Riittääkö Rosteri - Tarvitaanko vahvistuksia?

  • 123 961
  • 711

Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Kyllähän tuo Vahalahti ainakin meikäläiselle kelpaisi vahvistukseksi sillä edellytyksellä, että myös tuleva kausi Raumalla olisi ainakin seuran omistaman option takana. Jopa suorakin sopimus tulevasta kaudesta saattaisi olla mahdollisuuksien rajoissa, mutta pelkkä kevään hankinta kuullostaa helpolla siltä, että kaveri käy ottamassa rahat pois, ja palaa sitten Ruotsiin. Silloin on nuorten peluutus järkevämpää puuhaa, kuin lyhytkestoisen hankinnan värväminen.

Noita tilastoja kun katselee, ja on nähnyt kaverin kiekkoilevankin, niin eihän kotimaisia vahvistuksia samoilla tehoilla ja taidoilla ole kuitenkaan montaakaan saatavina tähän aikaan vuodesta Tämä kausi on tietysti ollut hieman mollivoittoinen pisteiden valossa, mutta mitkä syyt siihen sitten ovat olleet niitä päällimmäisiä, on aika vaikea sanoa.
 
Korinekki

Jäsen
Veikkaajahan taisi uumoilla juuri tuota loppukauden diiliä Raumalle, ja sen jälkeen Vahalahti pelaisi ensi kaudeksi Ruotsiin, jossa sopimus jatkuu vielä ensi kauden. Tämän tyyppinen signaus olisi kyllä täysin järjetöntä Lukolta.
 
Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Ja Veikkaajan mukaan siirto Lukkoon vaatii vielä Tepsinkin hyväksynnän, kun Vahalahden oikeudet siellä ovat. En minäkään oikein lämpene ajatukselle että hän pelkästään loppukaudeksi Lukkoon tulisi.
 
Loppukauden diilin ymmärtäisi siinä tapauksessa, että nyt tapeltaisiin oikeasti menestyksestä. Tässä tilanteessa puheet menestyksestä ovat toivotaan toivotaan luokkaa. Vaatisi pikaista, ja täydellistä kurssin muutosta. Eli voittoputken nyt alkuunsa.
 
Akke P.

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Loppukauden diilin ymmärtäisi siinä tapauksessa, että nyt tapeltaisiin oikeasti menestyksestä.

Vahalahdesta nyt sen enempää, mutta yleisellä tasolla ja mielenkiinnosta; oletko tosiaankin sitä mieltä, että tässä tilanteessa ja tämän kauden menestyksen suhteen seurajohdon tulee nimenomaan heittää hanskat tiskiin ja pyyhkeet kehään?
 
Steele

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Florida Panthers
Määkään en ymmärrä tätä luovutusmielialaa mikä vallitsee fanien keskuudessa. Siis kuuden sakkiin on vielä hyvät mahdollisuudet, joku voisi sanoa että jopa omissa käsissä se homma niin kuin onkin. Ja playoffseissahan voi sitten tapahtua mitä vaan jos joukkue saa hurmoksen päälle.
 
Kettumainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Joukkueessa on rakenteellisia ja pelillisiä ongelmia, joihin ei saada helpotusta, vaikka ostettaisiin kolme Vahalahtea. Ymmärrän mahdollisen Vahalahden hankinnan kolmessa eri tapauksessa:

1. Villelle lätkäistään myös sopimus ensi kaudesta ja "ajetaan kaveri loppukaudella sisään".

2. Ville pelaa talkoohengellä tai tj Rajala ilmoittaa raaputtaneensa Casinosta voittosumman, jolla Ville palkataan.

3. Vahalahden sopimuksen julkkaritilaisuudessa julkaistaan myös kahden uuden kivenkovan puolustajan loppukauden sopimus Lukkoon.
 
Korinekki

Jäsen
Vahalahdesta nyt sen enempää, mutta yleisellä tasolla ja mielenkiinnosta; oletko tosiaankin sitä mieltä, että tässä tilanteessa ja tämän kauden menestyksen suhteen seurajohdon tulee nimenomaan heittää hanskat tiskiin ja pyyhkeet kehään?
Sanoinko niin? Lähinnä kyse on siitä mikä on järkevää. Missään vaiheessa ei tule luovuttaa, eikä tässä tilanteessa siihen ole tarvettakaan, mutta kyllähän Lukon tilanne kaikesta huolimatta on se, että kannattaa jo katsoa myös ensi kautta.
Joukkueessa on rakenteellisia ja pelillisiä ongelmia, joihin ei saada helpotusta, vaikka ostettaisiin kolme Vahalahtea.
Juuri näin. Joukkue, jonka pelaavaan kokoonpanoon kuuluu Petri Tähtisalon tasoisia pakkeja, ei tule pärjäämään. Haatajan loukkaantumisesta huolimatta hankkisin mieluummin pakin. Yksi tai edes kaksi vahvistusta ei riitä, jos sille tielle lähdetään.
Onko luovuttamista, jos annetaan nuorille peliaikaa?
Oikeasti.. kenen mielestä Vahalahti kannattaa hommata loppukaudeksi? Toisessa kupissa olisi Nico Aaltosen loppukauden iso rooli.
 
Akke P.

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Sanoinko niin? Lähinnä kyse on siitä mikä on järkevää. Missään vaiheessa ei tule luovuttaa, eikä tässä tilanteessa siihen ole tarvettakaan, mutta kyllähän Lukon tilanne kaikesta huolimatta on se, että kannattaa jo katsoa myös ensi kautta.

Kyllä - ja koska se oli järjetöntä, halusinkin tarkentaa. Sen sijaan tuossa ensi kauden katsomisessa olet erittäin oikeassa. Itse asiassa liigajoukkueen pitäisi aina rakentaa kokoonpanoa "ylikautisesti", eli jokaisen hankinnan olisi oltava osa jotakin "suurempaa suunnitelmaa". Tämä tosin ei automaattisesti tarkoita pitkiä sopimuksia, vaan joskus suureen kuvaan voi sopia myös lyhyemmät sopimukset.

Joukkue, jonka pelaavaan kokoonpanoon kuuluu Petri Tähtisalon tasoisia pakkeja, ei tule pärjäämään.

Puolustuspään ongelmat - jo usemman vuoden sellaiset - ovat toki tosiasia, ja kyllä sen näyttää jopa Lapakin huomanneen, tuskinpa se taas kolmea pakkia ympäri maailmaa muuten etsisi. Silti alkaa näiden tiettyjen pelaajien jatkuva mollaaminen jo osin väsyttää. Kuriositeettina mainittakoon, että Tähtisalokin on luutinut seitsemäntenä kahdeksantena pakkina vaivaiset 10 minuuttia peliä kohden, mutta johtaa jopa Lukon +/--tilastoa (+8). Minusta näiden kopostenjatähtisalojen mollaamisen voisi jo lopettaa - kyllä he ovat oman ruutunsa hoitaneet.
 
-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Juuri näin. Joukkue, jonka pelaavaan kokoonpanoon kuuluu Petri Tähtisalon tasoisia pakkeja, ei tule pärjäämään.

Tästähän minä kirjoitin johonkin toiseen ketjuun että joukkueessa joka on asettanut tavoitteekseen kuuden sakkiin pääsyn, ei voi pelata vakiokokoonpanossa Petri Tähtisalon tasoisia pakkeja, ja ei voi pelata ylivoimaa Juha Alénin kaltaisia puukäsiä. Ja samaan sakkiin laskisin vielä Doug O'Brienin jonka peli on suurimmaksi osaksi ihan hirvittävää katseltavaa. Eli jos menestystä vielä tällä kaudella halutaan, puolustus on se osasto johon vahvistuksia pitää alkaa katsella.
 
vesikko

Javool, ketju puhuu asiaa.
Henkilökohtaisesti olen myös vastaan tapausta "Vahalahti", mikäli kyseessä on byrokratiarallin takana oleva loppukauden rahastus, ilman optiota seuraavaan kauteen.
Rosterista löytyy kelpo hyökkäyspään nimiä, joilla riittää takuuvarmasti motivaatiota, nälkää ja ennen kaikkea halua tuoda Lukko ylöspäin taulukossa ja kirittää pitkälle playoffseissa. Näillä miehillä on pääsarjatasolla onnistuessaan vain taivas rajana.
Tällaisia olisivat esim. jo hyviä otteita esittänyt Olli Palola, U20-joukkueen kapteeni Nico Aaltonen sekä Kajaanin Hokissa 26 ottelussa tehot 12+16 merkkauttanut Marko Virtala.

Puolustuspää on taasen eri juttu. Tilastoja katsottaessa ei Lukon päähän ole mikään älytön maalivirtaus käynyt. Tällä hetkellä.
Tälle sektorille on saatava apua ja äkkiä. On vain ajan kysymys, kun sieltä taas on joku runkopakki rikkonut itsensä, eikä ole korvaajaa, varsinkaan näistä "Aleeneista".
Karrikoidusti sanottuna kolmella puolustusparilla pelaaminen loppukauteen mentäessä ei ole mikään viisas ratkaisu. Näkikö joku muuten Lukko-TPS -matsissa 4. pariksi merkattua Lehikoinen-Alen kertaakaan kentällä?
Itse en.
Puolustus kaipaa tehoja. Nyt tulisi johdon kartoittaa ja kiinnittää hyvin ampuvia pakkeja rosteriin.
Heitetään vaikka ottelukohtaisella sopimuksella Karalahti Lukkoon, vaikka ruokapalkalla.. :D
 
Pronger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Tästähän minä kirjoitin johonkin toiseen ketjuun että joukkueessa joka on asettanut tavoitteekseen kuuden sakkiin pääsyn, ei voi pelata vakiokokoonpanossa Petri Tähtisalon tasoisia pakkeja, ja ei voi pelata ylivoimaa Juha Alénin kaltaisia puukäsiä. Ja samaan sakkiin laskisin vielä Doug O'Brienin jonka peli on suurimmaksi osaksi ihan hirvittävää katseltavaa. Eli jos menestystä vielä tällä kaudella halutaan, puolustus on se osasto johon vahvistuksia pitää alkaa katsella.
Vielä kauheampaa on se että Tähtisalo on lukon tehopörssin kärjessä, mutta Dougie sentään pitää perää :)

Onhan tässä vielä matseja jäljellä ja pari osuvaa vahvistusta joukkueeseen voisi tehdä ison muutoksen..
 
Vengeance

Jäsen
Suosikkijoukkue
ManUtd, Lukko
Tästähän minä kirjoitin johonkin toiseen ketjuun että joukkueessa joka on asettanut tavoitteekseen kuuden sakkiin pääsyn, ei voi pelata vakiokokoonpanossa Petri Tähtisalon tasoisia pakkeja, ja ei voi pelata ylivoimaa Juha Alénin kaltaisia puukäsiä. Ja samaan sakkiin laskisin vielä Doug O'Brienin jonka peli on suurimmaksi osaksi ihan hirvittävää katseltavaa. Eli jos menestystä vielä tällä kaudella halutaan, puolustus on se osasto johon vahvistuksia pitää alkaa katsella.

Asia on juurikin näin. Blues on aika hyvä esimerkki mihin hyvällä kassarilla, hyvällä puolustuksella ja hyvällä joukkuehengellä mennään.

Muuten, uusimmassa Veikkaajassa on entisen joukkuekaverin loistokas kommentti Lukon tämän hetken tilasta. Tai oikeastaan tilasta, mikä täällä on vallinnut jo vuosia. Sen enempää asioista tietämättä, mun mielestä siinä tiivistyy aika hyvin mielikuva Lukosta, mikä ainakin mulla on omassa pienessä päässäni.
 
Ja mikähän on tämä loistokas kommentti? IS Veikkaajaa ei löydy lähimmästä Pressbyråsta..
 
Vengeance

Jäsen
Suosikkijoukkue
ManUtd, Lukko
Ja mikähän on tämä loistokas kommentti? IS Veikkaajaa ei löydy lähimmästä Pressbyråsta..

Se on niin pitkä pätkä, että yritän tiivistää ajatuksia siitä. Eli alkaa näin:

-Rauman Lukossa kaiki on vaihteeksi ihanasti rempallaan. Peli on kaaoksessa,valmentajalla ei ole minkäänlaista otetta joukkueesta, ykköshyökkääjä on sivussa loppukauden, valmentaja ja puheenjohtaja puhuvat eri tavalla tämän korvaajan hankkimisesta ja toimitusjohtaja pysyy hiljaa.

-Mika Toivolalla on itsetutkiskelun ja oppimisen aika( aika pitkälti "kommentissa" kyseenalaistetaan hänen ammattitaitonsa).

-Lukon resursseista sen verran, liittyen Haatajan loukkantumiseen, että budjetti on niin leveä kun tarvitaan. Muun muassa huhuttujen Saarelan ja Strakan takaisinhankintaan.

-Taustakonsernin tarjoama taloudellinen riippumattomuus on samalla pelastus ja riippakivi, mikä mahdollistaa puuhastelun ylimmässä johdossa asti.

-Liigaorganisaation ainoan osaajan läksijäisiä vietettiin viikko sitten, ja nykyinen toimitusjohtaja räpiköi marionettina puheenjohtajan talutushihnassa, muutoksia ei ole luvassa.

Ja Pirinen lopettaa "kommenttinsa" näin:

-Ja niille Äijänsuon-kävijöille, jotka vielä toivovat Lukon vielä tällä kaudella alkavan pelata jääkiekkoa: turha toivo(l)a.

Saatana et on sekavaa tekstiä. Toivottavasti "kommentti" aukenee tällä. Joku fiksumpi sais varmaan selkeämmän tiivistelmän aikaiseksi.
 
Pronger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Saatana et on sekavaa tekstiä. Toivottavasti "kommentti" aukenee tällä. Joku fiksumpi sais varmaan selkeämmän tiivistelmän aikaiseksi.
Muuten ihan hyvää läppää, mut tuo "ainoa osaaja". Ei kai se nyt hyvänen aika tarkoita Rafaa? En tiedä onko siellä yhtään osaajaa, mutta ei tuo puustellimies ainakaan mikään osaaja ole.
 
JZZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Piraattiryhmä, Caps, ManU
Muuten ihan hyvää läppää, mut tuo "ainoa osaaja". Ei kai se nyt hyvänen aika tarkoita Rafaa? En tiedä onko siellä yhtään osaajaa, mutta ei tuo puustellimies ainakaan mikään osaaja ole.
Kyllä mulla on jäänyt se kuva, että Rafa on ollut omassa hommassaan todella hyvä, jopa liiankin hyvä. Sinänsä siis ymmärrettävää ettei enää jäänyt vanhoihin hommiinsa, kun ei toimariksi päässyt. Rajalan toimitusjohtajan kyvyistä on paha sanoa mitään, mies on täysin näkymätön ja kuulumaton, tosin eihän toimitusjohtajan tarvitsekaan olla organisaatiossa näkyvä.
 
Vengeance

Jäsen
Suosikkijoukkue
ManUtd, Lukko
Muuten ihan hyvää läppää, mut tuo "ainoa osaaja". Ei kai se nyt hyvänen aika tarkoita Rafaa? En tiedä onko siellä yhtään osaajaa, mutta ei tuo puustellimies ainakaan mikään osaaja ole.

Kyllä mullakin on sellainen kutina, et juurikin Rafaa tolla haettiin. Ois saattanut olla aika "uudistushaluinen" ja se ei välttämättä ollut Mokan mieleen. No, sitähän ei varmaan koskaan saada tietää mitä olisi tapahtunut ja olisiko mikään muuttunut.

Mutta palatakseni otsikon aiheeseen. Ei riitä ja tarvitaan. Ainakin peräpäähän tarvittaisi seppä tai parikin. Oon sitä mieltä, että jos satsataan, kannattaa satsata kunnolla. Yks Ville Vahalahti ei tule kesää tekemään.
 
Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Totta tosiaan. Puolustajaa on haettu, mutta Haatajan loukkaantumisen myötä alettiin etsimään hyökkääjää, kuulemma.

Mike Siklenka on nyt ainakin kahdesta pelistä pois pelikiellon takia, ja kun Lukolla kuitenkin on vielä mahdollisuus vaikka runkosarjan kuudenteen sijaan (joskin se vaatii paljon parempia otteita kuin viimeisen kahden kuukauden aikana on nähty) niin pitäisikö tuo etsintä kuitenkin kohdistaa jälleen puolustajaan?

Sillä onhan se nyt aika hullumaista että Siklenkan poissaoloja paikkaa Juha Alen. Jonka peluutus sivumennen sanoen oli ainakin viimeisimmässä kotipelissä juuri niin kohdallaan kuin olla voi, mutta isommalla peliajalla voi jo tulla kiiru.
 
Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Sillä onhan se nyt aika hullumaista että Siklenkan poissaoloja paikkaa Juha Alen.
Onhan se, mutta se mikä tässä eniten ihmetyttää on Lehikoisen olematon peliaika nykyään. Tänään pääsivät ilmeisestikin samaan aikaan Alen kanssa kokeilemaan, kun kaksi pakkia oli suihkun tarpeessa kesken ottelun. Alen otti tänäänkin heti ensimmäisessä vaihdossaan estämisjäähyn, ja vieläpä alivoimatilanteessa. Lehikoinen pelasi alkukaudesta ihan miehekästä kiekkoa, joten tuskin taidot ainakaan mihinkään kadonneet on tässä syksyn ja alkutalven aikana.

Hankala tilanne tämä tietysti on loukkaantumisten takia, kun niitä pelaajia pitäisi alkaa hankkimaan ympäri kenttää maalivahtiosastoa lukuunottamatta. Jos kuitenkin viimeaikaisia otteluita miettii, niin kotona on pelattu ihan hyvinkin, joten apuja edes välttämättä tarvita, mutta vastaavasti vieraissa maalinteko tökkii sitten senkin edestä, joten kyllä se osasto ainakin apuja tarvitsee.
 
-JH-

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Lukko on saamieni tietojen mukaan ainoa liigajoukkue joka on lähestynyt Toni Mäkiahoa loppukauden sopimustarjouksella. Varmasti paras mahdollinen korvaaja Haatajalle jos ajatellaan hinta/laatu suhdetta. Sanoisin että järkevämpi vaihtoehto kuin Vahalahti tai Saarela...
 
Pronger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Mikäli mäkkäri tulisi niin sitten ei ainakaan fyysisyyttä puutu lukosta :)
Eipä silti mitään uuden aamun tuntua tuokaan saa aikaan..
 
Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Fyysisyyttä ei puuttuisi, tosin ei sitä mukamas ole puuttunut tähänkään saakka.

Vehasen naaman edessä on silti saanut miestä heilua mielin määrin, ei tämä fyysisyys ja kovuus siinä ole näkynyt. Toisin kuin esimerkiksi silloin kun Robert Nordmark pelasi Lukossa. Mä ihailin aina sitä miehen maalin edustan siivoamista, tuomareiltakin jäi järjestään näkemättä tai sitten muuten vaan noteeraamatta ne Roopen poikittaiset mailat maalin edustalla, sinne vastapuolen hyökkääjän alaselkään se osui ja teki varmasti kipeää ja seuraavassa vaihdossa sama juippi takuulla mietti hetken ennen kuin meni Lukon maalille.

Tappelijana Siklenka varmaan on omaa luokkaansa mitä Lukon puolustajiin tulee, mutta muuten sellaisella oikealla kovuudella mitattuna ei Roopesta kovempaa taida löytyä Lukon lähihistoriasta. Jollei sitten Kuusiston Maukka parhaimmillaan ollessaan.

Niin mutta sitä piti kysymäni että eikös se näkkäri-Mäkkäri nyt sitten viihdykään siellä Venäjällä? Vai onko taas tullut kenkää?
 
mtuq

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Mäkkäristä & Venäjästä on kuulunut jotain epämääräistä huhua, ei mitään hajua homman oikeasta laidasta.

Siklenlka on kaikenkaikkiaan ihan jees pelaaja, ja tappelijana varmaankin sm-liigan paras tällä hetkellä, mutta parit Lukon viimeaikojen pelit nähneenä, kehut loppuvat siihen.

Toivola ei osaa valmentaa SM-liigajengiä, Lukon peli on varmaan jotain Baxterin kiekosta jalostettua.. Otetaan se huonoin osa.

Lainasin koko tekstin, koska tuli elävästi parit rokun mainitseman asiat mieleen. :)
 
Boris

Jäsen
Suosikkijoukkue
LiigaEura
Tappelijana Siklenka varmaan on omaa luokkaansa mitä Lukon puolustajiin tulee, mutta muuten sellaisella oikealla kovuudella mitattuna ei Roopesta kovempaa taida löytyä Lukon lähihistoriasta. Jollei sitten Kuusiston Maukka parhaimmillaan ollessaan.

Hal Gill? Kyllä sieltäkin ihan osaavaa selkähierontaa tarjoiltiin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös