Kai se pitää meikäläisenkin nyt joku kommentti tähän heittää. Itsekin näen tuon Kohon tilanteen niin, että ei oikein ole onnistunut tällä kaudella. Pistesaldo on auttamatta liian vähäinen siihen nähden, että on ns. ykkössentteri. Sillä paikalla vaan pitää tulla tulosta ja piste. Ei siitä pääse yli eikä ympäri. Toki tässä vertaa lähinnä siihen viime kauteen, joka oli Kohon paras ja sellaiseksi jääneekin, ainakin pisteiden valossa. Itse rankkaan Kohon laadukkaaksi 2-3 ketjun sentteriksi, mutta tulosta tasaisesti tekeväksi ykkössentteriksi eivät ihan ominaisuudet riitä. Toivottavasti vielä parantaisi loppukaudesta, luistelu on jotenkin kankeampaa viime kauteen verrattuna ja oivaltavat syötötkin harvemmassa. Ei suoritus tälläkään kaudella "paska" ole ollut, mutta ehkä sellainen keskinkertainen.
Ja mitä tulee SaiPan ilmeeseen ja pelaamisen tasoon, niin kyllä sekin on minusta selkeästi havaittavissa, että ei tuo peli viime kauden tasolla ole. Ailahtelee liikaa, varsinkin huonoja kotipelejä on tullut ihmeen paljon. Eilinen peli oli suht hyvää ekat 10min ja sitten kolmannen erän minuutit 45-55. Kolmannen loppuhan meni taas jäähyilyksi ja lähes paniikiksi pari kertaa omassa päässä. Eilen pelattiin ok tasolla 20min, 40min oli aika kuraa. Siitä kuitenkin propsit, että se tärkein, eli 3p sieltä kuitenkin kairattiin. Katastrofin ainekset oli kuitenkin aika lähellä. Kokonaisuutena peli siis ailahtelee, mutta pistepotissa ei hirveästi olla viime kautta jäljessä. 2-3 voiton verran taitaa olla erotus.
McIntryre on kyllä tärkeä ukko ja toivottavasti palaisi pian. Sääleihin mennään kyllä, mutta kuuden sakkiin venyminen vaatii mielestäni pelin tason nousemista. Pirun tasainenhan tuo keskinippu on, joten kaikki on kyllä vielä auki!
Huomenna sitten sinne hemmetin Lahteen...ahdistaa jo valmiiksi...tällä kertaa meinasin kuitenkin kokeilla sellaista jippoa, että tempaisen pitkävetoon pelsuille jonkinlaisen euromäärän sisään, oli kerroin mikä tahansa. Yleensä nää vedot menee persiilleen, joten tällä oletuksella varmistaisin SaiPalle voiton! :-) Tai jos sitä voittoa ei nytkään tule, niin saanpahan sitten hitusen rahaa helpottamaan vitutusta...tosin...tässähän on vielä se karuin vaihtoehto ja sehän se varmaan toteutuu: peli tasan ja sitten pelsuille 2p voitto. Eli ei rahaa vedosta ja SaiPalle vain piste ja taas tappio Lahdessa ;-)