SaiPa kaudella 2021–2022

  • 518 072
  • 2 533

Spitfire

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, SJS
Mielestäni Mestiksen lähetysoikeudet on Nelonen medialla eli ruutu+ on kai ainut mistä näkee.
Cmoren paketissa oli ainakin listattuna Mestis. Sovelluksesta ei silti ainakaan toistaiseksi löytynyt mitään Mestikseen liittyvää.

Edit. Näköjään oikeudet vaihtuneet Cmorelle, eli sieltä pitäisi näkyä.
 
Schimanski

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, The Petman brothers

Asia kunnossa. Minulla oli viime kauden tietoa.
 
Ei unohdeta sopparipelaajista ensimmäisenä lainalle lähtenyttä eli Kautiaista, jonka myötä neljä hyökkääjää on lainalla tällä hetkellä.

Mutta tää on hyvä systeemi, voi kun ois jo Teron aikana pistetty rajatapaukset isommalle peliajalle Mestikseen eikä roikutettu väkisin mukana. Ois voinu vaikka kehittyä pelaajana enemmän ja paremmalla itseluottamuksella tulla onnistumisia sitten myöhemmin kaudella ihan Liigassakin.
Ketä siellä sitten väkisin roikotettiin mukana? No nyt sitten pääsevät treenaamaan viime vuosilta tuttua Lehterä/Ropo -hokia SaiPan viime vuoden toisen valmentajan johdolla ja tulevat sitten valmiina pelimiehinä takaisin pelaamaan Peksi-hokia...
 
Ferris

Toissakaudella kausi Mestiksessä olisi luultavimmin tehnyt Mäntykiven itseluottamukselle ja kehitykselle gutaa kun selkeästi nähtiin ettei fysiikka riittänyt vielä Liigaan. Sama tilanne pitkälti myös Emil Oksasen kohdalla. Molemmat tuolloin taitopelaajia, joiden fysiikka ei riittänyt vielä Liigaan.
 
emz1

Jäsen
Hyvähän se on tietysti että pelaajia laitetaan nopeammin muualle jos ei vaan lähde ja pelaajat saavat sitten mahdollisuuden Mestiksessä pelata hieman isommalla vastuulla. Mutta eikö tuossa systeemissä ole vaarana se, että ns. lupaavat ja potentiaaliset pelaajat eivät uskalla enää yrittää ja välttelevät virheitä ja eivät uskalla pelata jos vaarana on Imatran keikka
Tuskin se Imatran keikka on nuorelle ja potentiaaliselle pelaajalle mikään maailmanloppu. Enemmän se palvelee kaikkia osapuolia että on asetettu selkeä vaatimustaso jolla pääsee pelaamaan Liigassa eikä oikotietä ole luvassa. Viesti on myös aika selkeä, että ei ole väliä oletko ulkomaalainen vai oma kasvatti vaan sillä on vaikutusta minkä panoksen pystyt omalla näyttöhetkelläsi antamaan.

Sedlak on sitoutunut SaiPaan pitkällä sopimuksella ja nyt on ns. tasonmittaus tehty ja aletaan viemään pelaajaa kohti sitä polkua jonka avulla Sedlak on viimeistään ensi kaudella valmis fyysisesti ja henkisesti pelaamaan täyden liigakauden ja kantamaan joukkuetta. Ensimmäisten pelien raportit kielivät siitä, että fysiikan ja taidon yhdistäminen ei ole ihan optimitasolla ja silloin sitä on järkevämpää kehittää pelien kustannuksella Mestiksessä kuin Liigassa.
 
tonz@

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, NHL:n suomalaiset
Missä Tino Metsävainio? Ei ole vielä näkyillyt miestä.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: JNÖ

OCE

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä, KooKoo, SaPKo, NATO
Otan nyt kiinni muutamiin kommentteihin.
Kyllä se Mestis näkyy C-Morelta kun sarja alkaa.
Ja tuo yhteistyö SaiPan ja Ketterän välillä on todellakin syventynyt ja voi hyvin jos sitä ei joku ole jo älynnyt.
Eikä Imatralla pelata todellakaan mitään Lehterä Ropo kiekkoa vaan ihan puhdasta Ropo Asikainen kiekkoa, nyt Ropo pääsee toteuttamaan niitä omia visioita kunnolla tosin Asikainen lyö ison kauhan soppaan. Jos oikein tarkasti katsotaan SaiPan ja Ketterän pelityylejä niin ovat aika lähellä toisiaan. Eli se siitä Lehterästä.
Sit tuo tapaus Mäntykivi niin oli aika heppoinen fyysisesti kyllä Mestiksessäkin, ois mielestäni tarvinnut kauden ainakin Mestistä ennenkuin ois ollut valmis Liigaan.
Mielestäni tuo Sedlakin Ketterään siirtyminen sataa varmasti SaiPan laariin. Nyt on kaverille tehty selväksi tee enemmän töitä ja ota paikkasi. Onhan tuo hiton hienoa mielestäni et nää Saipa miehet Sedlak, Kautiainen, Piipponen, Istala, Karjalainen, sekä Eme pelaavat Ketterässä, varmasti tästä on hyötyä molemmille.
Ja kyllähän tuo Virtakin sanoi Bauerin pelin jälkeen että Ketterä oli parempi niisä vahvuuksissa joilla me ollan muutama peli voitettu. Joten oli varmaan tyytyväinen yhteistyö seuran tekemisestä.
Jotenkin minusta tuntuu et SaiPalla on kohta jotain tiedotettavaa.
 
Machulda

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Mielestäni tuo Sedlakin Ketterään siirtyminen sataa varmasti SaiPan laariin. Nyt on kaverille tehty selväksi tee enemmän töitä ja ota paikkasi. Onhan tuo hiton hienoa mielestäni et nää Saipa miehet Sedlak, Kautiainen, Piipponen, Istala, Karjalainen, sekä Eme pelaavat Ketterässä, varmasti tästä on hyötyä molemmille.
Juu itsekin näen Sedlakin Ketterään siirtymisen ihan vain hyvänä asiana. Siellä saa peliaikaa ja vastuuta sekä uskon, että ihan hyvin myös onnistumisia. Kaikki nämä kolme asiaa voisivat olla SaiPan puolella vielä tässä kohtaa tiukassa.
Mitä tulee mainitsemiisi pelaajiin, niin Emeä ei vaan lasketa tuohon listaan, koska ei ole mitään sopimusyhteyttä SaiPaan nyt eikä varmaan jatkossakaan. Viiden muun kohdalla on todella mielenkiintoista nähdä miten esiintyvät alkavalla Mestis kaudella.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: OCE

Läts

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo
Onhan tuo hiton hienoa mielestäni et nää Saipa miehet Sedlak, Kautiainen, Piipponen, Istala, Karjalainen, sekä Eme pelaavat Ketterässä, varmasti tästä on hyötyä molemmille.
Mestistä en juuri seuraa, mutta kyllä äkkiseltään luulisi että Ketterällä alkaa olemaan aika kova nippu kasassa. Omat hankinnat + tämän yhteistyön myötä tulleet vahvistukset. Tämä SaiPan ja Ketterän tiivis yhteistyö on äärimmäisen tärkeä, kun pienillä budjeteilla pitää saada maksimi irti, tällöin luonnollisesti Ketterän rosteri tulee aika lähelle Liigaa ja sieltä kaikista parhaat pääsee kokeilemaan Liigatasoaan. Tämä myös houkuttelee nuoria pelaajia SaiPan junioreihin, kun polku junnut-mestis-liiga on selkeä.
 
OCE

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä, KooKoo, SaPKo, NATO
Mitä tulee mainitsemiisi pelaajiin, niin Emeä ei vaan lasketa tuohon listaan, koska ei ole mitään sopimusyhteyttä SaiPaan nyt eikä varmaan jatkossakaan. Viiden muun kohdalla on todella mielenkiintoista nähdä miten esiintyvät alkavalla Mestis kaudella.
Jep, Emen vaan nostin tuohon jonon jatkoksi piiiitkän SaiPa/Liiga kokemuksen takia. Ei varmaan tule enää SaiPassa pelaamaa, mutta hieno saada tälläinen kokenut sotaratsu Ketterään pelaamaan.
Ja mitä tulee näihin muihin SaiPa pelureihin niin jostain syystä minun suurin mielenkiinto kohdistuu Istalaan. Syytä en tiedä mutta kaikki pelit seuranneena katse hakee useasti Istalan vaikka pelitilanteen ulkopuolelta että miten toimii, kokoajan on ottanut askelta pelirohkeudessa eteenpäin. Hyvä siitä tulee.
 
Mctavish85

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Tuskin se Imatran keikka on nuorelle ja potentiaaliselle pelaajalle mikään maailmanloppu. Enemmän se palvelee kaikkia osapuolia että on asetettu selkeä vaatimustaso jolla pääsee pelaamaan Liigassa eikä oikotietä ole luvassa. Viesti on myös aika selkeä, että ei ole väliä oletko ulkomaalainen vai oma kasvatti vaan sillä on vaikutusta minkä panoksen pystyt omalla näyttöhetkelläsi antamaan.

Sedlak on sitoutunut SaiPaan pitkällä sopimuksella ja nyt on ns. tasonmittaus tehty ja aletaan viemään pelaajaa kohti sitä polkua jonka avulla Sedlak on viimeistään ensi kaudella valmis fyysisesti ja henkisesti pelaamaan täyden liigakauden ja kantamaan joukkuetta. Ensimmäisten pelien raportit kielivät siitä, että fysiikan ja taidon yhdistäminen ei ole ihan optimitasolla ja silloin sitä on järkevämpää kehittää pelien kustannuksella Mestiksessä kuin Liigassa.
Joo totta tuokin. Mutta jos olet tehnyt liigasopimuksen, pelaat pari peliä liigassa ja ”joudut” takaisin Mestikseen niin harvoin se kuulostaa hyvältä ja tuntuu, että harvoin sieltä enää noustaan takaisin liigarinkiin. Mutta jos tuo on ollut jo sovittunakin SaiPan ja Sedlakin välillä, että pääsääntöisesti pelaat Mestiksessä ekan kauden, mutta pääset pelaamaan pelejä liigassa tarpeen mukaan niin silloinhan siinä ei ole mitään ihmeellistä. Hyvä silti, jos SaiPan ja Ketterän välinen yhteistyö on syventynyt. Parhaimmillaan yhteistyön hedelmistä pääsee nauttimaan molemmat seurat.
 
emz1

Jäsen
Joo totta tuokin. Mutta jos olet tehnyt liigasopimuksen, pelaat pari peliä liigassa ja ”joudut” takaisin Mestikseen niin harvoin se kuulostaa hyvältä ja tuntuu, että harvoin sieltä enää noustaan takaisin liigarinkiin.
En tiedä mitään suunnitelmia, että onko Sedlakin tarkoitus olla siellä viikko, 3 viikkoa vai 3 kuukautta mutta onhan tuo erinomainen työmoraali ja luonnetesti että mitä tulee tapahtumaan. Jos homma stoppaa tähän niin kumpikaan ei tuhlaa toistensa aikaa ja jos työhaalarit puetaankin päälle ja tullaan vahvempana takaisin niin sillon meillä on hyvä pelaaja hyppysissä. Itsehän Sedlak sen päättää että missä se oma tavoite on eikä kukaan muu.
 
Herra Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Joo totta tuokin. Mutta jos olet tehnyt liigasopimuksen, pelaat pari peliä liigassa ja ”joudut” takaisin Mestikseen niin harvoin se kuulostaa hyvältä ja tuntuu, että harvoin sieltä enää noustaan takaisin liigarinkiin. Mutta jos tuo on ollut jo sovittunakin SaiPan ja Sedlakin välillä, että pääsääntöisesti pelaat Mestiksessä ekan kauden, mutta pääset pelaamaan pelejä liigassa tarpeen mukaan niin silloinhan siinä ei ole mitään ihmeellistä. Hyvä silti, jos SaiPan ja Ketterän välinen yhteistyö on syventynyt. Parhaimmillaan yhteistyön hedelmistä pääsee nauttimaan molemmat seurat.
Sikäli Ketterä on viime vuosina ollut erittäin, erittäin hyvä vaihtoehto, että siellä on pelattu erittäin erittäin hyvää lätkää. Ja nyt sitä pelataan SaiPassakin.
 
Schimanski

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, The Petman brothers
Mielenkiintoista ois tietää mitä treeneissä tapahtuu tuollaisen avausvoikonlopun jälkeen. Onko ollut silmiä paikalla?
 
ahal

Jäsen
Nyt kun nuo tosipelit ovat alkaneet ja vääntö kaukaloissa kovenee, niin toivoa sopii, että pelaajien kunto ja paikat kestävät. Vauhti ja fyysisyys on pari pykälää kovempaa kuin harkkamatseissa. SaiPa pelaa jälleen ohuella rosterilla, joka ei kestä montaa loukkaantumista. Toivon mukaan yhteistyö Ketterän kanssa on joustavaa ja muutama ukko on nopeasti irrotettavissa, kun kutsu käy. Muuten on tiedossa taas takkuinen kausi. Se, että pelaat täyden liigakauden vaatii todella teräksistä ukkoa tyyliin vaikkapa T. Zaborsky. Junnuille se on vaikeampaa. Olen nähnyt muutaman matsin alkukierroksilta (ml. S-KK) ja odotukseni ovat asettuneet "varsin maltillisiksi".
 
anthax

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Mielenkiintoista ois tietää mitä treeneissä tapahtuu tuollaisen avausvoikonlopun jälkeen. Onko ollut silmiä paikalla?

Hyökkäyksien toistoa ja ruutinin hiomista, sekä kovan paineen 5v5 peliä, sen mitä olen itse sattunut lounaalla nauttimaan harjoituksia. En usko, että avausviikon tapahtumat vaikuttavat mitenkään erityisesti harjoitusohjelmaan tässä puulaakissa. Peli ei kuitenkaan mitään katastrofia ollut.
 
Spac

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, HIFK, sympatiat KiviKova!
Huomennahan pitäisi kaiken järjen mukaan tulla useamman maalin voitto, koska HPK pelaa myös tänään. Nämä tilanteet kääntyi valmistavissa otteluissa aina meidän eduksi.
 
Läts

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo
Huomennahan pitäisi kaiken järjen mukaan tulla useamman maalin voitto, koska HPK pelaa myös tänään. Nämä tilanteet kääntyi valmistavissa otteluissa aina meidän eduksi.
SaiPa on harjoitellu kovaa ja juuri ollu testit ja massakausi vasta menossa. Palataan tammikuussa asiaan.

lisätään viel /sarkasmi
 
Suosikkijoukkue
Saipa, HIFK
Huomennahan pitäisi kaiken järjen mukaan tulla useamman maalin voitto, koska HPK pelaa myös tänään. Nämä tilanteet kääntyi valmistavissa otteluissa aina meidän eduksi.
Teoriassa tod näk kyllä, jos vain ollaan "pelivalmiina" heti 1.erän alussa - ensimmäisestä luistinpotkusta lähtien (jotta oma maali pysyy riittävän koskemattomana). Sitten 2. ja 3. erässä lisää kaasua ja kaverin logo pienenee sopivasti takapeilissä esim. ylivoimien kautta. Sitten pitää vain toteuttaa ;)
 
Läts

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo
Alkaa olemaan tilanne, että tästä on suunta enää ylöspäin. Toki kaksi peliä vaan takana, mut sija sentään tuttu ja turvallinen. Täytyy vaan toivoo, että tällä rosterilla pystytään pelaamaan Virtakiekkoa riittävän laadukkaasti ja päästään vastustajan karvauksesta ja träpistä läpi Ja saadaan suorien hyökkäysten kautta maalipaikkoja. Pakkiosasto onneksi vaikuttaa odotettua laadukkaammalta, joskin kapea.
 
Jugger77

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Harvoin on yhden tappiollisen matsin jälkeen ollut tällainen paniikki päällä. Sen nyt tiesi jo etukäteen, että ei mitään riemumarssia ole odotettavissa. Edelleen olen sitä mieltä, että meillä on liian vähän maalintekopotentiaalia. Pelitapa itsessään tuottaa kyllä paikkoja, mutta niistä pitää pystyä hyötymään. Silti uskon tähän prosessiin. Jos vielä kymmenen pelin jälkeen ollaan tässä 1,5 pistettä per ottelu tahdissa niin olen tyytyväinen.
 
anthax

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Harjoituskauden tulokset oli selkeästi liian hyviä. Ollaan sen verran posin puolella, että kenkää-tyyppistä ketjua ei ole vielä pystytetty. Aikaa näköjään siis annetaan!
 
kunnonjykit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo
Kesän aikana palstalla oli konsensus että annetaan Pekan projektille aikaa. Hype nousi harkkakaudella kun tuli hyviä tuloksia. Ekana viikonloppuna huomattiin että pelikirjan toteuttaminen nopeassa vauhdissa onkin vaikeaa ja ei siksi pystytty toistamaan sitä iloista lätkää kuin 50% mitä harkkakaudella. Joku palstaveljistä sanoi että siellä on viikko treenattu 5v5 peliä kovan paineen alla, eli juuri sitä mitä tuo huomattu ongelma vaatii lääkkeeksi poistuakseen. Nyt on kahden (2!) pelin skeptikko-moodia ilmoilla ja kaikenlaisia varomerkkejä luettavissa foorumin eri osioista - Jos tänään voitetaan HPK niin ollaanko me sit taas raiteillamme? Entä mitä sit tapahtuu jos hävitäänkin eilen pelanneelle 'väsyneelle' jengille? Pistetäänkö kenkimisketju pystyyn ja viilletään ranteet auki? Itselleni suurinta herkkua tänään on seurata sitä, miten kulunut viikko treeneissä on käytetty ja kääntyykö sieltä mitään kaukaloon.
 
Viimeksi muokattu:

Läts

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo
Mikä paniikki nyt kahen pelatun pelin jälkee on?
Jos miuta tarkotit niin eikai mikään paniikki, mutta sitä just tuossa koitin hakea et pystytäänkö siihen Pekan peliin tällä rosterilla. Todella toivon että pystytään. KooKoo nyt on ollu viimekaudet paha, niin on HPK ollu myös. Niinkuin jossain kirjoitin, katsotaan tammikuussa riittääkö.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös