Rauman Lukko 2009-2010

  • 296 918
  • 1 097
Tila
Viestiketju on suljettu.

1963

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Toinen vaihtoehto saattaa hyvinkin olla se, että nämä omat nuoret ottavat paikat tulosyksiköistä ja muut paikat täytetään jollain vitun Sandellleilla ym. Mustosilla.

Jos tavoitteena on Mestis 2010-2011, niin sitten voidaan mennä tällä strategialla eteenpäin. Luulisi kuitenkin, että tämä kausi ja Ässien esimerkki olisi herättänyt koko seurajohdon. Liigasta voi todellakin tippua, jos hommia ei tehdä laadukkaasti.
 
Ambra

Jäsen
Karalahdesta vielä sen verran, että Jere itseasiassa jäi kiinni päihtyneenä ajosta jo ennen täyttä äänestysikää eli muistaakseni 16 -17 vuotiaana, en tosin muista oliko kyseessä kaksi vai nelipyöräinen ajopeli. Asia oli suht huvittava, tai surullinen, ihan miten vaan, koska Jere oli tuolloin ns. "Terve elämä voittaa" kampanjan kasvot. Ainakin yhdet niistä. Eli kyllä Nykäs - vaihe on alkanut jo melko kauan sitten. Tapulissahan tätä on liikkeellä. Ei Jere todellakaan mikään pyhäkoulupoika ollut nuorempanakaan.
Kiekkoilijana kyllä arvostan häntä erittäin korkealle, ja uskon että ilman sekoilujaan olisi ollut yksi kovimmista Suomalaisista NHL:ssä. Sääli.
 
MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team

Eihän Nykänenkään ollut mikään pyhäkoulupoika. Nykäs-vaiheella tarkoitin sitä kun tuo ennenkin "holtiton" käytös yltyy tietylle tasolle.
 
Graves

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Mul on sellainen muistikuva, et Karalahti olis parikymppisenä aiheuttanut baarissa kähinän pöhnäspäiten. Syynä oli televisiosta tullut Suomi-Tsekki maaottelu. Jere oli voimaperäisesti kannattanut Tsekkiä.. Ilmeisesti hänet olisi silloin pitänyt valita kyseisiin turnaukseen tai jotain. Muistikuvani tapahtuneesta ovat kovin hatarat, mutta muistaakseni uutiskynnyksen homma ylitti. Tämä oli ensimmäinen negatiivinen Karalahti aiheinen juttu, minkä olen lukenut.

Joka tapauksessa helvatan hieno mies kaukalossa mielestäni. Karalahdessa on kaikki ominaisuudet, mitä huippupakki tarvii.
 
Pekkis

Jäsen
Mul on sellainen muistikuva, et Karalahti olis parikymppisenä aiheuttanut baarissa kähinän pöhnäspäiten. Syynä oli televisiosta tullut Suomi-Tsekki maaottelu. Jere oli voimaperäisesti kannattanut Tsekkiä.. Ilmeisesti hänet olisi silloin pitänyt valita kyseisiin turnaukseen tai jotain.

Muistaakseni kärähti heroiinista loppuvuodesta -96, ja jo valittuna Izvestija-turnaukseen, joutui jättämään kisat väliin. Kausi taisi loppua sillä kertaa siihen. Ikää miehellä siinä vaiheessa 21 v.

Katsokaa ihmeessä toi mainitsemani "Persona non grata" Ylen Elävästä arkistosta vuodelta 2003 (kesto 28 min). Melkoista menoa on miehen elämä ollut. Hatun nostan Jerelle rehellisyydestä. Harva urheilija pystyy noinkin vaikeista asioista julkisesti puhumaan!
 
Isorumailkeä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anonyymit kotikiusatut
No niin, nyt tuli vastaan sellainen juttu, jonka jälkeisen pienen ajatusleikin seurauksena alkoi jo aivan oikeasti kylmäämään. Tämän SK:n jutun lopussa eräs kiekkopersoona sanoo, että hänelle on tarjottu UTJ:n paikkaa jostakin. Lukko kieltämättä kaipaisi UTJ:aa, mutta...
 
Kai-Sakari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Panelian Raikas
No niin, nyt tuli vastaan sellainen juttu, jonka jälkeisen pienen ajatusleikin seurauksena alkoi jo aivan oikeasti kylmäämään.

Voi voi voi, ja ei ei ei... En ajatusleiki tuollaista ollenkaan. Äärimmäisen mielenkiintoista tuo kyllä olisi, mutta kaikki mielenkiintoinen ei ole välttämättä hyvästä. Toivon samaan hengenvetoon, että Lukossa olisi samaiseen Tamin ilmoittamaan päivämäärään mennessä asiat kunnossa.
 
Suosikkijoukkue
Timo Rajalan Kultainen Takki
No niin, nyt tuli vastaan sellainen juttu, jonka jälkeisen pienen ajatusleikin seurauksena alkoi jo aivan oikeasti kylmäämään. Tämän SK:n jutun lopussa eräs kiekkopersoona sanoo, että hänelle on tarjottu UTJ:n paikkaa jostakin. Lukko kieltämättä kaipaisi UTJ:aa, mutta...
Tuolla taas on juttu, missä päivämäärät sattuvat sopivasti yhteen tuon SK:n jutun kanssa, eli luulisin kylmäämisen olevan tässä tapauksessa aiheetonta, Tami ei Raumalle ole tulossa.
 
Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Kuuntelin tuota Tammisen haastattelua päivällä radiosta ja heti tuli mullekin mieleen että Lukon urheilutoimenjohtajan paikkaa sille on tarjottu. Mutta tietysti Kouvola vaikuttaa tuon jälkimmäisen, Erämaan Ketun linkittämän, jutun mukaan todennäköisemmältä.

Tuli vaan Lukko mieleen kun Tami meuhkasi siinä radiojutussa huippuorganisaatiosta josta on tarjottu utj:n paikkaa, Turussa asumisesta sekä välimatkojen tärkeydestä, mutta toisaalta mikäs matka se noin etevälle miehelle on vaikka joka päivä ajella Turusta Kouvolaan ja takaisin. Kävellenkin se noin pätevältä jätkältä luonnistaa liki yhtä liukkaasti kuin Audilla.
 
-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Tuli vaan Lukko mieleen kun Tami meuhkasi siinä radiojutussa huippuorganisaatiosta josta on tarjottu utj:n paikkaa,

Huippuorganisaatio? Lukko? Miten ihmeessä sinulle tuollainen tuli mieleen? ;)
 
Eino_Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Huippuorganisaatio? Lukko? Miten ihmeessä sinulle tuollainen tuli mieleen? ;)
Eikös Tami joskus aiemminkin ole hehkuttanut Lukon olevan SM-liigan yksi huippuorganisaatioista. Eli tuskin tuo "huippu" on siis Rokun antama etuliite tässä tapauksessa.
 
Viimeksi muokattu:

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
No semmosta se puheli. Eikä Tami mihinkään muuhun koskaan menekään kuin huippuorganisaatioon juosten, kävellen ja kontaten.

Olkoon hänen tuleva työnantajansa mikä tahansa rupusakki missä päin Härmää tahansa, niin olisihan se toisaalta hullua sanoa niinkin että "on mulla sitten yksi tarjous urheilutoimenjohtajankin paikasta yhdessä mädässä organisaatiossa".
 
NaNi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, KooKoo, Red Wings
Itse kuulin tässä taannoin aika varmasta suunnasta tietoa että Eloa sekä Rajalaa koitetaan ajaa sisään 3.kenttään sekä Kangasmäkeä neloskenttään. Siihe lisäksi tietenkin Tuomainen+Aaltonen ylemmissä kentissä. Palolasta ei sen kummempaa tietoa ole mitä hänen kanssa tapahtuu kun nyt loukkaantui loppukaudesta. Laitetaan nyt tämäkin vielä tähän ketjuun vaikka ei välttämättä kuulukkaan niin huomenna tai ylihuomenna Lukon a-junioreihin liittyy muutama tsekkiläisii pelaajia, iällä tai pelipaikaikasta ei ole tarkempaa tietoa mutta sekin luulisi huomisen/ylihuomisen aikaan selviävän. Voi olla myös että nämä pelaajat nähään liiga ringissä kesällä, Who Knows!
 
Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Laitetaan nyt tämäkin vielä tähän ketjuun vaikka ei välttämättä kuulukkaan niin huomenna tai ylihuomenna Lukon a-junioreihin liittyy muutama tsekkiläisii pelaajia, iällä tai pelipaikaikasta ei ole tarkempaa tietoa mutta sekin luulisi huomisen/ylihuomisen aikaan selviävän. Voi olla myös että nämä pelaajat nähään liiga ringissä kesällä, Who Knows!

Tuossa huhuketjussa joku näistä tsekkipelaajista mainitsi ja on semmoista juttua jostain muualtakin kuulunut. Luulin kyllä niiden olevan hieman varttuneempia pelaajia kuin A-ikäisiä.
 
NaNi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, KooKoo, Red Wings
Tuossa huhuketjussa joku näistä tsekkipelaajista mainitsi ja on semmoista juttua jostain muualtakin kuulunut. Luulin kyllä niiden olevan hieman varttuneempia pelaajia kuin A-ikäisiä.

Itse luulin kanssa heidän olevan vanhempia kuin A-ikäisiä mutta tänään kuulin että A-junnuihin olisi alunperin tarkoitus mennä ja siitä sitten katsoa eteenpäin. Toivotaan että olisi hyviä pelimiehiä josta voisi olla tulevaisuudessa apua myös liiga miehistössä.
 
TiDo28

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman lukko,Toronto Maple Leafs
Itse kuulin tässä taannoin aika varmasta suunnasta tietoa että Eloa sekä Rajalaa koitetaan ajaa sisään 3.kenttään sekä Kangasmäkeä neloskenttään. Siihe lisäksi tietenkin Tuomainen+Aaltonen ylemmissä kentissä. Palolasta ei sen kummempaa tietoa ole mitä hänen kanssa tapahtuu kun nyt loukkaantui loppukaudesta. Laitetaan nyt tämäkin vielä tähän ketjuun vaikka ei välttämättä kuulukkaan niin huomenna tai ylihuomenna Lukon a-junioreihin liittyy muutama tsekkiläisii pelaajia, iällä tai pelipaikaikasta ei ole tarkempaa tietoa mutta sekin luulisi huomisen/ylihuomisen aikaan selviävän. Voi olla myös että nämä pelaajat nähään liiga ringissä kesällä, Who Knows!

Periaatteessa voisi kuulostaa ihan hyviltäkin ajatuksilta nuo kotimaisten pelaajien pelipaikat, vaikka sitten kuulostaa entisestään kummemmilta nuo Nurmi ja Keränen (?) ja heidän pelipaikkansa?

Voihan toki olla hyväkin, että tsekit ovat vielä A:n ikäisiä ja harjoittelevat paikallista pelikulttuuria vuoden ja tarvittaessa paikkaavat (loukkaantuneita/huonoja) edustuksessa. Hankitaan edustukseen edelleen vaan jotain kunnon nikkareita, jos Urama ei ole täysin hurahtanut joihinkin "hurreihin"?
 
Se kuulostaa ihan hyvälle mutta onkohan pojista vastaamaan tähän huutoon? Nurmi sopisi toisaalta tohon 3.kentän laitaan mutta siinäkin tulee kysymys kuka siinä hoitaisi puolustuksen kunnolla?

Näistä tsekeistä sen verta että äsken sain varmistuksen että ovat a-juniori ikäisiä ja kaikki menevät ensiksi junnujen mukaan ja siitä katsotaan kenestä on ja mihin ruutuun. Mikäli edes yksi/kaksi olisi tämän Karolis Nekracevisiuksen tasoisia niin voisi saada jopa kouluttia liiga tason pelimiehiä. Ja tuli mieleen nyt tästä Karoliksesta että hän näillä näkymin tulee reenaamaan kesän liiga miehistön mukana,tämä ei varma tieto ole kylläkään.
 
friikki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Ja tuli mieleen nyt tästä Karoliksesta että hän näillä näkymin tulee reenaamaan kesän liiga miehistön mukana,tämä ei varma tieto ole kylläkään.

Kyllä. Treenaa käsittääkseni liigajoukkueen mukana. Hänellä on vielä kolme vuotta sopimusta jäljellä liiga-Lukon kanssa, joten aika luonnollista, että hänelle haetaan kokemusta miesten joukkueesta ja -treeneistä tässä vaiheessa vaikka kausi menee A-junnuissa.

Lisätään vielä että Karolis pelasi todella hyvän viime kauden A:ssa. Omasta mielestäni oli selkeästi Lukon kolmospakki heti Makkosen ja Vidgrenin jälkeen. Kannattaa muistaa että kyseessä oli A-liigan pronssijoukkue, joka sisälsi paljon todella potentiaalisia pelaajia. Joukkueen helmille pitäisi löytää fiksuja ruutuja liigamiehistöstä saakka.

Toivottavasti ennen kaikkea herrat Elo ja Kangasmäki saavat vastuuta liigajoukkueessa ensi kaudella. Liikaa nuorilta pelaajilta ei kuitenkaan voi odottaa, vaan liigajoukkueen syömähammas-uutisia tässä odotellaan vesi kielellä.
 
L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Mitään try-outtejahan ei pitänyt edustukseen hommata, joten tuota taustaa vasten sopisi että kyseiset tsekit olisivat juurikin "a-junnuikäisiä".
 
lexhockey

Jäsen
Mitä malliksi mestareilta!

Jyväskylässä on erinomainen kolmiyhteisö D-kiekko, A-junnut ja Jypin edustus.
Siellä ukot kiertää ja kehittyy.
Kannataisiko tuosta ottaa mallia? Hankitaan pari lisäkentällistä nuoria A-ikäisiä jannuja organisaatioon koulutetaan ja kehitetään heistä tulevia liigamiehiä Lukkoon. Porukkaan mahtuisi vielä muutama jo peliuransa ehtoopuolella oleva kokenut pelimies.
Nostetaanko Tempo vai LuKi divariin? Itse kannattaisin Tempoa. Siellä olisi jo valmiina hyvä runko.
Tehdäänkö se yksin vai Ässien kanssa?
Tästä on keskusteltu joskus aiemminkin, mutta tälläisen systeemin toimivuus näkyi tällä kaudella aikaisempaan paremmin.
 
Herke

Jäsen
Veikkaaja tiesi kertoa, että Lukko olisi tehnyt tarjouksen Eero Somervuorelle (~200 000 nettona) , jonka pelaaja olisi kuitenkin jo hylännyt(?)

Tämän tason kavereita ehdottomasti niihin kahteen ensimmäiseen ketjuun tarvittaisiinkin.
 
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko,Colorado, Bayern München ja MYPA
Vaikka somervuori onkin jo tehnyt sopimuksen on kuitenkin hyvä asia, että nyt todellakin ollaan suurtenkalojen perässä. Ensiviikolla ilmeisesti voi olla jo jotain kerrottavaa!?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös