devil29

Jäsen
Suosikkijoukkue
pikkuseurat
Jos Hermeksen nippu on tällä tasolla kova niin 5. joukkoon on realistiset mahdollisuudet mutta minä vähän epäilen että ainakaan tämän päivän Hermes ei ollut paras mittari. Toivotaan että olen väärässä. Hermekseltä parhaat oli todella hyvä maalivahti Pesonen
2-8 tänään Nokialla ja Maalissa oli Saloranta. Ja pyry laukoi kuitenki enemmän. Joten ilmeisesti Roki oli eilen hyvä? Tai sitte Hermes on murhaava maalipaikoissa.
 

jmexel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki,
Eilen oli toinen peli suomisarjaa jonka pääsi kirnun lehtereiltä tuijottamaan. Tämä oli laadullisesti kyllä huomattavasti parempi peli kuin ensimmäinen Hermes-ottelu, vauhti oli sama mutta nyt syötöt tuntui löytävän perille. Se täytyy heti alkajaisiksi sanoa että Iisalmelaiset ovat kyllä kasanneet kelpo nipun tähän sarjaan joka on hyvä on asia. Tässä taas nähdään miksi sarjat tulisi säilyttää auki, joukkueet vaihtuu ja mielenkiintoa riittää. Alussa nähtiin vaarallinen tilanne josta kotijoukkueen Janne Pietilä sai kakkosen laitataklauksesta. IPK:n puolustaja käänsi taklaustilanteessa vaarallisesti selkänsä ja päätöksen tehnyt Pietilä ei enää ehtinyt peruuttaa vaan kolasi selästä IPK pelurin kumoon. Onneksi vauhti oli hiljanen niin ei sattunut pahempaa, Niva sitten puhalsi kakkosen ja pakkohan se oli mutta näissä tilanteissa taklattava kyllä asettaa itsensä todelliseen vaaraan kääntäen selkänsä tuollaisessa tilanteessa. Roki pääsi alussa johtoon vähän onnekkaalla häkillä kun viivalaukaus kimposi päädystä veskan luistimien kautta maaliin. Toinen maali syntyi hyvän karvauksen päätteeksi ja Pälve veti todella kovan vedon länkkäreistä rysään, Pälve pelasi kokonaisuudessaan todella hyvän pelin. Erä oli tasaista vääntöä ja IPK:kin sai muutaman hyvän näköisen pyörityksen mutta hyvin torjunut Saarela napsi varmasti kiekot kiinni, tosin ihan huippu paikkoihin ei iisalmelaiset päässeet.

Toiseen erään Roki tuli vahvemmalla jalalla ja sai alussa heti paineen IPK päätyyn. Erän alussa IPK pakki Savolainen sitten viskasi paniikissa kiekon Rokin vaihtoaitioon. Ylivoimalla Männistö laittoi kovan maskin takaa jäänuoliaisen joka lirvahti Karhun putkista sisään ja taululle 3-0. Toisessa erässä Rokilla oli tukku kovia paikkoja muttei maalin teko enempää maistunut. Varsinkin Järvelän Olli-Matilla oli monia paikkoja mutta ei millään sisään vaikka tolppakin kilisi välillä.

Kolmas erä toi sitten ratkaisun kun ensimmäisen kympin aikana IPK:n takaa-ajo tyrehtyi kapteeni Erkkilän ja Pälveen maaleihin. Loppu silauksen erän lopussa iski vielä Erkkilä illan toisella, hienon kuvion päätteeksi. 6-0 kertoo enemmän Rokin tehokkuudesta kuin ottelun kulusta. Maalivahti pelissä oli myös iso ero Rokin hyväksi. Iisalmella on hyvin liikkuva ja todella iso kokoinen porukka mutta eilen Roki oli aavistuksen terävämpi ja myös nopeampi. IPK suurimmat ongelmat olivat omasta päästä lähtemisessä kovan karvauksen alla, pakisto on ehkä hiukan hitaampi kuin hyökkäys joten eivät päässeet jalalla ylös ja kun etäisyys venyi hyökkääjiin niin avaukset meni Rokin lapaan. Kotijoukkueen ilme oli hieno, nuorella porukalla on kova tekemisen meininki ja pienet miehet liikkuvat kovaa. Ylivoima ei ole ihan uomissaan vielä mutta siihen on syy koska kovasti katosi laukaisu voimaa ja taitoa Kekiin. Siliämaan kiekkotaitoa voisi käyttää ylivoimissa koska pojalla tuntuu olevan hyvä silmä ja pehmeät lapaset. Rokin peli on myös suoraviivaisempaa kuin aikaisempina kausina mutta maalipaikat tuntuu kelpaavan paremmin. Se mikä on tärkeintä on nuoren pakiston takana todella hyvä maalivahti Saarela, tämä on kyllä todella kova hankinta ja toivottavasti pojasta pidetään huolta ettei suuremmat kuviot nappaa miestä rollosta pois. Täytyy kyllä tunnustusta antaa myös pakistolle joka on J-E:n lähdöstä huolimatta pelannut todella hyvän alkukauden, Hirvosen taktiikassa viisikko puolustus on tiivistä ja hyökkääjät tekevät todella paljon töitä myös puolustuksessa. Hieno ehjä ottelu Rokilta ja toivottavasti sama tiivis pelaaminen jatkuu tänään myös tuttua rakasta JHT:tä vastaan.

PS. Kattokaapa tänään kun Wedman-Kosti-Inkeröinen-Laakko pelaa KIPSin kakkos porukkaa vastaan, voi tulla rumat lukemat.
 
Tampereella ei liigapelissäkään nouse tunnelma ja kannustus sellaisiin atmosfääreihin, mihin se Lappi Areenalla ylsi - Nokian Pyryn kotisivut

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi, Liverpool
Kyllä Rovaniemellä jotakin tehdään oikein, kun joukkueesta lähti niin hirvittävä määrä taitoa ja pisteitä ja silti on saatu kasattua kohtuullinen joukkue. Toki kausi on alussa, mutta alku on ollut parempi kuin pelkäsin. Vahvuutena on nyt neljä tasaista ja jalalla vauhdikasta kenttää. Sarjassa ei ole montaa joukuetta, joilla riittää vielä neloskenttään jalkaa mallia Rupponen. Antero syötti ensimmäisen maalin ja aiheutti taas pari jäähyä vastustajalle, ja eilen oli sama juttu. Mukavia pelejä katsella. Maalivahtiosastokin on erittäin hyvällä malilla, kun on kerrankin kaksi äijää, joista kumpikin voi ottaa gamesavereita. Toivotaan, että hyvät otteet jatkuvat ja vielä tästä paranevat.
 

adidasler

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vauhdikas ja hyökkäysvoittoinen taitokiekko.
Tästä jutusta selviää kyllä miksi vanhat pelaajat lähti! Jos roki treenaa 8 kertaa jäällä viikossa ja pelaaja palkkiot tälle kaudelle 10 000 jaettuna 32 ei tee paljoa.

http://yle.fi/uutiset/alasarjakiekkoilijan_elama_on_kovaa__roki_aloittaa_sarjakautensa/7480979?ref=leiki-uu

Ei voi ku kunnioittaa poikia ja mennä kattoon hallille jokaisen ottelun minkä ehtii.
Aikamoinen määrä jäätä pojilla, tosin taitaa noista kahdeksasta treenistä olla osa vapaaehtoisia treenejä? Joka tapauksessa, kyllä tuolla määrällä (kunhan myös laatua löytyy) on mahdollista luistella jalat alta joka jengiltä tässä sarjassa. Mestiksessä vaaditaankin sitten myös muuta kuin hillitöntä vauhtia. Hieman tuo jääharjoitusten luku hymyilyttää siinäkin suhteessa, että tiedän osan sarjan joukkueista käyvän jäällä korkeintaan 2-3 kertaa viikossa.
 
Oletko sinä se vanhempi, joka raivoaa lajin parissa..?!

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi, Liverpool
Aikamoinen määrä jäätä pojilla, tosin taitaa noista kahdeksasta treenistä olla osa vapaaehtoisia treenejä? Joka tapauksessa, kyllä tuolla määrällä (kunhan myös laatua löytyy) on mahdollista luistella jalat alta joka jengiltä tässä sarjassa. Mestiksessä vaaditaankin sitten myös muuta kuin hillitöntä vauhtia. Hieman tuo jääharjoitusten luku hymyilyttää siinäkin suhteessa, että tiedän osan sarjan joukkueista käyvän jäällä korkeintaan 2-3 kertaa viikossa.
Onhan Rovaniemellä tosin pitkään suuri osa käynyt aamujäillä. Helpointa tietenkin nuorille. Nykyjoukkueestakin iso osa kuuluu Lapin urheiluakatemiaan, muutenhan tuo olisi vaikeaa. Mutta kun aletaan puhua aamujäistä ja illalla 2-3 tunnista hallilla, niin kyse on tosiaan raukaudesta lajiin. Toisaalta ymmärtää, ettei kolmivuorotyöläinen pysy tuommoisessa mukana, vaikka valmennus antaisikin luvan olla pois osasta harjoituksia.
 

Elina54321

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki ja muut lappilaiset joukkueet
Hajutonta, mautonta ja väritöntä. Tällaiselta tämä touhu nyt vaan näyttää. Joukkue, johtoporras, yleisö ja me fanit emme oikein nostata suuria tunteita, kuten urheiluun tulisi kuulua. Mekin intohimoiset palstalle kirjoittajat olemme vaipuneet melkoiseen apatiaan. Joukkue harjoittelee hirveesti, mutta neniin tulee porukoilta, jotka käyvät pari kertaa viikossa jäillä. Johtoporras on hiljaa kuin pissa töppösessä. Yleisö ei myöskään ole kovin riehaantunutta. Joukkueen menestys on suunnilleen odotettua. Kuitenkin haluan nostaa Hirvosen toiminnan sille kuuluvaan arvoonsa. Tullessaan Rovaniemelle Hirvonen sai hyvän toimivan joukkueen johdettavakseen. Olemme nyt tässä tilanteessa. Tippuneet kuin paska koiran perseestä muiden vauhdista.
 
Tästä tulee hyvä, mutta koska?

waitsneik

Jäsen
Suosikkijoukkue
KossuRussian + miedommat
Ei ole Räty ensimmäinen nainen joka torjuu suomessa miesten pelejä.
Juu ei ja tämäkin on nähty :):
Kuopiolainen naisten maajoukkuemaalivahti Tuula Puputti haki 1996 pelipaikkaa Kajaanin Hokin miesten II divisioonan joukkueesta, mutta jäi lopulta miesten varjoon ja ilman sopimusta.
 

adidasler

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vauhdikas ja hyökkäysvoittoinen taitokiekko.
Roki kävi ottamassa komean voiton Eurajoelta. Onnittelut siitä! Voitto oli hyvä suoritus, onhan Satakunta tällä kaudella selkeästi tasokkaampi joukkue kuin muutamalla edellisellä seasonilla. Täytyy nostaa jälleen kerran Rokin pojille hattua, kun jaksavat rääkätä istumalilhaksia ajelemalla toiseen päähän maata. Kilometrejä taitaa tulla yli 700 yhteen suuntaan. Onneksi enää ei tarvitse pelata kolmen ottelun vieraskiertueita, joten palautumiseen ei mene turhan paljon aikaa ajatellen pelien jälkeistä harjoittelua.

Ylhäällä ollut oli sananhellinää. Totuus lienee tässä: Tämä ennen kauden alkua ilmoille heitetty tieto liigan ja mestiksen tulevasta järjestelystä on näivettänyt mm. tätä Roki-ketjua. Aika moni meistä faneista on tainnut menettää suurimman kiimansa ja odottelee jo ensi syksyä? Kuten Ellu sanoi, homma ei haise, maistu tai suuremmin koreile. Tulisikohan tähänkin hommaan eloa heivaamalla Kale pois pallilta? :)
 
Oletko sinä se vanhempi, joka raivoaa lajin parissa..?!

waitsneik

Jäsen
Suosikkijoukkue
KossuRussian + miedommat
Vaikutelma Rokin tautajoukoista tällä hetkellä: kädet ristissä odotellaan rouva fortunan suotuisaa päätöstä keväällä Mestikseen nousevista joukkueista. Perseestä. Toki jos ei taidolla niin sitten tuurilla. Kuitenkin hyvine puitteineen on selvää, että mukaan lasketaan entiset Mestis/DIvari jyrät suomisarjasta ja ovat mielestäni jopa vahvimmat kandidaatit ihan vaikka sijainnin takin. Kuitenkin perinteillä ei toivottavasti näissä asioissa ole perseenkään merkitystä ja nostalgia lätkälle täältä iso stop.
 

adidasler

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vauhdikas ja hyökkäysvoittoinen taitokiekko.
Pienen lapsuksen päästin edelliseen kirjoitukseeni koskien Rokin vieraspeliturneen pelimäärää. Niin vain joukkue pelaa huomenna kolmannen pelin kolmeen päivään ja vielä vieraissa. Helpotusta ei tuo sekään, että kolmen ottelun kovin vastus (Forssa) tulee vastaan viimeisessä pelissä.

Allekirjoittanut jää persiilleen odottelemaan, että Sinisellä rintamalla tapahtuisi jotakin merkittävää. Jotakin sellaista, että sitä kannattaisi puida tällä palstalla.
 
Oletko sinä se vanhempi, joka raivoaa lajin parissa..?!

Elina54321

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki ja muut lappilaiset joukkueet
Tappio oli RoKille kolmas peräkkäinen. Hirvonen ei ole kuitenkaan vielä huolestunut.” Ei se vielä mieltä paina.”, lainaus Lapin Kansasta. On se vaan hyvä, että asiat ovat raiteillaan? Sarjataulukon sija 10 kyllä ainakin minua hieman huolestuttaa. Eikä se sijoitus taida kovin helposti ylöspäin noustakaan. Sijoitushan ei ole joukkueen syytä. Joukkue pelaa sillä tasolla mihin se kykenee. Tavoitteet ja joukkue ei vaan kohtaa. Mikäli joukkueelle ei tehdä jotakin voi olla, että Hirvosen pää alkaa painumaan tai selitykset paranevat entisestään. Eihän tätä saamattomuutta Hirvosenkaan niskaan täysin voi heittää. Huopatossun jäljet johtavat sylttytehtaalle. Organisaatiolla taitaa olla tahtipuikot hukassa. Tuntuu, että pelaillaan vaan menemään tällä joukkueella ja katsotaan mihin ajelehditaan. Karillehan tämä laiva karahtaa! Vähät siitä, jos RoKin kehittäminen ei paavia kardinaaleineen kiinnosta eikä hetkauta yhtään
 
Tästä tulee hyvä, mutta koska?

Elina54321

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki ja muut lappilaiset joukkueet
Minä eilen kirjoittelin ”Tavoitteet ja joukkue ei vaan kohtaa. Mikäli joukkueelle ei tehdä jotakin voi olla, että Hirvosen pää alkaa painumaan tai selitykset paranevat entisestään.” Tänään muutama lainaus Lapin Kansasta ”Hirvosen mielestä RoKin ei tarvitse muuttaa pelaamisestaan mitään.” ” Viime vuonna RoKi eteni alkusarjassa voitosta voittoon. – Silloin meidän pelaaminen oli huonompaa. Nyt pelaamme paremmin, mutta emme saa voittoja, Hirvonen harmitteli. Iso juttu on saada pelaajat ymmärtämään, että me pelaamme hyvin.”

Hih! Minun mielestäni Hirvosella on myös iso juttu saada katsojat ymmärtämään, että joukkue pelaa hyvin ja paremmin kuin edellisinä vuosina. Edellisten valmentajien aikana RoKi yllätti mielestäni positiivisesti ja voittoja tuli enempi kuin odotettiin. Nyt tulee tappioita aivan liikaa tavoitteisiin nähden. Minun mielestäni Hirvosen pitää muuttaa jotakin tai RoKin on hankittava pelaajia, jotka Hirvosesta huolimatta tekevät maaleja. Löytyisiköhän Kemijärveltä? Kohti uusia pettymyksiä, mutta selitykset tulevat paranemaan. Ennen pelattiin huonosti ja voitettiin melkein kaikki pelit. Nyt pelaamme hyvin ja häviämme melkein kaikki pelit. On tämä vähän vaikeaa ymmärtää.
 
Tästä tulee hyvä, mutta koska?

Ärräpää

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
On kuulunu sellasta huhua että ois sentterinä tarjolla. Nyt ei puhuta muusta kuin ykkösketjun sentteristä. Iivarin Antti olis tekemässä paluuta, jos ois luistimet. Hallelujaa sanon minä. Vaikenen taas pariksi vuodeksi. Toivon mukaan Antille saadaan putket alle. Siinä on nimittäin se oma poika ykkösketjuun, joka myös pyörittää sen kaks minsaa ylivoimaa.
Pannaanko kolehti pystyyn? Mie annan heti sen 50e. Ei saatana.

Ei mulla muuta.
 
... Skarppaa, pullukka...

Elina54321

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki ja muut lappilaiset joukkueet
Jahas, talkoita tiedossa? ”Pitääkö meidän järjestää saunailta tai lähteä naisiin” näin Hirvonen hävityn Hermes ottelun jälkeen. Ei, kyllä meidän pitää vaihtaa valmentaja. Suikkasen Kaitsulle meillä olisi valmis ja sellainen joukkue, millainen hänen mielestään joukkueen pitää olla. ”Pelaajat eivät tule muna pystyssä kimppuumme, niin kuin pitäisi.” näin Suikkanen.
 
Tästä tulee hyvä, mutta koska?

Elina54321

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki ja muut lappilaiset joukkueet
Olisipa kiva nähdä Inkeröinen, Kostamo ja Wedman Lappi Areenalla 6.12 RoKin paidassa Forssaa vastaan ja 7.12 Jokipoikia vastaan. KeKillä ei ole silloin pelejä. Kolmikko on naputellut KeKissä keskimäärin 18,95 pistettä per pelaamansa ottelu. Maaleja kolmikko on tehtaillut 7,45 per pelaamansa peli. Koko KeKin joukkue on päästänyt 1,375 maalia per peli. Kolmikko on harjoitellut ainakin yhtä paljon kuin vähiten harjoittelevat joukkueet Suomisarjassa. Toiveeni lienee torso jo alkujaan. Sukset taitavat olla ristissä Hirvosen kanssa pahasti. Uskoisin kuitenkin, että myös yleisöä kertyisi lehtereille ”taikureita” seuraamaan, jos RoKi sattuisi asiasta jossain mainitsemaan. Ei aina voi voittaa, mutta kyllä joskus pitää voittaakin.
 
Tästä tulee hyvä, mutta koska?

pertteli

Jäsen
Onkos Iivarin Antille jo luistimet löytyny? Olisi kyllä hienoa, jos Antti olisi loukkaantumiset selättänyt ja pääsisi taas kiekkoilun pariin. Lahdessa näin hänen tekemistään ja on kyllä loistava pelaaja.
 

Rollo

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi Hockey, Rovaniemen Kiekko r.y
On kuulunu sellasta huhua että ois sentterinä tarjolla. Nyt ei puhuta muusta kuin ykkösketjun sentteristä. Iivarin Antti olis tekemässä paluuta, jos ois luistimet. Hallelujaa sanon minä. Vaikenen taas pariksi vuodeksi. Toivon mukaan Antille saadaan putket alle. Siinä on nimittäin se oma poika ykkösketjuun, joka myös pyörittää sen kaks minsaa ylivoimaa.
Pannaanko kolehti pystyyn? Mie annan heti sen 50e. Ei saatana.

Ei mulla muuta.
Onkos Iivarin Antille jo luistimet löytyny? Olisi kyllä hienoa, jos Antti olisi loukkaantumiset selättänyt ja pääsisi taas kiekkoilun pariin. Lahdessa näin hänen tekemistään ja on kyllä loistava pelaaja.
Mitäs juttuja nämä on? Ei kai tämä voi olla madollista? Noh, eipä kyllä yllättäisi enää tällainenkaan organisaation ja sen tavoitteelisuuden tietäen. Mennään Mestikseen HEI, ostetaan pelaajia nousun varmistamiseksi HEI, toimitusjohtajia on tulossa jonoksi asti HEI, kustaan kannattajia silmään HEI!!

Jatkakaa valitsemallanne tiellä...
 
Säälin saa lahjaksi, kateus pitää ansaita.

hemppa73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokkolan hermes, ja alasarjan symppikset
Jaha jaha... Sen verran voin ainakin Hermes pelistä sanoa että kyllä Roki oli Kokkolassa vain varjo entisestä... Ehkei ihan varjo, mutta pelasi huonommin kuin viime vuonna, vähän Hirvos äijän kommentit ihmetyttää... Mies keskittyi aika paljon epäolennaiseen, kuten purnaamiseen...Potkikaa selittäjä pois, uusi mies äkkiä penkin taa ja Roki nousuun... Tsemppiä napapiirille...
 

Elina54321

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki ja muut lappilaiset joukkueet
”- Kärkisijoistahan me lähdimme taas pelaamaan, mutta nyt sijoitus on ollut odotettua heikompi. Kautta on vielä paljon jäljellä, ja täytyy ottaa huomioon se, että joukkueemme nuorentui melko paljon viime kauden jälkeen. Uskon kuitenkin, että kauden edetessä taistellaan vielä kärkisijoista.” Näin Kukkola jääkiekkoliiton sivulla. Kova on Sepolla usko, nähtäväksi jää. Mielestäni kärkisijojen saavuttaminen onkin lähinnä kiinni RoKin hallituksesta (Kukkolasta). Jotain joukkueelle pitää tehdä. Onhan se Seppo kyllä jo Liittovaltuustoon päässyt, mutta pitäisi se joukkueenkin menestyä. Tuolta löytyy Kukkolan koko haastattelu

http://leijonat.fi/uutiset/tuoreimmat/item/11771-suomi-sarja-rokin-puheenjohtaja-kukkola-olosuhteet-ovat-kunnossa.html
 
Tästä tulee hyvä, mutta koska?

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi, Liverpool
Joo-o. Kovasti sitä Mestiksestä ja kunnossa olevista olosuhteista puhutaan. Ja organisaatiota olisi kuulemma mahdollista vahvistaa. Niin. Olisi kai. Vaan ilmeisesti ei vahvisteta niin kauan kun Suomisarjaa pelataan. Ja jos ei vahvisteta, niin ainakaan pelaamalla ei lähiaikoina Mestikseen nousta - hyvä jos sarjapaikka säilyy. Ehkä tuolla liittovatuustossa on jo päätetty kabinettipäätökset, joten Seppo ei vanhana kettuna laita yhtään ylimääräistä lanttia turhaan enään tähän joukkueeseen, kun sillä ei ole merkitystä. Toki voikin olla, että rahat käytetään olosuhteiden varjolla tapahtuvaan lobbaamiseen ja Mestikseen mennään sitä kautta panostamatta joukkueeseen. En tykkää.
 

Rollo

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi Hockey, Rovaniemen Kiekko r.y
Onkos Iivarin Antille jo luistimet löytyny? Olisi kyllä hienoa, jos Antti olisi loukkaantumiset selättänyt ja pääsisi taas kiekkoilun pariin. Lahdessa näin hänen tekemistään ja on kyllä loistava pelaaja.
Seuraava teksti kopioitu KeKin facebook sivuilta:

"KeKin edustus vahvistuu uudella hyökkääjällä tulevana viikonloppuna, Antti Iivari (RoKi-kasvatti) astuu KeKin riveihin pelaamaan jo lauantaina KiPs Teamiä vastaan Kittilässä ja on rosterissa myös sunnuntaina Wirta-areenalla YKIä vastaan. Iivarin meriittejä löytyy mm. A-junioreiden SM-liigatasolta että 1 ottelun verran SM-liigastakin Pelicansien riveistä, 4 kautta A-nuorten SM-liigassa tuotti 106 ottelussa 79 pisteen saldon (1.35p/ottelu). Viime kaudella (13-14) hän edusti RoKia Suomi-Sarjassa 4 ottelun verran saalistaen 7 pistettä (maalit:2/syötöt:5). Toivottakaamme Anttia lämpimästi tervetulleeksi KeKin riveihin!"

USKOMATONTA!! Kiitos ja näkemiin...
 
Viimeksi muokattu:
Säälin saa lahjaksi, kateus pitää ansaita.

Ärräpää

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
Sillä lailla! On tämä vain täydellisen käsittämätöntä.

On tämä hienoa. Itkisikö vai nauraisiko, kas siinä pulma. Pitänee hankkia Kekin peleihin kausikortti.

Mitä täällä tapahtuu??? Voisiko joku kertoa??? Lienee turha toivo.
 
Viimeksi muokattu:
... Skarppaa, pullukka...
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy