1986 itsenäisyyspäivän jälkeisenä päivänä kuoli tyttäreni 3,5 kk ikäisenä.
Kätkytkuolema oli syy. Tämä tapahtuma muutti erittäin paljon silloisessa perheessämme.
Olimme laittaneet tytön rattaisiin nukkumaan ikkunamme ulkopuolelle ja hieman myöhemmin lähteneet hänen ja hänen vanhemman veljensä kanssa keskustan liikkeisiin ostoksille. Törmäsimme duunikaveriini ja esittelimme hänelle nukkuvaa tyttöä (kuollut?) ja jatkoimme matkaa.
Kotiin tullessa tyttö vain nukkui jolloin päätimme jättää hänet hetkeksi vielä ulos. Myöhemmin hain hänet rattaista ja arvaatte miten reagoin kuin nostin jääkylmän, sinisen ja kangistuneen pikkulapsen rattaista.
Kun hautajaiset vihdoin koitti tajusin ettei elämä ole kaikille tarkoitettu.On vain väärin, että näinkin viaton lapsi joutuu syyttä jättämmään oman perheensä. Pikkutytön arkkua kanneskelin käsivarsillani kappelista hautaan, eikä se koskaan jää mielestäni. Kauneimpia hetkiä elämässäni ja olin ylpeä isä. Pitkin hautausmaan polkuja vanhemmat miehet riisuivat lakkinsa kun kulkueemme eteni hiljaisesti kohti tytön viimeistä leposijaa.