Miten saataisiin aikaan kolmas maailmansota: ensimmäinen lähti liikkeelle sotahalusta, toinen yhdestä kahjosta tavallaan jatko-osana, mutta kolmannen lähtökohta onkin jo vaikeampi löytää.
Jos juuri nyt laatii pikaskenaarion, niin esteenä sodalle on se, että maailmassa on vain yksi sotilaallinen supervalta. Ja toinen ovat ydinaseet, joita eivät ole edes hulluimmat terroristitkaan käyttäneet/ saaneet käsiinsä. Myös Naton olemassaolo hillitsee sotimishalua, siihen kun kuuluvat monet entiset viholliset.
Paras alkupiste olisi Taiwan. Mutta Kiinan hyökkäys Taiwaniin edellyttäisi, että Yhdysvalloissa tapahtuisi jotakin hyvin merkittävää sisäistä heikkenemistä. Trumpin valinta ei varmaankaan yllyttäisi Kiinaa hyökkäämään. On toisaalta niin, että Taiwan ei välttämättä saisi muita länsimaita toimimaan sotilaallisesti. Mutta tietenkin voi olla niin, että Kiinan hyökkäys Taiwaniin on seurausta pitkään jatkuneesta epävakauden tilanteesta.
Toinen mahdollinen on alkupiste Ukraina. Ukrainan sodassa on hyvin mahdollista, että päädytään pattitilanteeseen. Jolloin tämän tilanteen ratkaisemiseksi ja Venäjän jatkaessa häiriköintiään, länsimaat lähettävät sotilaitaan Ukrainaan. Kaiketi myös entisillä suurvalloilla, Ranskalla ja Iso-Britannialla on ylpeytensä. Hybridisota saattaisi kääntyä konventionaaliseksi sodaksi. Joka taas provosoisi Venäjän ottamaan kovemmat keinot käyttöön.
Tämä johtaa lopulta siihen, että länsimaat huomaavat olevansa sodassa Venäjää vastaan. Tässä tilanteessa Kiinan käyttää tilannetta hyväkseen. Mahdollisesti myös pyrkii tukemaan Venäjää. Venäjä on luonut suhteitaan Lähi-Itään ja sen suhde Iraniin on läheinen. Voisi olla mahdollista, että mullahit katsovat tilaisuutensa tulleen. Raakaöljyn maailmanmarkkinat on saatava sekaisin.
Iran saa hyväntahtoisesti luvan hyökätä Israeliin ohjuksin ja samalla tehdä iskuja Saudi-arabiaan, jolloin öljyntuotanto häiriintyy. Iran tietenkin blokkaa Hormuzin salmen. Israel ja USA vastaavat raskaalla kädellä ja niin on sota laajentunut Lähi-Itään. Epävakaus saattaa synnyttää sotia, joilla ei ole suoraa yhteyttä pääkonfliktiin, joka on USA:n ja Kiinan välinen pohjimmiltaan.
Lähi-Idässä sattuu ja tapahtuu. Mikäpä estäisi paikallista mahtia, Turkkia, etsimästä parempaa osaa hyökkäämällä kurdien kimppuun Lähi-Idässä. Tämä ei varmaankaan ole kivutonta. Myös Irak ja Turkki saattavat joutua napit vastakkain, puhumattakaan siitä, minkälaisia ryhmittymiä Lähi-Idässä muutenkin on.
Kiina ystävänään Pohjois-Korea laittaa toimeksi Korean niemimaalla. Jolloin syntyy Korean sota II edition. Siellä ollaan todennäköisesti kovat piipussa jo alusta alkaen. Kim haluaa grillata naapurinsa. Aika pian sotaan liittyy Japani, joka on varmaan jo saanut osansa Kimin herkuista. Näin käynnistyy sota Aasiassa. Taistelujen jäljet ovat hirvittävät, paljon ihmisiä pienellä alueella.
Kiina pyrkii myös voittamaan alueita itselleen, koska se nyt vaan kuuluu sotaan ja diktatuuriin. Jolloin sotaan joutuvat myös Filippiinit ja Indonesia. Australiakin saa valmistautua sotaan. Kiina ei halua käydä sotaa omalla alueellaan. Nimitetäänkö tätä sotaa sitten Indokiinan sodaksi, jääköön tulevalle torakkahistorijoitsijalle. Tai joillekin, jotka ovat onnistuneet pysymään syrjässä valtavirrasta. Sotapelit ydinsodasta antavat aika lohduttoman kuvan ydinsodan seurauksista.
Intia ja Pakistan eivät pidä toisistaan. Mahdollisesti silläkin alueella syntyy ainakin paikallisia taisteluita. Tämä alue ei kuitenkaan liene maailmansodan keskeisiä näyttämöjä. Afrikka ja varsinkin Etelä-Amerikka ovat varsin syrjässä sodasta. Paikallisia konflikteja esiintynee, mutta koska enää ei ole siirtomaavaltioita, maailmansota ei siirry näille mantereille. Toinen rajoittava tekijä on ideologioiden puute.
Kiina ei pyri levittämään kommunismiaan, vain Pohjois-Korea haluaa tehdä tätä. Venäjän ideologiana on vain puhdas valtapeli, ei mikään aate. Tässäkään aate ei siis voi siirtyä maasta toiseen yhtä tehokkaasti kuin kommunismi aikoinaan. Mahdollisuus nousta vastustamaan USA:n hegemoniaa on toki houkuttelevaa, mutta onko sillä käytännön vaikutuksia, on toinen asia.
Voidaan ajatella, että koko Pohjois-Afrikka syöksyy oikopäätä Israelin kimppuun. Tietysti voidaan kysyä, millä lihaksilla. Miehiä on paljon, mutta armeijat eivät ole kovin tehokkaita. USA tässäkin tapauksessa hillitsee sotahaluja Pohjois-Afrikassa. Islaminusko on tietenkin ideologia, mutta se ei yksistään aja arabeja yhteisrintamaan. Venäjä voi pyrkiä tukemaan arabeja, jolloin Afrikkakin saa osansa sodasta.
Toki erilaiset provokaatiot lisäävät sotahaluja arabeilla. Voisi kuvitella, että al-Aksan räjäytys olisi aikamoinen kipinä sille, että vapaaehtoisia piisaa pyhään sotaan profeetan jalanjäljissä.
Sodat käydään tietynlaisen sateenvarjon alla, monella sodan osapuolella on pelkästään paikalliset tavoitteet. Sodan pysyminen konventionaalisena on haasteellista, koska mukana on sangen mielipuolisia toimijoita. Sodassa unohtuvat hyvin nopeasti kv. sopimukset ja säännöt: se tarjoaa kiusallisen houkuttelevan tavan lopullisen ratkaisun tekemiseen monelle toimijalle.
Oman osansa soppaan antavat ne valtiot, jotka pyrkivät hyötymään sodasta ilman omia uhrauksia. Näin ollen, on kiintoisaa, minkä roolin muutamat väkirikkaat valtiot ottavat. Hyötyjä on saatavilla runsaasti, mikäli maalla on strategista merkitystä. Ongelmana on kv. järjestelmän alueellinen vakaus, mutta kerrankos karttoja piirretään uusiksi, jos sodalla pyritään muutenkin ratkomaan syviä ongelmia.
