Mainos

Ryan Zapolski Jokereiden maalinsuulle

  • 85 376
  • 300

Jara76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Zapo on äärimmäisen rauhallinen maalivahti joka ylipelaa äärettömän harvoin, mutta pystyy silti näyttäviin venytyksiin tarpeen vaatiessa.

Zapo pelasi kyllä mahtavan pelin tänään!

Eilen kyllä Zapolski oli yksi joukkueen tukipylväitä.. Piti joukkuetta pystyssä silloin kun oli vaikeeta. Ja antoi mahiksen voittoon. Ilman Zapoa olisi tullut murskalukemat vastustajalle. Pelasi tosi rauhallisesti, eikä hermoillut. Tässäbon meillä uusi Henkke.

Hyvää tekemistä Zapolta läpi viikon, eiköhän meillä ole tässä ykkösvahti. Plussana myös se, että osaa torjua rankkareita toisin kuin Helenius. Ei nyt ihan vielä ole samanlaista dominointia kuin Henken ensimmäisellä kaudella, mutta varsinkin Admiral-peli torstaina oli vakuuttava.

Zapo kyllä pelastanut Jokereille parissa pelissä pisteet. Sille ohjaukselle ei tänään voinut mitään mutta muuten pari gamesaveria!

Kehuja niille ketkä sen ansaitsevat. Zapolskilta todellinen unelmapeli tähän paikkaan, harmi vaan että joukkueella ei ihan riittänyt rahkeet. Ei jää tästä miehestä ainakaan kiinni Jokereiden menestyminen.

Zapolskia käy tavallaan kovasti sääliksi. Aivan karmean kova työmäärä ja effortti. Zapo sai TsSKA:n maalintekotehokkuuden näyttämään todella heikolta. Normiveskarille olisi mennyt useampikin.

Playoffeissa Zapolski oli edelliskausien Karlssonia parempi, runkosarjassa heikompi. Kovempi pari kilpailemaan peliajasta vaan ensi kaudelle, Helenius ei vaan tarjoa mitään taustatukea tai kilpailua.

Huikea ukko tää Zapolski. Toinen nollapeli viimeiseen kolmeen peliin. Jos Rämö vielä pelikuntoon tulee tällä kaudella, niin lähtee liikkeelle selkeästä kakkosvahdin roolista ja saa antaa aika kovia näyttöjä, jos haluaa uhata Zapon selkeää ykkösen asemaa.

Hyvän puolustuksen ja joukkueen takana on toki hyvä pelata, mutta kyllä siellä tolppien välissä on myös mies paikallaan.

Viekö ne Zapolskin Pjongjangiin tällä menolla?

Katselin tässä KHL:n tilastoja ja Ryan Zapolski on sekä torjuntaprosentti- ja päästettyjen maalien tilastoissa kakkosena luvuilla 94.6% ja 1.35 (GAA)

Tuli vain mieleen että onkohan olympiajoukkue kutsumassa? Ei se ainakaan peliesityksistä pitäisi kiinni olla, sen verran solidi kaveri on ollut tällä kaudella.

Zapolskin torjuntaprosentti nyt 15 pelin jälkeen mukava 95,0%. Mielestäni aika paljon pitää tapahtua, että häneltä vietäisiin ykkösvahdin paikka vielä tällä kaudella. Uskomattomassa vireessä tällä hetkellä, kiekot ei pompi yhtään ja jokainen torjunta huokuu itsevarmuutta.

Zapo on tällä hetkellä KHL:n toisiksi paras maalivahti tilastoissa. Väittäisin jopa parhaaksi jos vähän osaa katsoa tilastojen taakse. Mahtava jätkä. Valitettavasti näillä näytöillä ensi kaudella jonkun muun seuran maalivahti.

Zapolski siirtyi maalivahtien tilastokärjeksi, torjuntaprosentti 95,5% ja päästettyjen maalien keskiarvo lähes naurettava 1.11. Otteluitakin jo kuitenkin 17, joten mitenkään "epäreilut" nuo tilastot eivät ole. Meillä on sarjan paras maalivahti juuri nyt käsissämme.

Suhteellisen varmana voidaan jo pitää sitä, ettei Zapo enää Jaffalassa jatka ensi kaudella.

Onhan nuo Zapon tilastot ihan käsittämättömät. Vertailuna Tim Thomasin vastaavat kun pelasi meillä ihan "ok" kauden.

Thomas 04-05
54, 94,6%, 1.58

Zapolski 17-18
17, 95,5%, 1.11

Zapolski on lähes jokaisessa pelissä ottanut useamman gamesaverin, joiden kohdalla tilanteen päättyminen maaliin ei olisi mennyt mitenkään Zapolskin piikkiin. Nyt kolme nollapeliä putkeen ja niitä edellisessäkin pelissä vain yksi päästetty maali. Kyllä tuo kertoo jostain muustakin kuin vain loistavasta puolustuksesta ja erikoistilannepelaamisesta.

Yleensä joukkue myös pelaa paremmin oman pään, kun pelaaajilla on vahva luotto maalivahtiin. Tämän hetken Zapolski on paras maalivahti, mitä Jokereilla on koko KHL-aikana ollut jo edes katsomatta mihinkään tilastoihin. Tilastot vaan vahvistavat aika selkeästi saman asian.

Sulanderista puhuttiin pitkään että se vaan ratsastaa hyvän puolustuksen takana.

Zapolski on kyllä pistänyt epäilijöille luun syvälle kurkkuun. Joutuu urakoimaan joka ilta, mutta niin vaan taso pysyy ja sarakkeessa kolme nollapeliä rivissä. Uskomaton vire, näkee kiekot ja klaaraa reboundit.

Taisi mennä ennätys rikki tänään, mikäli en ihan väärin katsonut. Hattu päästä!

Mielestäni meillä on Zapolskissa selkeä ykkönen ja Rämössä erittäin hyvä paikkaavaan kykenevä kakkonen. Nyt vaan Zapolle se 70-75% lopuista runkosarja matseista, että saa tatsin takaisin, ja pleijareissä ilman maailmanloppua Zapolla päätyyn asti

Zapolski näytti taas miksi on ykkönen tällä kaudella. Jokerit saa kiittää nollasta lähinnä vain Zapolskia, joka piti maalinsa puhtaana Jokereitten jatkuvassa sekoilussa omassa päässä parin ekan erän aikana. Vika erä sitten oli jo helpompi läpiajoa lukuunottamatta.

Zapolta juuri niin hyvä ottelu kun odottaa sopii. Piti joukkuetta pystyssä kun joukkue sitä eniten tarvitsi ja oli tänään selvästi Jokereiden paras pelaaja. Hyvä Zapo!

Tässä on mies, jonka ansiosta palstan jokeriosion kirjoittajat ovat pääosin hyvällä tuulella. Kiitos Zapo!

Mitä tälle kaverille on käynyt? Tai sen nyt näkee jokainen, että itseluottamus on mennyt täysin, mutta silti erittäin vaikea uskoa yllä kuvailluksi kaveriksi. Lainatut viestit ensimmäisen syksyn ja viime kevään Sotshi-sarjan väliseltä ajalta.

Zapolski on pystynyt todistamaan tasonsa riittäväksi KHL:ssä, mutta otteet ovat tällä kaudella olleet aivan hirveitä. Voiko itseluottamuksen puute ja Marjamäen tuomat pelitavalliset muutokset vaikuttaa näin kovasti?

Nyt joku officella voisi kääntää lainatut viestit lontooksi ja näyttää Zapolle ennen seuraavaa peliä. Siitä vähän uskoa pääkoppaan.
 
Viimeksi muokattu:

Quaser

Jäsen
Suosikkijoukkue
O'Neill, KiVa
Mitä tälle kaverille on käynyt? Tai sen nyt näkee jokainen, että itseluottamus on mennyt täysin, mutta silti erittäin vaikea uskoa yllä kuvailluksi kaveriksi. Lainatut viestit ensimmäisen syksyn ja viime kevään Sotshi-sarjan väliseltä ajalta.

Zapolski on pystynyt todistamaan tasonsa riittäväksi KHL:ssä, mutta otteet ovat tällä kaudella olleet aivan hirveitä. Voiko itseluottamuksen puute ja Marjamäen tuomat pelitavalliset muutokset vaikuttaa näin kovasti?

Nyt joku officella voisi kääntää lainatut viestit lontooksi ja näyttää Zapolle ennen seuraavaa peliä. Siitä vähän uskoa pääkoppaan.
Jos osaa lukea ihmisten kehon kieltä, niin Zaposta on alusta asti voinut nähdä, että pääkoppa ei ole vahvuus.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Siellä Zapolski vaan edelleen on pelaavana maalivahtina, mahtaa olla joukkueen kiva valmistautua peliin kun tietää että mikä tahansa ohi menossa oleva vetokin voi Zapolskin pelatessa löytyä oman verkon perukoilta.

Olen edelleen sitä mieltä että Jokerit ei häviäisi mitään vaikka kokeilisivat Ratilaista maaliin, Zapolski on kaivanut itsensä sellaiseen suohon ettei tuo tuosta vaan pelaamalla parane, Zapolski tarvitsee ammattiapua ja stressittömän tilanteen löytääkseen itseluottamuksensa. Tässä käy aivan samalla tavalla kuin Eero Kilpeläisen kanssa. Joskus pitäisi olla järkeä ottaa aikalisä, tällä hetkellä tämä kierre vain rikkoo enemmän Zapolskia ja joukkuetta joka pelaa Zapolskin edessä.

Varmaan mukava mies mutta nyt ei kulje ja se pitäisi pystyä myöntään.
 

Hera80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ei mikään nappipeli, mutta voitto. Lähdetään siitä rakentamaan loppukautta. Come on Zapo!
 

HokiTero87

Jäsen
Suosikkijoukkue
JOKERIT,FPS,NHL
Zapo teki tänään sen mitä vaadittiin. Torjui varmasti ne harvat paikat joita Torpedo sai aikaan, molemmat menneet maalit enemmän ja vähemmän erikoisia joita en ensimmäisenä laittaisi maaalivahdin piikkiin.
 

YamahaGPR

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Zapo teki tänään sen mitä vaadittiin. Torjui varmasti ne harvat paikat joita Torpedo sai aikaan, molemmat menneet maalit enemmän ja vähemmän erikoisia joita en ensimmäisenä laittaisi maaalivahdin piikkiin.

Heh, joo itseäni naurattaa että Zapoon liittyvät maalit tuntuvat todella usein olevan vähän "ihmeellisiä pomppuja".

Tänään pelasi kyllä ne harvat paikat mitä vastustaja sai ihan hyvin ja puhtaat paperit.

Tuntui, että joukkue halusi tänään pelata Zapolle voiton ja tätä asennetta olisi tarvittu jo aikaisemmin.
 

sekolust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Lostedt, Ben-Amor
Olen edelleen sitä mieltä että Jokerit ei häviäisi mitään vaikka kokeilisivat Ratilaista maaliin

Tai Mäkiniemen, olettaen että hänet voidaan (EP listaa Vantaan lainapelaajaksi) vielä ylös kutsua. Ratilaisella on muutama matsi tällä kaudella enemmän, mutta valtaosa on A:ssa. Neljän tällä kaudella pelatun Mestis-matsin pelituntumalla ja kahdeksalla A:n pelillä voi olla jo pelkästään pelituntuman osalta sellainen tilanne, että kiekko ei ihan heti tartu. Toisaalta aikanaan palstalla puhuttiin laavakylvyistä, kun nuoria jamppoja iskettiin hieman vastaavista lähtökohdista maalille Liigaan. Lankista ja kumppania pistettiin maalille ilman, että näillä oli vielä siinä vaiheessa uraa valmiuksia torjua sillä tasolla.

Toki aina voidaan jossitella sillä, mitä Zapon itseluottamukselle kävisi, jos rivikassari Mestiksestä tulisi ja veisi tontin edes hetkellisesti. Joillekin se olisi herätys, että peliaika ja seuraavan kauden pelipaikkakin vaativat parempaa tekemistä. Joillekin se taas olisi maailman romahtaminen ja viimeinen niitti itseluottamukselle. Uhka/mahdollisuus-kerroin on melkoisen suuri, jos Vantaalta pistetään uutta poikaa byyriin. Huonoimmassa tapauksessa Zapo käpertyisi vielä pahemmin kuoreensa ja nuorempi backup vetelisi Lankisen debyytin tyyliset 7,16 GAA ja 66,6% statseilla.

Mun ratkaisu olisi simppeli. Loppukauden Kalnins on ykkönen, peluutus terveyden ja rasituksen mukaan. Varsinkaan runkosarjan osalta ei oteta riskejä siitä, että jotain paukahtaisi pahemmin tai vammoista ei toipuisi kuntoon. Mielummin varmanpäälle pelatessa hävitään yksittäinen runkosarjamatsi, kuin otetaan riskejä pleijareita ajatellen. Mulle jäi traumoja Markkasen loukkaantumisesta, myönnän. Vantaan poikien kanssa istutaan alas ja todetaan, että nyt kannattaa valmistautua siihen, että maalille saattaa ihan oikeasti päästä. Samalla jokaiseen matsiin valmistaudutaan siten, että Vantaan poika saattaa päätyä maalille: käydään läpi tarkasti näiden kanssa miten vastustaja pelaa, mitä on odotettavissa ja pidetään huolta siitä, että henkisesti ollaan hereillä jos veskaria vaihdetaan kesken kaiken. Jos sitten kesken jonkun matsin Zapo (tai Kalnins) vaihdetaan byyriltä ja Vantaan poika saa tulikasteensa, näiden näyttöjen kohdalta mietitään kuka aloittaa, jos Kalnins on telakalla tai vaatii huilia.

Henkilökohtaisesti en näe Vantaan molareita minään varsinaisena ratkaisuna ongelmiin, mutta nyt ollaan jopa pienen kriisin partaalla. Mitään ongelmaa ei olisi, jos joko Kalnins olisi täydessä kondiksessa tai Zapo torjuisi sillä tasolla, mitä häneltä on aiemmin nähty. Nykytilanteessa pitää kuitenkin varautua siihen, että radikaalejakin liikkeitä täytyy tehdä. Paniikkinappulaa ei kuitenkaan pidä painaa pohjaan, vaan pyrkiä järjestelmällisesti pelaamaan niillä korteilla, mitä kädessä nyt on.
 

TommyT

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
En oikein tiedä että saako Zapolski itseään pelaamalla kuntoon tässä tilanteessa, mutta toisaalta mikä on reaktio jos nostetaan vastuuseen joku selvästi KHL-tason alapuolelta tuleva kaveri. Hankintojen osalta nuorempien kohdallahan sellainen senioriapu on voinut toimia, tietysti meille läheisimmät muistot Sulander-Allan Roy v 1994 ja Lehtonen-Jamie Ram v. 2002. Näissä uusi kirittäjä ja toisaalta tuki ja turva on kaiketi toiminut positiivisesti. Miten tämä toimisi toisin päin?

Ylipäänsä ei tule verrokkeja mieleen tälläisistä seniorimpien kavereiden "aallonpohjista uuteen nousuun" -caseista. Jotenkin vaan fiilis on että tulee deja vu -fiiliksiä Joni Puurulan pitkästä keväästä tai Kilpeläisen takalukosta, jos lähdetään Zapolla pleijareihin. Avainkysymys siten Jäniksen kunto, mutta pelottaa kyllä toisaalta että sitten se Game 6 johon joutuu heittämään Zapon maaliin ja seuraukset tiedetään ennalta. Jostain pitäisi nyt saada yksi mitat täyttävä veskari vääjäämättä ja Zapolski rakentaa sitten uutta virettä matsien ulkopuolella.

Jotenkin Zapon osalta tuntuu että kaveri on absoluuttisesti hidastunut vuosien aikana. Voiko oikeasti olla, että ei ole enää vanhalla iällä vaan yksinkertaisesti panostanut riittävästi urheilullisesti? Kun sitten tämä liikkeen hidastuminen alkaa näkyä vähän koko ajan, menee lopulta itseluottamus ja seurauksena noita jäätymisiä ja ylipelaamisia.
 

TommyT

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Henkilökohtaisesti en näe Vantaan molareita minään varsinaisena ratkaisuna ongelmiin, mutta nyt ollaan jopa pienen kriisin partaalla. Mitään ongelmaa ei olisi, jos joko Kalnins olisi täydessä kondiksessa tai Zapo torjuisi sillä tasolla, mitä häneltä on aiemmin nähty. Nykytilanteessa pitää kuitenkin varautua siihen, että radikaalejakin liikkeitä täytyy tehdä. Paniikkinappulaa ei kuitenkaan pidä painaa pohjaan, vaan pyrkiä järjestelmällisesti pelaamaan niillä korteilla, mitä kädessä nyt on.

Ehkä vielä todettakoon, että sinänsä varmaan "ongelmaa ei olisi" jos Jänis ja Zapo olisi tasollaan mutta kyllä silti tämän kauden aikana on tullut selväksi että tuo tandem ei ole KHL:n kärkitasoa ja ollaan niin lännessä kuin idässä mielestäni reilusti perässä Top8 -joukkueiden tasoa. Ja kääntäen uskon että jos ikinä halutaan mennä 2. rundin läpi, tarvittaisiin me maalille se voittava sarjoja yksin kääntävä kuntopiikin sopivasti ajoittava superkassari. Tämä ensi kauden joukkueen suunnittelussa huomioitava - budjetista pitää isompi osuus lohkaista maalin suulle jos halutaan playoff-menestystä. Runkosarjamenestystä voidaan toki saavuttaa näinkin.
 

massaonvoimaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jotenkin Zapon osalta tuntuu että kaveri on absoluuttisesti hidastunut vuosien aikana. Voiko oikeasti olla, että ei ole enää vanhalla iällä vaan yksinkertaisesti panostanut riittävästi urheilullisesti? Kun sitten tämä liikkeen hidastuminen alkaa näkyä vähän koko ajan, menee lopulta itseluottamus ja seurauksena noita jäätymisiä ja ylipelaamisia.

Nyt olet @TommyT asian ytimessä. Jalosen Jukka oli Viasatin studiossa jossain vaiheessa alkukautta ja häneltä kysyttiin Jokereiden maalivahtipelistä(joka silloin vielä oli kohtuu hyvää).
Zapolskin osalta viesti oli suurinpiirtein, että on "peluri" ja mainio tyyppi. Isoimpana kehityskohteena on urheilullisuus ja voimatasot, joiden treenaamiseen ei ole riittävää fokusta nuorempana laitettu. Jalonen sanoi suoraan, että jaloissa voisi olla enemmän voimaa. Omiin silmiin Zapo näyttää juurikin hitaalta ja paikkaa tätä osittain ylipelaamalla ja jälki on tätä myöten aika rumaa katsottavaa. KHL:ssä pelataan todella paljon poikittain ja syötetään vielä kerran kun olisi paikka jo laukoa - tähän kontekstiin veskari jolla ei ole hyvä sivuittaisliike on huono match.
 

Jara76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Isoimpana kehityskohteena on urheilullisuus ja voimatasot, joiden treenaamiseen ei ole riittävää fokusta nuorempana laitettu.

Tutkin viime viikolla ketjun alkupäätä ja raumalaiset osasivat kertoa, että Zapolskilla oli vasta Lukossa uransa ensimmäistä kertaa käytössään maalivahtivalmentaja, mikä kuulostaa aika erikoiselta. Eli Ryanin ollessa jo 26-vuotias. Sitä ennen pari kautta ECHL:ssä, eli AHL:n farmissa, joten käytännössä Zapon kunnollinen ammattilaisura on alkanut vasta 26-vuotiaana.

Tämä selittänee asiaa, mutta sitä se ei avaa mitä Zapolskin pääkopalle on käynyt. Vielä viime kaudellakin täältä sai lukea rauhallisesta ja varmasta työskentelystä, mutta nyt maalilla on sekoillut ihan eri kaveri.
 

massaonvoimaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tämä selittänee asiaa, mutta sitä se ei avaa mitä Zapolskin pääkopalle on käynyt. Vielä viime kaudellakin täältä sai lukea rauhallisesta ja varmasta työskentelystä, mutta nyt maalilla on sekoillut ihan eri kaveri.

Arvauksena ja heittona; Zapo oli Lukossa kiistaton ykkönen ja pelasi parhaat pelit silloin. Näin oli myös ECHLssä jossa valittiin muistaakseni parhaaksi veskariksi. Samoin Jokereissa parhaat pelit ovat olleet hänellä silloin kun mies on kiistaton ykkösmaalivahti. Rämö alkoi pelata hyvin niin tärinä alkoi ja se on jatkunut nyt Janiksen suorittaessa Zapoa paremmin.
Näen Zapon osalta hyvin paljon samaa kuin Heleniuksen murenemisessa loppua kohti. Hele aloitti myös hyvin ja oli ajoittain jopa erinomainen kun taisteli Henken kanssa jääajasta.
Sitten kasetti kyllä mureni ihan totaalisesti ja esitykset oli samaa tasoa kuin Zapolla nyt. Jokerit KHL:ssä - maalivahtien hautausmaa?
 

Mordjinn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Vaikka taisinkin olla ensimmäisiä Zapon vireen arvostelijoita tällä kaudella niin täytyy kyllä sen verran kundia puolustaa että puolustuspeli on ollut vähän kannalta vähän sinnepäin viime aikoina. Paljon on vastustajan lapoja auki ja vetoja blokataan puolicillaisesti. Tämä varmasti korjaantuu pleijareissa.

Lisäksi Zapolskin taakse on tällä kaudella pomppinut niin helvetin monta ihmepomppua, että todennäköisyyden lait alkavat tulla vastaan. Joku loppu sillä paskalla tsägälläkin on pakko olla.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Vaikka taisinkin olla ensimmäisiä Zapon vireen arvostelijoita tällä kaudella niin täytyy kyllä sen verran kundia puolustaa että puolustuspeli on ollut vähän kannalta vähän sinnepäin viime aikoina. Paljon on vastustajan lapoja auki ja vetoja blokataan puolicillaisesti. Tämä varmasti korjaantuu pleijareissa.

Tähän sanoisin että tuo johtunee kyllä osittain myös epävarmasta veskarista, joukkueen puolustus alkaa myös ylipelaamaan kun ei luota veskariin ja koittaa blokata ja estää laukauksia joka suunnasta joka johtaa siihen että niitä vapaita miehiä alkaa jäämään helpommin kun ylireakoidaan. Vähän niin kuin itseään ruokkia kierre. Ei sillä, kyllä puolustuskin on välillä ollut sanalla sanoen aika kuraa.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Tänään Zapolski pelaa Jokeriuransa jatkosta, soppari toki on ensi kaudellekin mutta vaikea nähdä että jos tänäänkin tulee perinteinen Zapolskimainen sulaminen jossa taas pari hupsista kiekkoa on omissa, että Zapolski saisi enää tuon jälkeen mitään luottoa Jokereissa. Tänään saa siis osoittaa että KHL ympyrät ei ole liian suuret vaan Zapo osaa torjua ja olla mies paikallaan kun joukkue tarvitsee maalinsuulla isoa onnistumista.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Zapolski näytti että on korkeintaan mestisveskari. Painuisi vittuun, ei tuu ikävä!
 

sekolust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Lostedt, Ben-Amor
Jos Zapo vielä narrinutussa pelaa, niin se on tässä sarjassa Janiksen loukkaantuessa. Yksinkertaisesti näiden viimeisen ~3 kuukauden näytöillä ei ole mitään perustetta enää peluuttaa häntä kuin pakon edestä. Ja vaikka soppari tulevalle kaudelle on, niin olisi suoranaista vittuilua Zapoa, joukkuetta ja faneja kohtaan pistää hänet vielä maaliin ensi kaudella. Se on joko sopparin purku tai pelit Vantaalla, yksinkertaisesti muita vaihtoehtoja ei ole. Niin katastrofaalista on peli ollut niin monta kuukautta, että yksittäinen väläytys tai hyvä pukukoppipelaaminen eivät vain riitä. Mä vielä ymmärtäisin, jos kyseessä olisi joku 23 ensi kaudella täyttävä jätkä, niin potentiaalin takia voisi vielä jatkaa. Mutta kun lasiin tulee 33, niin ei tuo käyrä ole ainakaan erityisen nousujohteinen.

Tänään Jokerit oli joukkueena parempi, mutta yksilöt ratkaisivat. Ne ratkaisevat yksilöt olivat tänään maaleilla. Jeremenko oli huikea, Zapon torjuntaprosentti taas on suoraan sanoen surkea. Jeremenko teki vaikeistakin tilanteista helpon näköisiä ja torjui lähes 50 kutia, Zapo torjui suunnilleen sen viisi.

Jos joukkueella on vielä luottoa Zapoon, niin joku voisi passittaa joukkueen psykologille. Nimittäin jostain mielenhäiriöstä on silloin kyse. Julkisesti tuskin kukaan Zapoa suolaa, mutta jokainen näki tänään ero veskarien välillä.
 

Filari

Jäsen
Ei peli tänään kyllä Zapoon kaatunut. Ekalle ei voinut mitään, toisessa yli pelasi kyllä selkeästi etukulmaa, kolmanessa ei nähnyt mitään. Nämä ovat siis havaintoja paikan päältä, joten vaikea sanoa että onko tuossa kolmanessa näköväylää kiekolle.

Ihmeellinen veto laittaa Zapolski maaliin, kun Janis suoritti viime pelissä ihan hyvällä tasolla.

On kyllä ihmeellinen kaverin ura, kun nyt ns. prime iässä floppaa näin pahasti.

Mutta mutta.. eiköhän Zapolski ensi kaudella kiekkoile esim. Saksassa.
 

Valle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, SJK, Jussittaret
Ei peli tänään kyllä Zapoon kaatunut. Ekalle ei voinut mitään, toisessa yli pelasi kyllä selkeästi etukulmaa, kolmanessa ei nähnyt mitään.

Valitettavasti kaatui. Jokerit pelasi parhaan eränsä aikoihin ja taululla 1-2 erätauolla. Koska Zapo on edes yhden kerran ottanut hyvän torjunnan? Aina menee joku ihmekimmoke ja noin minuutin päästä sijoittuu väärin ilmeisesti tärinän takia kun itseluottamus on aivan pohjissa. Tässä vaiheessa olisi pitänyt jo Janis vaihtaa. Toisessa erässä ensimmäinen veto sisään kun Jokerit on dominoinut jälleen koko erän. Hyvä maski joo, mutta toisessa päässä oli vieläkin parempi maski monessa tilanteessa ja silti Jeremenko sai torjuttua. Zapo ei pysty ottamaan yhtään isoa torjuntaa ja se nakertaa väkisinkin joukkueen itseluottamuksen. Tosiaan ihmeellinen päätös Latelta. Ehkä tuo oli vain epätoivoinen ratkaisu joka maksoi aivan liikaa.
 

superpietu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, NHL:n Suomalaiset
Ulos mun joukkueesta. Tälle jätkälle ei ole mitään käyttöä.
 

Filari

Jäsen
Valitettavasti kaatui. Jokerit pelasi parhaan eränsä aikoihin ja taululla 1-2 erätauolla. Koska Zapo on edes yhden kerran ottanut hyvän torjunnan? Aina menee joku ihmekimmoke ja noin minuutin päästä sijoittuu väärin ilmeisesti tärinän takia kun itseluottamus on aivan pohjissa. Tässä vaiheessa olisi pitänyt jo Janis vaihtaa. Toisessa erässä ensimmäinen veto sisään kun Jokerit on dominoinut jälleen koko erän. Hyvä maski joo, mutta toisessa päässä oli vieläkin parempi maski monessa tilanteessa ja silti Jeremenko sai torjuttua. Zapo ei pysty ottamaan yhtään isoa torjuntaa ja se nakertaa väkisinkin joukkueen itseluottamuksen. Tosiaan ihmeellinen päätös Latelta. Ehkä tuo oli vain epätoivoinen ratkaisu joka maksoi aivan liikaa.

Samaa mieltä, mutta sanoisin että osasyy vain oli Zapon sulaminen. Pleijareissa toki tarvittaisiin ryöstöihin pystyvä maalivahti, eikä näistä Jokeri maalivahdeista sellaiseen ole.

Ihan omaan paskaan tehokkuuteen ja hyörimiseen ja pyörimiseen tää kaatui. Niinkuin suurinosa Dynamoa vastaan pelatuista matseista.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
Eiköhän se ole Jokeriura siinä tämän herran osalta. Harmillisesti joudutaan käyttämään budjettia Zapon ulosostamiseen. Säteri-Kalnins kaksikko kuulostaisi hyvältä.

Harmi kaikkinensa, olisin suonut Zapolle onnistumisen tänään.
 

Mordjinn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Surullinen oli Zapolskin peli, varsinkin kun voittoon olisi riittänyt keskinkertainenkin suoritus. Eihän ne sinänsä helppoja maaleja olleet, mutta voittavalle veskalle muutama pahakin veto jää tuurilla. Toisessa päässä Yeremenko otti osan taidolla, osan tuurilla. Toki maalintekotehoa täytyy saada lisää, mutta tänään hävittiin veskareiden taistelu aivan liian selvästi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös