Mainos

Ralliketju

  • 1 864 604
  • 15 011

Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Nyttenhän jokainen media hokee sitä, että Jyväskylään lähdetään Hirvosen johtaessa mm-sarjaa. Vähän vaan pelottaa, kun jotenkin jäänyt tuolta formuloiden puolelta ainakin Räikkösen kohdalla sellainen pieni pelko aina näissä tilanteissa.
Eikä katsetta tarvitse sinällään siirtää edes formuloiden puolelle, vaan viime vuonna Jyväskylään lähdettiin Mikon johtaessa MM-sarjaa. Mutta heti samaan hengenvetoon on todettava, ettei Mikko huonosti viime vuonna kotirallissaan ajanut, vaikka sen n.10 sekunttia Loebille hävisikin. Sen verran voisi vielä vanhoja muistella, että Jukojärvellä Mikko sai pahasti selkäänsä, kun ajatus oli kaventaa Sebastianin etumatkaa lähellä nollaa, jos siis haluaa nimetä jonkun yksittäisen erikoiskokeen.

Mutta takaisin tähän päivään ja Puolaan. Vaikea tilanne Fordille nyt kun Loebille kävi pieni virhe. Lisäksi Sordo on jo sen verran takana, ettei ajamalla ole mitään mahdollisuutta saavuttaa kumpaakaan suomalaista. Muut ovat sitten jo sitäkin enemmän ulkona voittotaistelusta.

Kovaa pitää Jari-Matin ja Mikon silti ajaa, mutta virheisiin ei ole varaa. Toki nyt ei tarvitse ottaa mitään turhia riskejä, mutta ei juurikaan ajamisessa näy. Virhe tulee silti kovinkin helposti, kuten Loebin tapauksessa nähtiin. Ei se sisämutkan leikkaus ollut mikään riskiveto, mutta lopetti kuitenkin matkanteon siihen paikkaan.
 

Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Niin mahdollisella voitolla Puolasta Hirvonen siirtyisi MM-sarjan kärkeen ja olisi näin ollen Jyskälässä "aura-autona" perjantaina.
Jonkun verran Mikko tästä takuulla kärsisi, mutta omasta mielestäni on paljon parempi olla aurana perjantaina kuin pitkänä lauantaina jolloin ajetaan paljon.
Mutta odotetaan nyt huomiseen niin olemme paljon paljon fiksumpia.
Jotenkin on Jyskälästä taas sellainen kutina, että JM tulee taas vetään täysillä ja se ei ole aiempina vuosina ollut kovin hyvä yhdistelmä. Eli tuossa perjantaina 31.7 noin: kymmenen-viisitoista yli 9 tulee radiosta tieto. Jari-Matti vetänyt ulos mökkiperällä, ei pysty jatkaan.
 

Buddha

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyhjäntoimittajan sijaisnäyttelijä Nybondas.
Eli tuossa perjantaina 31.7 noin: kymmenen-viisitoista yli 9 tulee radiosta tieto. Jari-Matti vetänyt ulos mökkiperällä, ei pysty jatkaan.

Tämähän se kuvio on yleensä ollut, mutta toivottavasti pystyy pitämään nyt toisen sijansa. Voortille aika kovat pisteet tulossa ja jos nyt lipsauttaa, niin eipä tarvi jatkoja talliiin kysellä. Sen verran paljon mokaillu ja itkuisena asioita selitelly.
Ek 12 Lööppi taas näytti, että miten kovaa pääsee, joten kyllä se Perjantain aura-autona oleminen on parempi, kuin lähteä takaa-ajoasemasta...
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Hirvosen Mikko näyttää kyllä ajavan elämänsä kilpailua tällä hetkellä. Vauhti on ollut koko ajan todella hyvää ja uskoisin että ilman tuota Loebin virhettäkin Hirvonen saattaisi hyvinkin olla voitossa kiinni. Tänäänkin hän ajoi sellaista "loebmaista" ajoa, että ensin ajettiin vähän varmistellen ja sitten kun Sordo alkoi ottamaan kiinni niin kiristettiin taas vauhtia ja ero takaisin siihen ~40 sekuntiin. Toivotaan että Hirvonen kestää vielä sen viisi pätkää ja pystyy voiton nappaamaan.

Ja varsin kypsää ajoa on vaihteeksi ajanut myös Latvala. Ei mitään hölmöilyä ja fiksua ajoa melko tasatahtiin Hirvosen kanssa. Juuri tuolla tavalla Latvala auttaa parhaiten Hirvosta MM-taistelussa; ajaa riittävän kovaa että pitää Hirvosenkin terävänä mutta ei liian kovaa ettei tule mitään virheitä eikä lähde painostamaan Hirvosta liikaa. Vielä yksi päivä samaa tahtia niin Latvala saanee vaihteeksi vähän kiitostakin Wilsonilta.

Loeb on tehnyt kovaa nousua ja on jo sijalla 13. Mutta nyt Loeb on tehnyt itse kaiken voitavan ja tarvitsee jo apuja muilta mikäli vielä pisteille mielii. Siinä on yksi Ännäläinen enää edessä ja sen jälkeen kaikki yläpuolella olevat onkin WRC-autoja. Ja viiden pätkän aikana Loeb ei mitenkään pysty saamaan viittätoista minuuttia kiinni, mikä vaadittaisiin kahdeksanteen sijaan. Mutta ei se tosiaan vaadi kuin jokusen keskeytyksen niin kaikki on vielä mahdollista. Siellä on kuitenkin Citikan junnutiimin autoja Loebin edessä kolme kappaletta, joten jos esim. Stobartin autot keskeyttävät niin Citikalla saattaisi olla mahdollista järjestellä tuloksia mieleisekseen.
 

Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Ek 12 Lööppi taas näytti, että miten kovaa pääsee, joten kyllä se Perjantain aura-autona oleminen on parempi, kuin lähteä takaa-ajoasemasta...
Eikö tässä nyt ole selkeä ristiriita, vai olenko muuten vaan ihan pihalla? Loeb kun oli yhdeksäntenä reitillä tänään.

Hyvä päivä tämä oli kuitenkin suomalaisesta näkövinkkelistä katsottuna. Sordo hyötyi selvästi aamulenkillä ajopaikastaan, ja pystyi puristamaan kovaa ottaen suomipoikia kiinni n. 20 sekunttia. Mutta kun iltapäivällä syöksyttiin uudestaan samoille erikoiskokeille, niin marssijärjestys palautui normaaliksi, ja Sordo joutui taas taipumaan Mikolle sekä Jari-Matille periaatteessa koko sen aikamäärän, jonka pystyi aamupäivällä heitä tavoittamaan.

Huomenna on kuitenkin vielä pitkä päivä ajettavana, eikä mitään ole vielä kirkossa kuulutettu.

Loeb teki kunnioitettavan nousun toisen ajopäivän aikana sijalta 32 sijalle 13. Mutta kun edessä ei ole enää kuin 2 autokuntaa, jonka hän voi ajamalla kiinni saada, niin pisteenkin saavuttaminen tästä kilpailusta vaatii toisten epäonnea. Mihinkään tallimääräyksiin en usko ollenkaan, koska edellä olevat Citroenit ovat kuitenkin niin paljon edellä Loebia.
 

Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Loeb on "noussut" jo sijalle 9. Kummasti on ollut noissa muissa Citroeneissa "ongelmia" ja eiköhän rauttenbachin autoonkin iske 2 vikalla pätkällä jotain kummallista ja menettää aikaa yli 13 minsaa!
Ford:in pitää ehdottomasti nostaa iso meteli kun Loeb saa tuon sijan 8. Aivan selkeitä tallimääräyksiä jotka on kielletty. FIA ei tietenkään tule tekemään mitään asian eteen, kun kyse on Mr. Loebista ja Citroenista!
Mutta aina voidaan hylätä Ford jonka takasivuikkunat ovat puoli millimetriä ! liian ohuet.

tässä uutinen
 

Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
Loeb on "noussut" jo sijalle 9. Kummasti on ollut noissa muissa Citroeneissa "ongelmia" ja eiköhän rauttenbachin autoonkin iske 2 vikalla pätkällä jotain kummallista ja menettää aikaa yli 13 minsaa!
Ford:in pitää ehdottomasti nostaa iso meteli kun Loeb saa tuon sijan 8. Aivan selkeitä tallimääräyksiä jotka on kielletty. FIA ei tietenkään tule tekemään mitään asian eteen, kun kyse on Mr. Loebista ja Citroenista!
Selvä rangaistuksen paikka, jos tallimääräykset ovat selkeästi kielletty!

MTV3:n nettisivuilta lainattua:
Ogierin ongelma saattaa olla myös Citroen-tallin taktikointia. Automerkin junioritiimin venäläiskuljettaja
Jevgeni Novikov myönsi saaneensa talliltaan käskyn hidastella, jotta Sebastien Loeb nousee hänen edelleen.
 

opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Heti kun näytti, että ralli kiinnostaa loppukauden edes sen kirveen selässä verran alkaa tämä totaalipelleily. Keskeyttänyt kaveri ja nousee vielä pisteille. Eipä ole urheilun kanssa mitään tekemistä. Vaikka asun paikkakunnalla, saa Nesterally olla osaltani pieniä iltamenoja lukuunottamatta. Haistakaa ralliväki paska!
 

tiikeri

Jäsen
Loeb on "noussut" jo sijalle 9. Kummasti on ollut noissa muissa Citroeneissa "ongelmia" ja eiköhän rauttenbachin autoonkin iske 2 vikalla pätkällä jotain kummallista ja menettää aikaa yli 13 minsaa!

Rautenbach on pysähtynyt EK:lle 17 ja Loeb nousi näin ollen sijalle kahdeksan. Jos ei tuosta spedeilystä tule isoja sanktioita, niin menee kyllä maku koko touhusta. Toivottavasti Hirvonen hoitaa mestaruuden kotiin tänä vuonna, muussa tapauksessa menee kyllä kuppi nurin lopullisesti. Tässähän aletaan olla jo kohta yhtä alhaisella tasolla formuloiden kanssa.
 

Olpa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers, Vaasan Sport & Eric Lindros
Ja nyt Rautenbach seisoo pätkän varressa ja Loebille yksi piste. Voi kysyä onko tämä sen yhden pisteen arvoista että junnuja "poistetaan" edestä yksi kerrallansa, kun esim. Ogier on vetänyt hyvän kisan kuitenkin.

Jos tämän jälkeen kattojärjestö (FIA) ei herää niin koska sitten?

Nauttiikohan edes itse Seb tästä tilanteesta? Epäilen.
 

CBMS

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lugu
Alkaa pikkuhiljaa vituttaa kaikki saatanan pelleily urheilussa. Tälläisissä tapauksissa pitäisi olla sanktiot sitä luokkaa ettei ole kannattavaa moista harrastaa. esim. seuraavaan ralliin osallistumiskielto Citroen-talleille. Alkais miettiä kannattaako tallimääräykset. Ja samat säännöt kaikille, on se sitten Loeb, Hirvonen tai joku nobody. Ihmetellään ja mietitään että millä saataisiin ihmiset kiinnostumaan lajista enemmän ja ei tajuta ettei tälläinen rallin ja myös formuloiden kaltainen kikkailu ja jatkuvat sääntömuutokset auta yhtään. Pellehermanni touhua...
 

Unchained

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Turha tässä on Citroeniä syyttää, kun näin paskat säännöt on lajiin laadittu. Nyt päättäjät voisivat vihdoin herätä, ja pitää huolta ettei muuten niin hienoa lajia tuhota kokonaan.
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Turha tässä on Citroeniä syyttää, kun näin paskat säännöt on lajiin laadittu. Nyt päättäjät voisivat vihdoin herätä, ja pitää huolta ettei muuten niin hienoa lajia tuhota kokonaan.

Kyllähän se on jo kokolailla tuhottu, ainoa toive on nyt tämä uusi kalusto, jos se tuo sarjaan uusia talleja. Tosin eiköhän tämä idiootteja täynnä ole FIA:n rallivaliokunta saa poukkoilullaan senkin mahdollisuudet tuhottua.

Haikeutta kyllä kokee kun katsoo Youtubesta koosteita esim. 90-luvun alun Suurajoista.
 

Olpa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers, Vaasan Sport & Eric Lindros
Ja tälläiset "superrallisäännöt" saisi poistaa samantien...jos ajat auton pöpelikköön niin se on siinä.

Tämähän nykyinen systeemihän poistuu tämän vuoden jälkeen, mutta tämä päiväkohtaiset pisteet ei kyllä miellytä meikäläisen korvaa.

http://www.mtv3.fi/urheilu/ralli/uutiset.shtml/arkistot/ralli/2009/06/905364

Mutta täytyy muistaa että superrallisääntö on siinä mielessä toimiva, että paikanpäällä porukka lähtee sinne ek:lle kun siellä kuitenkin ne kovat nimet pörrää, oli paikka ja sijoitus mikä tahansa. Jos kisan alusta esim. Loeb ja Hirvonen nykyisillään keskeyttäisi niin näkyisi se myös taviskatsojien määrässä.
 

Pascal Lemoix

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Se on vaan Fordinkin paha sanoa tallimääräyksestä sitä sun tätä, kun ovat itsekin käskeneet Latvalaa olemaan ohittamatta Hirvosta. Ihan yhtä paljon tallimääräys kuin mikä tahansa muukin.

Jos Hirvosesta joskus mestari tuleekin, niin se johtuu Loebin keskeytyksistä ja Latvalan keskeytyksistä/tallimääräyksistä. Lisäksi pisteenlasku hyödyttää kuljettajia, jotka ajavat usein maaliin sijoilla 2-3, jos sille voittavalle kuljettajalle pisteettömiä kisoja tulee.

Esimerkiksi Richard Burns oli aikanaan tällainen "kakkossijamestari".
 

CBMS

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lugu
Päiväkohtaiset pisteethän ovat samaa ihmeellistä pelleilyä. Ja samoin voitosta pitäisi saada suurempi hyöty. esim. 14,9,6,5,4,3,2,1. Joo Burnshän tosin voitti 2001 voittamalla ainoastaan Uudenseelannin-rallin, Mcraella, Mäkisellä ja Grönholmilla kaikilla 3 voittoa.
 

CBMS

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lugu
Ja Latvala sitte pamautti seinään yleisöek:lla.... aivan mahtavaa... kannattais ottaa ihan rauhas noi pätkät. Voittaa ei voi mitään, hävitä paljonki
 

tiikeri

Jäsen
Siis ihan oikeasti, mitä vittua Jari-Matti Latvala? Miten voi mokata koko rallin ja tallin hienon kaksoisvoiton viimeisellä 2.5km yleisö-EK:lla, kun ei ole edes kiire mihinkään? Ihan käsittämätön suoritus taas kerran. Jokohan alkaa Wilsonille ja Fordille kohta riittää tämä tunarointi.
 

SamSal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vilpas, Englanti
Voi jessus Latvala minkä teit, nopeus riittää, mutta järki ei päätä pakota.

Citikan temppu on täysin selvä. FIA ei rankaise Fordia ei Citroenia, ehkä 500 euron sakko. Formuloissa samahomma suurtallit ja huippukuskit saa rellestää rangaistukset ovat naurettavia. Sitten kun joku pikkutalli tyrii onkin rangaistus aivan eriluokkaa. Alkaa pikkuhiljaa tympimään koko moottori urheilu.
 

opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Sama Fordin kannalta mitä käskevät kun JM on säännöllisesti metikössä. Aivan vitun sama. Meikälle riitti.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Joissakin tuloksissa Latvala oli merkitty neljänneksi, mutta maikkari sanoo, että olisi jäänyt toinen kierros käymättä. Auto kuulemma syttynyt palamaan ja yritetty työntää maaliin.

Loebille lahjapisteitä lisää. SIIS OIKEESTI yleisö EK:lla ja mihinkään ei ollut kiire.
 

kilonkingi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Joissakin tuloksissa Latvala oli merkitty neljänneksi, mutta maikkari sanoo, että olisi jäänyt toinen kierros käymättä. Auto kuulemma syttynyt palamaan ja yritetty työntää maaliin.

Niin, mites eikö tämän superrallisäännön pitäisi koskea myös tässä Latvalan tapauksessa? Eli jokaisesta väliin jätetystä EK:sta tulee 5 minuutin aikasakko. Eihän siinä olisi mitään järkeä, että Latvala jää pisteittä, kun ajamatta jää 2,5 kilometriä. Jos samaan aikaan Loeb nappaa kunnon pisteet vaikka jätti 4 ek:ta ajamatta ja sai tästä ainoastaan 20 minuutin aikasakon.

Latvalalta kyllä täysin järjetön temppu, jälleen kerran.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös