Mainos

Ralliketju

  • 1 862 721
  • 14 985
Suosikkijoukkue
Joensuulaispelaajien edustamat joukkueet
Evans suoritti hienosti läpi koko rallin. Kiva olisi ollut nähdä, miten tilanteet olisivat kehittyneet, jos Kalle, Lappi sekä Tänak olisivat olleet loppuun asti mukana, mutta toiset ajaa palkinnoille sekä pisteille ja toiset taas metsän puolelle tai sitten tekniikka pettää, kuuluu lajin kuvaan. Evans oli todella vahva ja saa nähdä jatkuuko sama meininki tulevissa kisoissa. Neuvillen suoritus Virossa sekä Suomessa olivat molemmat tuloksellisesti aivan huippua. Etukäteen ajatellen heikoista kisoista palkintona kaksi kakkossijaa on todella kova juttu. Katsutan kolmossija oli myös kova, mutta eiköhän seuraavissa kisoissa taas palata arkeen. Suninen ajoi fiksusti neljänneksi, vaikka toki välillä ajo menikin reuhaamiseksi, kun koitti pysyä Katsutan vauhdissa ei, niin käteen sopivalla autolla.

Pajari oli loistava, kenties seuraava suomalaiskuljettaja Rally1-autossa, tai sitten Lindholm, aika näyttää? Huttunen ajoi todella hyvin ja keskeytys olikin todella harmillinen pilaten hienon kisan.

Tässä on tullut oltua ruudun ja motorsportin ääressä nyt lähes neljä päivää, mutta vielä olisi C Morella viideltä tarjolla rallicrossia. MM-sarjan pääluokka on edelleen tauolla, kun vielä ei ole selvinnyt, mistä Lancian akun räjähtäminen johtui. Nyt näytetään käsittääkseni RX2e-luokan finaalit ja ilmeisesti myös EURO RX1 finaali. RX2e-luokassa on mukana useampi pääluokan kuljettaja, muun muassa Kristoffersson ja Hansenin veljekset. EURO RX1 luokassa nähdään suomalaista väriä Mikko Ikosen toimesta.
 
TJ MACKEY

Jäsen
P.S. Olenko se vain minä, vain oliko ralliradiokin huomattavasti entistä vaisumpi? Kuulolla olin lähes koko ajan, mutta ei oikein tahtonut lähteä lentoon.
Samaa mieltä, aikamoista höpöttelyä ja hihittelyä koko viikonloppu. Olisiko aika tehdä pieniä muutoksia kokoonpanoon? Kuten sen Pirkkalainen tiistain ralli- ilassa varmaan tahattomasti kuvasi: ”tämä on tällainen viikon pituinen Ruotsin risteily meille”. Siltä se kieltämättä kuulosti.

Kallen ero hieman kaventui, mutta ei taida muuttaa mitään. Kreikassa riittää, että on Evansin edellä. KR69 vaan nauttii kun päästään kunnolla ottamaan miehestä mittaa. Viime vuoden Jyväskylästä alkanut järjetön varmistelu, pistebudjetointeineen taisi vain sekoittaa Kallen pakkaa. Antakaa pojan vetää täysillä.
 
Dino

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Suomalaisittain ikävä juttu tietysti tuo Kallen puhdas nollakisa, mutta MM-sarjan kannalta tuo teki hyvää. Edelleen Kallen asema on vahva mestaruutta ajatellen, mutta ihan pelkkä varmistelu ei riitä mestaruuteen vaikka Evans ja Neuville voittaisivat ristiin jäljellä olevat kilpailut.

Onhan siellä vielä myös Tänakilla, Ogierilla ja Lapillakin teoreettinen mahdollisuus mestaruuteen, mutta käytännössä tästä tuli nyt kolmen kauppa. Mutta Toyota näyttää sen verran vahvalta, että saattaa jopa olla vain kahden kauppa. Evans sai varmaan hyvän itseluottamusbuustin tästä vahvasta kisasta joten kyllä minä häntä ykköshaastajana nyt pidän.

Kallen kannalta saattaa olla hyvä asia sekin, että Ogier taitaa ajaa kaikki jäljellä olevat kisat, koska Evans tarvitsee nyt voittoja kipeämmin kuin Kalle. Lähtöpaikkaedun turvin paineettomasti ajava Ogier saattaa napsia vielä voittoja jäljellä olevista kisoista, ja jokainen voitto Ogierille kaventaa Evansin (ja Neuvillen) mahdollisuuksia saada Kalle kiinni koska muilla sijoituksilla sijoitusten väliset erot ovat pienempiä.

Myös Tänak saattaa vielä sotkea mestaruustaistelua vaikka onkin ollut viime aikoina aika kovassa vastatuulessa, ja joutuu varmaan vielä toisenkin moottorirangaistuksen kärsimään. Mutta Tänakia ei voi ikinä laskea ulos kärkitaistelusta.
 
Suosikkijoukkue
KalPa
Vähän tuo ralli latistui perjantaina kun kovimmat jäi tien sivuun.

Tulevaisuutta varten tarvitaan ainakin yksi talli lisää ja jako silloin menisi:
Toyota
Rovanperä
Evans
Pajari
(Katsuta)

Hyundai
Neuville
Lappi
Lindholm
(Sordo)

Ford
Tänäk
Huttunen
Fourmaix

Team X
Ogier
Suninen
Solberg
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Olvi

pikkuvaimo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Dallas, Puustinen ja NATO
...Kallen kannalta saattaa olla hyvä asia sekin, että Ogier taitaa ajaa kaikki jäljellä olevat kisat...

Chile jää Ogieriltä väliin. Tämä eilen Service Parkissa kuultua TGR:n henkilöstöön kuuluvalta.

E: Vähän turhan aikaista rueta Pajaria jo nostamaan pääluokkaan. Ensin pitää kisasta toiseen ajaa jäljet muiden selkään kakkosluokassa, alustalla kuin alustalla, ja mieluusti ainakin parin kauden ajan. Sitten pikkuhiljaa nelosautolla vajaa ohjelma kauden tai kaksi, ennenkuin täyspäiväiseksi tehdaskuskiksi.
 
Analyytikko_

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, QPR, ManU, Hertha BSC
Samaa mieltä, aikamoista höpöttelyä ja hihittelyä koko viikonloppu. Olisiko aika tehdä pieniä muutoksia kokoonpanoon? Kuten sen Pirkkalainen tiistain ralli- ilassa varmaan tahattomasti kuvasi: ”tämä on tällainen viikon pituinen Ruotsin risteily meille”. Siltä se kieltämättä kuulosti.
Itse tein tänä viikonloppuna sellaisen "ennätyksen", että kuuntelin alle minuutin Ralliradion lähetyksiä. En siten osaa sanoa tasosta tai toiminnasta kovinkaan paljon, mutta tuohon alle minuutin pätkään mahtui kuitenkin yksi kaksimielisyys, joten en sinänsä ihmettele tuot kirjoittamaasi tekstiä. En ole mielestäni kukkahattutäti, mutta ei oikein jaksa naurattaa nuo kaksimielisyydet Ralliradion puolella. Erikseen on sitten ilta- ja yöohjelma Bensaa Suonissa, jonka kuuntelin to ja la-iltana.

Itsellä kävi jo ennen rallia mielessä, että vaikuttaakohan se jollakin tavalla Ralliradion toimintaan, kun Yle ei tänä vuonna televisioi rallia. Vähemmän porukkaa tekemässä rallilähetyksiä, ei mahdollista saada jeesiä Ralliradioon tv-porukan puolelta tms. Mutta en osaa sanoa, vaikuttavatko tällaiset mitenkään.

Ikävä homma, että Kallen, E-P:n ja Ott:n kisa jäi kesken, mutta MM-tilanteelle ja koko sarjalle tämä tulos teki hyvää. Samalla tuli pieni näpäytys kaikille median "asiantuntijoille", joidenka mukaan EE ei ole oppinut ajamaan näillä hybridiajan ralliautoilla. Suomen MM-rallia tuskin voi voittaa, jos ei osaa ajaa näillä laitteilla. Sama asiantuntijoiden näpäytys homma koskee Neuvillea, ei kuulemma osaa ajaa riittävän kovaa nopeissa soraralleissa (Viro, Suomi), mutta niin vaan otti molemmista hyvät tulokset.

Tänakin ja Fordin tilannetta ei voi kuin ihmetellä. Miten ihmeessä yhdellä tiimillä ja kuljettajalla voi olla noin paljon vaikeuksia? Tänakille toivoisi yhtä kunnon onnistumista, niin saataisiin MM-taisteluun vielä se neljäs kaveri.

Kalle harvemmin nykyisin keskeyttää, mutta nyt kävi mielessä, että pitäisiköhän tuota Kallen riepottelua hieman suitsia. Menoa ja kysyntää tuntuu olevan vähän joka suuntaan ja media tietysti kirjoittaa omat juttunsa. Vaikka Kalle varmasti osaa paineita hyvin käsitellä, niin olikohan kotikisan paineet ja median kirjoittelut siitä puuttuvasta voitosta päässeet pikkaisen vaikuttamaan siihen tekemiseen. Virossa oli vähemmän tätä yleistä hässäkkää ja sieltä tuli suvereeni voitto.
 
Sawo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ikävä homma, että Kallen, E-P:n ja Ott:n kisa jäi kesken, mutta MM-tilanteelle ja koko sarjalle tämä tulos teki hyvää. Samalla tuli pieni näpäytys kaikille median "asiantuntijoille", joidenka mukaan EE ei ole oppinut ajamaan näillä hybridiajan ralliautoilla. Suomen MM-rallia tuskin voi voittaa, jos ei osaa ajaa näillä laitteilla. Sama asiantuntijoiden näpäytys homma koskee Neuvillea, ei kuulemma osaa ajaa riittävän kovaa nopeissa soraralleissa (Viro, Suomi), mutta niin vaan otti molemmista hyvät tulokset.
Aika tuskasta on ollut Evansilla nämä 1,5 vuotta mitä on ajettu hybridivehkeillä. Neuville on ajanut kymmenkunta vuotta pääsarjassa ja vasta nyt alkoi tulla menestystä Jyväskylästä sekä Virosta. Lapin piti auttaa säädöissä näihin ralleihin, josta Neuville hyötyi nähtävästi aika paljon.
 
Sawo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Akropolis tulee olemaan mielenkiintoinen. Mietityttää, että voi tulla paljonkin rengasrikkoja, kun on niin kiviset tiet.
 
Tuossa kävi Virosta vieraita ja toivat mulle Postimees-lehden. Siinä on Wilsonin haastattelu. On kauhean huolissaan omasta tiimistään ja myös koko rallin mm-sarjasta. M-Sportin businessmalli on perustunut siihen, että tekevät ja myyvät asiakasautoja. 18 kuukauden aikana on myyty 1 kpl. Ei mene kaupaksi ja rahaa pitäisi jostain saada. Sanoi, että rakastaa rallin MM-sarjaa kaikkein eniten, mutta ei vaan kannata se homma. Panostavat jatkossa enemmän aavikkosarjaan, siellä kuulemma hyvä pöhinä ja uusia talleja. Rivien välistä voisi lukea, että M-Sport laittaa pillit pussiin rallin MM-sarjan osalta.

Jotain pitäisi tehdä, että mm-sarjassa olisi kovempi kilpailu ja parempi pöhinä. Itte kannattaisin Rally-2-sarjasta uutta pääsarjaa.
 
Kuinkakohan suosittuja rallilähetykset on ympäri Eurooppaa ja maailmaa? Oma kiinnostukseni on pohjamudissa, vaikka Rovanperä noussee legendojen joukkoon seuraavien vuosien aikana. Mutta eipä se legendan status silti pelkästään kiiltävä ole hänen osaltaan, sillä ei ole kuin kaksi tehdastallia ja yksi kituutteleva talli mukana. Jotain olisi pakko tapahtua seuraavien viiden vuoden aikana.
 
Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Hyvä tulos Kreikasta on taas helpommin sanottu kuin tehty. Ei ole mikään auraajaystävällinen ralli. Sanotaanko että sitä kolmos-nelossijaa sieltä pitää hakea. Ogier myös mukana hyvältä lähtöpaikalta, eli automaattisesti ykkössuosikki.

Perjantaina ajetaan 5 pätkää, joista vain 1, Loutraki (EK2 ja EK4 ) 18,1 km ajetaan kahteen kertaan. Muut pätkät ovat Pissia EK3 16,43 km, Livadia EK5 21,03 km sekä Elatia EK 6 28,32 km. Eli yhteensä n. 102 km. Tämä näkyy pakosti kellossa. Aika näyttää kuinka paljon...

Akropolis tulee olemaan mielenkiintoinen. Mietityttää, että voi tulla paljonkin rengasrikkoja, kun on niin kiviset tiet.

Todellakin tulee mielenkiintoinen kisa. Noissa Välimeren maiden ralleissa, Korsika, Turkki ja Kreikka tiet ovat tosiaan aika paljon erilaisia kuin Suomessa. Ainakin mitä televisiossa on aikojen saatossa näytetty. Kieli keskellä suuta siellä saa ajaa. Renkaiden lisäksi varmasti iskarit ja jousetkin ovat kovilla. Ihme on jos kärkiporukasta ei tule keskeytyksiä

Suomalaisittain ikävä juttu tietysti tuo Kallen puhdas nollakisa, mutta MM-sarjan kannalta tuo teki hyvää. Edelleen Kallen asema on vahva mestaruutta ajatellen, mutta ihan pelkkä varmistelu ei riitä mestaruuteen vaikka Evans ja Neuville voittaisivat ristiin jäljellä olevat kilpailut.

Onhan siellä vielä myös Tänakilla, Ogierilla ja Lapillakin teoreettinen mahdollisuus mestaruuteen, mutta käytännössä tästä tuli nyt kolmen kauppa. Mutta Toyota näyttää sen verran vahvalta, että saattaa jopa olla vain kahden kauppa. Evans sai varmaan hyvän itseluottamusbuustin tästä vahvasta kisasta joten kyllä minä häntä ykköshaastajana nyt pidän.

Kallen kannalta saattaa olla hyvä asia sekin, että Ogier taitaa ajaa kaikki jäljellä olevat kisat, koska Evans tarvitsee nyt voittoja kipeämmin kuin Kalle. Lähtöpaikkaedun turvin paineettomasti ajava Ogier saattaa napsia vielä voittoja jäljellä olevista kisoista, ja jokainen voitto Ogierille kaventaa Evansin (ja Neuvillen) mahdollisuuksia saada Kalle kiinni koska muilla sijoituksilla sijoitusten väliset erot ovat pienempiä.

Myös Tänak saattaa vielä sotkea mestaruustaistelua vaikka onkin ollut viime aikoina aika kovassa vastatuulessa, ja joutuu varmaan vielä toisenkin moottorirangaistuksen kärsimään. Mutta Tänakia ei voi ikinä laskea ulos kärkitaistelusta.

Kyllä mä lähtisin siitä, että mestaruustaisto käydään Kallen, Evansin ja Neuvillen kesken. Ovat sopivasti 36 pisteen sisällä toisistaan. Tänak on jo kuitenkin 66 pistettä Kallea perässä... Vaikka kisoista onkin vielä 120 pinnaa jaossa, niin vaatisi kyllä todella ison ihmeen, jos Tänak veisi mestaruuden. Siinä pitäisi tosiaan TOP 3:lle alkaa tuleen enempi keskeytyksiä / huonoja sijoituksia ja Tänakin sen sijaan pitisi ajaa sinne kolmen joukkoon lopuissa kisoissa...

Joskin Tänak ja Ogier ovat Kreikkaan lähdettäessä hyvillä sijoilla rallin lähtöpaikkojen suhteen, niin Tänakillä ei ole vastaavaa apua tallin sisältä kuin on Kalle/Evans sekä Neuville. Toyotalla varmaan saavat keskenään ajaa kilpaa, mutta kyllähän Lappi on viulunsoittajana Hyundailla. Kyllä sieltä käsky käy jos näyttää että Neuville tarvitsee apuja sijoituksissa... Tänak joutuu puskemaan tosissaan, että pääsee hyville sijoituksille...

Saatoin käsittää väärin, mutta mun mielestä sanoivat ralliradiossa että Fordilla alkaa oleen moottorit käytetty kauden osalta? Kauhuskenaario voisi jopa olla, että kausi pakettiin jos tuota Jyväskylässä "hajonnutta" konetta ei saataisi kuntoon. Mutta tosiaan se olisi se PAHIN mahdollinen vaihtoehto. Paljon pitää mennä metsään, jotta siihen tilanteeseen jouduttaisiin.

E: Vähän turhan aikaista rueta Pajaria jo nostamaan pääluokkaan. Ensin pitää kisasta toiseen ajaa jäljet muiden selkään kakkosluokassa, alustalla kuin alustalla, ja mieluusti ainakin parin kauden ajan. Sitten pikkuhiljaa nelosautolla vajaa ohjelma kauden tai kaksi, ennenkuin täyspäiväiseksi tehdaskuskiksi.

Pajari on tosiaan vasta 21 v, täyttää joulukuun alussa 22. Annetaan kaverin tosiaan kehittyä rauhassa. Ei ole mitään hätää vielä.

Joo Kalle on jo Maailman mestari, mutta kyllähän Kalle ja Sami ovat ihan eri tason kavereita. Kalle on äärimmäinen lahjakkuus. Ei tule toista ihan äkkiä. Ja mitään ei voi ottaa pois Samiltakaan.
Mutta tosiaan rauhassa, ajokokemus kuntoon, auton kehitystyö kuntoon ja etenkin taloudellinen taustatuki on oltava kunnossa. Tyhjin taskuin ei tuohon hommaan kannata lähteä...

Tuossa kävi Virosta vieraita ja toivat mulle Postimees-lehden. Siinä on Wilsonin haastattelu. On kauhean huolissaan omasta tiimistään ja myös koko rallin mm-sarjasta. M-Sportin businessmalli on perustunut siihen, että tekevät ja myyvät asiakasautoja. 18 kuukauden aikana on myyty 1 kpl. Ei mene kaupaksi ja rahaa pitäisi jostain saada. Sanoi, että rakastaa rallin MM-sarjaa kaikkein eniten, mutta ei vaan kannata se homma. Panostavat jatkossa enemmän aavikkosarjaan, siellä kuulemma hyvä pöhinä ja uusia talleja. Rivien välistä voisi lukea, että M-Sport laittaa pillit pussiin rallin MM-sarjan osalta.

Jotain pitäisi tehdä, että mm-sarjassa olisi kovempi kilpailu ja parempi pöhinä. Itte kannattaisin Rally-2-sarjasta uutta pääsarjaa.

Olisi katastrofi jos Ford lähtisi pois. Se olisi kuolin isku sarjalle. Ainakin pääluokan osalta.

Nyt pitäisi kiireesti painaa paniikkinappula pohjaan.

Mun mielestä Rally-2 sarja menisi täysin pääluokasta. Siellä on jo nyt Skoda, Hyudai, Ford, taitaa olla jokunen Citroen sekä myös Toyotalla taitaa olla paketti aika valmis.
 
Viimeksi muokattu:

Surukuku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sanaan Sepot ja muut jemeniläiset kiekkoseurat
Pahoittelut, jos toistan vanhaa asiaa, mutta itse en ollut nähnyt Rovanperän ulosajosta muuta kuin incar-videon. Ei tätä voi edes ulosajoksi sanoa vaan aivan järjettömän huonoksi tuuriksi
...
Kyllä nää tapaukset ovat ihan tyypillistä rallia, nimenomaan Suomen rallia. Ei tuonne heinikkoon kärsi mennä etu- eikä takapää edellä, jos ei tiedä varmasti, mitä siellä on. Sama "tuuri" kävi Huttusella eli tarjosi eturengasta liian ahneesti ojan puolelle ja löysi kiven. Kallella tuossa oli auto pois kontrollista hetken ja ihan fifty-sixty, mitä löytyi, tällä kertaa kivi - Virossa olisi homma jatkunut säikähdyksellä...
 
Also Starring

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Kertokaa ilmeisen tyhmälle minulle, miksi Sami Pajari voitti WRC2-luokan Jyväskylässä, vaikka Oliver Solberg on aina kaikkitietävän teksti-tv:n (Yle sekä MTV3) mukaan puoli minuuttia edellä Pajaria. Iltapäivälehdet ja WRC:n twitter (X) kertovat Pajarin voittaneen.
Jotain mennyt yli hilseen taas kerran. Tänään ajettuja pätkiä en katsonut.
 
massimo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Devils, FC United of Manchester
Kertokaa ilmeisen tyhmälle minulle, miksi Sami Pajari voitti WRC2-luokan Jyväskylässä, vaikka Oliver Solberg on aina kaikkitietävän teksti-tv:n (Yle sekä MTV3) mukaan puoli minuuttia edellä Pajaria. Iltapäivälehdet ja WRC:n twitter (X) kertovat Pajarin voittaneen.
Jotain mennyt yli hilseen taas kerran. Tänään ajettuja pätkiä en katsonut.
Oliver ei osallistunut rally2 sarjaan vaan yleiskilpailuun. Siinä lyhykäisyydessään syy.
 
Sawo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kertokaa ilmeisen tyhmälle minulle, miksi Sami Pajari voitti WRC2-luokan Jyväskylässä, vaikka Oliver Solberg on aina kaikkitietävän teksti-tv:n (Yle sekä MTV3) mukaan puoli minuuttia edellä Pajaria. Iltapäivälehdet ja WRC:n twitter (X) kertovat Pajarin voittaneen.
Jotain mennyt yli hilseen taas kerran. Tänään ajettuja pätkiä en katsonut.
WRC2 luokassa kuljettajat valitsevat 7 kilpailua, joissa ajavat pisteistä. Solberg ei ajanut tänä viikonloppuna pisteistä, vaikka ajaakin kauden kaikki kisat.
 
Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Kaikki oleellinen on jo varmaankin sanottu, mutta todettakoon nyt muutama sananen tapahtumista, kun niitä tuli paikan päällä todistettua.

Olihan se tietysti jännityksen ja koko rallin kannalta aivan perseestä, että koko viime vuoden kärkikolmikko ajoi autonsa rikki ja keskeytyskuntoon jo perjantaina. Näin pääsi viime vuoden kakkosketju Evans-Neuville-Katsuta nousemaan kukin podiumille.

Toyotan lupaukset paremmasta autosta verrattuna muihin oli lunastettu. Hyvin kyllä sähköttää ja menee kovaa.

Suninen ajoi hyvin ja otti muiden epäonnen takia sen paikan, joka oli ihan odotettu. Ero voittajaan maltillinen kokemukseen viitaten. Pahin pettymys oli puolestaan Loubet. Surkeaa tekemistä oikeastaan joka pätkällä.

RC2-autoilla hyvä veto Sami Pajarilta ja matka kohti täysammattilaista on hyvällä alullaan. Vielä pitää muutama muukin ralli saada sujumaan kovaa ja virheettömästi, niin eiköhän sieltä se ajopaikka löydy.
 
Dino

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Kyllä mä lähtisin siitä, että mestaruustaisto käydään Kallen, Evansin ja Neuvillen kesken. Ovat sopivasti 36 pisteen sisällä toisistaan. Tänak on jo kuitenkin 66 pistettä Kallea perässä...
Juu, en siis tarkoittanutkaan että Tänak nousisi vielä mestaruustaisteluun mukaan. Lähinnä sitä, että pystyy vähän sekoittamaan mestaruustaistelua koska hänellä on kuitenkin edelleen kyky ajaa hyviä sijoituksia ja taistella vaikka yksittäisten kisojen voitoista.
 
Tammikuussa Ylen Urheiluhullut-podcastissä toimittaja Micke Suopuro esitti, että alettaisiin ajamaan vetyautoilla. Vety siis polttoaineena polttomoottorissa (ei polttokenno). Tämä saattaisi innostaa automerkkejä tulemaan mukaan ralliin, kun voisivat samalla kehittää vähäpäästöistä teknologiaa. Samalla autoissa olisi edelleen hyvät äänet, mitä rallissa pitää olla ja mitä sähköautoissa ei ole.
 
Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Samalla autoissa olisi edelleen hyvät äänet, mitä rallissa pitää olla ja mitä sähköautoissa ei ole.
Pääluokan autoissa pitää olla ääntä, voimaa ja siipeä. Jos yksikin näistä elementeistä puuttuu, lajin imago kärsii melkoisesti.

Kun tähän lisätään se, että auton hinta olisi pidettävä kurissa, yhtälö muodostuu vaikeaksi. Hybridi on jo yksistään nostanut autojen hintaa, joten sen lisääminen oli kehitystä väärään suuntaan, ainakin taloudellisessa mielessä.
 
Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Pääluokan autoissa pitää olla ääntä, voimaa ja siipeä. Jos yksikin näistä elementeistä puuttuu, lajin imago kärsii melkoisesti.

Kun tähän lisätään se, että auton hinta olisi pidettävä kurissa, yhtälö muodostuu vaikeaksi. Hybridi on jo yksistään nostanut autojen hintaa, joten sen lisääminen oli kehitystä väärään suuntaan, ainakin taloudellisessa mielessä.

Äänien ja siipien tekeminen ei ole kyllä mikään iso juttu? Kylällä ku kattoo millaisilla vehkeillä teinit vetää. On ääntä ( pakiputki varmaan vuotaa ) ja löytyy levikettä ja uloketta jne.
 
Ralliradion lähetyksen päätteeksi Tony Melville sanoi, että hän oli ekaa kertaa ralliradiossa mukana vuonna 1992 eikä kuuna päivänä olisi uskonut, että on mukana vielä vuonna 2023. Sitten Tonyn ääni murtui omasta liikutuksestaan, hetken päästä kokosi itsensä ja kuulutti vielä, että aussien kadonneita tavaroita voi kysellä poliisilta. Tony ei varsinaisesti sanonut, että se oli siinä, ehkä oli tarkoitus sanoa, mutta kenties ei kyennyt kun murtui ratkaisevalla hetkellä. Olikohan se siinä?
 
HokiJone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Luleå HF, tehtaan takuu
Mun mielestä Rally-2 sarja menisi täysin pääluokasta. Siellä on jo nyt Skoda, Hyudai, Ford, taitaa olla jokunen Citroen sekä myös Toyotalla taitaa olla paketti aika valmis.
Melkoisen pliisuja vehkeitä ovat verrattuna Rally1 autoihin. Se jokin wow-efekti jää kokematta kyllä paikan päällä katsottuna vrt. pääluokan autoihin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös