Rockyn uusintaottelu – eli otteet kaukalossa kaudella 2010–2011

  • 363 259
  • 1 661
Jonkun täytyy puolustaa heikkoja ja sorrettuja.

Kyllähän sitä mielellään vaihtaisi Sammaltapsat ja Mieloset, jopa KK:n, parempiin jos se olisi realistisesti mahdollista. Kun ei ole niin täytyy yrittää pärjätä näillä nykyisillä kauden loppuun asti. Kaikkine virheineenkin Ässäpakisto on kuitenkin tällä kaudella selvinnyt poikkeuksellisen hyvin, tämä näkyy sarjataulukossa ja päästetyissä maaleissa. Suuri kiitos toki tästä kuuluu myös Eerolle.

Hah hah. Hienoa, että huumori kukkii.

Ei tässä minnekään vaihtokaupoille ole tarvetta. Selvää parannusta otteisiin KK:lta kuitenkin kaivataan. Tosin monelta muultakin, mutta erityisesti häneltä. Jokaisen pelaajan tulee osaltaan edistää joukkueen peliä, ei haitata tai hidastaa sitä. Kudroc ei ole tällä hetkellä edistävä pelaaja, vaan hänen ratkaisunsa tuovat joukkueelle ylimääräistä työtä ja siten kuluttaa energiaa.
 

Rannari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata
Tovelle sen verran, että kyllä se KK oli Niemen maalissa kuitenkin lähes suurimmassa roolissa karvaten keskialueella kiekon vastustajalta pois ja siitä sitten Zabo tökkäsi kiekon eteenpäin Niemelle, joka hyvällä vedolla teki sen maalin. Älä kuitenkaan tuskassasi aliarvioi ja vähättele tämänkaltaisia suorituksia.

Samaa mieltä kuitenkin KK:n pelistä olen muiden kriitikoiden kanssa, että avauspeli on KK:lla erittäin huonoa. Sitä samaa se on ollut jo pidemmän aikaa. Pelirohkeuden puute vaivaa miestä, mistä sitten johtuu, mutta kiekko lähtee aivan minne sattuu vaikka ei olisi edes painetta niskassa eli helpotkin syötöt ovat usemmiten vaikeita hyökkääjille.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Samaa mieltä kuitenkin KK:n pelistä olen muiden kriitikoiden kanssa, että avauspeli on KK:lla erittäin huonoa.

Bluesia vastaan toisessa erässä KK heitti varmaan 10 pitkää kiekkoa. Kolmannessa erässä ei sitten enää yhtään. Veikkaan, että erätauolla Rocky otti kaverin tiukkaan puhutteluunsa ja totesi jotenkin Kummelimaisesti: "Nou möör aissings, ei enjää pjitkiä kjiekkoja". :)
 
Tovelle sen verran, että kyllä se KK oli Niemen maalissa kuitenkin lähes suurimmassa roolissa karvaten keskialueella kiekon vastustajalta pois ja siitä sitten Zabo tökkäsi kiekon eteenpäin Niemelle, joka hyvällä vedolla teki sen maalin. Älä kuitenkaan tuskassasi aliarvioi ja vähättele tämänkaltaisia suorituksia.

Oliko noin? Tuhannesti anteeksi ja korjaan toki sen verran, että KK oli mukana Ässien toisessa maalissa ja näin ollen oli ainakin yhdessä vaihdossa edistämässä joukkueen peliä.
Mistä päättelet minun olevan tuskassa? Toki olen hivenen pettynyt pistekertymän tippumiseen alle 2p/ottelu, mutten sentään vielä tuskassa ole.
Nähdäkseni pelin pitää kuitenkin parantua paljon, jos keväällä meinataan menestyä.
 

Raid76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jouka Juhola & Ruudut, Ässien sylkykupit
Kudrockin taso tuosta tuskin paljon nousee, mutta silti Krisu pystyy hyvinä paivinä siihen perus varmaan peliin. Tason nousua odottaisin rajusti muilta pakeilta. Näen asiat ehkä liian yksinkertaisesti, mutta se taas johtuu siitä että olen pelannut itse.

Ässien puolustus kuitenkin on aika ohut ja esim. Caldwellin suoritusten ei ole varaa olla tasaista harmaata ja nyt ne ovat sitä olleet. Kaveri ottaa jäähyjä yv:n aikana ja pelaa välillä todella haluttomasti ja tiedän että asiasta on pelaajan kanssa keskusteltu, toivottavasti siitä ei tule ongelmaa. Ässillä ei ole kevättä kohden varaa menettää jamppaa alisuorittajien klaaniin.

Puolustus luottaa Eeroon miltei rajattomasti ja se näkyi Espoossakin. Pahankin virheen jälkeen jo valmiiksi odotetaan lapa jäässä mihin Eero kiekon laittaa vai vihelletäänkö poikki, vaarallista mutta toimii. :D
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Bluesia vastaan toisessa erässä KK heitti varmaan 10 pitkää kiekkoa. Kolmannessa erässä ei sitten enää yhtään. Veikkaan, että erätauolla Rocky otti kaverin tiukkaan puhutteluunsa ja totesi jotenkin Kummelimaisesti: "Nou möör aissings, ei enjää pjitkiä kjiekkoja". :)

Tätä minä pikkuisen pelkäänkin. Kokeneen pelaajan pitäisi tajuta skarpata ilman valmentajan erityisohjeita, mutta Kudrocista on usein syntynyt vaikutelma että hän tekee kentällä ensisijaisesti sitä mitä on käsketty tehdä eikä pelaa selkäytimestään. Lopputuloksen kannalta voi tietysti olla sama millä tavalla skarppaus tapahtuu, mutta mahdollisissa pudotuspeleissä tarvitaan selkäydintason pelaamista ihan eri tavalla kuin runkosarjassa ja juuri tästä syystä olen ruvennut pitämään Kudrocia entistäkin suurempana riskitekijänä koko joukkueen menestystä ajatellen. Sama pätee varauksin myös Ryan Caldwelliin jonka pelin taso on ruvennut laskemaan hyvän alun jälkeen. Molemmat edustavat kokeneempaa kaartia ja pelaajatyyppiä jonka merkitys korostuu keväisin. On todella ikävää jos alisuorittaminen pakistossa lähtee tuosta päästä liikkeelle.
 

Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Itse ihmettelen Kudrocin hätäilyä. Mies on kokenut pelaaja ja mikäli hän pelaisi taitojensa edellyttämää perusvarmaa peliä, olisi hän liigan kärkipakkeja. Nyt turha riehuminen ja hätäily pilaa koko paketin. Caldwell on taas toinen ääripää. Heittää kiekon lähes aina varmasti omille ja klaaraa tilanteet rauhallisuudellaan. Eilenkin Caldwell oli suht näkymätön ja tämä on aina peruspakille positiivinen juttu.

Kudroc säntäilee paljon keskialueella, roiskii kiekkoa paineettomassa tilanteessa mihin sattuu ja käyttää mailaa välillä vähän liian surutta maalin edessä ottaen kakkosia. Otteista huokuu yliyrittäminen. Kuten jo kirjoitin, niin rauhoittuminen tekisi nyt terää. Ensimmäinen varma syöttö aina omille ja vähän vähemmän höntyilyä, niin mies olisi ihan eri luokan pakki.
 

madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Paitsi että eilen Caldwell oli todella pehmeä ja haluton. Ryanin on herättävä taas tähän päivään ja tehtävä hommia. Sm-Liigassa ei riitä puolivaloilla pelaaminen...
Eilen Bluesin ekassa maalissa Lammassaari sai siirtää kiekon reppuun koska Caldwell puolusti hieman pehmeästi tuon oman maalinedustan. Ei ottanut äijää ja mailankin puolusti vasta myöhässä...
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Hienoa, että olet muuttanut suhtautumistasi Ässäpelaajiin.

Joo näin on. Lisäksi olen erittäin tyytyväinen, että ennen kautta Ässien ykköspakiksi hehkuttamasi Jyrkkiö pääsee taas jopa pelaamaan.
 

Ainapata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Blues peli oli toki Kudrocilta huono esitys mutta se pitäisi ymmärtää ettei miestä ole hankittu Poriin miksikään pelitekijäksi. päärooli on äijämäisyyden tuonti alakertaan ja oman maalin edustan siivous. Tuon homman on hoitanut ainakin kohtalaisesti eli taannut Kilpeläiselle esim työrauhan. Parannettavaa toki on mutta niin ovat tärkeämmät pelit vielä vasta edessäpäin eli aikaa on. Kudroc kärsii kuitenkin suuresta koostaan ja saa hieman helposti jäähyjä, mutta tämäkin muuttuu play-off peleissä jolloin vihelletään suurelta osin vaan maalit ja kuolleet. Noista Kudrocin avauksista sen verran että miehelle pitäisi iskostaa päähän ettei tarvitse antaa muuta kuin se helppo ensimmäinen syöttö vierukaverille eikä roiskia sinne keskialueelle vaikeita polvenkorkuisia.
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Blues peli oli toki Kudrocilta huono esitys mutta se pitäisi ymmärtää ettei miestä ole hankittu Poriin miksikään pelitekijäksi.

Tässä tulee vaan eteen se että nykylätkässä jokaisen pakin täytyy pystyä tekemään jonkun verran peliä ja suurempana juttuna sekin että KK:lla olisi pelin tekemiseen ihan oikeita valmiuksia jotka hetkellä ovat vajaakäytössä. Mikään "Bobby Orr" hän ei tosiaan ole, mutta parhaimmillaan eräänlainen "köyhän miehen Pronger" jolla on mielestäni hyvä taju siitä mitä kiekon kanssa kannattaa tehdä. Tällä saralla hän on paljonkin edellä esim. Tapio Sammalkangasta jota taas vastaavasti pidän kaikista puutteistaan huolimatta kovempana fyysisenä uhkana vastustajille kuin Kristian Kudrocia.

Juuri tämä Kudrocin kiekollisempi ulottuvuus mielestäni määrittää ne odotukset joita Kudrocille on viime kädessä asetettu: hänen pitäisi olla joukkueen johtavia pakkeja, avainpelaaja, sitä hän ei ole ollut ja juuri siksi olen ollut häntä kohtaan koko kauden ajan niin helvetin kriittinen. KK on ollut kauden joukkueesta minulle suurin yksittäinen pettymys ja tätä vielä alleviivaa sekin että osa ongelmista on selkeästi asennepuolella. Aikaa parantamiseen toki on, mutta vaikuttaako KK hepulta jonka pelin taso nousee kevättä kohden? En ole aivan varma.
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Sarjataulukossa näkyy nyt positiivista kehitystä, kiitos sen että Ässät on saanut pidettyä oman kohtuu vakaan pistetahtinsa: HIFKistä pyristellään kovasti irti, ja stadin kingit saavat kohta muutenkin muuta mietittävää kun Jokerit, Lukko ja etenkin HPK luistelevat sen etumatkaa kovaa vauhtia kiinni..

Lisäksi pistepuskuria alkaa olla jo niin paljon, että enää 3-5 voittoa lisää ja siihen irtopisteitä päälle, niin ollaan varmasti ainakin kuuden sakissa
 

Ressa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
YV ei toimi vieläkään. Ykkönen on vähän sekaisin kun Santavuori, AUK ja Salonen ovat kaikki sellaisia jotka haluavat kuskata. Kakkosen ongelma on taas se että kuka haluaisi kuskata, vähän arvuutellaan omalla siniviivalla että kuka nyt ottais ja menis. Ja kolmonen yrittää päädyn kautta.

Tarvitaan selkeä suunnitelma, joko sitten aletaan koittamaan päädyn kautta jolloin laitureiden pitää olla hereillä ja ehtiä niihin kiekkoihin tai sitten sovittaisiin tarkasti ketä kuskaa ja rauhoittaa. Ei se (pitäs) nyt niin vaikeaa olla. Kevään lähestyessä tämä osa-alue on saatava kuntoon. Vielä ei kaaduta sentään YV:n tehottomuuteen.
 

Ainapata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
YV ei toimi vieläkään.
Tämä on tosi. Kiekkoa pitäisi nykypäivän YV:ssa liikuttaa enemmän ja maskinkin pitäisi tulla jossain vaiheessa maalille oli se sitten liikkuva tai seisova. Nyt Ässiltä tuntuu puuttuvan molemmat. Jyrkkiö on kuitenkin Ässien kiekkotaitavin puolustaja ja hänen avunsa ovat nimenomaan YV pelissä joten Jessen tulisi ilman muuta saada 1. yv aikaa. Nyt siellä pelaa pääasiassa Caldwell ja Uusitalo. Jyrkkiöllä ja Caldwellilla toimisi kätisyydetkin ja saataisiin vetoja suoraan syötöstä. Jotain tuolla Rockylla vaan on Jyrkkiötä vastaan, eilenkin muiden juhliessa voittoa jäällä Rocky ripitti Jesseä vaihtopenkillä melko kovaäänisesti. joko on suuria ristiriitaeroja miten kuuluisi pelata tai sitten Jesse ei vaan opi. Eilen ei mielestäni mitään suuria virheitä ainakaan tehnyt. Kuskasi tosin kiekkoa muutaman kerran pitkälle keskialueelle ja ehkä tuossa on se mitä pitäisi tehdä toisin eli nopea avaus hyökkääjille. Eilen ainakin tuntui siltä että pakkien avaukset kestivät liian kauan ja hyökkääjät karkasivat alta pois, varsinkin ensimmäisessä erässä. Tuosta sitten syntyy viisikkojen välisten etäisyyksien venyminen eikä pystytä hyökkäämään tiiviisti.
 

Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Olen hieman ihmessäni siitä, että Ässien peli ei ole vielä läheskään valmiin näköistä, mutta pisteitä ropisee silti ovista ja ikkunoista.

Lähes jokaisessa pelissä ollaan välillä pahastikin altavastaajina eikä peli ole kovinkaan erikoisen näköistä, mutta lopulta vähintään 1-2 pistettä joukkue vaan väkisin ottaa. Ylivoima ei toimi ja puolustajista löytyy karkeita virheitä tekeviä yksilöitä. Maalivahtinakin voi olla kumpi tahansa ja silti joukkue voittaa.

Pessimisti näkisi tilanteen tietenkin niin, että kohta tulee iso romahdus ja kaikki menee päin persettä. Positiivisesti ajattelevan näkökannalta tilanne on sellainen, että pienellä petrauksella pytty on varma ja Olli Lindholm nähdään keväällä torilla pallit paljaana.

Totuus lienee jossain tässä välimaastossa, mutta tilanne on kyllä kaikin puolin outo. Peli ei ole vieläkään uomissaan, mutta joukkue pärjää perkeleen hyvin. Ei mitään valittamista siis.

edit: Itse en siis odottele Olli Lindholmin pallien näkemistä, vaikka tuon voi joku humoristi niinkin käsittää.
 
Pessimisti näkisi tilanteen tietenkin niin, että kohta tulee iso romahdus ja kaikki menee päin persettä. Positiivisesti ajattelevan näkökannalta tilanne on sellainen, että pienellä petrauksella pytty on varma ja Olli Lindholm nähdään keväällä torilla pallit paljaana.

Henkilökohtaisesti en kuitenkaan pidä KalPaa tai Bluesia sellaisina mittareina, joilla voitaisiin veikkailla kevään tuloksia. JYP, HIFK, Lukko, Jokerit ja Kärpät. Huominen ottelu kertoo paljon. Ässät on hävinnyt tämän kauden molemmat ottelut IFK:lle.
 

Tuamas

Jäsen
Olen hieman ihmessäni siitä, että Ässien peli ei ole vielä läheskään valmiin näköistä, mutta pisteitä ropisee silti ovista ja ikkunoista.
....
Totuus lienee jossain tässä välimaastossa, mutta tilanne on kyllä kaikin puolin outo. Peli ei ole vieläkään uomissaan, mutta joukkue pärjää perkeleen hyvin. Ei mitään valittamista siis.

Pari avainsyytä tähän tilanteeseen näkemykseni mukaan on, eli ensinnäkin toimiva pelisysteemi ja sitä kautta hyvin toimiva viisikkopuolustus jolla voitetaan pelejä heikommallakin esityksellä ja toiseksi menestyksen myötä syntynyt "voittamisen kulttuuri" joukkueeseen.
Eli joukkue ei menetä uskoa vaikka oltaisiinkin takamatkalla, vaan voittoa haetaan ja siihen uskotaan loppuun asti. Tässä on nähdäkseni se merkittävin muutos aikaisempiin kausiin.

Toki myös kilpailutilanne joukkueen sisällä, valmennuksen vaatimustason nousu, hyvin onnistuneet hankinnat ja riittävän laaja materiaali avittavat.
 

Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Henkilökohtaisesti en kuitenkaan pidä KalPaa tai Bluesia sellaisina mittareina, joilla voitaisiin veikkailla kevään tuloksia..

Pidinkö minä?

Itse pidän sarjataulukkoa hyvänä mittarina joukkueen tasosta. HIFK ja JYP on Ässille vaikeimmat vastustajat, mutta niin ne on taulukossakin lähimpänä molemmin puolin.

Lisäksi Ässät on kuitenkin sarjan paras vierasjoukkue.
 
Pari avainsyytä tähän tilanteeseen näkemykseni mukaan on, eli ensinnäkin toimiva pelisysteemi...

Vasta playoffeissa punnitaan pelitavan toimivuus. Tuolloin jokaisella joukkueella pitäisi oma pelitapa olla parhaimmillaan.

Jos uskomme nimimerkki siffaa, niin finaaleihin pääsemiseksi pitäisi pelata kolmen rytmin peliä viivelähtöineen.
 
Pidinkö minä?

Itse pidän sarjataulukkoa hyvänä mittarina joukkueen tasosta. HIFK ja JYP on Ässille vaikeimmat vastustajat, mutta niin ne on taulukossakin lähimpänä molemmin puolin.

Lisäksi Ässät on kuitenkin sarjan paras vierasjoukkue.

Väitinkö sinun pitäneen?
Lukko ja Jokerit ovat tulossa takaa kovaa vauhtia. Ässien loistava alkukausi antaa vielä sarjataulukossa hivenen siimaa.
 

Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Väitinkö sinun pitäneen?
Lukko ja Jokerit ovat tulossa takaa kovaa vauhtia. Ässien loistava alkukausi antaa vielä sarjataulukossa hivenen siimaa.

Väitinkö minä sinun pitäneen minun pitäneen?

Laitetaan taas hiukan aina niin luotettavaa matematiikkaa ja tilastotietoutta kehiin:

Ässillä on nyt 72 pistettä kasassa ja pelejä jäljellä 22.

Viime kaudella kotietu pleijareihin (runkosarjan sija 4) osui HIFK:lle. Pisteitä IFK saalisti 104. Tähän saldoon Ässät tarvitsee loppukaudesta 32 pistettä ja se tarkoittaa lopuista peleistä pistekeskiarvon 1,45 saavuttamista.

Toisaalta viime kaudella tuo maaginen 4. sija olisi irronnut 92 pisteellä ja siihen tällä kaudella yltääkseen Ässät tarvitsisi ainoastaan 0,91 p/ ottelu.

Toki näyttäisi siltä, että tällä kaudella nelossijaan tarvitaan muutama piste enemmän, mutta sanoisin, että 100 pistettä riittää takuulla tuohon sijaan ja siihen vaadittaisiin 1,27 p/ottelu.

Näillä puheilla Ässien ainoa tavoite runkosarjassa on olla 4 parhaan joukkueen sakissa. Huonompaa tavoitetta ei kannata asettaa.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Vasta playoffeissa punnitaan pelitavan toimivuus. Tuolloin jokaisella joukkueella pitäisi oma pelitapa olla parhaimmillaan.

Jos uskomme nimimerkki siffaa, niin finaaleihin pääsemiseksi pitäisi pelata kolmen rytmin peliä viivelähtöineen.

Nyt Veikko pitää keksiä uusia vaatimuksia hyvälle valmentajalle, Suhosen kohdalla riitti 12. sija ja 75 pistettä. Rautakallio ylittää tuon rajan tässä lähiaikoina ja on sinun logiikkasi mukaan loistava valmentaja.
 
Väitinkö minä sinun pitäneen minun pitäneen?

Laitetaan taas hiukan aina niin luotettavaa matematiikkaa ja tilastotietoutta kehiin...


Väitinkö minä sinun pitäneen minun pitäneen sinun pitäneen?

Henk.koht. en siis usko mihinkään mielettömiin romahduksiin, mutta playoffien uumoilen päättyvän jo puolivälierissä, mikäli vastassa on JYP, HIFK, Lukko, HPK tai Jokerit.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös