Roster watch 2003-2004

  • 421 992
  • 2 893
Parhaimmillaankin Tuomolle on ajateltu paikkaa kolmoskentän sentterinä, ja se ei taida olla Tuomon eikä Ziton etujen mukaista. Neuvotteluja on kuitenkin edelleen käyty eli tilanne on siis avoin.

Andrei Nikolishinin kauppaaminen Coloradoon draft-viikonloppuna varmisti Tuomo Ruudulle paikan kolmosketjun keskushyökkääjäksi. Ilmoittaminen Mark Bellin siirrosta ketjun kapellimestariksi oli pakonomainen hätävarasiirto, jonka Smith runoili jo parisen viikkoa sitten Ruudun sopimusneuvotteluiden ajauduttua karille. Tyler Arnasonin paikka kakkosketjun johtajana on silti ollut varma koko kesän - edellyttäen luonnollisesti, että nuorukainen allekirjoittaa sopimuksen.

Jo alkuperäiskaavailuissa Ruutu istutettiin kolmosketjuun, sillä Tyler Arnason epävarmana puolustuspäänpelaajana ja luokattomana aloittajana olisi totaalinen hasardi- ja itsemurhavalinta puolustavampaan kolmosketjuun. Arnasonin ainoat avut lepäävät hyökkäyspäässä, joten tämän hetkisessä keskushyökkääjätilanteessa hänen ainoa hyödyllinen paikkansa on kakkosketjussa.

Arnasonin siirto laitaan muodostaisi tietenkin yhden vaihtoehdon, jolloin Bell ottaisi vastuun kolmosketjun keskeltä ja jolloin Ruutu mahdollisesti parkkeeraisi kakkosketjuun. Mutta vaikka Bell onkin alunperin sentteri, on hän NHL-uransa pelannut lähes kokonaan laidassa, jonne oikeastaan paremmin sopiikin - varsinkin otettaessa huomioon Blackhawksin pienikokoinen laituritilanne.

Näin ollen Zitolla/Ruudulla ei liene mitään syytä odottaa Tuomolle varmaa kakkosketjun paikkaa - oli edut mitä tahansa. Ruudun paikka kakkosketjussa näyttää varmalta ainoastaan, jos Arnasonin kanssa ei yhteisymmärrykseen päästä - ja tällöinkin paikka aukeaisi varmuudella vasta kauden alkaessa.

Blackhawksin sentteritilanne on Nikolishinin ja Eastwoodin dumppaamisen jälkeen varsin kehno valmiiden NHL-pelaajien osalta, joten jos sopimus osapuolten välillä syntyy ja kun Arnasonkin nimensä paperiin raapustaa, on keskushyökkääjien hierarkia räätälöity asuun: Zhamnov, Arnason, Ruutu, Nichol.
 

Punakone

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Se siitä siitte. Kyl alkaa olee nää prosentit aika heikossa. Tosin Tuomo ym asianomaiset tän homman loppupeleissä päättää. Kyllä Tuomo taitaa venyy kuitenkin 3 vitjaan pelailee. Ellei Hifk rakkaus vedä viellä kaudeksi Stadiin ilahduttamaan koko liigaa. Eikä näytä osa Chigagon faneistakaan keskustelupalstoillaan odottavan paljon Tuomoa. "Eime näitä eurooppalaisia itkupillei tarvita" jne jne.

Tekis vaan sen päätöksen piakkoin. Eihä täs voi ees nukkua.
 
Eikä näytä osa Chigagon faneistakaan keskustelupalstoillaan odottavan paljon Tuomoa. "Eime näitä eurooppalaisia itkupillei tarvita" jne jne.

Johtunee pitkälti sopimusneuvotteluiden aiheuttamasta karnevaalitunnelmasta, jossa sopimusvääntöjen ympärille on onnistuttu luomaan mitä mahtavin turnajaiskilpailu. Osapuolten välinen julkisuudessa tapahtuva nokittelu ja mustamaalaaminen loivat väistämättä kummastakin puolesta vuorotellen sylkykupin ja syyllisen - ja aivan tarkoituksellisesti. Murheellisinta koko tapauksessa onkin, että median kautta tapahtuva kädenvääntö on onnistunut joissain tapauksissa näinkin tehokkaasti propagandassaan.

Todellisuudessa taitaa kuitenkin olla erittäin harvassa Blackhawks-fanien keskuudessa kannattajat, jotka eivät Ruutua joukkueeseen haluaisi. Kehno sentteritilanne tarvitsee vahvistusta ja kaivatun nuorennusleikkauksen kannalta Ruutu - yhdessä esimerkiksi Radulovin ja Vorobievin kanssa - pystyisi antamaan oivan loikan koko prosessille. Ei tarvitse luultavasti sanoin kuvata miten suuren työvoiton ja uskottavuuden lisäyksen Ruudun saaminen kokoonpanoon antaisi organisaation johtoportaalle.

Erittäin synkkänä varjopuolena koko Ruutu-sopassa on ylimalkainen hypetys nuorukaisesta, joka ei ole otteluakaan pelannut NHL-kaukaloissa. Samalla kun agentti lupaa pojasta uuden Peter Forsbergin ylistävät suomalaiset kirjoittajat Blackhawks-keskustelupalstoilla Ruudusta takuuvarmaa messiasta, joka pelastaa organisaation murheellisesta tilasta välittömästi. Tällaisessa ilmapiirissä odotukset ja paineet kasvavat itse Ruudullekin valtava suuriksi puhumattakaan fanien odotuksista.

Jos Ruutu ei pystykään vastaamaan asetettuihin odotuksiin eikä kykene johdattamaan eksynyttä Blackhawks-laumaa vehreimmille niityille vaan jää vapahtajan sijasta niin sanotuksi tavalliseksi pelaajaksi, saattaa faneista tulla entistä katkerampia. Luonnollisesti joukkueen murheellinen tilanne nostattaa ennakko-odotuksia, mutta niin Tuomo Ruudun kuin enemmistön Blackhawks-fanien kannalta hillitty ja realistinen asennoituminen koko tapaukseen lienee hedelmällisintä. Nykypäivän NHL:ssä kun yhden pelaajan panoksella hyvin harvoin käännetään koko joukkueen suunta.
 

tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti Mahavishnu
Samalla kun agentti lupaa pojasta uuden Peter Forsbergin ylistävät suomalaiset kirjoittajat Blackhawks-keskustelupalstoilla Ruudusta takuuvarmaa messiasta, joka pelastaa organisaation murheellisesta tilasta välittömästi. Tällaisessa ilmapiirissä odotukset ja paineet kasvavat itse Ruudullekin valtava suuriksi puhumattakaan fanien odotuksista.-

Noh, niin noh. Eiköhän se viimeisin syy kädenvääntöön keskustelupalstalla ollut kuitenkin se, että Ziton antamassa haastattelussa käytettiin termiä 'best player outside the NHL'?Zito yritti jossakin asiaa korjata sanomalla, että tarkoitti 'best prospect', mutta korjausta ei uutisoitu yhtä mittavasti. Sehän tietysti sytytti joukot meuhkaamaan 'mikä se luulee olevansa/ahne sittiäinen' yms.
Fiksut Hawks-fanit, suomalaisia tai ei, eivät varmasti usko, että yksi mies voi monen vuoden kaaoksen pistää yksin järjestykseen. Fiksut fanit niillä saiteilla ovat kuitenkin häviävän pieni vähemmistö. Valitettavasti.

Edit: 'suurin' korvattu 'viimeisin' sanalla. Ja kiitos myös täältä Mahavishnulle.
 
Viimeksi muokattu:

RoopeS

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti Mahavishnu
Näin ollen Zitolla/Ruudulla ei liene mitään syytä odottaa Tuomolle varmaa kakkosketjun paikkaa - oli edut mitä tahansa. Ruudun paikka kakkosketjussa näyttää varmalta ainoastaan, jos Arnasonin kanssa ei yhteisymmärrykseen päästä - ja tällöinkin paikka aukeaisi varmuudella vasta kauden alkaessa.

Juuri näin, eli TArnason / TRuutu on Chicagon kannalta voimakkaassa kytköksessä. Ei ihme että Arnason vaatii lisää liksaa. Aikamoinen soppa. TRuutu ei ole varmaan kovin innostunut puolustavan ketjun johtamisesta.....

Kiitokset Mahavishnun asiantuntevantuntuisista kommenteista ja analyysistä. :-)
 

fiftyeight

Jäsen
Suosikkijoukkue
Iddrott Förskott Puukädet
Viestin lähetti RoopeS
- - -
Aikamoinen soppa. TRuutu ei ole varmaan kovin innostunut puolustavan ketjun johtamisesta.....
- - -

Puolustavan sentterin roolissa kolmoskentässä on aikas vaikea tehdä niitä vaadittuja tehopinnoja lisäbonuksien lunastamiseen. Siksi tavoite on kakkoskentässä.

Aikamoinen soppa tosiaan.
 

RoopeS

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Asiantuntevaa kommenttia odotellen

Viestin lähetti Tormentori
[BMinä olen ymmärtänyt asian niin ettei Truutu aio enää kauaa palloilla. Ja aikoo tehdä ratkaisun ennen affenanmaata. [/B]

Voiko Veli Isaksson kommentoida.
Sun sana on kuulemma laki (muitten ketjujen kommenttien perusteella :-) )
 
Juuri näin, eli TArnason / TRuutu on Chicagon kannalta voimakkaassa kytköksessä. Ei ihme että Arnason vaatii lisää liksaa. Aikamoinen soppa. TRuutu ei ole varmaan kovin innostunut puolustavan ketjun johtamisesta.....

Tuomo Ruudun tavoite pitää olla kakkosketjun keskushyökkäjänä - oikeastaan pitkällä tähtäimellä ykkösketjun kapellimestarina. Siltikään sopimusneuvotteluiden avainsanana, tai edes sivulauseena - ei saisi missään nimessä olla pelipaikan varmistus johonkin nimeltämainittuun ketjuun. Tuomo Ruudun tehtävä on auttaa joukkuetta missä roolissa tahansa - ei metsästää henkilökohtaisia bonuksia. Ennakkokaavailuissa ja johtoportaan suunnitelmissa tämä rooli oli kolmoskentän keskellä.

Nuorukaisella, joka ei ole pelannut otteluakaan NHL:ssä, ei pitäisi olla mitään syytä vaatia varmaa pelipaikkaa kahdesta ensimmäisestä ketjusta. Tyler Arnasonin jäädessä ilman sopimusta ja Ruudun mahdollinen, joskin epätodennäköinen, sopimus muuttaisi luonnollisesti keskushyökkääjien hierarkiaa, mutta muutoin Ruutu istutettaisiin lähes varmuudella kolmosketjuun.

Joka tapauksessa Arnasonin ja Ruudun tilanteet linkittyvät väistämättä yhteen. Arnasonilla ei kuitenkaan ole mitään näyttöjä pyytää huikeita summia, vaikka nykyisessä tilanteessa johtoporrasta voikin varsin pitkään kiristää. Huhuissa liikkuneet 2,5-3 miljoonan dollarin vaatimukset kuulostavat erittäin absurdeilta ja sitä ne ovatkin.

Liigan kukaan omistaja/GM ei suostuisi maksamaan kyseisiä summia viime kauden tulokkaalle, joka takoi "ainoistaan" 39 pistettä ja joka on puolustuspäässä ja aloituksissa täysi katastrofi. Näin ollen Arnasonin itsensäkin kannalta vaatimuksia on pakko löysätä, jotta alkukausi ei suju olohuoneen sohvalla. Arnasonin omaan tilanteeseen tukeutuen, sopimus nuorukaisen ja Blackhawksin välillä tulleekin olemaan lähes selviö, sillä kauppojen kautta Arnason ei vaatimuksilleen vastinetta saa.

Noh, niin noh. Eiköhän se viimeisin syy kädenvääntöön keskustelupalstalla ollut kuitenkin se, että Ziton antamassa haastattelussa käytettiin termiä 'best player outside the NHL'?Zito yritti jossakin asiaa korjata sanomalla, että tarkoitti 'best prospect', mutta korjausta ei uutisoitu yhtä mittavasti. Sehän tietysti sytytti joukot meuhkaamaan 'mikä se luulee olevansa/ahne sittiäinen' yms.

Juuri tähänhän viestin ensimmäinen kappale viittasi; julkisuudessa tapahtuneeseen asemasotaan, jossa jokaisesta lausunnosta pyritään kaivamaan kaikki mahdollinen räjähdysaltis materiaali irti toista osapuolta vahingoittavasti.

Kirjoitus ylihypetyksesta viittasi Ruutu-saippuaoopperan ikävään varjopuoleen, jossa lausuntojen muodostamat ylimalkaiset odotukset voivat aiheuttaa samalla valtavia paineita itse Ruudulle, mutta myös faneille ja synnyttää varsin odottamattoman ja pettymysten täytteisin lopputuloksen. Toivottavasti näin ei käy.
 

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jaahas tänään siis pitäisi olla päivä, jona T.Ruudun ensi kauden seuran pitäisi ratketa, jos Uugeen on luottaminen. Joka päivä heti herättyäni olen ensimmäiseksi maikkarin tekstiTV:n avannut sivulta 220, mutta toistaiseksi turhaan. Lähden tästä kohta kotiin pötköttämään ja kun herään ja avaan TV:n niin olisihan se mukava lukea iloisia uutisia.
 

kaizu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Canucks
Viestin lähetti Apassi
Jaahas tänään siis pitäisi olla päivä, jona T.Ruudun ensi kauden seuran pitäisi ratketa, jos Uugeen on luottaminen. Joka päivä heti herättyäni olen ensimmäiseksi maikkarin tekstiTV:n avannut sivulta 220, mutta toistaiseksi turhaan. Lähden tästä kohta kotiin pötköttämään ja kun herään ja avaan TV:n niin olisihan se mukava lukea iloisia uutisia.

On se hienoa, että vielä löytyy yksi joka ottaa Uugen jorinat kirjamellisesti :)...viihdyttävä kaveri Uuge on, mutta en nyt lähtis noitten kirjoitusten perusteella mitään määräpäiviä uskomaan case Rudissa tai oikeestaan missään muussakaan.

Muistaako joku muuten vielä sellaisen Radio Cityssä sunnuntai-iltapäivisin tulleen ohjelman, kuin "lätkämaailma" ? Siinähän kyseinen uuge heitti rentoa läppää pääkaupunkiseudun joukkueiden pelaajien kanssa, pääpainon ollessa IFK:n jätkissä. Tunnusmusiikkina ohjelmalla oli muuten sama biisi, jonka tahdissa IFK tulee nykyään kentälle (Ghost riders in the sky).
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Uuge erehtyy joskus ja on joskus myös väärässä. Mutta tuohon Tuomon tilanteeseen liittyen olisi ihan kiva uskoa, että Uuge on ajan tasalla ja tosiaan tietää asiasta tarkemmin. Koska itse ainakin (niin varmaan muutama muukin...) odotan tällä hetkellä kaikkein innokkaimmin sitä, missä Tuomo Ruutu pelaa alkavalla kaudella. Jos seura on IFK, ei ainakaan omalla riemullani ole rajoja. Sen sijaan olen totaalisen pettynyt, jos Tuomo päättää suunnata muualle. Tämä siksi, että olen ainakin tässä asiassa itsekäs ja haluan nähdä Tuomon pelaavan ehjän kauden IFK:ssa, mielellään liigan johtavana pelaajana ja viemässä IFK:ta kahden parhaan joukkoon. Täts it.

Itekin kuuntelin aikoinaan Uugen 'Lätkämaailmaa' radiosta, siellä oli tosiaan varsin rentoa ja leppoisaa läpänderin heittoa pk-seudun liigajengien pelaajia (pääosin) haastateltaessa. Muistan vieläkin elävästi, kuinka silloiset IFK-pelaajat, nykyiset juudakset, V. Peltonen ja P. Sormunen olivat eetterissä ja Uuge kysyi Peltoselta, että kuka lienee IFK:n vahvin jätkä (tms.). Ville taisi lanseerata uuden lempinimen silloiselle pelikaverilleen vastatessaan "Kyl se on toi kuutio-Sormunen. Pelkkää pattia koko jätkä."
 

RoopeS

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti Apassi
Jaahas tänään siis pitäisi olla päivä, jona T.Ruudun ensi kauden seuran pitäisi ratketa, jos Uugeen on luottaminen. Joka päivä heti herättyäni olen ensimmäiseksi maikkarin tekstiTV:n avannut sivulta 220, mutta toistaiseksi turhaan. Lähden tästä kohta kotiin pötköttämään ja kun herään ja avaan TV:n niin olisihan se mukava lukea iloisia uutisia.

Uskoisin että TR:n mahdollinen jääminen Suomeen ja pelaaminen HIFK:ssa on niin iso juttu, että HIFK ottaa siitä kaiken irti = lehdistötilaisuus. Eli en usko että kuulet mitään ennenkuin poijat on tullut kotiin itänaapurin keikalta.

Mutta jos joku kuulee että lehdistötilaisuus on tulossa, niin sitten onkin jo ehkä aikaa avata skumppapullot......
 

RoopeS

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Uugella "uutta" TR:stä Snickersissä

Uuge antaa TR:lle lisäaikaa viikonlopun yli......"another 48 hours" hehheee...
 

Pasi -76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Samaisessa Snickersin jutussahan voi arvuutella Tuomon ratkaisua tulevaisuuden suhteen. Oikein veikanneille palkinto ilmeisesti viikonlopun jälkeen, joten pari päivää joutuu vielä odottamaan. Tosin vaihtoehdoissa on mukana myös c) tilanne pysyy ennallaan eikä ratkaisua vielä synny. Tuosta voi nokkelimmat päätellä, että ei sitä ratkaisua vielä välttämättä ensi viikollakaan synny. Joten se siitä "48 hoursista". Jos jotenkin haluaa itseään rauhoitella tilanteen suhteen, niin se ainakin on varmaa, että ratkaisu on koko ajan lähempänä, päivä päivältä.
Ootellaan ootellaan.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
"Pian, pikapuoliin, eiköhän toi kohta, "another 48 hours", kaikki ovat olleet esillä, kuten sekin data, joka tiesi hänen signeeranneen jo paperin."

Tämä oli siis suora lainaus Snickersiltä, Uugen höpinöitä. Tuossahan Uuge vain itse puolestaan lainaa kaikkia fraaseja, joita on esitetty Tuomon sopimustilanteen ratkeamisesta asiaa kysyttäessä. Mielestäni toi "another 48 hours" viittaa nimenomaan siihen toissapäiväiseen(?) stooriin samaisella sivustolla, jonka mukaan Tuomo tehnee päätöksensä parin vuorokauden sisällä. Eli se EI tarkoita, että tänään olis taas lisätty miettimisaikaa 48 tunnilla. Näin mä asian ymmärsin.

Se onkin sitten ihan eri asia, mitä todellisuudessa tapahtuu, halusinpahan vaan korjata tuon yhden asian.
 

werther

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Alkaa tulla ihan mieleen parin vuoden takaiset legendaariset viestiketjut "Lähiaikoina tapahtuu" ja "Kohta tapahtuu" TJSP. Minä en usko ennen kuin näen Tuomon luistelevan jäälle kauden ensimmäisessä tosikoitoksessa. Toisaalta onhan tällainen spekulointi tietysti ihan viihdyttävää.
 

Alfred

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Missä on Kibe?

Nyt on sitten 6 harkkamatsia pelattu ja ensimmäinen voitto otettu. Pisteitä on tullut muutamille pelaajille ihan mukavasti:

Spanhel 6 (5+2)=7
Harkins 4 (1+4)=5
Vopat 6 (1+3)=4
Jone 6 (1+3)=4
Saarinen 4 (2+1)=3
Lamberg 5 (2+0)=2

Iloisimpia yllätyksiä pisteiden valossa ovat olleet Saarinen, joka on neljässä pelissä kerännyt lähes saman verran pisteitä kuin viime kaudella yhteensä, Spanhel ja Harkins jotka ovat ainakin tähän asti sopparinsa ansainneet, sekä Lamberg (5 peliä, 2 maalia!).

Kun pistepörssiä katsoo, herää kysymys, missä ovat viime kauden ykkösketjun hyökkääjämme. Pärän tehot vielä menettelee (6 1+2), mutta Kibe on ollut suuri pettymys; kuudessa pelissä huimat yksi syöttöpiste!

Noh, toivotaan että affenanmaalla/ärrässä alkaa tapahtua..Muuten alkaa Kiben 1. ketjun paikka olla vaarassa, tietysti riippuen Tuomon tilanteesta.

ps. Tiedän että kyseessä ovat "vain" harjoituspelit, mutta kuitenkin..
 

RoopeS

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti Simon
[BMielestäni toi "another 48 hours" viittaa nimenomaan siihen toissapäiväiseen(?) stooriin samaisella sivustolla, jonka mukaan Tuomo tehnee päätöksensä parin vuorokauden sisällä. Eli se EI tarkoita, että tänään olis taas lisätty miettimisaikaa 48 tunnilla. Näin mä asian ymmärsin.

Se onkin sitten ihan eri asia, mitä todellisuudessa tapahtuu, halusinpahan vaan korjata tuon yhden asian. [/B]

Aivan oikein Veli Simon. Minä vain vähän vitsailin tuon 48 h kanssa, sen takia perässä oli se Hehheeee...

Huolestuttava piirre koko hommassa on se että Tuomo selvästi vielä kommunikoi, neuvottelee ja odottaa kannanottoja Chicagon suunnalta. Eli osapuolet ovat lähentyneet viime aikoina, ja sen vuorostaan enteilee riskiä, että Tuomo on sittenkin mahdollisesti siirtymässä rapakon taakse. Jos Chicago olisi poissa kuvioista se tarkoittaisi, että myönteinen HIFK vastaus olisi jo annettu. Ellei ainoa syy tiedon panttaamiseen on lehdistötilaisuuden julkistamisaikataulu....Toivotaan parasta.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Tarkkailkaa postianne kuukaudenvaihteen tienoilla. Silloin on jaossa mannaa. Tämän lisäksi arvotaan 2 kpl Valittujen Palojen kirjaklassikoita eli lyhennelmiä aikamme mestariteoksista. Nyt jaetaan Alpo Suhosen ajatuksia (1 sivu) sekä Hannu Jortikan Selvänä olet symppis (ei tarvinnut lyhentää, oli valmiiksi 1-sivuinen).

Nyt näyttää todellakin siltä, että Tuomo Ruutu pelaa ensi kaudella....jääkiekkoa! Nyt näyttää myöskin siltä, että hankinnat linjalla Harkins - Spanhel ovat menneet putkeen. Lisäksi Pasi Saarinenkin on näyttänyt olevansa jääkiekkoilija. Mahtaakohan uudistuneella valmennustiimillä olla tekemistä asian kanssa? Mä kysyn vaan.
 

kaizu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Canucks
Saarinen

Hyvinhän Pasilla on mennyt harkkapelit ainakin tilastojen valossa, mutta mä en ainakaan vielä hurraata huuda...eikökös Saarinen pelannu viimekin kaudella harkkamatsit tosi hyvin verrattuna liigakauteen ?
 

Jude

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Roosters U15
Re: Saarinen

Viestin lähetti kaizu
eikökös Saarinen pelannu viimekin kaudella harkkamatsit tosi hyvin verrattuna liigakauteen ?

Saarinen teki viime kauden yhdeksässä harjoitusottelussa kolme maalia ja istui kymmenen minuuttia jäähyllä. Toivottavasti äijä onnistuu alkavalla kaudella, sillä potentiaalia hänessä on.
 
Viimeksi muokattu:

#12

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Re: Re: Saarinen

Viestin lähetti Jude
Saarinen teki viime kauden yhdeksässä harjoitusottelussa kolme maalia ja istui kymmenen minuuttia jäähyllä. Toivottavasti äijä onnistuu alkavalla kaudella, sillä potentiaalia hänessä on.

Juu ja lisäksi nimi velvoittaa. Niccekun olisi vielä vaihtanut nimensä viimekaudella Lehtoseksi niin hevosetkin olisivat nauraneet.... Ehkä jäädytettyjen numeroiden lisäksi (ainakin ne jengit joilla on perinteitä) pitäisi jäädyttää myös nimiä? :-) - Toiset hilaavatkin sitten kattoonsa mitä vaan...

PS. Kaverit veikkailivatkin jo Helunan riepua Tikin mummonpaidan naapuriksi... Ja jospa Tapparan markkinamiehetkin tunnistaisivat perus-Tappara-Varis-#23:n markkina-arvon... *heh*
 
Viimeksi muokattu:

Pärde

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Colorado Avalanche
Saarisesta ja muista

Saarisen otteet ovat toki olleet hyvät, mutta itsekin pidän mielessä sen, että viime vuonna oli suht sama asianlaita. Tosin tänä vuonna uskon kehityksen olevan todellista. Asiaa havainnollistaa seuraava ote harjoituksista. Henkilöt tässä näytöksessä ovat pelaaja PS ja valmentaja HA (todellisia henkilöllisyyksiä emme voi tässä yhteydessä paljastaa).

Tapahtumapaikka on harjoitushalli ja konteksti puolustuspään harjoitus kolmella hyökkääjällä kahta puolustajaa vastaan. PS on puolustuksessa laitahyökkääjän tuodessa kiekon sisään alueelle. Hyökkääjä kaartaa maalin taakse, jonne PS tunnollisena puolustajana menee perään. HA:n pilli soi, virhe on tapahtunut. Henkilökohtaista palautetta antaen HA selostaa PS:lle, että maalin takaa ei ole ennenkään verkkoa heilutettu. Puolustajan kuuluu tässä kohtaa palata maalinedustalle estämään siellä olevia hyökkääjiä. Harjoitus otetaan uusiksi ja tällä kertaa hyökkääjän syöksyessä maalin taakse, sankarimme PS kaartaa sulavasti maalin eteen. Ei virhettä.

Jos/kun Saarinen jatkaa parantuneita otteitaan, kuuluu kiitos valmennukselle. Lähinnä Aralle. Uskoisin, että Pasi on kolmosparin vakio tällä kaudella ja voisin jopa ounastella paikan kakkosylivoiman tykittäjänä olevan mahdollinen. Benysek kun ei varsinaisesti mikään pistehai ole.

Ensi viikon turnauksesta olisi mukava kuulla lisäinfoa ketjuista. Venäjän reissulta ei kai paljoa tämän tiimoilta irronnut, mutta Ahvenanmaalta luulisi kontaktien toimivan. Paljon asiaan vaikuttaa luonnollisesti myös Tuomon tilanne. Jos on ratkennut jo siinä vaiheessa, onko joukkueen mukana ja pelaako edes vielä.

Kuhdan tilanne on näin äkkisiltään kimurantti. Venäjällä pisteiden tekijöinä kunnostautuivat Harkins, Vihko ja Spanhel. Pärssinenkin on tehnyt harjoitusotteluissa tähän mennessä kaksi maalia. Kuhdan toiveet ykköskentän paikasta lepäävät omasta mielestäni nyt (siis ainakin alkukauden osalta) lähinnä Rudin harteilla. Itse olen useasti muistanut mainita viime kauden maagisen ketjun, jota ei pitäisi hajottaa. Jos Tuomo jostain syystä lähtisi, en pitäisi ollenkaan pois suljettuna Kuhdan siirtymistä kakkos- tai jopa kolmosketjuun. Toki vielä on aikaa antaa näyttöjä.

Kauden alkuun kolmisen viikkoa, Ärrä-cupiin seitsemän päivää vähemmän. Jännitys tiivistyy kattoon, elämme jne.

PS. Huomiselle on varattuna jäävuoro jengille, onko kellään tietoa pidetäänkö huomenna harkat nyt, kun Venäjän turnee loppuikin etuajassa? Tekisi mieleni mennä paikan päälle katsastamaan taas jengin vauhtia yli viikon tauon jälkeen.
 

MaV

Jäsen
Re: Saarisesta ja muista

Viestin lähetti Pärde
Kuhdan tilanne on näin äkkisiltään kimurantti. Venäjällä pisteiden tekijöinä kunnostautuivat Harkins, Vihko ja Spanhel. Pärssinenkin on tehnyt harjoitusotteluissa tähän mennessä kaksi maalia. Kuhdan toiveet ykköskentän paikasta lepäävät omasta mielestäni nyt (siis ainakin alkukauden osalta) lähinnä Rudin harteilla. Itse olen useasti muistanut mainita viime kauden maagisen ketjun, jota ei pitäisi hajottaa. Jos Tuomo jostain syystä lähtisi, en pitäisi ollenkaan pois suljettuna Kuhdan siirtymistä kakkos- tai jopa kolmosketjuun. Toki vielä on aikaa antaa näyttöjä.

Jotenkin tuntuisi siltä, että Vihko-Viitaluoma-Grünn ja Vopat-Häppölä-Sapnhel -ketjuja ei hajottetaisi. Nehän ovat olleet yhdessä käytännössä koko harjoituskauden. Täytynee siis ain toivoa, että Kuhta ja Pärssinen onnistuvat Harkinsin laidoilla.

Niin, ja nämähän ovat taas vaan arvailuja, kuten voi huomata vaikkapa edellisiä viestejä ja todellisuutta vertailemalla ;-)
 

red nec

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Itse uskoisin viisikkopelin olevan valmiimpaa kun edelliskausina,
perustuen selkeisiin roolituksiin ja kentällisten väliseen työjakoon mikä on ollut aran tavaramerkki jo vuosia.
Tiettyjen pelaajien niinkuin saarisen on helpompi omaksua rooli jossa saa käyttää omia vahvoja alueita(fyysinen ja kohtuulliset avaukset)sama pätee herroihin vopat,pärssinen.Heillä tulee varmasti olemaan toisenlainen vastuu kuin esim.surkuhupaisan
apen aikoihin ei tarvinne yksin pelastaa joukkuetta vaan osakokonaisuutta riittää.
Ja onhan tässä vaiheessa kautta otettu puolet viimekauden aikalisistä(hymiöitä poriin)
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös