En meinannut korviani uskoa kun Radio Suomen keskipäivän uutislähetyksestä tämän kuulin. Huh huh, kaksi legendaa reilun viikon välein lähtenyt.
Kyllä sitä jotenkin hätkähtää kun tajuaa senkin faktan, että 60-luvulla syntyneetkin ovat jo pääosiin viidenkympin rajapyykin ylittäneet. Eli ikuista nuoruutta ei edelleenkään ole kukaan keksinyt. Ja sitten kun näitä tunnettuja persoonia lähtee, enemmän tai vähemmän "suorilta jaloilta". Oma puolen vuosisadan merkkipaalu häämöttää enää reilun vuoden päässä, joten nöyräksi vetää näitä juttuja pohtiessa.Samoin. Tuohon kun lisätään muutaman viikon sisään Mikko Saarela, Sari Seppälä, Harri Marstio, Matti Nykänen, niin voidaan todeta viikatemiehen olleen hommissaan täynnä tarmoa.
Tämä on muuten aina sellainen juttu että omien suosikkiartistien kanssa kannattaa aina mennä katsomaan keikkaa jos on mahdollisuus. Eikä suinkaan ajatella että "menen sitten kun on parin vuoden päästä juhlakeikka", koska näille tietyn ikäpolven tyypeille sitä juhlakeikkaa ei välttämättä koskaan tule.Vielä odotettiin, että mennään katsomaan 40-vuotis keikka, joka olisi ollut meille viimeinen. Ei tullut saatana.
Monia mielipiteitä on Ollin muusikon taidoista riittänyt, eikä se laulu nyt ihan teknisesti puhdasta ollutkaan.
Kuitenkin ehkä juuri yhdistelmä, jossa Ollin toisinaan epävireinen machosoundi tulkitsi Hakulisen herkän melankolisia tekstejä ja sävellyksiä on syy siihen, miksi Yön kappaleissa on sitä jotain outoa lumoa.
Ollihan oli ilmeisesti alusta asti yhtyeen "bisnesmies", joka runnoi Yön etua ja nimeä eteenpäin keikkamyyjien ja levy-yhtiöiden edustajien välillä asioitavassa kanssakäymisessä.
Pelkillä muusikon lahjoilla ja taiteilijasielulla ei viihdemaailmassa pääse pitkälle, vaan rahan on valuttava bändille asti.
Toinen samanlainen menestyksekäs businessman-taiteilija -kaksikko suomalaisessa rockissa oli Remu ja A. Järvinen.
Ilman Ollia ei siis Yöstä ja sen kappaleista olisi kukaan tuskin ikinä kuullut, aivan sama miten moni isoista biiseistä oli Lindholmin tekemiä.
Nyt ovat parrasvalot sammuneet viimeisen kerran, lepää rauhassa.
Kuka näistä viidestä Yön jäsenestä ei mielestäsi ollut punk-henkinen?7-vuotiaana pojannassikkana ensimmäinen isompi kosketus musiikkiin oli vanhempien levyhyllyyn ilmestynyt albumi, jonka kantta koristi neljän nuoren punk-henkisen miehen kuva katulampun valaisemalla kujalla.
Lindholm teki kyllä melkoisen kasvojenkohotuksen julkiselle profiililleen kun oli Vain Elämää -ohjelmassa. Oli jotenkin antanut äärimmäisen tosikon ja vittumaisen kuvan itsestään julkisesti ennen sitä, mutta tuon jälkeen kyllä mieli muuttui ihan täysin.Ollille vauhdikasta ja lopulta rauhallista matkaa ajasta ikusuuteen! Yön biisit ovat tuttuja vaikken fanipoika ollutkaan. Sen sijaan Olli kyllä miehistyi kommentoidessaan laulupainoitteisia kykyskaboja. 2011 Idols-dorkasta Voicen omanlaista junttilämpöä huokuneeksi hahmoksi. Vaikea edes ulkopuolisena on olla tavoittamatta lämpö-sanaa. Kuten ei myöskään musiikkibisnespelin oivaltajaa bändin suhteen.
Kiitos Olli ja lepää rauhassa. Nyt likainen legenda soimaan ja lujaa