiPan hallituksessa on aika kylmäpäistä porukkaa. Monien mielestä ovat susia, toisten mielestä lampaita. Aika näyttää mitä minun mielestäni ovat.
 
juice71

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
"Yleisö on reagoinut heikosti". Voitaisiinko vielä löytää lisää jostain näitä vitun okkoja ja kökköjä, jotka tulisivat kertomaan meille, miten ei joka kausi voida olla kolmansia, ja että yleisö se vain reagoi heikosti. Yleisö reagoi vahvasti Kisapuiston suuntaan ja sieltä myös pois silloin kun siihen on aihetta. Kun peli on paskaa, tulokset ovat paskaa ja tuotteen ylläpito on paskaa, niin ("yllätys yllätys" t. Sanni) yleisöllä on ollut aihetta viettää iltansa muualla kuin Kisapuistossa.

Syys-lokakuusta lähtien olen ihmetellyt, miksi SaiPan suunnalta ei ole tullut mitään uutta tuulahdusta, mainoskampanjaa, linjanvetoa, ilmoitusta, ihan mitä vaan, josta kävisi ilmi SaiPan suunnitelma, identiteetti, tai tavoitteet ihan millä tahansa aikavälillä. Pian on helmikuu, ja toistaiseksi olemme kuulleet vain muutaman nuivan murahduksen jostain toimiston perältä.

Ei tuosta haastattelusta kannata herneitä nenään.

Okko sanoo myös "Yleisön tuki täytyy ansaita ja nykyisen joukkueen täytyy hankkia urheilullinen menestys." eli kyllä omistajallain on realistinen/nöyrä käsitys.

Nostan haastattelusta vielä yhden pointin:

"Yleisökato lähti heti kuluneen kauden alusta lähtien."

Tämä välillä unohtuu. Toki yleisömäärät romahti huonojen tulosten ja ilmeen seurauksena, mutta kauden alussakaan ei ollut kunnon kiimaa.
 
lautamies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Itäsuomalainen jääkiekko.
Pyynnöstä, ensin lainaus joka koskee ilmeisimmin täällä osan moittimaa ja osan puolustelemaa Marko Ekiä:
SaiPan hallituksessa on tavattu ymmärtää hyvin, miten tärkeää on saada pidettyä eteläkarjalaiset niin lähellä joukkuetta kuin mahdollista.
Siksi onkin ollut yllättävää kuulla, että ainakin muutama SaiPan pitkäaikaisista yhteistyökumppaneista on hämmästellyt, kuinka paljon edeltäviä kausia passiivisempia seuran toimihenkilöt ovat heidän suuntaansa olleet.
Voi olla, että tuore yritysmyyjän palkkaus osoittautuu SaiPan kauden tärkeimmäksi hankinnaksi.
Eli, kyllä siellä "johtossakin" taitaa olla vikaa?

Sitten: Yleisömäärät on olleet hälyttävän heikot. Ne ovat suora seuraus eteläkarjalaisten pettymyksestä joukkueen urheilulliseen tasoon. Osa paikallisesta kiekkokansasta koki se riittämättömäksi jo ennen ensimmäistäkään ottelua. On huolestuttavaa, jos yleisökato viestii myös siitä, että SaiPan yhteys ympäristöönsä todella on rapautunut. Syyt katastrofikauden takana kiinnostavat kaikkia, kuten myös suunnitelmat kurssin korjaamiseen. Se tieto on Kisapuiston toimistolla, ei muualla.

Ja vielä: Virheet joukkueen kokoamisessa eivät olisi oienneet sillä, että päävalmentaja Ari Santanen olisi heitetty bussin alle. Lukko ja KooKoo omansa sinne survoivat. siitä huolimatta seurauksena ei ole ollut akuuttia tarvetta varata toria mestaruusjuhlille kummassakaan pitäjässä.

Juttu oli lähes koko aukeaman mittainen, mutta tuossa muutamia asioita, jos joku asia kiinnostaa, niin kysykää oliko jutussa siitä, koitan katsella.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös