Ongelma on mielestäni niin monisäikeinen, että jonkun yksittäisen asian syyttäminen on aina hieman yksinkertaistamista. Voisin kuvitella, että vanhempien antama kotikasvatus on nykyisiellä sukupolvella aiempaa löysempää, kun tällä hetkellä monet vanhemmista ovat itseni kanssa samaa sukupolvea, joka on syntynyt tähän vapaan kasvatuksen nousun ja materialistisen puutteettomuuden aikakauteen. Näin ollen oikeanlaisia rajoja ei ole osattu asettaa. Kuitenkin, myös ennen on ollut kaikenlaisia vanhempia ja kasvatustapoja laidasta laitaan.
Nykyiset nuoret ovat myös alakoulusta tai pahimmillaan jo aiemmasta asti tottuneet elämään ruutu naamansa edessä ja älypuhelin on kasvanut käteen kiinni. Tuostahan onkin jo suhteellisen paljon tutkimuksia, miten älypuhelimet ja sosiaalinen media lisäävät keskittymishäiriöitä. Monelle nuorelle älypuhelin on myös se eräänlainen "turvapaikka"; kun keskittyminen ei enää riitä, on vain helpompi selailla kivoja asioita omasta luurista. Olen kuullut sekä koulumaailmasta että ystäviltäni lastensuojelusta kauhutarinoita siitä, miten vanhemmat tulevat opettajalle/sosiaalityöntekijälle valittamaan, että eivät saa lastaan irti puhelimesta. Mitä tämä alan ammattilainen voi siinä kohtaa tehdä, jos vanhempi ei tee omaa osuuttaan sen takia, kun ei halua olla edes hetkellisesti ilkeä omalle lapselleen? Taas kerran on todettava, että älypuhelimet eivät ole ongelmien ainoa syy, mutta olen huomannut, että kaikilla koulutusasteilla sekä lastensuojelussa noiden aiheuttamista ongelmista puhutaan jatkuvasti enemmän ja enemmän.
Jos nyt noita koulumaailmaan liittyviä kirjoituksia oikeasti luit, niin kyseessä ei kyllä niiden perusteella ole missään määrin pelkästään maahanmuuttajiin liittyvä ongelma. Aika erikoisen laiskaa ja tarkoitushakuista argumentointia (joku voisi kutsua öyhötykseksi) siis tällainen, että vihjailet maahanmuuttajia syyllisiksi koulumaailman ongelmiin. Tietysti maahanmuuttajien keskuudessa ongelmat ovat varmasti ylikorostuneita, mutta kyllä ne suomalaisetkin kultamussukat osaavat vastaavasti häiriköidä, oli syy sitten huonoissa vanhemmissa tai neuroepätyypillisissä piirteissä. Ja sehän tässä onkin se suuri ongelma, kun asiaa ei voi ratkaista (eikä olisi voinut) millään yksinkertaisella rajat kiinni -tempulla.
Esimerkiksi Skotlannissa ollaan ihan samojen
ongelmien äärellä (linkki The Scotsman-lehden juttuun aiheesta) - mamujen syy sielläkin? Lähtisin kyllä ennemmin tuosta jutun ingressistäkin löytyvästä i-alkuisesta taikasanasta ja samalla pienenevästä opettajakunnasta.
Siitä en tiedä, millaista meno koululuokissa on muualla, mutta jos oppimistuloksia tarkastelee, koulu on ongelmissa enemmän tai vähemmän koko läntisessä maailmassa. Muutamia onnistujia on joukossa, ainakin Itävalta ja Irlanti ovat PISA-mittareilla menestyneet viime vertailuissa. Mitä sitten esimerkiksi Irlannissa on tehty? Ilmeisesti ainakin laitettu
rahaa koulutukseen (linkki Maailmanpankin taulukkoon, jossa Irlannin opetusmenoja vuosien varrelta), aika huomattava piikki tuossa 2009-2010. Vuonna 2005 tuolla tehtiin lisäksi jonkinlaista koulureformia, jonka satoa nyt sitten korjataan, mutta rahaahan tällaiset uudistuksetkin vaativat. Viime vuosina on tosin näemmä leikattu rajusti. Kiinnostavaa sinänsä, että tuon vuoden 2005 uudistuksen yhteydessä tuolla otettiin käyttöön inkluusiopykälä, muttei aivan täysin. Eli ilmeisesti maan kouluissa on vielä omia ryhmiä erityistä tukea tarvitseville oppilaille, ja nämä ryhmät ovat sitten osan opetuksesta muiden mukana ja osan omassa porukassaan.
Ratkaisuksi kävisi siis varmaan joko inkluusion purkaminen tai sitten se, että inkluusion toteuttamiseen laitettaisiin reilusti rahaa (lienee utopiaa), kuten alla oleva esimerkki osoittaa. Jokaisella luokalla kolme aikuista paikalla lähes koko ajan, ja näistä yksi vielä erityisluokanopettaja. Lisäksi luokkia jaetaan opetustilanteessa tarvittaessa useampaan huoneeseen. Kallista toki, mutta tulokset puhuvat puolestaan, eli pitkässä juoksussa varmaan tulee jopa halvemmaksi yhteiskunnalle.
Espoon Lintulaakson koulussa on onnistuttu inkluusiossa niin hyvin, että inkluusioluokalle haluavat kaikki.
www.hs.fi
Se piti muuten vielä tähän inkluusiokeskusteluun sanoa, että omassa peruskoulussani ei kai periaatteessa ole edes inkluusio käytössä, kun koulussa on kuitenkin vuosiluokkiin sitoutumaton pienryhmä. Ongelma on siinä, että tuo on erittäin pieni pienryhmä, ja joka vuosiluokalta olisi helppo nimetä 3-5 oppilasta, jotka tarvitsisivat pienryhmäpaikkaa. Paikkoja on kuitenkin hyvin rajallisesti. Koko muulle yläkoululle on sitten käytössä yksi laaja-alainen erityisopettaja. Eli ihan sama, vaikka joka vuosi tukea tarvitsevien oppilaiden määrä kasvaa ja kasvaa, tuo yksi erityisopettaja sitten repeää aina sinne missä eniten tarvitaan. Suurimmalle osalle oppilaista tuen paperien täyttäminen on opettajille vain turhaa työtä, kun resursseja ei ole tuon enempää annettavaksi.
Toinen hauska anekdootti on muuten se, että monet nykyisen koulun luokkahuoneista ovat pinta-alaltaan hyvin pieniä, alunperin 16 oppilaalle tarkoitettuja. Nykyisin niissä opiskelee välillä ryhmiä, joissa on 24 oppilasta. 2020-luvulla koko koulu on tarkoitus peruskorjata, mutta opetukseen käytettävät neliömäärät kasvavat hyvin rajallisesti. Tämä siitäkin huolimatta, että koulu sijaitsee muuttovoittokunnassa ja uusien, kasvavien asuinalueiden keskellä. Mielestäni aika mielenkiintoinen yhtälö, että tukea tarvitsevien oppilaiden määrä ja koulun oppilasmäärä kasvavat, mutta samalla tukiresurssien määrä ja koulun/luokkien neliöt eivät kasva edes remontin jälkeen.
Satuin muuten yksi päivä törmäämään myös pitkään artikkeliin noista PISA-tutkimuksen tuloksista, ehkä tuostakin on täällä aiemmin puhuttu. Ilmeisesti Suomessa on siis edelleen suunnilleen yhtä paljon hyvin menestyviä nuoria noissa tutkimuksissa, mutta sen sijaan monet aiemmin keskivertotasolla suorittaneet ovat nyt tippuneet huonojen suorittajien tasolle. Ääripäiden osuus siis kasvaa, ja tämä on helppo huomata myös luokkahuoneissa: kärjistetysti sanottuna joko osataan kaikki tai sitten ei mitään. Tämä tilanne ei ainakaan edesauta oppimista tai resurssien kohdentamista, kun mitään tasoluokkia ei ole, vaan luokat jakautuvat sisältäpäin heikkoihin ja vahvoihin oppilaisiin. Itse en toki pidä mitään tasoluokkiakaan (tai tasokouluja) täysin ongelmattomina ratkaisuina, vaan enemmänkin laastarina, jotka paikkaisivat todellisten ongelmien juurisyyt ainoastaan hetkellisesti.
Monessa tapauksessa toki näin mutta ei kaikissa. Lapsia on myös erillaisia ja nykyään vanhempien voi olla hyvin hankalaa saada lasta palveluiden piiriin vaikka haluaisivatkin. Tällöin se epäonnistuminen on yhteiskunnan ja loppupeleissä jokaisen äänestäjän vastuulla. Suosittelenkin jokaista näistä asioista huolissaan olevaa äänestämään seuraavissa vaaleissa henkilöä jonka prioriteettina on:
A) laittaa varhaiskasvatuksen, koulutuksen ja sen tukipalveluiden, sosiaalipalveluiden, mielenterveyspalveluiden toiminta sekä rahoitus kuntoon
B) laittaa siinä samalla kuitenkin valtion talous tasapainoon leikkaamatta kuitenkaan esimerkiksi turvallisuudesta (puolustusvoimat, poliisi, pelastuslaitos)
Käytännössä pitäisi siis valtion karsia kaikki ylimääräinen pois ja satsata taas tiettyihin ydintehtäviin.
Näin, mutta käytännössä siis mahdoton dilemma. Kuten jo aiemmin sanoin, kun valtiontaloutta lähdetään paikkaamaan leikkauksilla, ne kohdistuvat joka tapauksessa tavalla tai toisella kuntiin/koulutukseen/nuoriin suorasti tai epäsuorasti. Ja, kuten täällä on myös sanottu, vaalilupaukset ja todelliset teot ovat sitten täysin eri asioita.
Sipilän hallitus toimii hyvänä esimerkkinä, kun ennen vaaleja poseerasivat noiden #koulutuslupaus kylttien kanssa, mutta sitten kuitenkin leikkasivat koulutuksesta. Peruskouluissa inkluusiota alettiin käyttää säästötoimenpiteenä ja ammatillisessa koulutuksessa vastuuta siirrettiin entistä enemmän koulusta työpaikoille ja harjoittelujaksoille. Kun opetan itse myös yksityisessä ammattikoulussa, jossa suurin osa oppilasmassasta tulee sisään erinäisillä tuen papereilla, mietin, miten he mahtaavat pärjätä noissa työpaikkakoulutuksissa, kun jo koulussakin on vaikeaa pedagogisten ammattilaisten ja tukihenkilöiden kanssa. Sipilän hallitus ylpeili muuten myös sillä, että kunnilta ei leikattu, vaikka kuntaliitto onkin tästä jyrkästi eri mieltä. Tosiasiassahan kunnilta otettiin rahoitusta pois, mutta laskennallisesti kiky-sopimuksen olisi pitänyt tuoda vastaavat säästöt. Todellisuudessa tuo kiky-sopimus oli sitten kuitenkin sellainen farssi, etteivät ne lasketut hyödyt realisoituneet varmaan missään kokonaisuudessaan (jos ollenkaan).
Menee hiukan ohi aiheen ja hieman liian poliittiseksi, mutta itse olen allerginen myös tälle "valtion pitäisi keskittyä vain ydintehtäviin" -argumentille, sillä tuokin on niin vaikeasti määriteltävissä ja hieman jopa mielipidekysymys, että mitä ne oikeasti tärkeimmät ydintehtävät sitten ovat. En sano, etteikö monessa paikassa olisi myös helppoa leikkausvaraa, mutta monet asiat valtiontaloudessa myös linkittyvät yhteen sellaisilla tavoilla, joita ei ehkä ainakaan näin maallikkona osaa arvioida.
Mitä sitten pitäisi tehdä? Yksinkertaista vastausta ei ole, ja onneksi en ole itse päättämässä asioista. Suomessa moniin asioihin (esim. koulutus, terveydenhuolto, maahanmuuttajien kotouttaminen) tarvittaisiin lisää resursseja, jotta ne toimisivat paremmin ja vähentäisivät kuluja tai toisivat tuloja valtiolle tulevaisuudessa. Kun sitä rahaa ei nyt sitten ole, niin pahimmassa tapauksessa niistä vähäisistäkin resursseista leikataan, jonka avulla saadaan hieman säästöä lyhyellä tähtäimellä ja lisää kuluja pitkällä tähtäimellä. Ei tarvitse olla kummoinenkaan Nostradamus ennustaakseen, että nykytilanteen valossa seuravaalla hallituskaudella valtiontaloutta tullaan tasapainottamaan riippumatta siitä, mitkä puolueet siellä hallituksessa ovat. Toinen helppo ennustus on se, että sitten kun valtiontaloutta on saatu hieman tasapainotettua, velkaa tullaan ottamaan lisää taas riippumatta siitä, mitkä puolueet ovat hallituksessa.
---
Meinasin jatkaa kirjoittamista valtiontalouden näkymistä, maailmantaloudesta yms., mutta se olisi mennyt jo sen verran ohi aiheen, että jätetään tähän. Samalla mietin kuitenkin vielä kerran sitä, miltä maailma tulee näyttämään sitten, kun nykyisin alakoulussa olevat lapset ovat itseni ikäisiä. Moni asia tulee varmasti muuttumaan, eikä ole sinänsä ihme, että monet lapset ja nuoret kokevat elämissään suunnattomuutta ja näköalattomuutta, ja oireilevat sen takia. Erittäin vaikea sanoa mitään varmaa siitä, miltä esim. kansallisvaltiot, valtiontalous, työmarkkinat ja ilmastonmuutos tulevat näyttämään joskus 30-50 vuoden päästä. Tuntuu vähän siltä, että nykyiset yhteiskunnat ovat monesta suunnasta sellaisissa puristuksissa, että jotain suuria mullistuksia tulee tapahtumaan ennemmin tai myöhemmin. Toivotaan, että nuo muutokset tapahtuvat tulevaisuudessa rauhallisesti ja vaiheittain, eivätkä esimerkiksi sodan tai luonnonkatastrofin seurauksena, niin kuin monesti historiassa.
/img-s3.ilcdn.fi/6c39306cf14fd5125d246e582e7a1eac8f87ab31d98a552d3e48119fd584e597.jpg)
