Populaarikulttuurin yksi suurimmista nimistä on poissa.
Mestari ei itse halunnut muistettavan ensisijaisesti italowesterneistä, mutta ei siitä pääse mihinkään, että hänen luovuutensa huippu sjioittui nimenomaan spagettiwesternien kultakaudelle 60-luvun lopulta 70-luvun alkuun.
Sergio Leonen ohjaamien elokuvien Morricone-sävellykset tuntevat kaikki, mutta suosittelen kuuntelemaan (ja katsomaan) myös muiden spagettimiesten teoksia, mitkä Morriconen sävellykset auttoivat nostamaan uudelle tasolle. Esim. kaksi muuta Sergiota, Corbucci ja Sollima, olisivat olleet geneerisellä soundtrackilla vain random-kommariohjaajia, jotka käyttivät western-genreä hyväkseen. Sen sijaan Morriconen sävellykset auttoivat nostamaan heidänkin teokset kulttimaineeseen.
En tiedä oliko syynä kielumuuri vai mikä, mutta Hollywood-ohjaajien kanssa Morricone ei päässyt samalle nerouden asteelle, missä ohjaajan kuvakieli ja säveltäjän musiikki keskustelisivat täydellisesti keskenään jo kuvausvaiheessa.