RIP-ketju

  • 2 895 200
  • 11 671

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Musta on melko mautontan käyttää nimitystä reppana henkilöistä, joilla on tunne-elämässä säröjä.
Saat ihan vapaasti kokea sen säälittävänä. Tätä samaa laulua kun vain vuodesta toiseen kuuntelee ja sillä tietyllä osalla on aina joku kirjoittamaton oikeus tulla vittuilemaan milloin mistäkin, ei viitsi aina suhtautua siihen niin lempeästi. Varsinkin kun työkaluja tällaisella palstalla siihen ei juuri ole ja heidän juttujaan lukee myös moni nuori, joka joskus jopa misantropiaksi saakka paisuvaa kyynisyyttä saattaa pitää jotenkin coolina.

Töissäni venytän pinnaani viimeiseen asti ja käännän kaikki kivet avun saamiseksi, mutta tällaisella pääasiassa aikuisten palstalla apuun saa ohjautua itse kukin. Ymmärrän kyllä, ettei käyttämäni nimitys ehkä korrektein mahdollinen ole, mutta pakko myöntää, ettei jaksa nyt hirveästi kiinnostaa, kun ei tunnu aina kiinnostavan toista osapuoltakaan.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
@sampio Hyvin pitkälti samaa mieltä kanssasi. Silti mielestäni @BlackWolf suorittama haukkuminen kuoleman jälkeen on melko mautonta. Jos joku oikeasti päätyy itsemurhaan niin siinä on oikeasti tilassa jossa ei voi olla täysin looginen. Itsensä helpottaminen on tärkeämpää. Samalla ei ymmärretä ympäröivää todellisuutta täysin ja oletetaan kaikilla olevan parempi olo kuoleman jälkeen.
Ymmärrän pointtisi ja pidän myös ko. avautumista hiukan, no vaikkapa hiomattomana, vaikka ymmärrän jossain määrin Blackwolfinkin pointin. En tosin sitä, että itsarin tehnyttä pitäisi syyllistää asiasta, vaan sen lapsen puolen. Mä en ylipäätään ymmärrä inhimillisissä tahattomissa tragedioissa mustavalkoista syyttelyä esim. erilaisissa onnettomuuksissa, vaikka tietenkin oikeuskäytäntö vaatii prosessin ja se on selvä. Se ei kuitenkaan pelasta ketään, että itsensä tappanut, yliajanut tai karille ajanut huudetaan toriparlamentissa syylliseksi.
 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
@BlackWolf Totta teen vahvan oletuksen siinä, että Bourdainilla olisi masennus. Mutta se on selkeästi loogisin selitys itsemurhalle. Olen itse kävellyt siinä itsemurhan lähettyvillä, eikä se ole mukavaa. Silloin minua esti lähinnä ajatus siitä mitä muut kokisivat.

@sampio Olen useammin uhrin puolella kuin uhria vastaan. Puhdas logiikka on mahdoton ihmisen elämässä.
 

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
@BlackWolf Totta teen vahvan oletuksen siinä, että Bourdainilla olisi masennus. Mutta se on selkeästi loogisin selitys itsemurhalle. Olen itse kävellyt siinä itsemurhan lähettyvillä, eikä se ole mukavaa. Silloin minua esti lähinnä ajatus siitä mitä muut kokisivat.

@sampio Olen useammin uhrin puolella kuin uhria vastaan. Puhdas logiikka on mahdoton ihmisen elämässä.
Minä en tee mitään oletuksia, minun kykyni ja taitoni ei riitä muiden masennusten diagnosointiin muutoinkaan, saati sitten etänä joidenkin tv-sarjojen pohjalta, tai pelkästään itsemurhasta kuulleena. Minä pidän itsemurhaa aina raukkamaisena tekona niitä kohtaan jotka jäävät jälkeen, varsinkin jos jälkeen jää sellaisia tahoja jotka eivät pysty itsestään huolehtimaan. Ei minun kanssa tarvitse olla samaa mieltä, eikä edes kuulu. Huvittaa vaan tämä lynkkaus mikä täällä on alkanut. Kun vastaavasti jos kyseessä olisi naapurin Matti ja se Liisa jäisi sinne lasten kanssa niin väitän että se asenne olisi ihan toinen. Hyvä lapsuuden kaverini riisti hengen itseltään kun olimme aikuisuuden kynnyksellä ja hänen silloin alaikäinen veli, hyvä ystäväni jäi veljettömäksi. Hänen kanssaan kun keskusteli niin tajusi miten paska ratkaisu se aina on. En minä ole kukaan viemään kenenkään oikeutta omasta elämästä päättää. Mutta kyllä se vastuu pitää teoistaan pystyä kantamaan.
 

Kaljuenkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Miehitetty
Ymmärrän kyllä, ettei käyttämäni nimitys ehkä korrektein mahdollinen ole, mutta pakko myöntää, ettei jaksa nyt hirveästi kiinnostaa, kun ei tunnu aina kiinnostavan toista osapuoltakaan.

Yksi vaihtoehto tällaisissa tilanteissa olisi tietysti jättää tuollaiset kommentit kokonaan pois. Eihän se yökkäys tuonut mitään lisäsisältöä.

Onks tossa muuten snadi ristiriitaisuus kun sä kerrot hyökkääväsi kyynisyyttä vastaan, koska palstaa lukevat myös nuoret. Hetkeä myöhemmin puolustelet käytöstäsi sillä, että ollaan pääasiallisten aikuisten käyttäjien palstalla.

Mielikuva mikä minulla Bourdainista on sellainen, että hän olisi hyvin huvittunut tästä keskustelusta.
 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
@BlackWolf Noh olemme asioista eri mieltä ja olkoon se siinä. Koin vain sinun olleen hieman liian julma ilmaisussasi, etenkin kun muistelen ettet varsinaisesti usko Jumalaan.
 

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
@BlackWolf Noh olemme asioista eri mieltä ja olkoon se siinä. Koin vain sinun olleen hieman liian julma ilmaisussasi, etenkin kun muistelen ettet varsinaisesti usko Jumalaan.
En uskokkaan, tosin olen valtionuskonnon aivopesun uhri. Ja kuten sanoin luin uutisen useita tunteja ennen postaustani.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Yksi vaihtoehto tällaisissa tilanteissa olisi tietysti jättää tuollaiset kommentit kokonaan pois. Eihän se yökkäys tuonut mitään lisäsisältöä.
Eiiih, palsta-Jeesus oletkin. Edelleen, joskus on ihan hyvä sanoa takaisin, eikä vain niellä paskaa. Ihan vapaasti saat silitellä päitä vaikka tappiin saakka, itse en jaksa varsinkaan täällä. Pahoitteluni, mikäli asia tulee lähelle jotain kautta, minun ei sitä tarvitse tietää, mutta valitettavasti mikään lukijalle tuntematon syy ei lievennä tulkintaa.

Onks tossa muuten snadi ristiriitaisuus kun sä kerrot hyökkääväsi kyynisyyttä vastaan, koska palstaa lukevat myös nuoret. Hetkeä myöhemmin puolustelet käytöstäsi sillä, että ollaan pääasiallisten aikuisten käyttäjien palstalla.
Ei oikeastaan. Pikemminkin itse perustelu ontuu, jos siihen haluaa puuttua, mutta ei varsinaisesti se, että rekkautuneista enemmistö vaikuttaisi nykyään olevan varttuneempaa tai ainakin täysi-ikäistä väkeä. Lukemassa sen sijaan tiedän käyvän nuorempienkin, tosin toivottavasti pysyvät NHL-puolella pl. Laine-ketju. Sehän se varsinainen sirkus onkin ja saattaa jos sellaisenaan ajaa nuorisoa tappamaan itsensä, ajatuksella että ei vittu, tuossako se munkin tulevaisuus on - pitkän ja kalliin koulutusputken jälkeen en keksikään syöpälääkkeitä tai lennä kuuhun, vaan väännön joidenkin toistaitoisten kanssa päivät pitkät Laineen joukkuekavereiden corsi-luvuista ja kyttään, jos se saatana joisi vaikka olutta festareilla.
 
Viimeksi muokattu:

Kaljuenkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Miehitetty
Jaa, missäs kohtaa jeesustelin? Sinähän tänne ratsastit sormeasi heiluttamaan ja pahoittamaan mielesi.

En mä ole mieltäni pahoittanut, miksi sä niin uskot? Kummastelin vain, ah niin esimerkillinen nimimerkki sortuu hölmöyksiin.

Etkö se ollut sä joka tuli heittämään reppanaläppääsi täysin sinuun liittymättömiin asioihin? WWSD.
 
Tiedän, että tämän jälkeen on Jatkiksen reppanaosasto jonossa vakuuttamassa, miten paskat vanhemmat heillä oli, eikä nytkään sukulaisten tai oikeastaan kenenkään kuolema tunnu missään, mutta viittasinkin tavallisiin ihmisiin, sellaisiin, joilla on kutakuinkin tunne-elämä raiteillaan.

Kuulin isäni kuolemasta noin kolme viikkoa sen jälkeen ruokaostoksilla ollessani, kun äiti oli nähnyt kuolinilmoituksen Aamulehdessä ja soitti asiasta kertoakseen. Mietin viitisentoista sekuntia pitikös mun ostaa kanaa vai jauhelihaa ja jatkoin ostosten tekoa. Hyvä että ainaisen tasa-arvohömpötyksen sijasta sanot kerrankin ihan suoraan, että äpärät ovat mielestäsi epänormaaleja reppanoita.

Kyllä mä sen kuolinilmoituksen otin Aamulehdestä talteen. Jos se on vielä kaapissa, siitä voisin nähdä isäni lasten etunimet.


Siitä ei silti pääse mihinkään, että itsemurhan tehnyt jättää aikamoisen kasan paskaa läheisilleen, lapsilleen pahimmillaan herkkyydestä riippuen elinikäiset.

Aika moni luonnollisista syistä kuoleva jättää lapsilleen perinnöksi pelkkää paskaa. Anthony Bourdain ja Chester Bennington jättivät paskan lisäksi erinomaisen sosioekonomisen aseman. En näe mitään syytä sääliä noin etuoikeutettuja lapsia.
 
Viimeksi muokattu:

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
En mä ole mieltäni pahoittanut, miksi sä niin uskot? Kummastelin vain, ah niin esimerkillinen nimimerkki sortuu hölmöyksiin.

Etkö se ollut sä joka tuli heittämään reppanaläppääsi täysin sinuun liittymättömiin asioihin? WWSD.
Hassu olet. En ole itseäni esimerkillisenä pitänyt, vaikka ihan laatutyyppi monella tapaa olenkin. En koe sortuneeni sen kummempiin hölmöyksiin kuin sinun mielestäsi ja sille en voi mitään. Sori.

Joo, tajusin kerrasta wwsd-läppäsi. Ihan näppärä piikki, ei siinä mitään. Harmi vain, että se ei tässä tapauksessa toimi, mutta 15 vuotta sitten se olisi voinut osua kovastikin kohdilleen.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Aika moni luonnollisista syistä kuoleva jättää lapsilleen perinnöksi pelkkää paskaa. Anthony Bourdain ja Chester Bennington jättivät paskan lisäksi erinomaisen sosioekonomisen aseman. En näe mitään syytä sääliä noin etuoikeutettuja lapsia.
Ikävä juttu tuo taustasi. Kiva silti, että olet onnistunut ponnistamaan siitä ja matikanopettajasi osaamattomuudesta huolimatta niinkin pitkälle, että tulosi riittävät reissaamaan ympäri palloa. Tuo viimeinen virkkeesi vain on jälleen sitä samaa tuubaa, mihin ei pitäisi reagoida, mutta kun tuo yksi tuossa heiluttelee vaipanliepeitään niin todetaan nyt vaikka, että etpä kovin kaksisia empatiakykyjä ole sinäkään saanut. Tämä siitä huolimatta, että todennäköisesti naurat partaasi samalla kun nautit jotain käsittämätöntä siunausta trollailla täällä ketjusta toiseen.
 

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Eihän aikuiset ihmiset kinastele internetissä.

Toivotetaan RIP:t tälle pikku kinalle ja sovitaan, että ollaan molemmat vajavaisia.
Jännää kun minusta tuo @sampio ei ole missään vaiheessa pyrkinyt kinastelemaan. Asiat kinastelee, ei ihmiset, varsinkaan aikuiset ja Sampio ei kyllä ole pyrkinyt, päin vastoin, kinastelemaan, vaan väittämään nimen omaan asioiden ja mielipiteiden kinastelemisesta.
 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Eihän aikuiset ihmiset kinastele internetissä.

Toivotetaan RIP:t tälle pikku kinalle ja sovitaan, että ollaan molemmat vajavaisia.
Jos haluat olla ongelmitta internetissä niin minulla on sinulle huonoja uutisia.
 

Kaljuenkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Miehitetty
Jännää kun minusta tuo @sampio ei ole missään vaiheessa pyrkinyt kinastelemaan. Asiat kinastelee, ei ihmiset, varsinkaan aikuiset ja Sampio ei kyllä ole pyrkinyt, päin vastoin, kinastelemaan, vaan väittämään nimen omaan asioiden ja mielipiteiden kinastelemisesta.

En ymmärrä viestistä muuta kuin, että mielestäsi Sampio ei vissiin kinastellut.

Olkoon näin.

Jos haluat olla ongelmitta internetissä niin minulla on sinulle huonoja uutisia.

Epäilemättä näin. Kerään itseeni ongelmia, syyttä. :)
 

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
En ymmärrä viestistä muuta kuin, että mielestäsi Sampio ei vissiin kinastellut.

Olkoon näin.
Jos et ymmärrä sanontaa asiat kinastelee, ei ihmiset, niin en voi sinua enempää auttaa. Tässä on nykyajan ongelma, tahallisen väärinymmärtämisen lisäksi.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Eihän aikuiset ihmiset kinastele internetissä.

Toivotetaan RIP:t tälle pikku kinalle ja sovitaan, että ollaan molemmat vajavaisia.
Joo, RIP minunkin puolestani. Mä olen erittäin vajavainen monellakin tapaa, mutta internetissä kyllä kannattaa kinastella paljon mielummin kuin kasvokkain, ks. allekirjoitukseni.
 

Eino_Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Ehkä minun ei pitäisi tarttua tähän Bourdainin tapauksesta käytävään keskusteluun, mutta kun täällä on näköjään muutama keittiöpsykologi heitellyt aforismeja perstuntumalta, niin heitänpä minäkin kokemuksen syvällä rintaäänellä.

Mies, jonka julkikuva on ollut tyylikäs, ahkera, luova, lähimmäisiä rakastava, sosiaalisesti verkostoitunut, miltei raitis, toiminut arvostetussa ammatissa jne. voi kuulkaa luhistua henkisesti erittäinkin lyhyessä ajassa. Jopa niin lyhyessä, muutamassa kuukaudessa että edes lähipiiri ei tajua alamäen jyrkkyyttä, saati sen laukaisevaa tekijää.

Tämä mies, joka äkillisesti laihtuu silminnähden, ei nuku, ei syö, menettää aloitekyvyn oli vakavassa depressiivisessä tilassa, eikä varmasti olisi halunnut jättää vaimoaan leskeksi, eikä 20- 16- ja 6-vuotiaita lapsiaan isättömäksi.

Mutta kun aivojen välittäjäaineet niksahtavat tietyissä olosuhteissa riittävän pahasti pois radaltaan, niin siinä tilassa ihminen kadottaa kontrollin, empatiakyvyn ja tulevaisuuden uskonsa totaalisesti. Mikäli hoitoa ei ehditä aloittaa tarpeeksi ajoissa, voi itsetuho tulla nopeammin kuin kukaan osaa aavistaa. Siinä vaiheessa potilas etsii pakotietä kykenemättä puntaroimaan tekonsa seurauksia lähimmäisten kannalta.

Vaikka olet elänyt sitä ennen miten tuottavaa, tyydyttävää ja kaikin puolin kunnollista elämää tahansa, niin yksikään meistä ei ole täysin immuuni psyykkisille sairauksille. Alttius vaihtelee toki perimän ja ympäristön vuorovaikutuksessa, mutta kun alamäki tulee ja ote lipeää, se ei katso onko kyseessä herra tai narri, julkkis tai tavis.

Oma faija lähti aikanaan näillä taustoilla rapiat nelikymppisenä ja se jätti paljon jossiteltavaa, kysymyksiä ja aluksi myös syyllisyyttä. Mutta kaikkein turhinta on sivullisten tulla mutu-tuntumalla jakamaan jotain näsäviisaita elämänohjeita ja osoittelemaan sormella, mitä edesmenneen olisi pitänyt tehdä ja miten itsekäs paskiainen tällainen on.

Yli neljännesvuosisata tuon jälkeen voin todeta, että me selvisimme ja voimme näyttää myös lastenlapsille isoisän kuvia ja muistella häntä lämmöllä. Ulkopuoliset besserwisserit ja netissä jeesustelijat ovat niitä joiden neuvoja viimeisenä kaivataan. Ja samaa uskon myös tämän julkkis tv-kokin kohdalla.
 
Viimeksi muokattu:
etpä kovin kaksisia empatiakykyjä ole sinäkään saanut.

Pitää täysin paikkansa. Empatiaa on mulla hyvin rajallinen määrä. Saatan joskus jakaa sitä jopa fiktiivisille hahmoille, kuten Oliver Twistille, Will Huntingille tai The Wire -sarjan koulupoika Dukielle mutta amerikkalaisille porvarilapsille, jotka tulevat hommaamaan kuolleiden faijojensa rahoilla tutkinnot eliittikouluista, sitä ei riitä.
 

FASlapsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
No niin, just katottiin toi The Wire ja sama homma. Sitten oli se Dukien kaveri, joka päätyi sinne mikä lie yhteiskotiin. Kyllä sydäntä särki! Entäpä se ekan kauden jantteri, jonka kaverit tappoi, ja toki myös Michael.

Hei, spoilereita! Mä surin Stringer Bellin kohtaloa. Vaimokin, mut eri syistä ku minä. Vitun Idris Elba.

Rippailut kaikille kuolleille joo. Vaikken ihan tajuukaan sitä juttua että kuolleista ei sais puhuu enää mitään pahaa niin aikamoista paskaa sitä tänne on näköjään suollettu. Minäkin joskus pienenä uhosin ja kiukkusin että kaikki itsarin tekijät on raukkamaisia vittupäitä, kunnes tajusin että suuressa osassa siellä on tosiaan aivokemiat menneet päin vittua eikä päätös nitistää ittensä ole mikään rationaalinen ja harkittu teko vaan oikeastaan yhtä lailla traaginen asia ku vaikka sydänkohtaus, eli tärkeä elin vetää ittensä tahtomattaan tilttiin, paha siinä on millään tahdonvoimalla tai jollain tommoselöa vastaan tapella.

Sun pitää varmaan @BlackWolf sit toivottaa jatkossa kaikki sydärin saaneetkin helvettiin kun tollee vaan itsekkäästi menevät kuolemaan ja jättävät omaiset yksin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös