Red Dead Redemption 2

  • 220 967
  • 965

W4ltsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Aivan viimeisen legendaarisen kalan kanssa menikin itellä tunti jos toinenkin, heh.

Mitäs toivotte/odotatte mahdollisten lisäosien suhteen? Netissähän käy tietty kiivas keskustelu aiheesta. Monet ovat varmoja, että ykkösosa tulisi dlc:nä, jotkut pelkäävät Rockstarin puskevan pelkkiä onlinelisäreitä ja itse tiedän turhaksi, mutta unelmoisin ihan vain oman farmin pyörittämistä, rakentamista ja cowboyn elämän elämistä kera uusien tehtävien. Toki kusisin hunajaa, jos ykkösosan julkaisisivat, kunhan alkuperäinen soundtrack olisi myös mukana, mutta toisaalta olisin vielä onnellisempi, jos tekisivätkin yksinpeliin jotain ihan muuta. Syventäisivät vaikkapa Arthurin sielunelämää. Saa nähdä. Kunhan meille yksinpelaajille jotain tulee, niin shut up and take my money!!! Niin mahtavan maailman ovat luoneet, että kaipaan jo takaisin. Tarina ei iskenyt siitä kolmoschapterin puolenvälin ja kutosen toisen kvartaalin välillä, mutta muuten oli täyttä rautaa ja eihän siellä ole kuin ehkä reilut pari sataa tuntia vietetty. Hehe.

Kyllä oma suosikki lisäri olisi juurikin paranneltu ykkösosa kokonaisuudessaan,mihin olisi kaikki uudet ominaisuudet kakkososasta lisätty.Tuosta voisi vaikka enemmänki maksaa..
Kyllä myös tuommoinen oma villin lännen "farming simulator" maistuisi hyvin itselle mut tähän en oikein usko.
 

Jonisti

Jäsen
Suosikkijoukkue
NY Rangers, Kalpa, Україна
Hevosen selästä paras, ehtii karkuun kun käy päälle. Dead eyellä vaan pää täyteen lyijyä. Kannattaa käyttää niitä metsästykseen sopivia luoteja, niin turkki ei mene ihan paskaksi.

Jees, kiitos! Täytyy käydä kaatamassa jahka päivittelen ammuksia ja pari tehtävää vielä tehnyt.
 

Labomba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampa Bay Lightning
Katkaistut haulikot dualina sidearmeiksi niin rupee karhu kaatumaan. Aluksi vaikka pumpparilla ja kun paniikki iskee niin dead eye ja sidearmit. Näillä eväillä itse kaadoin kyseisen pedon
 

Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Monet ovat varmoja, että ykkösosa tulisi dlc:nä,
Mä olen noita jotka pitää varmoina että toi ykkönen tehdään uudestaan. Siellä on periaateessa kaikki työ tehtynä. Ei niitä cutscenejä tarvii kuin vähän visuaalisesti päivittää niin ne toimii. Osa hahmoista on RDR2 samoja kuin ykkösessä joten niissäkin on päivitys tehty. Eli ei siellä tarviis kuin cutsenejen lisäksi päivittää muutama NPC hahmo, päivittää hieman sitä vanhaa osuuta kartasta (ehkä jo tehtynä) ja vähän katella että missionit toimii. Lisäksi törmäsin Youtubessa videoon jossa pari kaveria höpötti siitä kuinka RDR1 puheet ei ihan mätchännyt RDR2 tapahtumia, joten ton voisi samalla korjata.

Jos vaikka 77 % niistä jotka osti RDR2 ostais myös ton RDR1 niin puhutaan niin helkkarin isosta summasta rahaa että tuskin Rockstar joka ymmärtää rahan päälle sitä jättä pöydälle. GTA5 ja LA Noir on käänetty PS3:lta PS4:selle joten varmaan menee jo ihan rutiinilla toi touhu siellä päässä. Elättelen toivoa että RDR1 julkastas ensi vuoden lopulla. Markkinoillisesti se olisi mielestäni paras hetki kun saisivat helposti sitä momentumia myyntiin vielä tosta RDR2:sesta.

Jos pitäisi veikata miten Rockstara hoitaa homman niin näen horisontissa seuraavat vaihtoehdot todenäköisyysjärjestyksessä:

1) Rahastusvaihtoehto: RDR1 ja RDR Undead Nightmare julkaistaan erikseen.
2) Toivottava: RDR1 ja RDR Undead Nightmare julkaistaan yhteisenä pelinä.
3) Haaveissa: RDR1 ja RDR Undead Nightmare julkaistaan yhteisenä pelinä. Lisäksi pelissä voisi olla sen verran uutta joka selittäisi tapahtumia RDR2 ja RDR1 välillä. Kuten myös esim. jotain stranger missioneita jossa tapaisi RDR2 tuttuja hahmoja uudestaan. Tosin tää vaihtoehto vaatisi sen verran lisäduunia että jos Rockstara ajattelee asiaa vain rahankiilto silmissä niin sitten eniten voittoa saadaan pelkästään päivittämällä toi peli. Vaikka uusi materiaali ois kiva niin en usko että kysynän suuruuteen sillä ois ihan hirveästi vaikutusta.

Mutta jos Rockstar tekee täysin uutta pelattavaa niin musta tuntuu että silloin on kolme vaihtoehtoa:

Vaihtoehto 1: Tapahtumat sijottuvat RDR2 ja RDR1 väliin selittämään tapahtumia. Tällöin ohjattava hahmo olisi varmaan Sadie Adler (tai sitten John Marston). Näkisin sikäli tossa Sadiessa potentiaalia että on suhteelisen suosittu hahmo ja ois eka kerta kun Rockstaran pelissä ohjataan naista (ja muutenkin tässä eletään naissupersankreiden aikaa). Ja onhan toi Rockstara saanut kuraa siitä miten noita naisia on esitetty heidän peleissään joten tässä vois olla sauma kiilottaa hieman kilpeä.

Vaihtoehto 2: Tapahtumat sijoittuvat ennen RDR2:sta. Tällöin ohjattava hahmo olisi Arthur Morgan tai Dutch van der Linden. Jotenkin toi että pelaisit Dutchilla sopisi Rockstaran tyyliin mutta toisaalta mahdollisuus pelata Morganilla saisi varmasti paremman vastaanoton.

Vaihtohto 3: Täysin itsenäinen stoori ja tuntematon hahmo. Tarinan aikana viiteitä sitten RDR1/RDR2 tapahtumiin ja ehkä tapaa tuttuja hahmoja matkan varella.

Mielenkiintoista on nähdä mitä Rockstar sitten lopulta tekee. Uskon että RDR1 ja RDR Undead Nightmare tulee uudellen julkaistuna koska tuotto-odotukset on sen verran kovat ja niillä rahoilla saa työrauhaa seuravaan projektiin. Mutta uuteen pelattavaan tarinaan olen kyllä hieman skeptinen koska ei sitä GTA5 ole tullu. Veikkaan että siellä Rockstarassa sitten keskitytään vähäksi aikaan noihin Online maailmoihin ja sitten siihen seuravaan peliin.
 

lätkämies

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Columbus Blue Jackets
Vaihtoehto 2: Tapahtumat sijoittuvat ennen RDR2:sta. Tällöin ohjattava hahmo olisi Arthur Morgan tai Dutch van der Linden. Jotenkin toi että pelaisit Dutchilla sopisi Rockstaran tyyliin mutta toisaalta mahdollisuus pelata Morganilla saisi varmasti paremman vastaanoton.
Itse olen tätä samaa mietiskellyt.. Mutta jotenkin kuvittelisin että Rockstar ''säästää'' tämän vaihtoehdon ja julkaisee RDR3 joskus 10 vuoden päästä. Oikeastaan tämä on melkolailla ainoa vaihtoehto mikäli kyseistä pelisarjaa haluaisi jatkaa nykyisillä hahmoilla nykyisissä maisemissa. Ainakaan RDR1 ei voi oikein jatkaa kun hahmoja on jäljellä se mitä on.
 
Nyt on hinkattu koko peli läpi vihdoinkin. Pelitunteja tuli päälle 100 tuntia käytettyä ja jossain vaiheessa tuntui enemmän suorittamiselta pelaaminen kuin nauttimiselta. Itse tarinasta, kun selvisi Arthurin tuberkuulosi, niin tuli jotenkin fiilis vain pelata pelin tarina läpi. Ei jaksanut hirveästi enää pyöriskellä tekemässä mitään muuta tai etsimässä metsästettävää yms. Koska tuon sairauden takia tiesi kyllä mitä tuleman pitää, niin osasi aika hyvin aavistella tuon lopun.

Johnin osuuteen, kun siirryttiin, niin tuli pieni piristys taas pelaamiseen ja jopa osittain uutuuden into. Oli hieno nähdä miten ykkösosaan on tuo maatila yms. rakennettu ja siitä miten tuo John tuonne maatilalle päätyi.

Peliä en tule enää lopputekstien jälkeen avaamaan uudestaan, koska mitään sellaista tarjottavaa ei kartalle enää jäänyt mitä pitäisi ehdottomasti vielä pelata. Eikä noita tehtäviä jaksa enää uudestaan pelata.

Tehtävistä tarjolla olleet kulta, hopea ja pronssi tasot oli jollakin tavalla aika skeidaa. Ei näillä siis mitään käytännön merkitystä ollut, mutta yleisesti ottaen siellä oli aina jokin aikarajoitus tehtävien läpi suorittamisessa, joka vaadittiin kultaisen mitskun saamiseen. Itse en jaksanut hirveästi kelloa tuijotella vaan pyrkimyksenä oli laittaa aseita laulamaan tehtävissä mahdollisimman paljon ja silloin ei pysty tehtäviä vain juoksemaan läpi.

Nyt voi laittaa Xboxin myyntiin ja keskittyä pelaamaan taas tietokoneella.
 
Viimeksi muokattu:

Lämpö

Jäsen
Juuh. Tähän asti olin onnistunut välttämään spoilerit. No, toivotaan että peli vie mennessään ja muita yllätyksiä tulossa, vaikka loppu nyt ilmeisesti selvisikin...
 
Osittain ihan itsestä kiinni haluaako spoilaantua. Tässä ketjussa kuitenkin keskustellaan kyseisestä pelistä, niin täällä saattaa paljastua jotakin sellaista mitä ei ole vielä itse kokenut. Spoilereita ei käytetä, koska niiden kanssa keskustelu on ihan perseestä.
 

Jonisti

Jäsen
Suosikkijoukkue
NY Rangers, Kalpa, Україна
Osittain ihan itsestä kiinni haluaako spoilaantua. Tässä ketjussa kuitenkin keskustellaan kyseisestä pelistä, niin täällä saattaa paljastua jotakin sellaista mitä ei ole vielä itse kokenut. Spoilereita ei käytetä, koska niiden kanssa keskustelu on ihan perseestä.

No, itsellä peliä vasta takana n. 17% ja en ennen tuota sinun viestiä ollut spoilaantunut laisinkaan, vaikka lähes ketjun viestit olenkin suht tarkkaan lukenut, paitsi spoilerien sisällä olevat. Ei omilla periaatteilla ja mielipiteillä tarvitse muiden kokemusta sotkea, viittaan nyt tähän hieman kapeakatseiseen "spoilerit on perseestä" -kommenttiin. Yleensä noilla tägeillä on myös tarkoitus, kun ne nettifoorumeiltä löytyvät.

Itse ketjuhan on ollut asiallinen ja valtaosa keskustelusta onkin ollut pelin fiilistelyä ja kommentointia pelin sisällöstä yleisellä tasolla muiden pelikokemusta pilaamatta.
 

Tifosi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Home Box Office
No, itsellä peliä vasta takana n. 17% ja en ennen tuota sinun viestiä ollut spoilaantunut laisinkaan, vaikka lähes ketjun viestit olenkin suht tarkkaan lukenut, paitsi spoilerien sisällä olevat. Ei omilla periaatteilla ja mielipiteillä tarvitse muiden kokemusta sotkea, viittaan nyt tähän hieman kapeakatseiseen "spoilerit on perseestä" -kommenttiin. Yleensä noilla tägeillä on myös tarkoitus, kun ne nettifoorumeiltä löytyvät.

Itse ketjuhan on ollut asiallinen ja valtaosa keskustelusta onkin ollut pelin fiilistelyä ja kommentointia pelin sisällöstä yleisellä tasolla muiden pelikokemusta pilaamatta.

Jynkyn peliarvostelun lopusta kävi ilmi että kyseessä on niinsanotun master racen kaveri joten ei voi vaatia kauhalla jne.
 

Jussizip

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Porin Ässät, Chelsea FC
Osittain ihan itsestä kiinni haluaako spoilaantua. Tässä ketjussa kuitenkin keskustellaan kyseisestä pelistä, niin täällä saattaa paljastua jotakin sellaista mitä ei ole vielä itse kokenut. Spoilereita ei käytetä, koska niiden kanssa keskustelu on ihan perseestä.

Kyllä mielestäni myös niillä pelaajilla, joilla tarina vielä kesken, pitäisi olla mahdollisuus ilman spoilaantumisia jakaa ajatuksia pelistä ja kysyä apuja yms.

Ihan yleisestihän spoiler tagien käyttö foorumilla kuin foorumilla on hyvää ja kohtelista käytöstä muita kohtaan. Melko mulkkua alkaa spoilaamaan vain koska omasta mielestä spoilerien kanssa keskustelu on perseestä.

No meitä tosiaan on monenlaisia täällä.
 
Viimeksi muokattu:
On kyllä! Tästä pelistä ei tekeminen pääse loppumaan. Nyt on viime päivinä mennyt helposti muutama tunti putkeen pelin parissa ja ei oikein malta taukoa pitää, mikäs siinä kun hienon pelin parissa ollaan. Yhteen asiaan tarviais neuvoa jos mahdollista. Nyt olen postittanut noita legendaarisia kaloja 1/13 kun tänään sain sen Perch-nimisen kalan ylös. Olen saanut myös kolme muuta mielestäni legenda-kalaa kun isoja ovat kuin mitkä mutta niitä ei oo pystynyt postittamaan. Ja jokaista on saatu 100%. Lake sturgeon, Muskie ja oli vielä joku kolmas jonka nimeä en muista, sain sieltä Saint Deniksen läheltä ja mapista yrittänyt tarkkaan seurata. Milloin pystyy postittamaan noita muita kaloja?

Niin ja arvatkaas mitä, saaliiksi on nyt parin päivän sisällä tullut ainakin seuraavat legendat: Kojootti, kettu, hirvi ja oli joku toinenkin komea sarvieläin! Kaikki niitä legendoja! Parhaan kerron viimeiseksi! Ammuin Karhun! Meni pitkään että uskalsin jahtiin lähteä kun aina muistan mitä tapahtui pelin alkuvaiheessa, noh tämä iso karhu tuli ja jäin kakkoseksi vielä siinä vaiheessa! En enää jäänyt. Aseena toimi haulikko ja dead eye oli pakko ottaa käyttöön, karhu kuitenkin tuli jo ihan viereen ja tuli mieleen että en saa sitä ekalla kerralla nyt tapettua vaan käy taas toistepäin mutta selvisin onneksi ja nurin meni jättiläinen! Tarkemmin ajattelee tilannetta niin loppujen lopuksi yllättävän helpolla sen sai kaadettua kuitenkin kun käyttää järeää asetta ja niin sen pitää mennäkin toki. Haikea mieli tuli kun näki metsän kuninkaan kaatuvan mutta tehtävä se oli sekin. Turkki myyntiin siitä sitten ja 60 dollaria oli hinta tästä, hirvestä sai muuten 35 dollaria kun sen tänään kävin kaatamassa. Sen verran vielä että story on nyt läpi 71% ja kyllä se niin alkaa olla että loppu alkaa jo lähestyä, pikkuhiljaa pelannut tarinaa läpi tässä muiden juttujen ohella. 66% oli muistaakseni nyt koko peli läpi tähän mennessä!
 

Ilmari Ahde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haukiputaan huorakuoro
On kyllä! Tästä pelistä ei tekeminen pääse loppumaan. Nyt on viime päivinä mennyt helposti muutama tunti putkeen pelin parissa ja ei oikein malta taukoa pitää, mikäs siinä kun hienon pelin parissa ollaan. Yhteen asiaan tarviais neuvoa jos mahdollista. Nyt olen postittanut noita legendaarisia kaloja 1/13 kun tänään sain sen Perch-nimisen kalan ylös. Olen saanut myös kolme muuta mielestäni legenda-kalaa kun isoja ovat kuin mitkä mutta niitä ei oo pystynyt postittamaan. Ja jokaista on saatu 100%. Lake sturgeon, Muskie ja oli vielä joku kolmas jonka nimeä en muista, sain sieltä Saint Deniksen läheltä ja mapista yrittänyt tarkkaan seurata. Milloin pystyy postittamaan noita muita kaloja?
Kun legendaarisen eväkkään kampeat jordaanista ylös, kalan tiedoissa lukee onko kyseessä legendaarinen. Ei ne legendatkaan aina isoja ole, sitten on muutama jotka on saatanallisia mötköjä mutta ne on vaan isoja.
 
Kun legendaarisen eväkkään kampeat jordaanista ylös, kalan tiedoissa lukee onko kyseessä legendaarinen. Ei ne legendatkaan aina isoja ole, sitten on muutama jotka on saatanallisia mötköjä mutta ne on vaan isoja.

Saako tästä rivien välistä sellaisen kuvan että mainitsemani kolme kalaa EIVÄT olisi legendoja? Herranjumala, jos noin on niin tässähän joutuu kovemmankin kalamiehen hermot koetukselle :D Toki hyvä että on haastetta ja tekemistä yllinkyllin!
 

JjZz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit. Sympatiat kaikille paskoille.
Yleensä jos jossain on legendaarinen eväkäs, niin se kyllä ottaa ekana kiinni. Siis jos oikeaan paikkaan heittää. Kartaltahan sitä tarkkaa paikkaa ei tietenkään näe. Ja siihen kartalla olevan legendaarisen kalan päälle tulee rasti kun se on pyydystetty.
 

Ilmari Ahde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haukiputaan huorakuoro
Saako tästä rivien välistä sellaisen kuvan että mainitsemani kolme kalaa EIVÄT olisi legendoja? Herranjumala, jos noin on niin tässähän joutuu kovemmankin kalamiehen hermot koetukselle :D Toki hyvä että on haastetta ja tekemistä yllinkyllin!
Siltä se vaikuttaa, tee ruokaa niistä ei legendaarisista kaloista. Joskus sen legendaarisen nappaa hyvin helposti, joskus saa tatteja vatkata ihan tosissaan. Tyrant niminen kala tulee jossain vaiheessa vastaan, sen kanssa meni aikaa ja hermoja.
 
Special Lure todellakin toimii ja nyt on toinen kala saatu postitettua! Molemmat legendat pienimmästä päästä eli varmasti isoin urakka edessä kun katsoo mappia ja noita alueita joista nämä legendat löytyy sekä sitä kalan kokoa siinä mapissa :) Dead Eyellä muuten äskettäin katselin kun kalastelin mutta ei siitä ainakaan minulle hyötyä ollut, pikemminkin päinvastoin eli kärsivällisyys ei riittänyt.. :D Tänään tuli kaadettua legenda-susi tässä kalastelun ja tehtävien pelailun ohella. Peli jumittui ekaa kertaa äsken, Charles tuli yllättäen takaa ja pyysi mukaan leiriin ja siihen suostuttuani peli jumittui. Olin leiriin muutenkin matkalla tehtävää suorittamaan, joten Charlesin syytä tämä hauska sattuma. :D
 

Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Nyt peli on tahkottu kahteen kertaan läpi. Toinen pelikerta oli loppujen lopuksi yllättävän viihdyttävä kokemus. Varmaan tunneissa mitattuna tuli nyt pelattua peliä ainakin saman verran, tai ehkä jopa enemmän. Vaikka pelin ääressä on tullut vietettyä ihan järjetön määrä tunteja niin kyllä se pelimaailmaa ja sen laajuus vaan edelleen tekee vaikutuksen. Muistan kun pelasin ekaa kertaa peliä niin silloin suurimman vaikutuksen teki Saint Denis. Nyt taas kun pyörin eräässä vaiheessa metsässä niin jäin oikein ihastelemaan sitä kuinka aidolta sekin näytti ja kuinka hienosti esim. auringon laskukin siellä näytti kun puut loivat varjoja. Tai kun kattelin vuoren huipulta ukkosaateessa pelimaailmaa kun kaukana näkyi salamoita ja kaupungin valot.

Tietenkin se että tiesi juonen etukäteen oli se suurin miinus pelikokemukselle, mutta oli siinä tietenkin myös etunsakkin. Konkreetisin etu oli ehkä se että tällä pelikerralla pelaamisen pystyi lopettamaan kun tuli nukkumaan menoa aika, eikä sitä peliä tahkonnut addiktoituneena johonkin aamun kahteen saakka vaikka seuraavana aamuna oli aikainen herätys. Toinen selkee etu oli se että tiesin että chapter 3 on se leiripaikka/aika josta pidin pelissä entien. Joten siinä kohtaa tarinaa keskityin mahdollisimman paljon freeroaamimseen metsästäen stranger/sidemissioneita ja vältellen päätehtäviä jotka veisi tarinaa eteen päin. Muutenkin tykkäsin pelissä enemmän noista sivutehtävistä ja paikkojen tutkimisesta kuin päätehtävien tekemisistä.

Mutta tokalle pelikerralla tuli ehkä selkeemin sitten huomattua mikä RDR2 ois voinut tehdä hieman paremmin. Kuten täällä onkin jo puhuttu jotkut tehtävät oli kyllä niin etukäteen ohjattuja että tunsi itsensä robootiksi kun niitä suoritti. Lisäksi huomasi että joissakin tehtävissä NPC:et oli kyllä todella huonosti koodattuja, esim. jotkut jäivät ammuskelemaan keskelle katua ilman mitään aikomusta edes mennä piiloon. Tuntui että tää piirre vähän vaihteli eri tehtävien välillä joten oisko niin että kyse on ollu siitä tehtävän koodaamisesta vastannut henkilö/projektiryhmä ois ollu eri kun niissä toisissa.

Sitten oli hieman omituista että Arthur (tai Dutch) valittaa pelissä muutamassa kohtaa että ei oo rahaa kun samaaan aikaan tilillä oli yli 5000 dollaria. Muutenkin pelissä oli sellainen fiilis että mitäs mä tällä rahalla teen. Ostan asuja joita en kuitenkaan käytä? Kuten täällä tuli jo jubattua niin ois ollu kiva jos GTA5 tapaan pelissä olisi voinut ostella esim. saluunan, hotellin, teatterin, kaupan, asunnon taikka vaikka bordellin jota pyöritellä ja josta ois tullu lisätehtäviä. Joten niitä juttuja joista sai rahaa niin tuli tehtyä lähinnä sen takia että oli jotain tekemistä eikä sen takia että koittaisi kerätä jotain omaisuutta.

Ja loput kommentit sitten spoilerin alle...

Alunperin oli tarkoituksena että chapter 5 sitten freeroamaan oikein kunnolla siellä Guarman saarella kun en sitä ekalla kerralla tehnyt. Toi jäi ajatuksen asteelle. Pari metriä siellä viidakossa, ja eka ajatus oli että nyt äkkiä pois täältä. Kun siellä Guarmassa oltiin niin mulla vaan pyöri mielessä että miksi näitä tehtäviä ei voinut laittaa sinne Meksikoon. Muutenkin sille vanhalle alueelle ois voinut laittaa lisää tehtäviä. Jotenkin musta se kuvas tota chapter 5 Guarma aikaa hyvin että se taistelulaiva joka siellä piti upottaa oli sellainen harmaa mötikkä.

Hissukseen peliä pelasin mutta pikkuhiljaa se chapter 6 viimeinen tehtävä lähestyi. Ennen sitä karttaa kyllä haravoitiin läpi epätoivoisesti etsien vielä jotain pelattavaa. Ei muuten ollu paljon helpompaa tokallakaan kerralla suorittaa tuota tehtävä vaikka tiesi mitä tuleman pitää. Itseasiassa se laulun aikana oleva ratastusosuus kirpaisi enemmän kuin ekalla kerralla. Tehtävää suorittaessa otti vähän päähän toi että noissa tehtävissä ei ollut juurikaan vapautta kun oisin halunnut lähettää edes sen mun hepan pakosalle, mutta eipä tietenkään onnistunut. Joten eipä siinä auttanu muu kuin antaa pinkertonin ukoille ja Micha Belille sitten ihan kokorahan edestä. Toisen pelikerran hyviä puolia oli myös se että vitutus tossa vaiheessa ei noussu ihan samalle tasolle kuin ekalla kerralla.

Mutta on se kumma juttu miten se pelin tahkoamisinto laskeutui taas kun epiolgi lähti käyntiin. Ei vaan napostellu samalla tavalla kuin chapterien aikaan. Ja nyt kun ne on pelattuna niin ei tarinan jälkeinen freeroaminen ei hirveesti sytytä. Mikä nyt voi olla ihan hyvä kun tosiaan järjötön määrä tunteja on ton pelin tahokoamiseen käyetty viimesen 2,5 kk aikana. Itseä ei se Online oikein nappaa, joten ei tässä auta kuin ryhtä odottamaan jos ne vaikka julkaisis sen ykkösen DLC:nä.

Mahtava peli, ei voi muuta sanoa!
 

Filari

Jäsen
Vielä loppuun spoilereihin yksi kysymys:
Sain erään tehtävän myötä kutsun pohjoiseen Doverhillin tutkimuslaitokseen, kävin sen jälkeen tuolla paikanpäällä mutta ketään ei ollut kotona eikä sisälle päässyt. Onko tuolla mitään ja avautuuko vain johonkin tiettyyn aikaan vuorokaudesta tms?
Jos en ihan väärin muista, niin vaatii ukonilmaa siellä päin.
 

Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Vielä loppuun spoilereihin yksi kysymys:
Muistaakseni kyseinen kohta on niitä joka aukeaa tiettyyn aikaan vuorokaudesta. Eli kyseinen tehtävä aukeaa ilalla ja on pelattavissa yöllä myös. Vaatii myös tietyn tyypisen sään, mutta siitä ei kannata stressata. Niin kauan kun toi kohta on pelaamatta niin kyseinen sää on aika yleinen sillä kohtaa karttaa.

Olen pyrkinyt välttelemään tarinatehtäviä ja kolunnut maailmaa tehden sivutehtäviä.
Tämä onkin juuri se oikea tapa pelata peliä. :)
 
Viimeksi muokattu:

W4ltsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Onko kukaan pelannut peliä pelkästään First person kameralla? Lisääkö se yhtään haastetta peliin vai menettääkö siinä vain hermot? En pääse vielä viikkoon itse kokeilemaan, mutta kiinnostaisi kokemuksia kuulla, jos sitten jaksaisi toisen pelikerran aloittaa pelkästään First personissa.
 
Story 100% läpi. Kyllä lopputekstit kun katsoo niin isollakin miehellä itku on lähellä! Fiilikset hyvät ja surulliset, pahaa sanottavaa en keksi. On se uskomattoman iso peli, 86% koko peli låpi joten tavoitteena saada tuo 14% tietysti pelattua. Esimerkiksi eläimiä on nyt tavattu 123/178 ja kaloja 19/30. Tietää mihin keskittyä täysillä! Niin ja pitää hoitaa homma loppuun, pelin läpi pelanneet tietävät ehkä mitä tarkoitan. Uuden tallennuksen kun aloitan jossain vaiheessa, niin aion pelata peliä paljonkin eri tavalla kuin nyt ekalla kerralla. Siinä on hyvä tavoite minulle ja sitä suosittelen muillekin! Kiitos Rockstar!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös