Ratapihalle uusi monitoimihalli?

  • 261 910
  • 1 703

Knutsen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Kings
No näitä mielipiteitä voi heitellä suuntaan ja toiseen ja tehdä veikkauksia mitä toimii ja mikä ei. Itselläni ei ole kykyä nähdä asioita ennalta ja varmasti on paljolti minua viisaampia miettimässä logistisia ratkaisuja. Näkemys viestissäni jo alun perin oli ottaa kantaa ratapihan merkityksestä yleisesti ja mitä sen on mielestäni täytettävä. Halli siis tässä kokonaisuudessa vain yksi palanen. Mielestäni alueesta on siis muodostuttava toimiva henkilöliikenteen solmukohta joka sisältää rautatie- ja linja-autoasemien uudistukset. Tämän on tuetteva koko maakunnan lähiliikennettä, tapahtui se sitten lähijunin, bussein, raitiovaunuin, henkilöautoin, metroin tai mitä nyt keksivätkin. Olisi oman ymmärryskykyni yliarvioimista alkaa neuvomaan mikä noista vaihtoehdoista olisi paras muoto lähiliikenne järjestää. Fakta on kuitenkin se, että ilmeisesti metroa lukuun ottamatta kaikista muista on merkittäviä selvityksiä tehty.
Kyllä, ja tässä yksi Traficomin teettämä lähijunaliikennettä koskeva selvitys: https://www.traficom.fi/sites/defau...kenteen jatkoselvitys_päivitetty 25012023.pdf

Tuosta kun katsoo noita subventioasteita rataosille, niin en itse ainakaan jaksa innostua paikallisesta lähijunaliikenteestä.
 
Simolainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Länsirannikko
Uusi halli Tepsin kannalta: tuote (peli) paranee heti, pysäköinti on paljon helpompaa, nakkimukin saa nopeammin ja halvemmalla, katsomo pullistelee ja Loimaaltakin tullaan katsomaan pelejä. Kerrassaan mahtavaa.
Muiden kannalta: maailmantähdet suorastaan jonottavat päästäkseen juuri Turkuun esiintymään. Päivittäin ja useasti. Unbelievable!
Onneksi en maksa verojani Turkuun.
 
raisionjoki

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Onhan tuo nyt aivan älytöntä, että Ratapihalle suunnitellaan JÄÄhallia, jossa VOIDAAN myös järjestää muutakin ohjelmaa. Asioiden kun pitäisi ehdottomasti mennä juuri päinvastoin. Heidi Ahokin juuri muutama päivä sitten totesi, että Turku jää jalkoihin, kun maailmanstarat haluavat esiintymisilleen kunnon yleisökapasiteetin tarjoavan areenan. Ei siihen silloin mikään 8.000 riitä, jos todellakin halutaan Turkuun maaiman huippuja eikä eläköityviä ja eläkerahoja kerääviä kehäraakkeja viimeisille keikoilleen.
Kun hallin budjetti alkaa olemaan jo 100 miljoonaa euroa, niin en käsitä tällaista investointia TPS:n jääkiekkotoimintaan, kun joukkueen nykyisessä pelipaikassa ei ole mitään todellista ongelmaa. Ongelmat Artukaisten hallissa ovat täysin kuvitteellisia.
Selvyyden vuoksi siis sanon vielä kerran, etten vastusta Ratapihalle tehtävää hallia, mutta haluaisin sen ennen muuta olevan sellaisen hallin, että sen käyttötarkoitus ja yleisökapasiteetti mitoitetaan ennen kaikkea muuhun käyttöön kuin jääkiekon pelaamiseen. Jääkiekko olkoon vain yksi käyttäjä, muttei suinkaan pääkäyttäjä, kuten nykyisissä suunnitelmissa tuntuu olevan. Jääkiekkoon investoiminen ei ole kaupungin kehityksen kannalta mikään tae menestykseen, kasvuun ja tulevaisuuden kehittymiseen.
Vaikea silti ennakkoon sanoa kuinka suuri vaikutus vielä yhdellä uudella hallilla olisi niiden maailmantähtien saamikseksi säännöllisesti Suomeen saatika Turkuun. Oikeasti suuret bändit koitetaan "säiden salliessa" bookata stadikalle, Kantolaan tai muulle isolle alueelle. Katselin tuossa Nokia Areenalla esiintyneitä nimiä niin paria poikkeusta lukuun ottamatta sielläkin luokkaa Raskasta Joulua, kotimaan huippua ja kakkoskorin maailmantähteä esiintynyt - ainakin tähän mennessä. Suomi on perinteisesti melko usein jäänyt paitsioon, varmaan osittain syystä että kiertuelogistiikka usein vaatii koko sirkuksen laivausta kahteen suuntaan ja panostuksen kannattavuus vaatii oikeasti ison yleisön. Nyt kun vielä Venäjän tilanne on mitä on mahdollisesti vielä hyvinkin kauan, tuo ei varsinaisesti edistä tilannetta. Unohtamatta myöskään että kun karttaa katsoo muuten kuin Suomi-keskeisesti, niin tuossa n. 300 km päässä on miljoonakaupunki jossa 2 kansainvälisen tason katettua jalkapalloareenaa+15000 katsojan jäähalli johon rekkaletka pääsee ajamalla melko samalla vaivalla jos nyt kuitenkin piipahtaa Köpiksessä tai Oslossa.
 
Knutsen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Kings
Mikä tämän takana on, että ollaan tyytyväisiä siitä, ettei maksa veroja Turkuun tämän hankkeen tiimoilta? En nyt turkulaisena veronmaksajana tätä näe minään hirveänä riskinä omien veroeurojen kannalta, se 40me menee nyt joko kehitysyhtiön kassaan josta kaupunki saa areenan ja muun infran sitä varten. Toisena vaihtoehtona on, että kaupunki saa VR:n kiinteistöt, joiden arvoa edes Turun viranhaltijat eivät saa muutettua negatiiviseksi, toki pitkälle ajalle menee sen tuotto.

En nyt kauheasti kävisi täällä keulimassa, jos maksaisin korkeampaa veroa jossain Kaarinan liian täyteen rakennetulla pellolla ja pistäisin lapset homeiseen kouluun työmatkalla Turun keskustaan.
 
charlieglide

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Onhan tuo nyt aivan älytöntä, että Ratapihalle suunnitellaan JÄÄhallia, jossa VOIDAAN myös järjestää muutakin ohjelmaa. Asioiden kun pitäisi ehdottomasti mennä juuri päinvastoin. Heidi Ahokin juuri muutama päivä sitten totesi, että Turku jää jalkoihin, kun maailmanstarat haluavat esiintymisilleen kunnon yleisökapasiteetin tarjoavan areenan. Ei siihen silloin mikään 8.000 riitä, jos todellakin halutaan Turkuun maaiman huippuja eikä eläköityviä ja eläkerahoja kerääviä kehäraakkeja viimeisille keikoilleen.

Viitannet varmaan Gatoraden kapasiteettiin josta Aho puhui tässä haastattelussa.

– Kyse on lipunmyyntimääristä. Tänne [Turkuhalliin] mahtuu juuri 8 000 kävijää, jos kaikki menee nappiin. Se on liian pieni määrä monelle artistille, Aho kertoo.

Maailmalla alle 10 000 katsojan tapahtumapaikat luokitellaan Ahon mukaan klubeiksi.

– Lisäksi Turkuhallin lipunmyyntihistoria ei ole kauhean hyvä ja tänne tulemista jännitetään. Historian painoarvo on yllättävän iso, hän toteaa.

...

Sitten päästään asian ytimeen: ratapihalle kaavailtuun uuteen halliin. Tähänkin asiaan Aholla on määrätietoinen ja ytimekäs vastaus: uusi halli on Turulle välttämätön.

– Me tarvitsemme modernin areenan, joka täyttää 10 000 katsojan vaatimuksen. Sijainti on myös keskeisessä asemassa saavutettavuuden kannalta. Ja kun me tätä Nokia Areenan menestystä katsomme, niin ei sitä tarvitse arvuutella minkälaista menestystä uusi areena voi parhaimmillaan tuoda, Aho sanoo.

Laiska pakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
En nyt kauheasti kävisi täällä keulimassa, jos maksaisin korkeampaa veroa jossain Kaarinan liian täyteen rakennetulla pellolla ja pistäisin lapset homeiseen kouluun työmatkalla Turun keskustaan.
Juuri tämä naurattaa itseäkin. Itse voin sentään naureskella alueen pienintä veroprosenttia maksaen. Muut kohdat toki täyttyy itselläkin.
 
charlieglide

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Mikä tämän takana on, että ollaan tyytyväisiä siitä, ettei maksa veroja Turkuun tämän hankkeen tiimoilta? En nyt turkulaisena veronmaksajana tätä näe minään hirveänä riskinä omien veroeurojen kannalta, se 40me menee nyt joko kehitysyhtiön kassaan josta kaupunki saa areenan ja muun infran sitä varten. Toisena vaihtoehtona on, että kaupunki saa VR:n kiinteistöt, joiden arvoa edes Turun viranhaltijat eivät saa muutettua negatiiviseksi, toki pitkälle ajalle menee sen tuotto.

En nyt kauheasti kävisi täällä keulimassa, jos maksaisin korkeampaa veroa jossain Kaarinan liian täyteen rakennetulla pellolla ja pistäisin lapset homeiseen kouluun työmatkalla Turun keskustaan.

Etenkin kuin tällaiset summat ovat loppujen lopuksi hyttysen kikkareita vuositasolla kun viereen otetaan sote- ja koulutusmenot, jotka toki ovat välttämättömiä.
 
Luge H

Jäsen
Suosikkijoukkue
80
Eikös tuon pitänyt olla tapahtuma-areena eikä pelkästään TPS:n kotihalli? Ei voida siis ajatella hallin kokoa sillä kuinka paljon TPS:n runkosarjassa käy porukkaa. Jos meinataan kamppailla isoista urheilutapahtumista muiden areenoiden kanssa, niin noin pienellä katsojakapasiteetilla on turha niistä haaveilla. Siellä painelee siinä vaiheessa kaikki Jyväskylän Hipposhallitkin ohi.
Tapahtumahalli kyllä. Ootko käynyt tapahtumissa muissa halleissa? Jääkiekko-otteluissa ei sattuneesta syystä ole käytössä permantopaikkoja.

Pitääkö urheilutapahtumaan saada enemmän paikkoja kuin vaikka Nordikselle?
 
Juketsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC TPS

Kyllä, mutta esim. Nokia Areena vastaavan talousalueen hallina vetää yli 13000 jääkiekko-otteluun ja 15000 konsertteihin. Helsingissä Jaffa vetää samaa luokkaa vaikkakin vielä toistaiseksi on pakotteiden alla, mutta en usko, että enää pitkään. Hifkin suunnittelee uutta isoa Gardenia Helsinkiin.
 
Kampitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Wild, Avalanche
Selvyyden vuoksi siis sanon vielä kerran, etten vastusta Ratapihalle tehtävää hallia, mutta haluaisin sen ennen muuta olevan sellaisen hallin, että sen käyttötarkoitus ja yleisökapasiteetti mitoitetaan ennen kaikkea muuhun käyttöön kuin jääkiekon pelaamiseen. Jääkiekko olkoon vain yksi käyttäjä, muttei suinkaan pääkäyttäjä, kuten nykyisissä suunnitelmissa tuntuu olevan. Jääkiekkoon investoiminen ei ole kaupungin kehityksen kannalta mikään tae menestykseen, kasvuun ja tulevaisuuden kehittymiseen.
Tästä on helppoa olla samaa mieltä. Hallin on palveltava Tepsiä, mutta ennen kaikkea turkulaisia jääkiekon ulkopuoleltakin. Joskus on kuitenkin hyvä haastaa myös itseään. Olen samaa mieltä asiasta, mutta toisaalta, kuinka realistista on ajatella, että jääkiekko ei olisi hallin pääkäyttäjä? Mitä siis tarkoitetaan pääkäyttäjällä? Jos mitataan asiaa yleisömäärin ja katsotaan pääkäyttäjäksi se, joka täyttää hallia eniten, niin vaikea TPS on lyödä laudalta Turussa, vaikka katsojamäärille nauretaankin.

Tepsin kotiotteluissa kävi tällä kaudella yhteensä 150 000 katsojaa. Jos ratapihalle nousisi 13 000 henkeä vetävä halli, täytyisi siellä olla yksi loppuunmyyty konsertti joka kuukausi, mikäli joku taho haluaisi olla "pääkäyttäjä" Tepsin sijaan. Tämä ei ole realismia. Joten kyllä hallia ehkä sittenkin pitää suunnitella niin, että se on jääkiekkohalli, joka taipuu myös muuhun. Eikä konsertti halli, jossa voi pelata jääkiekkoa.

Edit. Mutta eivät nämä tietenkään toisiaan sulje pois mitenkään. Kyllähän hyvän katsojakokemuksen pystyy luomaan samassa hallissa useammallekin tapahtumalle jos tämän huomioi. En tiedä miten seuraava ajatus palvelisi eri tapahtumia, mutta itse haluaisin että rikottaisiin hieman kaavaa. Ei enää Hartwallin kopioita vaan areena, jossa on runsas seisomokatsomo ja myös avarampi yleinen anniskelutila. Ei enää suurinta osaa katsojista penkeille ja yksittäisiin aitioihin.
 
Viimeksi muokattu:

Leipuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Posipetterit
Kyllä, mutta esim. Nokia Areena vastaavan talousalueen hallina vetää yli 13000 jääkiekko-otteluun ja 15000 konsertteihin. Helsingissä Jaffa vetää samaa luokkaa vaikkakin vielä toistaiseksi on pakotteiden alla, mutta en usko, että enää pitkään. Hifkin suunnittelee uutta isoa Gardenia Helsinkiin.
Siinä kohtaa jos Helsinkiin saadaan uusi areena ja hartsu pois venäläisiltä. On aika vaikea kilpailla Tampereen ja Helsingin kanssa. Ei siinäkään oikein järkeä että tehtäisiin joku 20/30000 vetävä areena.
 
Ei olekaan eikä pitäisikään, mutta kyllä kokoluokka olisi hyvä olla luokkaa Jaffa-areena/Nokia Areena.
 
Luge H

Jäsen
Suosikkijoukkue
80
Kyllä, mutta esim. Nokia Areena vastaavan talousalueen hallina vetää yli 13000 jääkiekko-otteluun ja 15000 konsertteihin. Helsingissä Jaffa vetää samaa luokkaa vaikkakin vielä toistaiseksi on pakotteiden alla, mutta en usko, että enää pitkään. Hifkin suunnittelee uutta isoa Gardenia Helsinkiin.
Tampereella on kaksi joukkuetta ja iso talousalue. Helsingissä valtava talousalue ja pian kaksi joukkuetta vastakkainasetteluineen.

Turussa on Tepsi ja kesätapahtumat.
Urheilua silmälläpitäen ei 10k areenalle ole tarvetta tai kysyntää. Jos joku pystyy osoittamaan että uusi keskustan halli saisi houkuteltua kansainvälisen tason esiintyjiä ja sen myötä elävoitettyä muuta taloutta ympärillä niin antaa mennä, rakentakoon uuden Kuolemantähden ratapihalle.
Isot esiintyjät vierailevat Tampereella koska Helsingissä ei ole heille areenaa.

Ihan katsojamääriä tarkkailemalla voisi tehdä huomion että nykyisellään TPS:lle riittäisi puolet siitä mitä HIFK:lle.

Ja sitten Turulla onkin käsissään runsas 30v vanha 12k ihmisen monitoimiareena mille ei ole vuokralaista saatavilla. On varmaan melkoisesti saanut öljytä ihmisiä valtuustossa että tämä mennyt läpi.
 
Humuli71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mikko Niemelä ikuisesti
Anteeksi vieraisiin pöytiin huutelu, mutta en tajua, miten joku voi olla pahoillaan siitä, kun uutta areenaa ollaan suunnittelemassa nimenomaan jääkiekko edellä. Pari kertaa runkosarjassa Turkuhallissa käyneenä, olen yllättynyt miten pidetty tuo nykyinen avara peltomarketti on. Ääni tuntuu hukkuvan Gatorade centteriin melkein yhtä pahasti kuin Nokia areenaan ja tyhjä ja korkea halli tuo kolkon fiiliksen. On mielestäni typerää rakentaa halli sen ehdoilla, että kerran 5 vuodessa pelataan finaalissa, mutta muuten ottelutapahtumien tunnelma kärsii isosta hallista. Yhteisöllisyys rakennetaan arkisilla runkosarjamatseilla, mikä on paljon tärkeämpää seuralle, kuin muutaman vuoden välein hallissa käyvät Golden cap-paitaiset gloryhuntterit.
 
aurajoki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TPS
Kannattaa muistaa, kuinka aikoinaan Artukaisten halliakin suunniteltaessa puhuttiin siitä, että rakennettaisiin monitoimihalli. Vaan kuinkas kävikään? Lopputuloksena oli halli, josta ei juurikaan ole muuhun kuin pelkästään jääkiekon pelaamiseen ja monen mielestä vieläpä ihan väärässä paikassakin.
Nyt kun halliasia on taas agendalla, grynderit haluavat rakentaa jo lähtökohtaisesti niin pienen hallin kuin mahdollista, jotta asuntorakentamiselle jää mahdollisimman paljon tilaa ja rakennusoikeutta. Siksi lopputuloksena onkin todennäköisesti halli, jonka pääasiallisin käyttötarkoitus on joku ”hikinen TPS-ottelu” , kun yleisökapasiteetti ei muuhun riitä. Tämä hallin pienuus johtuu vain ja ainoastaan siitä, että grynderit haluavat maksimoida asuntorakentamisen alueella, koska siitä saa ihan eri lailla fyffeä kuin hallista, joka siksi sysätään suurelta osin kaupungin veronmaksajien rasitteeksi.
 
Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
RFC Liege
Voisihan sen hallin väsätä Aurajoen päälle niin veneelläkin pääsisi katsomaan pelejä :D
Itseasiassa Turkuhallille pääsee veneellä. Siinä on vanha hieno kivilaiturin "raunio" sillan kuppeessa. Itse olen joskus melonut siihen.

TPS ei ole vetänyt runkosarjaan yli 10 000 varmaan kahteenkymmeneen vuoteen. Sen verran vähän käyn keikoilla, että mielummin valitsen tunnelmallisen runkosarjapelin kuin sen ,että joku twerkkaa 15000 ihmiselle. Vaikka Tampereella sekä Ilves että Tappara ovat onnistuneet nostamaan yleisömääriä, niin olen aivan varma, että seuraavien vuosien yleisömäärätrendi sielä on selvästi laskeva.
 
raisionjoki

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Silloin kun Artukaisiin rakennettiin halli, oli tuo Suomen mittakaavassa ennennäkemätön konsepti, joka myös ensimmäisinä vuosina toimi maankattavana vetonaulana, sijainnistaan huolimatta. Oli jääkiekon MM-kisat, niitä peräänkuulutettuja maailmantähtiä jne. aina Ilmalan hallin rakentamiseen asti. Nyt eletään kuitenkin ihan eri maailmantilanteessa, kun jokaisessa isommassa kaupungissa on jo monitoimiareenat joten jo lähtökohtaisesti pitäisi rakentaa jotain poikkeuksellisen hienoa ja ennennäkemätöntä jotta vaakakuppi kallistuisi Turun suuntaan. Ja siitä muutaman vuoden päästä voitaisiin seurata vierestä kun kehitys Helsingissä menee vielä askeleen eteenpäin ja Helsinki Garden tms varastaa vuorostaan huomion Turulta. Jolloin voitaisiin aloittaa alusta se marina siitä miksi on kolkko jäätävän kokoinen halli jonka täyttö- ja käyttöaste on liian matala kun oltaisiin sen sijaan voitu rakentaa omiin ja PÄÄKÄYTTÄJÄN tarpeisiin sopiva areena.

Voi kun olis Ansas aikoinaan saanut sen hallin rakentaa Kupittaalle, ei tarttis näitäkään miettiä!
Voi kun kaupunki olisi 30 vuoden aikana laajentunut Artukaisten suuntaan, ei tarttis näitäkään miettiä!
 
Knutsen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Kings
Voi kun kaupunki olisi 30 vuoden aikana laajentunut Artukaisten suuntaan, ei tarttis näitäkään miettiä!
Tämähän on ottanut valtavan loikan parina viime vuonna, kun on rakennettu Herttuankulmaa ja Kirstinpuistoa. Molemmista on kyllä tulossa niin kamalan näköisiä alueita, että olisi voinut jättää laajentumatta.
 
aurajoki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TPS
Tämähän on ottanut valtavan loikan parina viime vuonna, kun on rakennettu Herttuankulmaa ja Kirstinpuistoa. Molemmista on kyllä tulossa niin kamalan näköisiä alueita, että olisi voinut jättää laajentumatta.
Ja Ratapihan alueesta tulee juuri samanlainen eli sellainen, josta jokainen sinne muuttanut asukas haluaa niin nopeasti pois kuin mahdollista. Lisäksi liikenne on täysin sumpussa, kun parkkipaikat on kokonaan unohdettu tai vähintäänkin alimitoitettu.
 
Unohtamatta vanhaa Pukkilan aluetta. Tällä tahdilla kun hivuttaudutaan niin Jyrkkälän puretun nuorisotalon tilalle ollaan taatusti saatu rakennettua korvaava urbaani kansalaisten tapaamispaikka vuoteen 2060 mennessä.
 
Kulkija

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ja Ratapihan alueesta tulee juuri samanlainen eli sellainen, josta jokainen sinne muuttanut asukas haluaa niin nopeasti pois kuin mahdollista. Lisäksi liikenne on täysin sumpussa, kun parkkipaikat on kokonaan unohdettu tai vähintäänkin alimitoitettu.

Eli keskustassa missä rakennussuunta on enemmänkin ylöspäin kuin sivuille ei kukaan halua asua. Silti kovin kovin moni silti asuu vaikka haluavat muuttaa niin nopeasti pois kuin mahdollista.
 
8k olisi parempi yleisökapasiteetti, ei siellä 10k tule olemaan kuin finaaleissa. Mihin TPS tarvitsisi tuollaista valtavaa latoa, harvoin Tapparakaan tuollaista määrää katsojia kerää. Kunhan varaavat Mutkalle hyvän katsomonosan mutta tästä varmasti keskustellaan TPS-kannattajien kanssa kun aika on.

Tuskin uudesta hallista mitään latoa ollaan rakentamassakaan. Ajattelisin, että tässä puhutaan modernista monitoimiareenasta.
 
charlieglide

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS

Eipä tuo Kirstinpuisto niin pahalta näytä jahka valmistuu. Herttuankulma ehkä vähän kolkko, mutta eipä sielläkään vielä valmista ole. Sikäli kun vertaa sitä minkä tilalle nuo tehty (vanhat teollisuushallit ym) niin onhan tuo parannus kaikkiaan, kuten oli myös satamaan rakennetut kerrostalot.

Lisäksi liikenne on täysin sumpussa, kun parkkipaikat on kokonaan unohdettu tai vähintäänkin alimitoitettu.

Onko julkinen liikenne tuntematon käsite vai meinasitko että jokaisella asukkaalla tulee olemaan oma auto?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös