Tällainen boomer-ajatus / kehäpäätelmä itseltäni itse ottelutapahtumaan ja yleisömäärään. Silloin ennen wanhaan ainakin itse menin hallille katsomaan paikallista jääkiekkojoukkuetta (JyP HT / JYP) ja ennen kaikkea sen suorittamista pelissä. Tottakai, voitto(putki) on se joka saa ihmiset hallille. Seuraavana tulee taistelu, jos oletetaan että voittoa ei tulisi. Noiden seurauksena on tunne, joka vahvasti ohjaa ihmistä hakeutumaan uudelleen tunteen äärelle. Äärimmäinen pettymys tappiosta on myös vahva tunne, mutta sen vetovoima on hiukan poispäin hallilta.
Muistankohan väärin, mutta joskus muinoin oli hallilla enemmän keskiössä itse peli. Nyt tuntuu, että pitää olla kaikenmaailman oheistapahtumaa, jotta katsoja viihtyy hallissa tai tulee sinne uudestaan. Vähän sama kuin musiikkivideoissa yli 3 sekunnin pätkä/kuvakulma saa hätäisimmät vaihtamaan kanavaa. Ymmärrän toki, että esim. lapset tulevat hallille muidenkin syiden takia kuin laskemaan viivelähtöjä.
En tiedä saako kukaan kiinni ajatuksestani, mutta onko ottelutapahtumaan yritetty saada koko tivoli paikalle, kun pelkkä possujuna riittäisi. Johtuuko se kehityskulku jotenkin katsojien "demografiasta", eli tyypillinen katsoja tulee kokemaan säpinää, sen aiheuttajasta ei niin väliä. Ison veden takana esim. baseball voisi olla esimerkki, jossa osa katsojista saattaa jutella takana olevan tutun kanssa suurimman osan pelistä.
Sepustukseni toki palautuu siihen lopputulokseen, että jos peli ei kulje halli ei täyty. Toisaalta Keski-Euroopan sarjoissa saattaa olla toisenlaisiakin esimerkkejä.