RIP-ketju

  • 2 931 841
  • 11 785

Halmela

Jäsen
Suosikkijoukkue
maajoukkue
Ilman noita huumesekoiluja ette tekään edes tietäisi kuka mokoma Amy oli.

kovaa tekstiä mieheltä, jonka idoli on Matti Nykänen.

Sanotaanko niin, että ilman sitä kakkoslevyä kukaan ei olisi seurannut Winehousen huumesekoilua. Mutta lahjojahan oli, ja hän aloitti ihan uuden naislaulajien esiinmarssin. Sympatiaa tosin on vaikea tuntea, sillä itse hän elämänsä (ja läheistensä elämän) tuhosi.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Ilman noita huumesekoiluja ette tekään edes tietäisi kuka mokoma Amy oli.

kovaa tekstiä mieheltä, jonka idoli on Matti Nykänen.
Pitää vielä oikein tarkentaa. Siis emmekö muistaisi Nykästä ilman mäkihyppääjän ulkourheilullisia saavutuksia? Hieman paksua, kun kyse on yhdestä kaikkien aikojen parhaista mäkihyppääjistä. Ehkä jopa parhaasta ja lahjakkaimmasta. Varmaan 90-luvulla ja sen jälkeen syntyneille Nykäsen urheilutausta voi olla esihistoriallinen sivuseikka, mutta silti.

Levot vaan Amylle kanssa. Winehousella oli epäilemättä luonnostaan huippuhyvä ääni ja artistilta vaadittavaa karismaattisuutta. Aikaansaannokset eivät vaan ehtineet muodostua kovin mittaviksi, kun artistin huomio keskittyi kovasti muihin asioihin. Ei tuolla back-katalogilla ihan legendojen joukkoon ylletä, mitenkään ketään vähättelemättä. Jotain rajaa silti vainajalle vuodatettaviin ylisanoihinkin. Päällimmäiseksi minulle kuitenkin on jäänyt mediasta Winehousen järjetön päihteiden sekakäyttö. Ainakin itselleni Winehouse olisi jäänyt tähän mennessä suht tuntemattomaksi, ellei media olisi pitänyt pitänyt kiitettävästi huolta tämän vaarallisten elämäntapojen päivittelystä.

Vaikka eipä ollut ensimmäinen eikä viimeinen kerta, kun nuori ja lahjakas ihminen vie itsensä ennenaikaiseen hautaan.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Ei, vaan emme tule muistamaan Nykästä laulajantaidoistaan vaan urheilu-urasta.
Ei kuitenkaan pidä unohtaa Matin saavutuksia striptease yms. -taiteiden haastavalla saralla, radanvarressa 90-luvulla. Selvästi monilahjakas kaveri eikä mikään turhake kollektiivisessa tajunnassamme, otten esimerkiksi huomioon jo eläessään saamansa palstatilan Jatkoajan RIP-ketjussa!
 
Sovitaan niin. Minusta tuossa Amyssa oli lahjakkuutta suunnilleen saman verran kuin keskivertolipputangossa, enkä mieltäni muuta. Ilman noita huumesekoiluja ette tekään edes tietäisi kuka mokoma Amy oli.

Sovitaan niin. Älä kuitenkaan yritä esittää mitään suurta auktoriteettiä vain sillä perusteella, että olet mahdollisimman laaja-alaisesti ja kiinnostuneena kuunnellut musiikkia viimeiset 30 vuotta.
 
Schadowan

Ja loistavasti Evil vielä mainitsi, ettei muuta mieltänsä :) Voin vain kuvitella kuinka laaja-alaista tämä hänen 30vuoden musiikin kuuntelu on ollut kyseisellä asenteella. Eiköhän tässä Winehousen tapauksessa ole aika selviö, että mielipide on muodostettu lööppien eikä lauluäänen perusteella. Ja toki voi olla, ettei Eviliä naislaulajat miellytä muutenkaan noin yleisesti ottaen. Never know.
 
Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
kovaa tekstiä mieheltä, jonka idoli on Matti Nykänen.
Ai onko? Kukas niin on väittänyt?

Sovitaan niin. Älä kuitenkaan yritä esittää mitään suurta auktoriteettiä vain sillä perusteella, että olet mahdollisimman laaja-alaisesti ja kiinnostuneena kuunnellut musiikkia viimeiset 30 vuotta.
Yritänpäs. Ja onnistun.

Ja loistavasti Evil vielä mainitsi, ettei muuta mieltänsä :) Voin vain kuvitella kuinka laaja-alaista tämä hänen 30vuoden musiikin kuuntelu on ollut kyseisellä asenteella. Eiköhän tässä Winehousen tapauksessa ole aika selviö, että mielipide on muodostettu lööppien eikä lauluäänen perusteella. Ja toki voi olla, ettei Eviliä naislaulajat miellytä muutenkaan noin yleisesti ottaen. Never know.
Siinäpä onkin kuvittelemista. Ja kyllä miellyttää, hyvät.
 
Nimetön

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Jets, Maajoukkue
Kaveri menetti henkensä tänään auto-onnettomuudessa.

Hieno ihminen, jolla oli järki ratissa mukana. Kaikin puolin ystävällinen ihminen joka tuli kaikkien kanssa toimeen ja jaksoi aina olla iloinen.

Lepää rauhassa.

Koville ottaa, kyyneleitä on tänään tullut.
 
Tumpe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lipö ty.

Tuttu oli myös, vaikka en nyt kunnolla tuntenutkaan. Kurja fiilis tuli kun kuulin.
 
Remy Martin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Kaveri menetti henkensä tänään auto-onnettomuudessa.

Hieno ihminen, jolla oli järki ratissa mukana. Kaikin puolin ystävällinen ihminen joka tuli kaikkien kanssa toimeen ja jaksoi aina olla iloinen.

Lepää rauhassa.

Koville ottaa, kyyneleitä on tänään tullut.

Sama tapaus vetänyt hiljaiseksi täälläkin. Hieno ihminen tosiaan oli, ja vielä kiekkomiehiä. Liian nuorena lähti, RIP.
 
Eino_Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Jos on, niin satakuntalaiset näyttävät taas kerran "älykkkyyttään". 51 idioottia tykkää Satakunnan kansan uutisesta ja toimitus on sulkenut uutisen kommentoinnin asiattomien viestien vuoksi. Reilu meininki.
Satakunnan Kansan uutisten verkkosivuille tulevat kommentit ovat yleensä todella ala-arvoisia aiheesta riippumatta. Onneksi toimitus tajusi sulkea tuon auto-onnettomuuden kommentoinnin. Voi vaan aavistaa mitä törkeyksiä sinne ehdittiin jo näpytellä.
 
Nimetön

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Jets, Maajoukkue
Ilmeisesti se Kollassa tapahtunut onnettomuus?

Otan osaa.

Kyseinen tapaus kyseessä. Joskus maailma on vaan niin julma paikka ja näitä tapahtuu. Kynttilä olisi huomenna tarkoitus viedä. Toivottavasti jäisi jo viimeiseksi tapaukseksi. Suurin tuska tulee itselleni, kun ajattelen hänen perhettään. Pidetty henkilö, liian nuorena lähti, liian nuorena.

Hienoja muistoja jää, jotka eivät ikinä tule lähtemään.
 
-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Poliisiopisto -elokuvista tuttu Bubba "Hightower" Smith on kuollut 66-vuotiaana.
 
Susimies

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa,Toronto Maple Leafs,Westghost,Ghostbusters
R.I.P Peter Parker,Spiderman

Uusi Hämis onkin sitten latino. Seuraavaksi sitten odotellaan Aku Ankan kolmiodraaman uusia käänteitä;jääkö Iines rannalle ruikuttamaan kun Aku ja Hannu löytävät toisensa. Näin se maailma vaan muuttuu..:D
 
Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United

El Lude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kvanttimobikki kolmessa eri ulottuvuudessa
R.I.P Peter Parker,Spiderman
Uusi Hämis onkin sitten latino.
Voi vittu! Miksi näin? Eihän siitä ole kuin noin 31 vuotta, kun Spyydermania ensi kertaa suomen kielellä luin. Että näin. Kepeät mullat Peter Parker.
Jos nyt hahmoa täytyy uudistaa, niin miksi ei sittien tehdä sitä tyyliin Venom?

Mitähän seuraavaksi? Beduiini-Hulk, eskimo-Bätmän, transvestiitti-Professori Xavier, samoalainen Thor, kääpiö-Iroman, neukku Kapteeni Amerikka ja kiinalainen Teräsmies?
 
Migron

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS

Selvennyksenä tuohon asiaan kun se ei oikein iltalehden jutusta käy ilmi. että tuo Hämiksen kuolema tapahtui ultimate-sarjassa jota ei enää Suomessa julkaista ja siinä kuolleet ovat pysyneet kuolleina.
Eskimo-batmanista tuli mieleen eräs Batman-jatkumo jonka pistän spoilerilla ettei kukaan herkempi järkyty mahdollisesta spoilauksesta.
Batman rip-sarjassa Bruce kuoli ja silloisesta Robin jatkoi suoraan uutena Batmaninä. Tästä on muistaakseni jokunen vuosi kun kyseinen sarja amerikassa ilmestyi.
 
kovalev

Jäsen
Seuraavaksi sitten odotellaan Aku Ankan kolmiodraaman uusia käänteitä;jääkö Iines rannalle ruikuttamaan kun Aku ja Hannu löytävät toisensa. Näin se maailma vaan muuttuu..:D

Kun Roope on kuollut, ken saakaan sen kaiken?
Nuo pankit ja tehtaat, sen pääoman kaiken.
On Akkari työtön, se päivät vain makaa.
Tuo seikkailu yötön, Iines pyrstöään jakaa.

Ankkalinnan hinnan määrää CIA.

Vasuri-Hector tämän tiesi kertoa jo 70-luvulla.
 
Hammer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Black & Gold: SAINTS
Andrew "Mac" McDermott (ex-Threshold) on kuollut. RIP.

Sanattomaksi vetää, kun yksi lempparilaulajista lähtee 45-vuotiaana. Progressiivista metalia soittavista yhtyeistä Macin aikakauden Threshold oli itselleni ihan yksi parhaista, ellei paras, Fates Warningin ohella. Bändi ei sorru turhaan soitinmasturbaatioon a'la Dream Theater, vaan progeilu tapahtuu enemmänkin yhtyeen progeiluna yksittäisten jäsenten virtuoosimaista soittotaitoa liikaa korostamatta. Myös laulajasektorilla McDermottin ajan Threshold vei Dream Theateria näytöstyyliin; laulajapisteet Great Britain 10, USA 2. McDermott-eran Thresholdilla oli tyylitajua ja kykyä säveltää erinomaisia biisejä. Kaikki Macin aikakauden viisi Threshold-levyä ovat suosittelemisen arvoisia. Omasta mielestäni paras on Dead Reckoning. Kakkospaikan vie Hypothetical, kolmossijan jakavat Critical Mass ja Subsurface. Heikoin lenkki on mielestäni Mac-debyytti Clone, joka sekin on oikein hyvä lätty.

Nyt soi: Threshold - Pilot in the Sky of Dreams
Täydellistä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös