Mainos

Sähköpotkulaudat

  • 32 962
  • 365

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Kypärä suojaa päätä.

Ja kuten aiemmin totesin, luulen että jo pelkkä kypärävaade parantaisi turvallisuutta, siis päävammojen väheneminen poislukienkin. Nykyiseen vuokralautailuun tuntuu liittyvän aika vahvasti sellainen spontaanius ja suunnitelmattomuus, eli juuri napataan joku lauta jostain ilman sen kummempaa suunnitelmallisuutta tms ajoon valmistautumista, ja se ei varmasti paranna liikennesuoritteen turvallisuutta, versus jos kuljettaja on suunnitellut etukäteen ajonsa, ts ottanut kypärän mukaan.

En oikein pysty kuvittelemaan miten kukaan (potkulautafirmojen lobbarien lisäksi) voisi vastustaa kypäräpakkoa. "Vapaa maa" turvavyövastustajat poislukien, mutta ei niitäkään taida Suomessa juuri olla.
 
friikki otus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Yksi asia myös mitä voisi miettiä on että tarvitseeko firmoilla olla noita lautoja niin helvetin paljon?

Joensuussa oli ennen yksityinen firma, en nyt muista nimeä enää. He olivat ainoana toimijana yhden kesän kaupungissa ja heillä ei kovin paljoa scootteja ollut tarjolla. Ja ajelukin taisi keskittyä vain ruutukaavan alueelle. Heillä oli myös porkkana, että kun palauttaa sen torille pystytettyyn parkkiin, niin sai ilmaisia creditejä. En huomannut itse mitään ongelmaa tuossa.

Seuraavana kesänä Tier toi laudat kaupunkiin joita tuli kerralla 750 kappaletta. Kaupungin kokoon nähden mielestäni liikaa. No, tämä söi toisen toimijan luonnollisesti pois.

No Tier ilmeisesti lisäsi hieman lautamääräänsä täksi kesäksi (voin olla väärässä). Niin eikös tänne tullut toinen firma Ryde kesken kesän. Nyt alkaa tosiaan näkymään lautamäärä tässäkin kaupungissa. Niitä on kaikkialla.

Voisiko mahdollisuus olla että kaupungit budjetoivat ennen kesää että tähän kaupunkiin mahtuu x. määrä lautoja ja kilpailuttaa ne toimijoilla? Isoihin kaupunkeihin mahtuu helposti useampi toimija, mutta näihin keskisuuriin mielestäni maksimissaan kaksi ja siinäkin määrä pitää olla kohtuullinen.
 
friikki otus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ja ilokseni huomasin että Imatralle on tullut Tier paikalle. Olen huomenna menossa käymään ja koska kaupunki on tehty vähän hölmösti. Niin ei tarvitse asemalta lähteä etsimään julkisia sinne oikeaan keskustaan. Lisäksi pitää vielä takaisin päästä. Tähän scootit on turistille täydellisiä. Näkee vähän kaupunkiakin samalla, miten et muuten näkisi välttämättä.
 
Håkanhead

Jäsen
Suosikkijoukkue
Altavastaajat
En oikein pysty kuvittelemaan miten kukaan (potkulautafirmojen lobbarien lisäksi) voisi vastustaa kypäräpakkoa. "Vapaa maa" turvavyövastustajat poislukien, mutta ei niitäkään taida Suomessa juuri olla.

Potkulautafirmojen lobbarit Jatkoajassa?! Toisaalta täällä on ennenkin vaikutettu asioihin, joten miksipä ei. Mutta yksilönvapaus ei taida enää liittyä tähän keskusteluun, joten tyydyn vain sanomaan, että keksin muitakin syitä miksi joku ei halua kypäräpakkoa.
 
Satunnainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Mikäs teidän laudanheittelijöiden bisnes on ja saako teidän pihaan tulla heittelemään teidän tavarat katuojaan? Tai enhän mä teiltä lupaa kysy, vaan koordinaatteja.
Ei kai kukaan ole käynyt heittämässä mitään minnekään näiden vuokrafirmojen pihoilta?

Kysynpä käänteisesti. Pitäisikö mielestäsi kaikilla firmoilla olla oikeus varastoida mitä romua tahansa kulkuväylien esteeksi? Vaikka rakennusfirman perustaa lautavarasto jalkakäytävälle tai autokaupan sijoittaa käytettyjen valikoima jonoon pyörätielle?
 
koukku

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kaupungissa on aika paljon asioita, jotka vievät tilaa ja eivät ole omaan mieleen. Tämä on se pointti. Täällä Suomessa on paljon asuinpaikkoja, jossa sitä arvokasta tilaa ei ole täytetty palveluilla. Ei muuta kuin tervemenoa!

Kaikki nämä riskit/haitat pätevät myös pyöräilijöihin sekä autoilijoihin. Valtaosa näiden kulkuvälineiden käyttäjistä osaa olla perseilemättä, mutta muutama idiootti haittaa kaikkien toimintaa.

Muutama idiootti. Muutama risu. Ollaan varmaan aika kaukana yhteisestä linjasta. Jonkun pitäisi ehkä ensin pystyä myöntämään, että skuutilla ajelussa perseilyprosentti on huomattavasti suurempi kuin mainitsemissasi verrokeissa, ja sitten taas toisaalta täälläkin pitää yrittää päästä noiden aiheuttamasta vitutuksesta eteenpäin. Jos siis kulkevat edes suunnilleen liikennesääntöjen mukaan.

Edit. Eikös noiden käyttö ole lisäksi melkoisen arvokasta, varsinkin jos on useamman toimijan appi? Jokuhan sujuvasti perusteli hinnat vertaamalla yhden käyttökerran kustannusta joukkoliikenteen kertalipun hintaan, eikö olisi reilumpaa tehdä vertailu kuukausitasolla (joukkoliikenteen kuukausilippu vs. helvetinpelin kk-kustannukset). Turistiajot sitten erikseen, siihenhän tuo on varmasti oikein hyvä juttu, kunhan samalla malttaa huomioida muutkin ihmiset.
 
Viimeksi muokattu:

Onko näin? Voit toki olla oikeassa, mutta itse en ole kyseistä ilmiötä huomannut.
Edit. Eikös noiden käyttö ole lisäksi melkoisen arvokasta, varsinkin jos on useamman toimijan appi? Jokuhan sujuvasti perusteli hinnat vertaamalla yhden käyttökerran kustannusta joukkoliikenteen kertalipun hintaan, eikö olisi reilumpaa tehdä vertailu kuukausitasolla (joukkoliikenteen kuukausilippu vs. helvetinpelin kk-kustannukset). Turistiajot sitten erikseen, siihenhän tuo on varmasti oikein hyvä juttu, kunhan samalla malttaa huomioida muutkin ihmiset.

Joku yritys tekee rahaa tälläisillä helvetinpeleillä?! Not on my watch.

Kyseisissä sovelluksissa on mahdollisuus ottaa esimerkiksi päivä- tai kuukausipassi, joka tiputtaa hintaa huomattavasti. Takseihin verrattuna nämä ovat käytännössä ilmaisia. Niihin ainakin itse vertaan, koska aikasemmin jos en autolla halunnut liikkua, taksi oli ykkösvaihtoehto.
 
eriatarka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Mikäs teidän laudanheittelijöiden bisnes on ja saako teidän pihaan tulla heittelemään teidän tavarat katuojaan? Tai enhän mä teiltä lupaa kysy, vaan koordinaatteja.

Jos joskus ostan oman sähköskuutin ja jätän sen keskelle jotain kulkuväylää, lupaan lähettää privaviestillä koordinaatit, niin voit vapaasti heittää sen hevon helvettiin - olettaen että löytyy lihaksia siihen (ne ovat aika raskaita).
 
HokiJone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Luleå HF, tehtaan takuu
Pitäisikö mielestäsi kaikilla firmoilla olla oikeus varastoida mitä romua tahansa kulkuväylien esteeksi?
Käsittääkseni ne ei ole lähtökohtaisesti firmat jotka noita pysäköivät väärin, vaan palvelun käyttäjät ja/tai ulkopuoliset ihmiset. Vai onko se esim. myös vuokraavan firman vika jos joku pysäköi vuokra-auton päin helvettiä?

Turvallisesti ja oikein pysäköitynä en itse ainakaan nää skuutteja "romuna kulkuväylillä", vaan tiettyihin tilanteisiin varsin oivana palveluna liikkumiseen paikasta A paikkaan B.

Vaikka rakennusfirman perustaa lautavarasto jalkakäytävälle tai autokaupan sijoittaa käytettyjen valikoima jonoon pyörätielle?
Hivenen kaukaa haettua ja toisaalta kyllähän rakennusfirmojen autoja ja tavaroita näkee harva se päivä estämässä esim. jalankulkuliikennettä.
 
Satunnainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Käsittääkseni ne ei ole lähtökohtaisesti firmat jotka noita pysäköivät väärin, vaan palvelun käyttäjät ja/tai ulkopuoliset ihmiset. Vai onko se esim. myös vuokraavan firman vika jos joku pysäköi vuokra-auton päin helvettiä?
Jos autovuokraamon ehdoissa hyväksytään palautukseksi se, että auto jätetään jonnekin mihin sattuu kulkuväylän tukkeeksi, niin kyllä minä sitä firmaa pitäisin silloin syyllisenä. Ja tokihan myös se auton muita haittaavasti jättänyt vuokraaja olisi siinä piittaamaton mulkku
 
Jack DiBiase

Jäsen
Suosikkijoukkue
Patrik Laineen Montreal
Edit. Eikös noiden käyttö ole lisäksi melkoisen arvokasta, varsinkin jos on useamman toimijan appi? Jokuhan sujuvasti perusteli hinnat vertaamalla yhden käyttökerran kustannusta joukkoliikenteen kertalipun hintaan, eikö olisi reilumpaa tehdä vertailu kuukausitasolla (joukkoliikenteen kuukausilippu vs. helvetinpelin kk-kustannukset). Turistiajot sitten erikseen, siihenhän tuo on varmasti oikein hyvä juttu, kunhan samalla malttaa huomioida muutkin ihmiset.
Vertasin yksittäismaksuja, koska minulla ei ole joukkoliikenteen kuukausikorttia, vaan siinäkin kertamaksukortti. Mutta nyt kun kysyit, niin myös vuokralautoihin saa erilaisia kuukausimaksullisia hinnastoja.

Jos kiinnostaa enemmän, niin tässä linkissä viime vuodelta on verrattu tarkemmin hintoja suhteessa vuokralauta vs. oma lauta, sekä vuokralauta vs. taksi:

PS. En ole mikään lautafirmojen lobbari. Kyseinen juttu löytyi 5 sekunnin googlaamisella.
 
J.Petke

Jäsen
Kyllä se lautojen parkkeeraaminen minne sattuu loppuu siinä vaiheessa, kun siitä rapsahtaa joka kerta 60€ sakko. Tallinnassa ollaan saatu parkkeeraaminen aika hyvin kuriin sillä, että karttaan on selkeästi merkitty parkkialueet ja nämä ovat tosiaan hyvin pieniä alueita ympäri kaupunkia. Muualle jättäessa saa pienen 5€ muikkarin, joka voisi tosiaan mielestäni olla huomattavasti isompi.
 
Pottakameli

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
En ole itse vieläkään testaillut, kun en ole vielä keksinyt syytä sille. Tykkään kävellä tai käyttää perinteistä pyörää, niin en ole oikein sopivaa käyttötarkoitusta vielä löytänyt omalla kohdalla.

Viikottain näkee joitakin hölmöilyjä ja kerran meinasinin jäädä liikennevaloissa seisoessa melkein alle, kun joku teinipoika päätti sujahtaa minun ja tolpan välistä, jossa ei ollut tyyliin metriä edes rakoa.

Silti ei nuo ole ikinä häirinneet pahemmin tai olleet kovin monesti tiellä huonosti pysäköimisen vuoksi.

En tiedä onko ollut sitten joku vastaava paikallinen voimiensa tunnossa oleva lenkkeilijä (tässä pitää mainita että laudat on painavia, niin kaikki tietää ettet ole mikään hiirulainen, vaan äijä), kun paikallisessa joessakin niitä on näkynyt.
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Kaupungit voisivat laittaa ukaasit, että jos noita romuja ei kerätä tarpeeksi nopeasti pois jalkakäytäviltä tai muuten häiritsevistä paikoista, niin kaupungit keräävät ne johonkin mestaan, mistä firmat voivat hakea ne takaisin vaikka 50e per lauta.
Oi oi, pitäisi saada yksityiset pysäköinninvalvonnat hoitamaan tätä valvontaa. Siellä menisi Tier-Tepi ja Parkki-Pate renkaat vinkuen pakuillaan kilpaa hakemaan väärin pysäköityä skuuttia. Kunnollista.
 
Tikiti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Professori Aho, Dortmund ja Arsenal
Edit. Eikös noiden käyttö ole lisäksi melkoisen arvokasta, varsinkin jos on useamman toimijan appi? Jokuhan sujuvasti perusteli hinnat vertaamalla yhden käyttökerran kustannusta joukkoliikenteen kertalipun hintaan, eikö olisi reilumpaa tehdä vertailu kuukausitasolla (joukkoliikenteen kuukausilippu vs. helvetinpelin kk-kustannukset). Turistiajot sitten erikseen, siihenhän tuo on varmasti oikein hyvä juttu, kunhan samalla malttaa huomioida muutkin ihmiset.
Minä vertailin. Helsingissä AB-lippu maksaa kuukaudessa 66,60 €. Yksittäinen julkisen liikenteen lippu 2,95 €. Ryden ottamalla tuo maksaa 24h ajalle 60min ajoa 3,49 €. Jos käyn toimistolla (7km suuntaansa) ja muissa menoissa kaupungin keskustassa niin se tarkoittaa 19 matkaa olisi kk aikana järkevää tehdä scootilla vs. julkinen liikenne. Itse toki arvostan vielä lisäksi sitä, että matka taittuu puolet nopeammin ja kesällä on kivempi ajella kuin istua bussissa.
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Edit. Eikös noiden käyttö ole lisäksi melkoisen arvokasta, varsinkin jos on useamman toimijan appi? Jokuhan sujuvasti perusteli hinnat vertaamalla yhden käyttökerran kustannusta joukkoliikenteen kertalipun hintaan, eikö olisi reilumpaa tehdä vertailu kuukausitasolla (joukkoliikenteen kuukausilippu vs. helvetinpelin kk-kustannukset). Turistiajot sitten erikseen, siihenhän tuo on varmasti oikein hyvä juttu, kunhan samalla malttaa huomioida muutkin ihmiset.

Varmaan se käyttö on aika monella nimenomaan sellaista, jolloin kausilippua ei ole. Vaikkapa Bolt (ei avausmaksua) tulee huomattavan edulliseksi yksittäisten matkojen käyttöön kantakaupungissa, ja on nopeammin perillä kuin ratikalla/kävellen/bussilla. Pääradan vartta olisi toki kaupunkipyöräkin kiva, jos siinä ei tarvitsisi selkä märkänä kiivetä mäkeä.
 
ketjuruletti

Jäsen
Suosikkijoukkue
yks jengi Stadista
Ja miten? Melkein ainoa tapa lautafirman valvoa, että lautailija käyttää koko ajan kypärää, olisi matkustaa kaksi päällä -taktiikalla samalla laudalla. Ja sehän taas on kielletty.

No leikki leikkinä, en vaan keksi kylmiltään mitään käytännöllistä tapaa valvoa asiaa.
 
Kahden markan kamera ja siinä kolmen markan tekoäly, ne hoitaisi kypärän tunnistamisen.
 
HokiJone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Luleå HF, tehtaan takuu
Miksi sähkölaudalle tulisi olla eri säännöt/sanktiot/valvonta kypärän käytön suhteen kuin pyörälle? Koska ette itse käytä lautaa?
 
Håkanhead

Jäsen
Suosikkijoukkue
Altavastaajat
Miksi sähkölaudalle tulisi olla eri säännöt/sanktiot/valvonta kypärän käytön suhteen kuin pyörälle? Koska ette itse käytä lautaa?

Koska minua harmittaa ja minun harmitukseni ajaa ylivoimaisen enemmistön edun ja tarpeen edelle. Näiden veijareiden vertaukset asiaan liittyen ovat niin lennokkaita, että ei niitä kovin seesteisessä mielentilassa kirjoiteta.
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Miksi sähkölaudalle tulisi olla eri säännöt/sanktiot/valvonta kypärän käytön suhteen kuin pyörälle? Koska ette itse käytä lautaa?
Siis polkupyörälle kans kypäräpakko puolestani. Mutta toki siinä sen käyttö aika no-brainer ilman pakkoakin, pl lapset ja sen tasoiset.

ETSC myös suosittaa kypäräpakkoa sähköpotkulaudoille. Päävammat niissä laadultaan lähempänä moottoripyöriä kuin polkupyöriä. Mutta kai sielläkin vaan setämiehiä harmittaa.
 
Hawk #22

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Ilves, Tampa Bay Buccaneers
Miksi sähkölaudalle tulisi olla eri säännöt/sanktiot/valvonta kypärän käytön suhteen kuin pyörälle? Koska ette itse käytä lautaa?
Ei mitään tarvetta tällaiselle, kypäräpakko voi hyvin tulla samalla polkupyörillekin. En ole vielä koskaan kuullut yhtään hyvää selitystä siitä miksi pyöräillessä (tai sähköpotkulautaillessa) ei pitäisi olla kypärää ja on aivan älytöntä, että tämä on tieliikennelaissa jätetty suosituksen tasolle.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös