Rauli Urama – TPS:n urheilutoimenjohtaja

  • 80 874
  • 504

Juippi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Urama valittiin. Pidän hyvänä hakuna.


Rale aloittaa vasta ensi vuoden toukokuussa, joten tulevan kauden joukkueen kasaaminen jää Kalliolle, Suoraniemelle ja Jokiselle. Tietysti Kivikin on mukana prosessissa.
 
Viimeksi muokattu:

Mas@

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Lassi Etelätalo
Ainakin maajoukkueiden osalta mitalisade on ollut melkoista sinä aikana kun Rale on työskennellyt huippuhommassa, tiedä sitten minkä verran Uraman ansioksi on laskettava.
 

kopo

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tervetuloa Rauli. Aloituspäivämäärä toki haasteellinen ajatellen ensi kauden joukkuetta.
 

kone82

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ymmärrän tämän nyt niin että ensi kauden joukkuetta ei kokoa Urama jos vasta toukokuussa tulee puikkoihin. Eli käden jälki näkyy aika viiveellä itse joukkueessa?

Ihan positiivinen haku mielestäni. Toiveissa on että omaa juniorituotantoa, joka on kuitenkin Suomen mittakaavalla hyvää, saadaan hyödynnettyä jatkossa huomattavasti paremmin kuin tähän asti. Jo pelkästään sillä luulisi meiningin muuttuvan aika radikaalisti, ei enää kannettaisi vettä kaivoon kuten tähän asti.
 

Tarasenko

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, St. Louis Blues, Manchester United
Paska haku, koska on ollut pakosti Erkan kanssa Vierumäen saunassa.

Totta puhuen omaan silmään vaikuttaa hyvältä rekryltä jo siksi, että tulee seuran ulkopuolelta (ts. kovettaa enemmän kuin vaikka Pyydys, vaikka hieno mies onkin). Tulos jääkiekkoliitossa on ollut varsin hyvää.. Tiedä sitten kuinka monta sulkaa tuosta voi lisätä Uraman hattuun.
 

Juippi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Tiiä vaikka siellä yritettäisiin oikeasti rakentaa voittavaa organisaatiota.

Ensi kauden TPS-organisaatiossa vaikuttavat Karri Kivi, Rauli Urama ja Erkka Westerlund. Ammattimaisuutta kilokaupalla lisää ja suunta näyttää nyt hyvältä. Organisaatiossa on ennestään jo hyviä osaajia, kuten Heidi Aho ja nyt se vankistuu näillä palikoilla. Tarvetta tuuletukselle on ollut ja eltaantunutta jätekasaa onkin syytä välillä pöyhiä.
 

Anu Saukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Eiköhän tästäkin naurua väännettä jossain väkisinkin, mutta mielestäni ihan ok nimitys TPS:ltä.

Uraman persoonasta voi olla mitä mieltä haluaa ja ei ole ainakaan valmentajana niittänyt mainetta viime vuosina junnumaajoukkueessa ollen pieni naurunaihe (Suomi-Ruotsi 0-10 ja 2017 farssi).

Valmennuspäälikkönä taustahommissa sen sijaan rekordi on vahva. Viisi junnumestaruutta tullut hänen aikanaan.


Urama tuntee Suomen kaikkien aikojen sukupolven eli 90-luvulla synteet kuin omat taskunsa. Varmasti auttaa pelaajarekryssä ja scouttauksessa. Lisäksi vahva kokemus valmentamisesta, joten ammatillisessa mielessä vahva paketti urheilutoimenjohtajaksi.

Yksi iso kysymysmerkki on ulkomaalaispelaajien scouttaus. Lukossa Urama pitkälti scouttasi ja rakensi omat joukkueensa ja noin 75% ulkolaishankinnoista oli isoja floppeja. Muutama huippukin mahtuu joukkoon, kuten McLean ja Petruzalek, mutta vastapainona on Mitja Robarin ja Nolan Prattin kaltaisia turhakkeita.
 

aurajoki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TPS
Mielenkiintoinen haku totta tosiaan. No, se ainakin on hyvä asia, että tuli organisaation ulkopuolelta, jotta voi tuoda mukanaan uusia tuulia ja ajatuksia. Toivottavasti tuo myös mukanaan uuden vaatimustason ja nöyrän työnteon suurten puheiden sijaan.

Mielenkiintoista nähdä myöhemmin sujuuko yhteistyö TPS:n uuden valmentajan kanssa miten hyvin. Onko Uraman ja Kiven? käsitys nykyajan voittavasta jääkiekosta samanlainen? Se on ainakin hyvä asia, että kumpikin on työskennellyt paljon nuorten parissa, joten tätä taustaa vasten voisi kuvitella, että yhteistyö heidän välillään voisi hyvinkin toimia, vaikka käsittääkseni kumpikin on melkoisen itsepäistä sorttia ja kompromissien tekeminen ei helposti onnistu. Toivottavasti Uraman ja Kiven kanssa asioista on keskusteltu jo etukäteen, jotta yleislinjat ovat kummankin tiedossa ja yhteistyölle on sitä kautta hyvät lähtökohdat.

On todella hienoa, kun ensi kaudella on vastuun kantajina organisaation ulkopuolelta tulleet henkilöt. Päästään pikku hiljaa eroon selänpesijäosastosta väljemmille vesille ja siten kohti varteenotettavaa ammattilaisorganisaatiota.
 

Black Star

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ensi kauden TPS-organisaatiossa vaikuttavat Karri Kivi, Rauli Urama ja Erkka Westerlund. Ammattimaisuutta kilokaupalla lisää ja suunta näyttää nyt hyvältä. Organisaatiossa on ennestään jo hyviä osaajia, kuten Heidi Aho ja nyt se vankistuu näillä palikoilla. Tarvetta tuuletukselle on ollut ja eltaantunutta jätekasaa onkin syytä välillä pöyhiä.

Tämän vuoksi olen tyytyväinen tähän rekryyn. Tuo nimilista on paljon vakuuttavampi kuin Kaskinen, Niittymäki ja vaikkapa Marin noin niinkuin jääkiekko-osaamisen ja näyttöjen aspektilta katsellen.

Suoritusten perusteella sitten tuomio mutta tässä kohtaa pitää olla tyytyväinen että tälle saagalle saatiin piste. Ja vielä siitä ettei pahimmat foliohattuskenaariot toteutuneet (esim. K.Kaskinen).

Haasteita toki tulee olemaan paljon. Ensimmäisenä peikkona tässä on että noinkohan vielä ensi kaudestakin tulee "välikausi" ennen kuin pursi saadaan tosissaan oikenemaan. Meillä kun pikaisesti katsoen sopimustilanne haastava, eikä liiemmälti ole huhujakaan sisään tulevista ja todennäköisesti hankinnoissa on keskitytty akselille UTJ/valmentajat.

Pitkä on odottavan aika jos näin on. Mutta pitää uskoa että hiljaa hyvä tulee ja nyt tehdään vasta perustushommia ja aletaan pian valaa sokkelia.

Uramaa pääsee siis todenteolla teilaamaan vasta ensi kauden jälkeen. Tähän hymiö.
 

Kesan

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Nashville Predators (sympatiat: Flames, Avs)
Varovaisen positiiviset fiilingit. Valmentajana on kuitenkin maailmaa nähty (tai Suomea ainakin) ja viimeisin pesti liitolla ilmeisesti. Tärkeintä on että rekrytointi tuli Seuran ulkopuolelta.

Aivan samaa pohdin itsekin. Tämän päälle vielä toivon kipinä siittä että saa tehdä työnsä vapaasti.
 

Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ehdottoman mielenkiintoista on nähdä, että kuinka suuri valta Uramalla on urheilupuolella. Jos saa täysin vapaat kädet toimia, ilman ensimmäistäkään hallituksen jäsenen puuttumista hänen touhuihinsa, niin sanoisin potentiaaliltaan Uraman olevan mielettömän hyvä kiinnitys Palloseuralta. Mutta. Minulle ainakin on jäänyt sätkynuken kuva Ralesta ja tämä yhdistettynä tähän saunaseuraan, niin en sitten tiedä. Toisaalta Lukossa oli varmaan vielä voimakkaampi hyvä veli kerho aikaa ennen Kallea, mutta niin vain on saanut toimia siellä täysin valtuuksin ilman kenenkään hyppimistä silmille.

Mielenkiintoinen, potentiaalinen sekä varmasti ammattitaitoinen valinta.
 

Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Valmentajana Rale ei esittänyt kummoisia, mutta taustaroolissa lienee mies paikallaan. Myös siinä mielessä että TPS toivottavasti onnistuu hyödyntämään omat kasvatit paremmin kuin viimeisen 15 vuoden aikana.
 

Ramchester

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Mitä outoa siinä on? Eiköhän tulevaa päävalmentajaa kuitenkin konsultoida.

Kallio/Suoraniemi taisivat ottaa homman hoitaakseen otona, kun Niittymäki lähti kävelemään. Nyt näihin otoilijoihin luotetaan niin paljon, että saavat hoitaa Kiven kanssa myös ensi kauden joukkueen.

Mihin me tarvitaan Uramaa, jos kerran luotamme näin paljon nykyiseen UTJ-kaksikkoon?
 

LOFIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
1922
Valmentajana Rale ei esittänyt kummoisia, mutta taustaroolissa lienee mies paikallaan. Myös siinä mielessä että TPS toivottavasti onnistuu hyödyntämään omat kasvatit paremmin kuin viimeisen 15 vuoden aikana.
Nooh, vajaa 6 kautta päävalmentajana ja 2 pronssia kuitenkin. Mutta eipä UTJ:n mikään menestyjä tarvitse ollakaan. Mika Toivolalta meriitiksi jäi 1 hopeamitali valmentajana (huikea kausi se Ässille olikin) mutta nyt UTJ:na taskussa jo kaksi mestaruutta kahdesta eri seurasta.
 

LOFIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
1922
Kallio/Suoraniemi taisivat ottaa homman hoitaakseen otona, kun Niittymäki lähti kävelemään. Nyt näihin otoilijoihin luotetaan niin paljon, että saavat hoitaa Kiven kanssa myös ensi kauden joukkueen.

Mihin me tarvitaan Uramaa, jos kerran luotamme näin paljon nykyiseen UTJ-kaksikkoon?
Sanoppa kuka tuohon hommaan olisi pitänyt jollain pätkäpestillä hankkia? Vai olisiko pitänyt jättää Uraman potentiaali käyttämättä ja rajata hakua siten että pitää hypätä välittömästi puikkoihin?
 

agee81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Seudun Kiekkokuntoutujat
Hyvä haku. Tervetuloa.
Ammattilaiset pitää ostaa muualta, niitä ei ole vapaana yhtä ainoaa.

vähän offtopic: onko multa mennyt jotain ohi, vai mitä täällä höpistään Karri Kivestä?
 

Wanhajalka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Isot Totovoitot, Gracefull Swamp
Mikäs mestaria estää osallistumasta ensi kauden joukkueen kokoamiseen? Ainoastaan työsuhde alkaa ensi toukokuun alusta. Voipi työskennellä jo taustalla otona.
 

Guy Lafleur

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Riven Suomi, Chicago Cubs, lädifutis
Hyvä homma että Rale tarttui täkyyn. Näkemystä, kokemusta ja ansioita on.

Se, että aloittaa toukokuussa on ensi kautta ajatellen haaste. Ongelma lienee nyt kuitenkin käsillä vasta siinä, mikäli Kallio ja Kivi eivät saa yhteispeliään toimimaan joukkueen rakentamisessa. On selvää, että Kalliolle tämä rooli on todella sopiva, sillä hän varmasti haluaa marinoitua tuleviin (UTJ:n? täällä tai muualla) haasteisiin. Uskon, että pyrkii parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen ja tiiviiseen yhteistyöhön Karrin kanssa jotta voi osoittaa tulevissa rekrytointikuvioissa että minä vastasin Tepsin 20-21 joukkueen kasaamisesta. Näen tämän siis itse mahdollisuutena.

Ja sikäli taisi olla välttämätöntä suostua tuohon toukokuun sisääntuloon Uraman kohdalla, että hänet ylipäätään saatiin. Ihan ok kompromissi siis omasta mielestäni.

Vaikka Rale ei puikoissa vielä olekaan niin aivan varmasti epävirallisesti konsultoi myös Kalliota ja Kiveä. Lisäksi tulee vaikuttamaan ensi kaudella joukkueen ja koko seuran arkeen, joten en itse usko tässä ongelmia tulevan.
 

Islandhill

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, USA:n maajoukkue
Omat fiilikset Uraman "signauksesta" melko hyvät kun ennakotoiveet UTJ:n suhteen olivat seuraavat:

- Joku muu kuin ns. "sopiva" seuran mies organisaation sisältä
-Työkokemusta vaativista ja tulosvastuullisista pesteistä jääkiekossa
-Näytöt menestyksestä plussaa

Uraman kohdalla toteutuivat aika hyvin nämä kuitenkin, ainakin siihen nähden jos miettii realistisia muita kandidaatteja.

Päävalmentajakokemus ja liiton hommat antavat mielestäni kuitenkin erilaista perspektiiviä tähän kuin pelkkä pelaajakokemus & scouttina toimiminen esimerkiksi. Pidän myös hyvänä tätä jo aiemmin ketjussa mainittua 90-luvulla syntyneiden pelaajien tuntemusta. Tätä kautta mahdollista löytää esim. näitä "late-bloomereita", jotka nousevat huipulle vasta myöhemmällä iällä ja toki liigajoukkueiden rungot koostuvat 2020-luvulla pitkälti näistä 90-luvun loppupuolella syntyneistä pelaajista.

Tsempit Raulille ja mielenkiinnolla odotan, miten kädenjälki näkyy TPS:ssä!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös