Niin kuin pari päivää sitten James Cottonin kohdalla, on tämänkin varhaisen rock'n rollin ikonin kohdalla todettava, että sinne meni jälleen yksi alan merkittävä pioneeri jonka panos oli ratkaiseva siihen mitä käsitämme nykyään rock-musiikilla.
Niin kuin John Lennon aikanaan totesi, että jos rock'n roll nimettäisiin uudelleen, se olisi yhtä kuin Chuck Berry. Berryn juuret luonnollisesti olivat chicagolaisessa bluesissa, josta hän ammensi monet rytmikkäät jytäklassikot aina Johnny B. Goodesta Roll Over Beethoveniin ja Sweet Little Sixteeniin. Jos Muddy Waters ei aikanaan olisi neuvonut Berryä, että miten pääsee nauhoittamaan varhaista boogie woogieta, voisi tarina olla toinen.
Berry oli sanoittaja myös aikansa aatelia. Rockin sanoma ei nyt aina ole ollut niinkään kunnianhimoista, mitä voisi teksteistä luulla, mutta etenkin nuorisoon hän osasi vedota ihmissuhteisiin vetoavilla kannanotoillaan. Siihen päälle hieman ankkakävelyä ja suurmestari oli valloittanut lavat valtiorajat ylittävällä tavalla. Berryn urasta vaikuttaneita saaneiden yhtyeiden määrä on sitä luokkaa, että nimeäminen veisi palstan hetkelliseen oikosulkuun todennäköisesti.
Niin kuin viime aikoina pilvien reunoille lähteneet blues-kollegat, Berrykin oli todellisilla elinkautis-kiertueilla, joille ei loppua näkynyt. Vaan en ole varma oliko omasta tahdostaan. Niin hauras, kärsivän oloinen ja uupunut legenda nähtiin viimeisten aikojen keikoilla, että eläkkeelle olisi pitänyt päästä jo hyvät ajat sitten, mutta kai koneisto sitten taustalla jylläsi koko ajan. Nyt on kuitenkin rauha saapunut Berrylle ja ankkakävely jatkuu nyt yläkerran nimekkään orkesterin lyödessä tahtia ja Angushan jatkanee edelleen perintöä porttien tällä puolen.
Hattu päästä ja kumarrus. Iso elämäntyö, valtava merkitys koko populaarimusiikille.