Tuonne tarvittaisiin yksi Ansaksen kaltainen persoona viemään asioita oikeeseen suuntaan. Nyt on vähän epäselvää kuka lopulta johtaa ja on vastuussa.
Osittain samaa mieltä, mutta eiköhän siellä toimistosta ihan hyvin roolit ole selville. Ajatusmalli siitä, että toimistosta olisi kärjistetysti kaksi jannua, jotka vetäisi urheilujohtamisen godmodella, on ehkä vähän naivi ja vanhanaikainen. Silti Tepsillä olisi todella paljon petrattavaa siitä, miltä toiminta näyttää ulospäin. Seuroissa harvoin on ymmärrys siitä, että kannattajia kiinnostaa seuran asiat joskus jopa enemmän kuin tulokset.
Kyllähän Seuran yksi primääreistä tavoiteista pitäisi olla saada kasvatettua Uraman nallekarkkien määrä, minkä voi käyttää pelaajabudjettiin.
Edelleen TPS on hyvä yleisömäärissä , myös yhteistyökumppaneita on varsin mallikas määrä. OK. halli maksaa, mutta Turku Live tuottaa. Kyllä tuolla kaiken järjen mukaan pitäisi enemmän repiä irti. Jos ei riitä, niin vahvuutta olisi kertoa paljon mitäkin pitää nostaa, että homma saadaan riittämään.