Roster watch 2003-2004

  • 423 371
  • 2 893

red nec

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
IFK:n turha osasto.harsovitsi,viitaluoma,häppölä,grunn,spanhel.
Näistä kun alkajaisiksi rupettaisiin karsimaan,ai niin
se pentin tietoinen 3-vuoden projekti ei salli moista soopaa,
edelleenkin samaa mieltä olisi sijoitus sarjassa 1 tai 10:s.
 
Suosikkijoukkue
Hifk,Toronto Maple Leafs!
Ei mitään henkilökohtaista, te pidätte Martysta ja minä taas Vopatista! Ja ei, en nähnyt tämän päivän matsia mutta ei Spanhel taitanut mitään ihmeitä esittää vai? Vopat taas teki minusta aika vakuuttavat tehot. Olen kuitenkin seurannut Martyn peliä kaikki kotimatsit plus pari vierasmatsia joten olen kuitenkin saanut jonkinlaisen kuvan hänen pelistään.
 
Miksi HIFK:n turhaan osastoon kuuluu Luigi Häppölä? Mies on ollut toiseksi paras pistemies tässä viimeisen kuukauden aikana!

Kohta voisi alkaa kaivaa jo kakkosmolaria, pidän tätä jopa tärkeämpänä, kuin 2.kentän pelintekijää.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
NYT on oikea aika ainakin meikäläisen osalta ottaa järki käteen ja siivota teiniviiksiangstit pois. Sillä, mitä mieltä jotkut ovat vaikkapa minusta, ei ole kauheasti merkitystä. Sillä on, että sanomisia vääristellään ihan vasen oikeaksi -pohjalta. Malliesimerkkinä tämä mixu, jonka vastinetta mielenkiinnolla odotan. Ehkä hän on kaivelemassa neppailuviesteistäni sitä parasta sympatiaa Jortikalle -otosta. Hyvä nyrkkisääntö keskustelupalstoille: Jos väität jonkun henkilön sanoneen jotain, käy ensin katsomassa, onko hän todellakin sanonut niin. Ja mieti sitten, kannattaako kaikkea sisälle kertynyttä jätettä ulostaa oikein yleiseen jakoon. Sääntöhän on omani, mutta siitä on hyötyä, jos ei halua jäädä nalkkiin housut nilkoissa.

Vopat / Spanhel -älämölövertailu alkoi mielipiteestä, jossa totesin; jos ulkomainen kova sentteri tulisi, luopuisin luultavasti Vopatista ennen Spanhelia. Tämän jälkeen perustelin mielipiteeni mm. lääketieteellisillä seikoilla. Missään vaiheessa en sanonut, että Vopat on paska, Vopat heti ulos, Vopat pihalle, Vopat on turha.......Itse asiassa taisin sanoa, että en mielelläni luopuisi kummastakaan jannusta. Mutta voisin hyvin elää ilman kumpaakin. Kumpikaan ei ole korvaamaton. Siis minulle.

Tämä mielipiteeni on ja pysyy ja siitä saa, suorastaan pitää, olla eri mieltä. Mutta älkää (siis jotkut) silti vääristelkö tuota sinänsä simppeliä originaaliviestiä / mielipidettä. On aivan eri asia sanoa, että pitäisi Spanhelin mieluummin kuin Vopatin kuin että Vopat on vitun paska, ulos heti.

EDIT: Lisäys tokavikan kappaleen loppuun, tärkeä sellainen

Mistähän saataisiin muuten sentteri ja veskari?
 
Viimeksi muokattu:

red nec

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Punasydän:häppölän vaikeutena on MIELESTÄNI ei sovellu millään ilveellä 2-ketjun sentteriksi,koska siinä pitää pystyä selkeisiin ratkaisuihin, rauhoittaa kentällisen pelaamista ja ohjata hyökkäyksiä omalla osaamisellan.Sekä täytyy osata voida laittaa itsensä likoon maalinedessä ja ruuhkissa.Tietääkseni häppölän vahvuus ei ole mikään näistä.3-4 ketjun sentterit ovat selkeästi nykyajan kiekkoilussa puolustavia ja keskialueen sotureita joilta
vaaditaan yksinkertaista peruspelaamista,jossa ensisijainen tehtävä on vittuilla ja sorkkia,tämäkin mielestäni menee ohi luigin hommien.En yksinkertaisesti näe mitään hommaa,jossa häppölän hyvät puolet tulisivat esiin(tukkamainos???).
Ei ole mitään henk.koht traumoja äijää kohtaan vaan sattuu olemaan kuuluisan omatpojatprojektin yksi kärsijöistä.
 

filmirulla

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Spanhelista

No johan nyt on kele, kun kokoajan dissataan Spanhelia! Myönnän kyllä, että Spanhel on epäonnistunut maalinteossa johon hänet alunperin hommattiin mutta toisaalta heppu on kyllä tehnyt nöyrästi puolustavaa duunia mitä se on joutunut pääosan kaudesta tekemään. Lisäksi Spanhelilla on käynyt muutamissa tilanteissa äärimmäisen surkea säkä, kun kiekko on ollut tolpassa ja maaliviivalla jne...

Lisäksi on yksi asia mikä TODELLAKIN puoltaa Spanhelin jäämistä IFK:hon: Nimittäin tää meidän ihka oma Pentti. Penan hankinnathan kesken kauden ovat olleet suorastaan katastrofaalisia. Yksinkertaisesti en vaan jaksa katsella kaikenmaailman Jeff Skissonsseja. Toisaalta jos Pena saa hommattua jonkun Bednarin niin siinä tapauksessa toivotan Martin Spanhelille hyviä jatkoja jossain muussa seurassa esim. Saipassa jossa veikkaisin, että se olisi lähes messias.
 

Bigreds.

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, ei lajil' väliä
Toden totta HIFK:n tämän hetken suurin murheenaihe ei ole Vopat, eikä myöskään Martin "hair" Spanhel, vaan nimenomaan tämä 2. veskarin puuttuminen. Itse en tämän illan ottelua nähnyt, joten joudun ihan MuTu tuntumalta heittämään nämä jutut tänne, mutta jotenkin tuntuu, että Laaksis on ollut oikein hoover-päällä ja niinkuin tilastotkin sanoo: 3 vetoa, 3 maalia.
2. Veskari tänne ja sassiin! Ei Davekaan voi jaksaa pelata illasta toiseen huippuvireessä. Vaikka liigassa pelataankin suht vähän, vrt. NHL, niin kyllä tämä pelitahti on väsyttävä, jos joutuu joka ilta venymään parhaaseensa. Davelle synninpäästö siis näistä kahdesta aikasemmasta pelistä.
Ja nyt yllätys yllätys illan toiseen aiheeseen. 2. Sentteri. On totta, että Signor Häppölä on pelannut melko hyvin viime pelit, mutta käsi sydämelle HIFK fanit, onko hän teidän mielestä THE 2. sentteri. Noh voin vastata teidän puolesta: EI OLE!
Prkl, vaikka en mikään Mälli-Huuli Kauppila fani ole koskaan ollut, niin melkein jo alan miestä kaivata HIFK:n rakkaassa punapaidassa. Turha kai edes sanoa, että johto nyt valmiina hankkimaan pelaajat, koska veikkaan, että siellä on antennit pystyssä (toivottavasti).

ps. Ainiin pakollinen joka viestiin. Spanhel on paska! There i said it ;)
 

Roman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja Tappara
Lusikkani sopassa

Tämä on pakko heittää johonkin väliin. En tiedä vain onko tämä päivä sitten oikea?
Eli siis kenet olette ajatelut Pärän tilalle pleijareihin? Mieshän hyytyy pelijareissa viimeistään. Mikki-hiiri osastoon kuuluu.

Näin ainakin meille kerrottiin silloin kun Pärä Hämeenlinnassa pelaisi. Näitä viestejä tuli ympäri Suomea. Totta siis joka sana?

Jos te olette tunteneet olevanne yhden ketjun varassa nyt, niin kuka kantaa IFK:ta keväällä? Kun Pärssinen siis laamailee?
:D
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Roman päätti tulla avautumaan tänne, kun kiva pikkuseura HPK on taas matkalla kohti korkeintaan pronssia. Tosi hauskan jutun kirjoitit. Onneksi olkoon toki voitosta.
 

Senior

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Re: Spanhelista

Viestin lähetti filmirulla
No johan nyt on kele, kun kokoajan dissataan Spanhelia! Myönnän kyllä, että Spanhel on epäonnistunut maalinteossa johon hänet alunperin hommattiin mutta toisaalta heppu on kyllä tehnyt nöyrästi puolustavaa duunia mitä se on joutunut pääosan kaudesta tekemään.

Jep. Tänään (luotettavista lähteistä kuultuna) - 3. Huono tsägä.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Re: Re: Spanhelista

Viestin lähetti Senior
Jep. Tänään (luotettavista lähteistä kuultuna) - 3. Huono tsägä.

Yksi miinus vähemmän kuin koko joukkueella! Mies on guru, visionääri, messias ja vuoden urheilija samassa persoonassa.

Mitä toi Pärä-skeida muuten oli? Viimeksi kun katsoin sarjataulukkoa (3 sekuntia sitten), olimme aika selvällä erolla vielä HPK:ta edellä.
 

Roman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja Tappara
Viestin lähetti Johannes
Roman päätti tulla avautumaan tänne, kun kiva pikkuseura HPK on taas matkalla kohti korkeintaan pronssia. Tosi hauskan jutun kirjoitit. Onneksi olkoon toki voitosta.
Paskat mä mistään voitosta tai ronssista.

Kunhan vain utelin kun pelaajakeskutelua käytte mikä mahtaa olla Pärän asema? Kuten sanoin muutamia vuosia sitten hän ei ollut pleijari pelaaja muiden mielestä vaikka me kuinka uskoimme häneen. Etkö todella muista. Vai etkö sitten halua? Onko nyt kaikki toisin?
 

Jindebyne

Jäsen
Viestin lähetti Roman
Paskat mä mistään voitosta tai ronssista.

Kunhan vain utelin kun pelaajakeskutelua käytte mikä mahtaa olla Pärän asema? Kuten sanoin muutamia vuosia sitten hän ei ollut pleijari pelaaja muiden mielestä vaikka me kuinka uskoimme häneen. Etkö todella muista. Vai etkö sitten halua? Onko nyt kaikki toisin?

Utelisin vaan, että mikäköhän pointti tässä sun Pärä jutussa nyt oikein on?

Eiköhän se nähdä keväällä missä tikissä Pärä on, vai onko esim. loukkaantunut. Turha sitä nyt on spekuloida.

Mahtaakohan Vujtek flopata pleijareissa? Vähän kyllä luulen niin.
 

Roman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja Tappara
Re: Re: Re: Spanhelista

Viestin lähetti JHag

Mitä toi Pärä-skeida muuten oli? Viimeksi kun katsoin sarjataulukkoa (3 sekuntia sitten), olimme aika selvällä erolla vielä HPK:ta edellä.
Kuten tuossa jo yritin sanoa. Kommenttini ei liity voittoon, "ronssiin" saatika sitten sarjataulukkoon.

Toinpa asian esille kun nyt olette vahva ehdokas maljaan ja keskustelette pelaajapolitiikasta. Painotan edelleen että meille sanottiin muutamia vuosia sitten että Pärä ja koko silloinen ketju(Kapanen,Hentunen,Pärä) on Mikki-Hiiri ketju, joka hyytyy kevään kovissa peleissä.
Näin siis muut kuin minä. Muistaakseni jopa jotkut teistä. Voin toki olla väärässä paikassa ja väärällä muistilla liikkeellä. Tämä tietysti saattaisi olla tarkistettavissa. Äh ei taida jaksaa.

Tämä ei siis ollut provo. Puhtaaksi piikiksi se oli tarkoitettu. Ehkä hieman vaillinaisella pohjustuksella, mutta kuitenkin.

Korostan myös sitä että itse pidän Pärää liigan parhaimpien joukossa. Suosikki pelaajani Kerhossa ja ehkä hieman vieläkin. Ennenkaikkea hienoa että on päässyt omalle tasolleen parin hiukan hiljaisemman vuoden jälkeen.

Toivottavasti kukaan ei loukkaannu.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Mulle se on loppujen lopuksi aivan sama kuka sieltä lähtee, kunhan vain jengissä on kaksi maalintekoon pystyvää ketjua. Toinen niistä on jo ,mutta toinen uupuu.
Ei kai kukaan ole niin lapsellinen että voi kuvitella PuukäsiHäppölän,Hirson,Viitaluoman johtavan tulosta tekevää kakkosketjua keväällä. Kädet pois munista ja takaisin todellisuuteen.

Kahden ekan ketjun palikoista jengissä on neljä miestä joten siis kaksi uupuu. Ovat pelaamassa muualla tai hakkaamassa hanskaa Acapulcossa.Puuttuvat osat on saatava jostain!
Harmi ettei näitä Vihkoja,Viitaluomia,Hirsoja,Grunneja voi heittää kaikkia kerralla pihalle.
Täysin luokatonta pelaamista kaikilta


Paljonkohan Färjestad haluaa Hannes Hyvösestä?! Oisko Vopat ja Spanhel mitään ja siihen vielä kaupan kylkiäisiksi peräänantamaton maatiais-sika joka kannattaa Jokereita.

Roman nyt sä sekoitit pelaajat, se on Kuhta joka sukeltaa keväällä tiukoissa peleissä. Tää on muuten varma tieto.
 

Kempes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Tunnustan, että olen haukkunut Pärssistä ja koko ketjua mikkihiiri-ketjuksi, kun he Kerhossa pelasivat. Mutta pelaajathan kehittyvät ja Pärä ei ole enään se hiirulainen, mikä hän oli Kerho aikoinaan. Voimaa ja taitoa on tullut rutkasti lisää. Pärä on monta numeroa parempi pelaaja tällä hetkellä kuin mitä hän oli n. 3 vuotta sitten Hämeenlinnassa.

Ai niin, maalivahti, sentteri ja sniper tarvittaisiin. Tämä lista oli jo kauden alkaessa tiedoksi, mutta kirjoitin vaihteeksi oikein roster watch-ketjuun.
 

Roman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja Tappara
Viestin lähetti Kempes
Tunnustan, että olen haukkunut Pärssistä ja koko ketjua mikkihiiri-ketjuksi, kun he Kerhossa pelasivat. Mutta pelaajathan kehittyvät ja Pärä ei ole enään se hiirulainen, mikä hän oli Kerho aikoinaan. Voimaa ja taitoa on tullut rutkasti lisää. Pärä on monta numeroa parempi pelaaja tällä hetkellä kuin mitä hän oli n. 3 vuotta sitten Hämeenlinnassa.
No niin tunnustusta suoraselkäisestä tunnustuksesta. Loppu kappalehan on sitten jo sitä mitä ajattelinkin saavani vastaukseksi edellistä viestiä kirjoittaessa.
Mikä on nostanut Pärän paremmaksi pelaajaksi kuin Kerhossa? Se että mies on oikeassa seurassa?
Minun mielestä Pärä on ollut Ifk:ssa paljon huonompi kuin aikanaan Kerhossa. Tämä syksyhän on ollut Pärälle paluuta huipulle. Vaikeatahan on verrata tämän syksyn Pärää Kerhon aikojen Pärään. Tulessahan hän on joka tapauksessa ollut, mutta että monta numeroa? Pyh. Eikös Pärä nimenomaan Kerhossa ollut niin hyvä, että siirto Nhl:lään kutsui? Ei kai voi siis niiiiin montaa numeroa huonompi olla?

Kerhossa pelatessaan hän oli joukkueen vahvimpia pelaajia ellei muistaakseni jopa vahvin. Voimaa on siis täytynyt jo silloin olla.
Aika rohkea on väite myös taito tason kasvusta. Näitkö muuten paljonkin Pärän pelejä silloin Kerhon paidassa? Vai halusitko katsoa niitä kenties hieman eri silmällä?

Pärä on jättänyt yhden legendan myös Rinkelinmäen halliin. Peli oli HIFK:ta vastaan ja Pärä 1 vastaan 1 hyökkäyksessä Karalahtea vastaan. Tulivat jotenkin eri suunnista ja Pärä heitti kärkikikkansa, johon Jere ui täysin purjein. Jotenkin tilanteessa Jere vielä sekosi jalkoihinsa ja liukui selkä edellä päätylaitaan. Pärä kävi sillä välin laittamassa kiekon maaliin. Voit vaan kuvitella unohtuuko kyseinen tapahtuma ikinä aivosoluistani?

Näin siis täältä katsottuna. Mielestäni Pärä oli loistava pelaaja Kerhossa ja on sitä edelleenkin. Voi olla jopa parempikin nyt. Kuka tietää ja kuinka vertaa? Varmaa on ettei hän mitenkään selkeästi parempi ole. Minä uskon Pärän pärjäävän pleijareissa. Hauskaa tässä vaan on se että juuri monet muut eivät mieheen usko. Kait?
 

Kempes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Roman
Pärä on tällä hetkellä parhaassa peli-iässään ja kehitystä on tapahtunut vuosien saatossa. Kyllä se Pärä, joka pelasi n. 3-4 vuotta sitten sm-liigaa oli heiveröisempi kuin nyt. Tämän olen omilla silmilläni nähnyt ilman punaisia laseja. Taitava heppu hän oli Kerho aikoinaan, mutta fyysisyyden puute teki hänestä mikkihiiren. Kyllä MM-kisoissakin Pärää välillä heiteltiin kuin märkää rättiä, jos vain satut muistamaan. Nyt Pärä on mielestäni vahvempi kestämään kovaa peliä ja taklauksia. Samoin tasapaino on parantunut, taklauksen jälkeenkin Pärä on salamana jaloillaan ja jatkamassa eteenpäin. Jos yrittäisi uudestaan NHL:ään, vakiinnuttaisi paikkansa aika varmasti pelaavassa kokoonpanossa.

Ai niin, Spanhel ulos!
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
1. Mikä on nostanut Pärän paremmaksi pelaajaksi kuin Kerhossa? Se että mies on oikeassa seurassa?

- lisääntynyt kokemus. Pärä kerhossa oli yksi osa mahtavaa ketjua. Yksin ei vielä mikään tähti. (edit. Oli loistava pelaaja silloinkin.) Alkukaudesta Pärssinen oli liigan paras hyökkääjä. Siirto Hirschovitsin ketjuun ja pari pientä loukkaantumista on hetkeksi vienyt tehoja.

2. Minun mielestä Pärä on ollut Ifk:ssa paljon huonompi kuin aikanaan Kerhossa. Tämä syksyhän on ollut Pärälle paluuta huipulle.

- usein ensimmäinen kausi NHL:stä paluun jälkeen on vaikea. Siellä kun ei paljon ehditä harjoittelemaan ja Pärä oli vähän keskenkuntoisen oloinen koko viime kauden.

3. Vaikeatahan on verrata tämän syksyn Pärää Kerhon aikojen Pärään. Tulessahan hän on joka tapauksessa ollut, mutta että monta numeroa? Pyh. Eikös Pärä nimenomaan Kerhossa ollut niin hyvä, että siirto Nhl:lään kutsui? Ei kai voi siis niiiiin montaa numeroa huonompi olla?

- olet nähnyt liian vähän HIFK:n pelejä. Pärssinen valittiin lokakuun pelaajaksi sm-liigassa. Eikö se kerro sinulle mitään.

4. Kerhossa pelatessaan hän oli joukkueen vahvimpia pelaajia ellei muistaakseni jopa vahvin. Voimaa on siis täytynyt jo silloin olla.

- HIFK-kannattajalle se, että joku on kerhon vahvin pelaaja ei todista mitään. : ) Ai niin, nyt teillä on Mäkkäri, onneksi olkoon.

5. Aika rohkea on väite myös taito tason kasvusta. Näitkö muuten paljonkin Pärän pelejä silloin Kerhon paidassa? Vai halusitko katsoa niitä kenties hieman eri silmällä?

- minusta Pärä oli loistava pelaaja jo kerhon paidassa. Tosin osa mahtavaa ketjua, joten oli vaikeampi arvioida ketjun Hentunen-Kapanen-Pärssinen pelaajien yksittäistä osaamista kuin nykyään.


6. Pärä on jättänyt yhden legendan myös Rinkelinmäen halliin. Peli oli HIFK:ta vastaan ja Pärä 1 vastaan 1 hyökkäyksessä Karalahtea vastaan. Tulivat jotenkin eri suunnista ja Pärä heitti kärkikikkansa, johon Jere ui täysin purjein. Jotenkin tilanteessa Jere vielä sekosi jalkoihinsa ja liukui selkä edellä päätylaitaan. Pärä kävi sillä välin laittamassa kiekon maaliin. Voit vaan kuvitella unohtuuko kyseinen tapahtuma ikinä aivosoluistani?

- tämähän pyöri HN-lähetyksen alkupätkissä pitkään. Oli hieno temppu. Sitä on meilläkin usein muisteltu. Ei täällä niin "punaisten lasien" takaa peliä seurata, ettei nautittaisi itse pelistä.

7. Mielestäni Pärä oli loistava pelaaja Kerhossa ja on sitä edelleenkin. Voi olla jopa parempikin nyt. Kuka tietää ja kuinka vertaa? Varmaa on ettei hän mitenkään selkeästi parempi ole. Minä uskon Pärän pärjäävän pleijareissa. Hauskaa tässä vaan on se että juuri monet muut eivät mieheen usko. Kait?

- en ole lukenut ketjua niin tarkkaan, että olisin huomannut jonkun epäilevän Pärän playoff-pärjäämistä. Minä ainakin uskon Pärän pärjäävän kaikissa ympyröissä Euroopan kaukaloissa. HIFK:n ongelmat ovat jossain ihan muualla kuin Timo Pärssisessä.
 
Viimeksi muokattu:

tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti Kempes
Kyllä se Pärä, joka pelasi n. 3-4 vuotta sitten sm-liigaa oli heiveröisempi kuin nyt.

Allekirjoitan. Livenä Pärä on yllättävän kookas, ei todellakaan mikään kukkaskeba. Se näkyy kentällä kovuutena ja koordinaationa.

Roman vs. Martin -ottelussa ilmoittaudun tietenkin Romanin puolesta. Vopat on se F-kirjain HIFK:ssa, tutumpi ihan toisesta nelikirjaimisesta sanasta...
Eikä niitä meidän näköisiä miehiä ihan pilvin pimein tuolla vaeltele, monta vuotta on ollut melko hiljaista.

Nyt näkyy se, että muut ovat täydentäneet rosteriaan onnistuneilla hankinnoilla. Mitäs meillä odotellaan - alennusmyyntiä joulun jälkeen? Kaikkea ei ehkä enää ole saatavilla.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Roman: Asia kirkas. Siis tarkoituksesi. Itse en hyppinyt riemusta kuullessani Pärän tulosta keväällä -02. Pidin mikkihiirenä ja iloitsin enemmän Simicekistä. Mutta Siperia on opettanut. Minusta Pärä nykyisin on sata kertaa enemmän HIFK-mies kuin Caloun koskaan oli.

Oho. Sorruin taas epäkypsään vertailuun. Sori.

Rusakko; Juurikin noin. Jos meillä on kaksi liidaavaa, maaleja tekevää ketjua siltä pohjalta, että aivan sama keitä siellä pelaa, olemme mukana kuvioissa. Hyökkäyspäähän signaisin sentterin ja snaipperin. Alas veskarin. That´s all. Siis kolmea kaipaan, luulen että HIFK tyytyy kahteen.

PS. Perkeleen pahaan paikkaan tuli Eetun loukkaantuminen! Selkeästi Häbää edellä ja Viitaluomasta ei voi puhua edes samassa lauseessa. Eikä Hirsosta.
 

tiki10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nybbe Ja Tobbe All-Stars
HIFK tippuu kyydistä...taas!

Valitettavasti täytyy kyhätä tänne jälleen yksi valitusvirsi. En vain
ymmärrä miten HIFK:n johdossa ei reagoida mihinkään. Tyhmempikin näkee, että nykyisellä roosterilla ei voiteta mestaruutta. Eikö se kuitenkin ollut tavoitteena tällä kaudella?

HIFK:n roosteria kun katsoo, niin näkee että joukkueesta puuttuu lähes kokonaan toinen maaleja tekevä kenttä. HIFK:n puolustus on hyvä. Ykkösveskari on hyvä. Ongelmat ovat hyökkäyspäässä, sekä kakkoskassarin puuttuminen. Mikä ratkaisuksi?

1. Helpoin ja järkevin tapa, on heittää Spanhel pois. Mies ei ole esittänyt mitään. Piste. Tilalle ulkomaalainen maalintekijä/peliätekevä sentteri. Luulisi tällä saralla jo nopeasti tapahtuvan jotain.

2. Benysek ulos. Tämä ei välttämättä ole paras vaihtoehto, mutta mielestäni puolustuksemme on riittävän hyvä SM-liigassa ilman Benysekiäkin. Karalahti, Söderholm, Kultanen, Saarinen, Turunen, Kurvinen, Lamberg, Varakas. Näillä nimillä jo SM-liigan kärkeä. Benysekin tilalle ulkomaalainen hyökkääjä.

3. Huonoin vaihtoehto. Odotellaan Kauppilaa. Kauppila taitaa olla parasta mitä tammikuussa voi saada kotimaasta...valitettavasti. Ei kylläkään innosta hirveesti, mutta verrattuna meidän nykyisiin 2-4 ketjun senttereihin, niin parannusta tulisi kuitenkin roimasti.

4. Kakkosveskari. Laaksoharjua parempaa kakkosveskaria ei voi olla vaikeata löytää. Ottakaa nyt joku sinne!

Onko siis jälleen kysymys välivuodesta kun ei mitään tapahdu? TPS, Kärpät ja HPK ottelut toivottavasti herättivät Penan & kumpp. Nyt on pakko tehdä jotain...kohta on jo liian myöhäistä.

T. Jälleen kerran huolestunut fani.
 
Kertaus on opintojen äiti. Siis, soittakaa nyt jo joku sille Somervuorelle. Ja jokos on faksi laulanut Santalan suuntaan, kun kerran kävi niin kuin oli odotettavissa esitysten valossa eli farmi kutsui. Molemmilla kaksisuuntaiset sopimukset, joten Suomeen tullessaan palkka kasvaisi roimasti. Taitaa tosin Santala odottaa uutta näyttöpaikkaa ja varmaan saakin sen, mutta Somervuoren nykyesityksillä kutsuu pian farmin farmi. Siinähän ne olisivat, ykkös/kakkosketjun peliä tekevä ja puolustuspeliin kykenevä sentteri ja snaipperi.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti Riistoporvari
Kertaus on opintojen äiti. Siis, soittakaa nyt jo joku sille Somervuorelle. Ja jokos on faksi laulanut Santalan suuntaan, kun kerran kävi niin kuin oli odotettavissa esitysten valossa eli farmi kutsui.


Oletko kenties Eero itse?! Aika nihkeeltä tuntuisi hommata Somervuori Ifkiin, ainakin mun mielestä. Eikä ole edes se kaivattu huippusnaipperi.
Santala kyllä kävisi koska tahansa,mutta kuten sanoit, saanee piakkoin uuden mahdollisuuden ylhäällä. Toivottavasti onnistuu.

Johtuukohan yllättävä tämänvuotinen hiljaisuus pelaajasiirroissa Ifkin osalta siitä että Penan faksissa on saldoraja täynnä?!
Nooh toisaalta sinne siirtotakarajaan on vielä aikaa.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Re: Re: Re: Re: Spanhelista

Viestin lähetti Roman
Toinpa asian esille kun nyt olette vahva ehdokas maljaan ja keskustelette pelaajapolitiikasta. Painotan edelleen että meille sanottiin muutamia vuosia sitten että Pärä ja koko silloinen ketju(Kapanen,Hentunen,Pärä) on Mikki-Hiiri ketju, joka hyytyy kevään kovissa peleissä.
Näin siis muut kuin minä. Muistaakseni jopa jotkut teistä. Voin toki olla väärässä paikassa ja väärällä muistilla liikkeellä. Tämä tietysti saattaisi olla tarkistettavissa. Äh ei taida jaksaa.
Kaiva ne lainaukset vittu esiin äläkä tuollaista yleistä. Kaikki HPK-fanit on just tuollaisia yleistäjiä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös