SaiPa kaudella 2014–2015

  • 779 302
  • 2 817

Bacon

Jäsen
No on se nyt perhana, kun kukaan täällä ei pientä sarkasmin poikasta ymmärrä. Kai se on vedettävä pipo tiukalle päähän ja alettava kirjoittamaan hampaat irvessä ihan tosissaan. Olihan se nyt selvää, ettei tuollaiseen kaveriin olisi rahat riittäneet millään, kun tarjouskilpailuun piti isompien kanssa lähteä.
 

Jubomir

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Olihan se nyt selvää, ettei tuollaiseen kaveriin olisi rahat riittäneet millään, kun tarjouskilpailuun piti isompien kanssa lähteä.
Ei kai tuosta kovin suurta tarjouskilpailua käyty kerran Bratislavaan meni. Tai saahan sitä tarjota, mutta ilmeisesti sillä suunnalla ainakin ollut vaikeuksia saada palkkoja maksettua.
 

Bacon

Jäsen
Ei kai tuosta kovin suurta tarjouskilpailua käyty kerran Bratislavaan meni. Tai saahan sitä tarjota, mutta ilmeisesti sillä suunnalla ainakin ollut vaikeuksia saada palkkoja maksettua.

No mutta onhan siinäkin touhussa oma eksoottinen luonteensa. Saa jännittää samalla tavalla kuin uhkapeleissä, että tuleeko sieltä rahaa vai ei. Toki tässä tilanteessa joutuu vähän enemmän työtä tekemään tai no riippuen tietysti kaverin asenteesta, josta on myös ollut puhetta.
 
Suosikkijoukkue
SaiPa
Jatkoajan antamat väliaikatodistukset ovat yhden toimittajan mielipiteitä, joten kritiikkiäkin saanen antaa. Heti nopeasti skrollaamalla osuu silmää McIntyren neljä pistettä - tämähän olisi yksi selvimmistä viiden tähden merkinnöistä. Loistavat tehot kahden suunnan hyökkääjältä, joka antaa hyvin tukea puolustajille ja hakee sentterin roolissa kiekkoa omasta päädystä lähdettäessä. Toiseksi nostaisin Larssonin kaksi tähteä, joka on saanut paljon kuraa tällä palstalla. Jos pelaaja todellakin olisi kahden pisteen arvoinen - ja kaiken sen roskan arvoinen mitä täällä kirjotetaan - ei Tirkkonen peluuttaisi häntä 21:39 minuutin keskiarvolla (TOP 20 -peliaikatilastoissa). Larssonin on yksi parhaista kaksinpelitilanteissa ja näitä pelaajia SaiPalta puuttuu. Okei, välillä tulee kiekonmenetyksiä ja lievää epävarmuutta on ollut, mutta niin ollut monella muullakin SaiPan puolustuksessa. Salcidon pisteet menevät varmasti oikein. Löfqvistille antaisin melkein viisi, tai neljä puoli jos se olisi mahdollista.
 
Viimeksi muokattu:

Mälkiä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilmoitetaan lähiviikkoina
Märehditään nyt noita välitodistuksia tältäkin suunnalta.

Miksi Ahonen ja Lappalainen saivat 3/5 ja Backman 4/5? Minusta näyttää siltä, että Ahonen yrittää lähes joka vaihdossa olla joku Lintner siinä kuitenkaan onnistumatta, ja Lappalainen yrittää olla vain mahdollisimman hmv-osastoa illasta toiseen. Molemmat ovat olleet ainakin minulle ihan rehellisiä pettymyksiä. Backman on ollut ihan perusbackman, mutta vain yksi tehopiste on toki pettymys. Omasta mielestäni A 1,5/5, L 2/5 ja B 3/5.

Järvisen 4/5 on myös roimasti yläkanttiin. Järvinen oli yksi niistä pelaajista, jotka katosivat kuvasta kaikista pahiten silloin vaikeina hetkinä, kun hänen vahvuuksiaan olisi eniten tarvittu. Minusta ei juuri ole sitä kokoaan käyttänyt muutamaa maalinedustilannetta lukuunottamatta hyväksi, toisin kuin tuolla sanotaan. Yllättävän hyvät tehopisteet kuitenkin, ja on se peli nyt muun joukkueen mukana alkanut jo vähän avautua. En osaa sanoa antaisinko 2,5 vai 3 Järviselle. Hyvät tehopisteet, mutta olihan tuo ihan jäätävä turhake silloin loka-/marraskuussa.

Venäläiselle olisin antanut 4/5. Pelaamisen taso ei laskenut missään vaiheessa muiden mukana, vaan jaksoi painaa hommia illasta toiseen. Arvostan todella paljon.

McIntyre ja Löfquist ovat mielestäni lähempänä 5/5 -statusta, kuin 4/5 -statusta.
 

Zolomy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerrotaan lähiviikkoina
Onni Toivanen pelaa loppukauden KeuPassa lainalla. SaiPalla on mahdollisuus kutsua Toivanen tarvittaessa takaisin. Hyvä liike sekä seuran että pelaajan kannalta.
 

Jugger77

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Tänään on muuten SaiPalla Tapparaa vastaan juuri sellainen kokoonpano jonka itse rakentelisin näistä käytettävissä olevista pelaajista.
 

ahal

Jäsen
Tänään on muuten SaiPalla Tapparaa vastaan juuri sellainen kokoonpano jonka itse rakentelisin näistä käytettävissä olevista pelaajista.
Kahden erän perusteella sekään ei toimi. Mitähän tuo porukka on tauolla puuhaillut? Luulisi, että tauolta tullaan kotimatsiin täynnä tulta ja tappuraa, mutta ei. Aivan käsittämätöntä sekoilua, Tapparalla sen verran vähempi, että ansaitsee johtonsa. Sääliksi käy lippunsa lunastaneita katsojia. No yksi erä vielä jäljellä, joten jätetään kivitys odottamaan.

Kivet esiin tai ainakin kovat lumipallot. SaiPa sais tarjota seuraavan matsin ilmaiseksi tuollaisen tuuban jäljiltä. Muuten vaarana on katsojien puolittuminen, sekä henkisesti että määrällisesti. Tällä tavalla kun pelataan, on turha puhua mistään tavoitteista ellei sellaiseksi lueta jumbosijan välttämistä. Puolentoista viikon tauko ei saa näkyä noin romahdusmaisesti. Ammattilaisjengissä.
 
Viimeksi muokattu:

Jugger77

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Olipa vaisu esitys. Parhaat miehet kentällä ja lopputulos oli tuollainen. Ei intoa, ei järkeä eikä oikein mitään tunnetta. Paitsi vitutus ja sekin vain katsojilla. No tuosta voi vain parantaa.
 

Jubomir

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Parhaat miehet kentällä ja lopputulos oli tuollainen.
Oliko parhaat miehet kentällä? Ja jos oli niin irtoaako se pelipaikka liian helpolla? En kyllä millään näe, että nelosketjun miehet otteillaan ovat ansainneet paikkansa 'parhaat miehet' kokoonpanossa. Flinck ei käytännössä ole esittänyt mitään tällä kaudella, Leivo sentään pari hassua maalia ja Virkkusen näytöt pidemmältä ajalta eivät puolla suoraa paikkaa pelaavaan kokoonpanoon, antaa miehen toki näyttää, mutta hieman huonolta tuntuu, jos Kuronen heitetään hänen tieltään katsomoon. Muutenkaan Kuronen ei taida olla Peksin suosikkeja, kun huilipelit osuvat hänelle järjestään, vaikka pelaisi hyvinkin.

Jotenkin en usko, että nykysenttereillä saadaan toistettua viime kevään menestystä. Kiekollista osaamista ylivoimista uupuu ja kolmos-nelosketjun sentterien jalka- ja pelinopeus eivät tahdo riittää. SaiPan kolmos- ja nelosketjut kumpainenkin ovat tällä kaudella tehneet vain muutaman maalin tasakentällisin ja molemmat selkeästi miinuksella tehotilastossa. Siellä on tapahduttava muutosta tai kausi voi jäädä yllättävänkin lyhyeksi.
Edelleen sitä mieltä,että se kärkisentteri tarvitaan ja SaiPan mahdollisuudet pärjätä paranisivat olennaisesti, mikäli Koho saataisiin johtamaan kolmosketjua. KHL:n siirtoraja taisi jo mennä, joten jotain Spruktsia, Mikusia, Hennessyä(varauksin) sieltä voisi vielä löytyä ja mikä on Nokelaisen tilanne, vieläkö mies saataisin parsittua pelikuntoon kevättä ajatellen?
 

Zolomy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerrotaan lähiviikkoina
Nokelaisen hankkiminen täksi kaudeksi olisi kyllä rahan heittämistä kaivoon, tällä hetkellä miehestä ei voi puhua kärkisentterinä edes Suomessa ja joukkue kaipaa nyt sytyttäjiä eikä toipilaita. Ensi kaudeksi jos Noksu saadaan kohtuullisella korvauksella niin sitten tervetuloa. Kauden alusta asti on menty ilman uusia hankintoja, ei yleisövaje voi olla niin paha ettei olisi varaa kunnon vahvistuksiin ellei budjettia ole suunniteltu ihan päin persettä.
 

lautamies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Itäsuomalainen jääkiekko.
Yleisökeskiarvo SaiPalla on eilisen pelin jälkeen 3711, eli 189 katsojaa per ottelu ollaan jäljessä budjetoidusta.
Ei tuo niin hälyyttävää ole, etteikö pari pelaajaa voisi loppukaudeksi hankkiakkin, mutta ennen joulua lehdessä olleessa Tirkkosen haastattelussa hän sanoi, että koko ajan seurataan pelaajamarkkinoita, mutta SaiPaan ja sen pelityyliin sopivia ei ole ollut tarjolla.

Uskoisin, että vuodenvaihteen jälkeen alkaa pelaajamarkkinoilla olla hiljalleen liikettä kun eri maiden sarjoissa joukkueet alkavat varautua loppukauteen. Oman osansa tuohon liikehdintään tuo ehkä muutamien KHL seurojen talousahdinko, joka tuo uusia pelaajia markkinoille.
 

rico

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Karu totuus on, että jossei Salcidon kiinnostus peliä kohtaan ala pikkuhiljaa löytyä, voidaan sanoa herralle "do svidanija". Ilman kristallipalloakin tajuaa, että herralle tilitetään leijonan osa SaiPan pelaajabudjetista. Tämä seikka ei ole linjassa todella vaatimattomien peliesitysten kanssa. Nyt Brianin on aiheellista alkaa ottaa roolia jossakin muussa kuin negatiivisessa mielessä.
 

Mälkiä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilmoitetaan lähiviikkoina
Tällä kaudella Spinaa ja McIntyreä lukuunottamatta kukaan ei ole ottanut joukkuetta reppuselkään vaikeissa peleissä. Mikä vittu siinä on, että ei edes näytetä yrittävän? Kunhan käydään oma vaihto selviämässä kentällä. SaiPan voi tällä hetkellä vastustaja kuin vastustaja nollata käymällä istumaan keskialueelle, kunnes SaiPa ottaa tyhmät jäähyt tai Salcido tarjoilee ne tarvittavat maalit. Kuten olen tällä kaudella pari kertaa aiemmin sanonut, keskinkertaisella esityksellä käytiin ryöväämässä pisteet Kisapuistosta, siinä missä aiemmilla kausilla keskinkertaiset joukkueet on SaiPa lähes joka kerta piessyt raikkaalla pelillä. Tällainen meininki sattuu sydämeen edelliskausien jälkeen!

Viime kaudella kun joku tulosyksikkö piiputti, sieltä nousi piitulaista, vauhkosta, kohotavimankista ja ulkomaanelävää ottamaan joukkuetta reppariin, ja tulosta syntyi. Tällä kaudella kukaan ei ole noussut "toisesta rivistä" esiin, vaan nämä järviset vaan katoavat kuvasta kahta kiireemmin, kun parhaat eivät onnistu. Vittu raastakaa, repikää ja luistelkaa kuten Virkkunen eilen, jos ei kiekko pysy lavassa tuon paremmin.

Tosi kivaa hei, sytytään pelaamaan hauskaa eurohöntsää kivoja keskieurooppalaisia vastaan kivoissa sveitseissä ihan mennen tullen ja pelataan kauden parasta peliä ja ilme on raikas, mutta leipätyö ei näytä kiinnostavan. Rippeli rappeli ripuli plöts, turpaan tuli taas kotona 1-4 ja 4820 ihmistä pettyy.
 

Keltainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lautp, Saipa ja Veiterä. Ja Hakalin vosut
Ei ihan keikkea voi Salcidonkaan piikkiin laittaa. Totta on, että ei pelaa tilipussinsa tasolla, mutta koko kuten rimpula tuossa mainitsi, niin tasonnostoa tarvitaan vähän joka ukolta.
Edelleen meiltä puuttuu se kaveri, jonka vaihdoilla ei meidän maalille ole asiaa.
Edelleen puuttuu se kaveri, joka taklaa muun porukan hereille.
Puuttuu Asenne.
 

Jubomir

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Eliteprospectissa Suomeen huhutaan tälläistä kaveria kun Chad Rau, olisiko meidän miehiä. Pelannut McIntyren sekä Salcidon kanssa samassa joukkueessa. Ei kai tämä ole voinut mennä Tuomenoksalta ohi? Sen verran SaiPan näköinen haku kyseessä. Mulle kelpaisi kyllä.

Olikin jo tuolla huhuketjussakin eli on myös pelannut Löfqvistin kanssa samassa joukkueessa.
 
Viimeksi muokattu:

Zolomy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerrotaan lähiviikkoina
Voisihan tuo olla ihan hyvä kokeilu, viimeaikaisten statsien perusteella ei näytä kärkiketjujen hyökkääjältä mutta kyllä tuolla alemmissa HMV-ketjuissakin kaivataan uutta verta. Tryout loppukauden sopimuksesta ja optio seuraavalle?
 

Jubomir

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Voisihan tuo olla ihan hyvä kokeilu, viimeaikaisten statsien perusteella ei näytä kärkiketjujen hyökkääjältä mutta kyllä tuolla alemmissa HMV-ketjuissakin kaivataan uutta verta. Tryout loppukauden sopimuksesta ja optio seuraavalle?
AHL-uralla kuitenkin hieman paremmat tehot kuin McIntyrellä. Mutta voihan tuo mennä Hämeenlinnaankin, joilla ilmeisesti ollut virityksiä uudesta pelurista.
 

sininen74

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo Blues
Jaahas Virkkuukoukku tuli sitten meille ja Pitkänen lähti toiseen suuntaan, kun tuli Äiteetä ikävä. Eipä ole oikein mitään tietoa kaverista, mutta kai tuo luistella osaa ja työteliääksi itseänsä kuvaili.

Tervetuloa vaan hmm saa yllättää.

Mun mielestä molemmat joukkueet voitti, kun Virkkunen ja Pitkänen vaihtoi päittäin seuroja.

Pitkänen on nyt kahdessa pelissä Bluesissa vetänyt ihan kohtuullisesti Liivikin ja Sailion kanssa. Saipassa vaan ei homma jostain syystä toiminut.

Virkkusen pahin probleema oli Bluesissa peliajan puute. Johtui siitä, että keskellä kokeiltiin syyskaudella välillä laitureita tms. Try-out pelaajat täyttivät kokoonpanoa. Näkeehän tuon sarjataulukostakin, millä tuloksin. Virkkunen kun kentälle harvoin pääsi, niin meni hätäilyksi ja yliyrittämiseksi. Ja sitä kautta virheitä kasaantui. Viime kausilta kuitenkin nähtynä, että pystyy tasaisiin suorituksiin. On nopea ja taistelee aina loppuun asti. Eli mitään "surffailijaa" ette saaneet. Virkkunen oli muuten ainoa syntyperäinen Espoolainen, joka pelannut koko uransa junnusta asti Espoossa. (muutama peli K-Vantaalla lainalla). Jos ei teille kelpaa, saatte mun puolesta lähettää takaisin :)
 

3156155

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Mun mielestä molemmat joukkueet voitti, kun Virkkunen ja Pitkänen vaihtoi päittäin seuroja.

Pitkänen on nyt kahdessa pelissä Bluesissa vetänyt ihan kohtuullisesti Liivikin ja Sailion kanssa. Jos ei teille kelpaa, saatte mun puolesta lähettää takaisin :)

Henkilökohtaisesti odotin aika paljon Pitkäseltä ja petyin pahasti, kun homma ei toiminut ollenkaan. Tiedä sitten mistä johtui veikkaisin, että oli ikävä pääkaupunkiseudulle, vaikka joukkueessa muuten viihtyikin. Harmittaa aika paljon ettei onnistunut SaiPassa.

Aika näyttää mikä Virkkunen on miehiään, mutta jo nyt on Pitkäsen SaiPa -aikaan paremmin suoriutunut. Hyvin luisteleva ja taisteleva urheilullinen kaveri eli sopinee hyvin SaiPaan, vaikka itse toki kovuutta olisin kaivannutkin. Eiköhän Tirkkonen ja kumppanit tiedostaneet millaista apua Virkkusesta on ja tällä hetkellä tosiaan voidaan sanoa niin Bluesin kuin SaiPan molempien voittaneen näistä jampoista puhumattakaan.
 

ahal

Jäsen
Aika näyttää mikä Virkkunen on miehiään, mutta jo nyt on Pitkäsen SaiPa -aikaan paremmin suoriutunut. Hyvin luisteleva ja taisteleva urheilullinen kaveri eli sopinee hyvin SaiPaan, vaikka itse toki kovuutta olisin kaivannutkin.
Juu, Virkkusen eka maalikaan ei ollut kaukana keltapaidassa. Ohjaus hyökkäyksen kärkenä meni parikymmentä senttiä ohi. Hyvin luisteleva ja tsemppaava kaveri, vaikkei ole koolla pilattukaan. Juuri nyt SaiPan nelonen ei ole aivan ihannekoostumuksessaan, ja Virkkusenkin työ valuu usein hukkaan. Mutta ehkäpä tuo vitja vielä muuttuu ja VV pääsee paremmin esille, tehoilemaan.
 

Altec

Jäsen
Tosiaan hetken kuluttua pelaajauutinen. Ei mielestäni viittaisi jatkosopimukseen, vaan uuteen mieheen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös