Päteekö sama logiikka muihinkin yhteiskunnan tukiin? Siis esimerkiksi että on turhaa kritisoida asuntotuesta hyötyviä kiinteistöfirmoja, koska kateellisethan voivat ottaa lainaa, investoida ja päästä siten osingoille.
Vertailusi on vähän ontuva. Ensinnäkin, miksi tuista tulisi kritisoida kumpaakaan näistä tahoista, jotka hyötyvät niistä, yhdet suoraan ja toiset vahvan välillisesti? Ovatko kiinteistösijoitusyhtiöt syyllisiä siihen, että Suomessa maksetaan asumistukia? No, kiinteistötoimijoissa on ehkä harvoja poikkeuksia, joiden omistukseen liittyy suoria kytköksiä merkittävään poliittiseen vaikutusvaltaan. Tällainen kiinteistötoimija on Kojamo. Lisäksi Kojamolla on kokonsa puolesta olennaisesti vaikutusvaltaa kahteen asiaan: erityisesti pääkaupunkiseudun vuokra-asuntorakentamiseen, ja tätä kautta asuntojen vuokrahintoihin. Ei Kojamo näiden suhteen sentään määräävässä asemassa ole, he eivät ole monopolitoimija, mutta Kojamo ei ennen listautumistaan VVO-nimellä operoidessaan ollut toiminut enää pitkiin aikoihin toiminta-ajatuksensa mukaisesti. VVO perustettiin tuomaan markkinoille kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja kasvukeskuksien työläisille ja työläisperheille. Mutta noin laajasti ottaen, kaikki kiinteistösijoittajat toimivat markkinaehtoisesti ja niillä pelimerkeillä mitä olosuhteet heille mahdollistavat. Kojamolla vain on takanaan vahva ay-omistus (edelleen enemmistö), ja tätä kautta yhtiöllä on hyvin suora vasemmistopuolueiden omistajaohjaus, jossa SDP on paalupaikalla.
Voi tietysti sanoa, että samanlaisia kiinteistösijoittajia ay-liitot ja demaripamput ovat kuin muutkin kiinteistösijoittajat, eikä heitä käy tästä moittiminen. Paitsi ehkä työläisperheet voivat halutessaan moittia, sillä nämä eivät hyödy Kojamosta enää sen enempää muuta markkinaa paremman asuntojen saatavuuden kuin markkinatasoa alhaisempien vuokrahintojenkaan muodossa, kuten joskus oli ajatuksena. Nykyään Kojamon tarkoituksena on tuottaa verovapaita osinkoja ay-liikkeelle ja tätä kautta rahoittaa poliittisia manööverejä, kuten vasemmistopuoleiden vaalikampanjoja, jotta Kojamon kämpissä asuvat työläisperheet muistavat äänestää SDP:n ehdokkaita.
Maatalousyrittäjät eivät hekään pääse vaikuttamaan saatavilla oleviin tukiinsa, eikä heitä voi muutenkaan syyttää tukijärjestelmästä, puhutaan nyt sitten EU-tuista tai kansallisista tuista. Maatalousyrittäjillä ei myöskään ole vaikutusvaltaa sen enempää tuotannon yksikkökustannuksiin kuin myymiensä tuotteiden hintatasoon, paitsi joissakin harvinaisissa ja poikkeuksellisissa tuotantomuodoissa voi jälkimmäistä olla jonkin verran. Sen sijaan tukiaisista vittuilijoita riittää jonoksi asti.
Sukupolvenvaihdoksen tekevillä uusilla maatalousyrittäjillä on mahdolliseen alan ulkopuolelta tulevaan green field -yrittäjään verrattuna se etu, ettei heidän tarvitse etsiä ostettavaa tilaa, koska sellainen löytyy edelliseltä sukupolvelta. Tosin vaihtuva yrittäjä on usein siinä tilanteessa, että uusia investointeja ja perusparannuksia olisi tehtävä. Lisäksi on huomioitava, ettei sukupolvenvaihdoksella tilan itselleen lunastava yrittäjä tai yrittäjäperhe suinkaan saa tilaa ilmaiseksi, vaan hankinta tapahtuu pääsääntöisesti lainarahalla. Vaikka vaihtuvalle yrittäjälle neuvotellaan tietysti markkinatasoon nähden niin edullinen hinta, että verottaja hyväksyy sen, ymmärtäen sukupolvenvaihdoksen rinnastuvan osin ennakkoperintöön, niin yrittäjän on usein lunastettava mahdolliset sisarukset rahalla ulos sukupolvenvaihdoksesta. Tilan haltuunotto ei ole sukupolvenvaihdosyrittäjällekään mitään halpaa puuhaa, joskin sillä lailla olet
@Satunnainen oikeilla jäljillä, että vielä kalliimmaksi tulee perustaa uusi tila tyhjästä. Tosin tässäkin tapauksessa liikeidea ja osaaminen ratkaisevat suuresti sen, onko vastaavan kokoluokan yrittäjistä sukupolvenvaihdoksen tehnyt vaiko green field -yrittäjä pärjännyt paremmin vaikkapa 20 vuoden kuluttua. En sulje missään tapauksessa pois sitä, etteikö esimerkiksi vuokraviljelybisnekseen lähtevä ja siinä sivussa muuta maataloustoimintaa harjoittava green field -yrittäjä voisi hyvinkin menestyä, vaikka alkuinvestointi olisi suuri. Rahoitus on tietenkin järjestettävä omien edellytysten puitteissa. Jos tämä tuntuu aivan mahdottomalta, niin ei ole pakko lähteä yrittämään, mutta useamman miljoonan euron velkapotilla on useampikin maatalousyrittäjä lähtenyt toimintaansa rahoittamaan, olematta mitenkään erityisen varakas.