1. Simo Häyhä
Toisen kauden avausvisassa arvuuteltiin legendaarista Rautjärven pientä suurta miestä, joka ei juuri esittelyjä kaipaa. Simo Häyhä (s. 1905) saavutti talvisodan aikana mahdollisesti jopa 542 vahvistettua tappoa avotähtäimisellä Pystykorvallaan (M/28-30). Tähän vielä lisäksi jopa parisataa yksilöimätöntä tappoa konepistoolilla.
Talvisodan loppupuolella Häyhä haavoittui hengenvaarallisesti kasvoihinsa vihollisen räjähtävästä luodista. Häyhän "kuolemasta" vietiin jopa viesti miehen kotijoukoille, mutta niin vain hän selviytyi hengissä. Toki näkyvät vammat kasvoilla säilyivät siitä lähtien. Vammojensa vuoksi Häyhä ei anomuksestaan huolimatta päässyt mukaan jatkosotaan.
Simo Häyhä omaa yhden Suomen puolustusvoimien historian suurimmista kertaylennyksistä. Hänet ylennettiin talvisodan ansioista alikersantista suoraan vänrikiksi. Tätä voisi jopa kuvailla uunomaiseksi tahdiksi.
Toisen kauden avauskilpailun voiton jakoivat @Tuusa ja @UnenNukkuja 11 pisteellä. Pronssipallille ylsi ensimmäisen kauden voittaja eli @jäämies-70 (9 p.). Uusi visailija @PokerJoker (tervetuloa!) kipusi heti avauskisassaan jaetulle neljännelle sijalle konkari @Evertonin kanssa.
Valitettavasti @heketsu88 myöhästyi vastauksensa kanssa puolisen tuntia.
Ilmeisesti palkintokaapin tämänkertainen sisältö on poistunut rakennuksesta pitkäkyntis(t)en matkaan. Voittaja(t) voi(vat) siis käydä noutamassa palkintonsa suoraan Jormalta. Tosin vahva epäilys on siitä, että ne on miehen toimesta jo valmiiksi tyhjennetty.