Mainos

Ralliketju

  • 1 862 682
  • 14 985

Sambody

Jäsen
Tänak ja Lappi lipoo huuliaan ajatuksella Viron MM-rallista vaikean Safarin jälkeen. Pääsevät hyviltä paikoilta lähtemään ja kaksi kovinta haastajaa Rovanperä ja Evans lähtökohtaisesti kärsivät perjantaina lähtöpaikasta. Virossa vielä ajetaan 44% ek kilometreistä perjantaina, joten kiire tulee taas kärkiautoille mikäli Tänak ja/tai Lappi pystyvät lähtöpaikkansa hyödyntämään.

Suomessa sentään lauantaina on pidempi lenkki ja hyvällä tuloksella Tänak joutunee reitille heti Rovanperän jälkeen. Lappi sen sijaan voittamalla Virossa pysynee edelleen kelpo lähtöpaikalla Suomeen tultaessa. Mielenkiintoista myös nähdä Sunisen kulku Suomeen tultaessa. Virossa varmaan ensimmäinen päivä ainakin menee viimeistä luottamusta autoon hakiessa, mutta saattaa tulla jo Suomessa tulla varsin hyvää kyytiä.
 
Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Ei mene Neuvillella putkeen:

Olin tulossa laittaan samaa,mutta Sinä veli olit nopeampi.

Ihanaa saatana,että oikeus toteutui ja kusettaja jäi kiinni. Alkaako vanne kiristää Tierryn kupolia. Kun vauhti ei ajamalla riitä niin pitää sit vielä koettaa kusetusta.
Sais vielä antaa sakkoa ja tallille myös. Salesti on talli ollu tietoinen tästä episodista? Tykkääkö yleisö tästä näytelmästä.
 
Outsider

Jäsen
Tykkääkö yleisö tästä näytelmästä.

Ainakin Thierry elää kuten opettaa:

”Meidän pitäisi luoda sarjan sisällä tarinoita, joiden avulla katsojat voisivat samaistua henkilöihin ja talleihin. Näin he voisivat kannustaa jotakin ja toisaalta olla jotain muuta vastaan, Neuville sanoo ranskalaisen Autohebdo-lehden haastattelussa.”
 
Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Ainakin Thierry elää kuten opettaa:

”Meidän pitäisi luoda sarjan sisällä tarinoita, joiden avulla katsojat voisivat samaistua henkilöihin ja talleihin. Näin he voisivat kannustaa jotakin ja toisaalta olla jotain muuta vastaan, Neuville sanoo ranskalaisen Autohebdo-lehden haastattelussa.”

Thierryn valitsemalle "tielle" ei kovin paljon taida löytyä kannattajia.
On tarinoita ja sitten on tarinoita. Sankaritarinat eivät synny, ne vaan tehdään" tjsp taisi joskus olla Tapparan slougani...
Kyllähän tämäkin episodi varmaan muistetaan.

Kallen johto sarjassa vaan kasvaa ja kasvaa. Virosta ja Suomesta kun nappaa 45-50 pinnaa, niin näyttää hyvältä. Tilanne nyt

Kalle 140
Evans 99
Ogier 98
Tänäk 98
Neuville 93

Suomen jälkeen 4 kisaa, Kreikka,Chile,Keski-Eurooppa ja Japan

Kalle saa kyllä mennä aurana nyt pitkän aikaa, kuten tähänkin asti. Fiksulla ajolla nyt vaan, tarkasti ja varmasti. Ihan perus ajolla helposti sijoille 1-4, koska kaikki ei kuitenkaan maaliin aja?

Mites oliko tiedossa ajaako Ogier Viro/Suomi. Tuntuu et Ogier on tosiaan se ykkösvastus nyt.

Lappi ja Suninen varmasti hyvissä asemissa Suomessa pakkaa sekoittamassa kärjen osalta. Jotenkin on vaan tunne, että Teemu ei ajamalla maaliin asti tule
 
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Red Wings, #65
Ihanaa saatana,että oikeus toteutui ja kusettaja jäi kiinni. Alkaako vanne kiristää Tierryn kupolia. Kun vauhti ei ajamalla riitä niin pitää sit vielä koettaa kusetusta.
Sais vielä antaa sakkoa ja tallille myös. Salesti on talli ollu tietoinen tästä episodista? Tykkääkö yleisö tästä näytelmästä.
Luuletko, että tämä oli historian ensimmäinen kerta kun näin tehdään ja siitä jäädään sitten heti kiinni?
 
Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Luuletko, että tämä oli historian ensimmäinen kerta kun näin tehdään ja siitä jäädään sitten heti kiinni?

Tuskin on eka kerta. Tapaus vaan osoittaa, että valvonta toimii, kuten pitää.
Samalla toimii esimerkkinä myös muille! Ei se ole reilua toisia kohtaan, ketkä ajavat oikeasti voitosta, että joku tusina sijoilla oleva kaveri vetää vilunkikeinoilla?
 
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Red Wings, #65
Tuskin on eka kerta. Tapaus vaan osoittaa, että valvonta toimii, kuten pitää.
Valvonta toimi tällä kertaa ilmeisesti sen takia, että kyseessä oli yksityisalue, jossa ei olisi muutenkaan saanut kulkea?

Tuskimpa jossain Euroopan ralleissa tai vaikka nyt Suomessa, kukaan ole yötämyöten nuotituksen ja rallin välissä valvomassa jokaista pätkää, että ketä siellä ajaa kun tiet ovat normaalisti auki kaikelle kansalle.
 
Binisteri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Minnesota Wild, Real Madrid C.F., LA Lakers
Ehkä ne R5 autot pitäisi vaan ottaa WRC1 autoiksi niin saataisiin viivalle järkevä määrä pääluokan autoja.
Vaikka viiden tai kahdeksan vuoden suunnitelma näillä autoilla ja sen jälkeen koitetaan näillä hybrideillä uudestaan, jos vaikka kulut olisi järkevämmällä tasolla.

Nyt siellä ajaa käytännössä viisi autokuntaa jotka realistisesti taistelevat mestaruudesta ja aika helvetillisiä virheitä saavat tehdä jotta tippuvat tuloslistalla kahdeksatta sijaa huonommaksi.

Samoin perjantailta pitäisi ottaa pari erikoiskoetta pois ja siirtää ne sunnuntaiksi ja Powerille omat renkaat.

Yleisölle tuolla vauhdin putoamisessa tuskin olisi kamalasti merkitystä, mutta olisi hienoa jos viivalla olisi vaikka 20 pääluokan autoa.
Toyotan tulo ensi kaudeksi Rally2 -puolelle meinaa sitä, että valmistajia on 5-6 listoilla mikäli Volkkarin vanha auto lasketaan mukaan. Paras vaihtoehto olisi varmaan keskitie ehkäpä nykyisestä, jolloin auto on jonkin sortin Rally 2+, eli mukana olisi sitten tuo hybridiosa autoon. Sehän on nytkin kolmannen osapuolen valmistama. SUV -korien mahdollinen käyttö olisi kuitenkin hyvä säilyttää.
 
Binisteri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Minnesota Wild, Real Madrid C.F., LA Lakers
Thierryn valitsemalle "tielle" ei kovin paljon taida löytyä kannattajia.
On tarinoita ja sitten on tarinoita. Sankaritarinat eivät synny, ne vaan tehdään" tjsp taisi joskus olla Tapparan slougani...
Kyllähän tämäkin episodi varmaan muistetaan.

Kallen johto sarjassa vaan kasvaa ja kasvaa. Virosta ja Suomesta kun nappaa 45-50 pinnaa, niin näyttää hyvältä. Tilanne nyt

Kalle 140
Evans 99
Ogier 98
Tänäk 98
Neuville 93

Suomen jälkeen 4 kisaa, Kreikka,Chile,Keski-Eurooppa ja Japan

Kalle saa kyllä mennä aurana nyt pitkän aikaa, kuten tähänkin asti. Fiksulla ajolla nyt vaan, tarkasti ja varmasti. Ihan perus ajolla helposti sijoille 1-4, koska kaikki ei kuitenkaan maaliin aja?

Mites oliko tiedossa ajaako Ogier Viro/Suomi. Tuntuu et Ogier on tosiaan se ykkösvastus nyt.

Lappi ja Suninen varmasti hyvissä asemissa Suomessa pakkaa sekoittamassa kärjen osalta. Jotenkin on vaan tunne, että Teemu ei ajamalla maaliin asti tule

Thierry ei voita vaikka tiimi ja vippaskonstit ovat käytössä. Liian monta kertaa ajaa itse ulos, että ei tarvitse häntä jännittää.

Ogier ei tule olemaan kummassakaan mukana erittäin suurella todennäköisyydellä. Ei ole käsittääkseni pitänyt näistä ralleista sen kummemmin, joten odottaa voisi että loput asfalttirallit käy ainakin kurvaamassa täyttäen tuon seitsemän kisan ohjelmansa. Kallekaan ei kamalasti puskenut Keniassa, koska tiesi ettei Ogier tule olemaan hänen mestaruusjahdin tiellä.
 
Rautapohkeet

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Huhuja ollut, että Ogier olisi viivalla vasta seuraavan kerran Keski-Euroopan rallissa. Akropolis kyllä saattaisi miestä kiehtoa hyvältä lähtöpaikalta kun pääsisi ajelemaan. Tuo Keski-Euroopan ralli voikin sitten mielenkiintoinen varsinkin jos mestaruudet on ratkottu siihen mennessä. Kalle varmasti haluaisi voittaa Ogierin ihan ajamallakin ja tuolla siihen voi tarjoutua hyvä tilaisuus, jos ei enää mestaruutta tarvitse miettiä.
 
Captain Slow

Jäsen
Suosikkijoukkue
KR69, K11ng Perrin, Bratislavan mm-miehistö 2019
Luulen että tuota kyllä harrastetaan joka tallissa jossain muodossa ja varsinkin kun uusia erikoiskokeita tulee. Nyt taisi vain huonoa tuuriakin olla.
Jos kerran kansallisissakin kisoissa esiintyy salaharjoittelua, niin eipä se tule yllätyksenä et mm-tasollakin tätä harrastetaan.

Se mikä lasketaan sitten salaa harjoitteluksi, on toinen juttu. Vanhojen tiekirjojen / nuottivihkojen vilkuilu ja vertailu, incarien yms videokoosteiden katselu, google mapsilla katselu. Tapoja on monia ja kaikki keinot varmasti käytössä.
 
Ei kai tämä mikään mielipidekysymys ole, vaan mennään sen mukaan mitä säännöissä on sanottu?
 
Viimeksi muokattu:

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Jos kerran kansallisissakin kisoissa esiintyy salaharjoittelua, niin eipä se tule yllätyksenä et mm-tasollakin tätä harrastetaan.

Se mikä lasketaan sitten salaa harjoitteluksi, on toinen juttu. Vanhojen tiekirjojen / nuottivihkojen vilkuilu ja vertailu, incarien yms videokoosteiden katselu, google mapsilla katselu. Tapoja on monia ja kaikki keinot varmasti käytössä.

Niin ja tässä nyt isoin moka taisi olla että tuo tyyppi oli Neuvillen joku tuttu, jos joku paikallinen olisi käynyt nuotituksen jälkeen ajelemassa ja lähettänyt vaikka videota ei taidettaisi sääntöjä taas rikkoa ainakaan niin räikeästi ja näkyvästi.
 
pikkuvaimo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Dallas, Puustinen ja NATO
Toyotan tulo ensi kaudeksi Rally2 -puolelle meinaa sitä, että valmistajia on 5-6 listoilla mikäli Volkkarin vanha auto lasketaan mukaan. Paras vaihtoehto olisi varmaan keskitie ehkäpä nykyisestä, jolloin auto on jonkin sortin Rally 2+, eli mukana olisi sitten tuo hybridiosa autoon. Sehän on nytkin kolmannen osapuolen valmistama. SUV -korien mahdollinen käyttö olisi kuitenkin hyvä säilyttää.

Mäkin näen että Rally 2 missä tehoa ja aeroa lisätty vois olla hyvä. Ainakin kustannukset putoaisi hulluna. 2025 vuoden säännöt pitäisi kiireen vilkkaa julkaista, niin mahdolliset uudet tallit pääsisivät kehittelemään autojaan.
Nyt vkl jossakin CMoren lähetyksessä kysyttiin asiantuntijana olleen Sunisen mielipidettä/veikkausta tulevasta tekniikasta. En tiedä millaista sisäpiiritietoa hänellä on, mutta hän pyöritteli diplomaattisesti että vety voisi olla se mihin rallissa voitaisiin mennä. Todennäköisesti se oli hänen oma mielipiteensä.

Huhuja ollut, että Ogier olisi viivalla vasta seuraavan kerran Keski-Euroopan rallissa. Akropolis kyllä saattaisi miestä kiehtoa hyvältä lähtöpaikalta kun pääsisi ajelemaan...

Joo näin hän rivien välistä sanoi myös Kenian maalihaastattelussa powerin jälkeen.
 
pikkuvaimo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Dallas, Puustinen ja NATO
Ogier ei aja Virossa
 
Liitteet

  • 20230626_215411.jpg
    20230626_215411.jpg
    331,8 KB · kertaa luettu: 121

Joe Plop

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Sunisella eka ralli Rally1 Hybridillä joten tuskin kovin suuria paineita tai odotuksia laittavat tallin puolelta tuloksen suhteen... Ennemmin sellaista tasaista varmaa suoritusta ja kaikki kilsat talteen Virossa, Suomessa sitten jo iskua vähän enemmän kun on kokemusta autosta...
 
Hepitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Miten näette Kallen lahjakkuuden? Mikäli sama meno jatkuu niin kyseessä lienee aivan poikkeuksellinen lahjakkuus. Kenties paras rallikuski Suomesta koskaan? Vielä on toki matkaa suomalaisten legendojen saavutuksiin, mutta tämä alkutaival on ollut kyllä semmoista myllerrystä että mikäli sama jatkuu tarpeeksi niin kyllä mm. Mäkinen ja Kankkunen saavat varmasti väistyä valtaistuimiltaan.

Ranskan Seppeihin on vielä kosolti matkaa. Mutta mikäli Rovanperä Junioria vain kiinnostaa niin en pidä mahdottomana jopa heidän urotekoihin pääsemistä. On se huikea ukko! Elää ajamisesta ja se näkyy.
Jotenkin tuntuu ettei Kallea montaa vuotaa rallit enää kiinnosta…
Lähtee etsimään muita kiinnostuksen kohteita.
-h-
 
Captain Slow

Jäsen
Suosikkijoukkue
KR69, K11ng Perrin, Bratislavan mm-miehistö 2019
Jotenkin tuntuu ettei Kallea montaa vuotaa rallit enää kiinnosta…
Lähtee etsimään muita kiinnostuksen kohteita.
-h-
Mulla taas on aavistus et Kalle tulee pysymään vielä pitkään ralliauton ratissa. Välivuoden saattaa toki pitää, mutta ei tuossa menossa kyllä yhtään leipääntymistä ole havaittavissa, pikemminkin päinvastoin. Kalle voisi jopa onnistua siinä mikä Loebilla ja Ogierillä jäi enemmän vähemmän huhupuheitten tasolle - F1-auton kokeilu.

Toisinpäinhän nyt voi melkeinpä kuka vaan tehdä (eli hypätä F1:stä ralliauton rattiin kunhan löytyy tarpeeksi pinkkaa persetaskusta ja sopivan kahjo kartanlukija), mutta ralliautosta F1:n taakse ei oo taidettu nähdä edes näytösajona. Ajatuksen tasolla voisi myös olla aikamoinen jackpot RB:lle jos jossain vapaissa harjoituksissa Rovis vetäisi kierroksen kaksi, jos nyt ei kärkiteamin autolla niin sitten vaikkapa Toro Rossolla (vai mikä se nykyään onkaan nimeltään, ent. Minardi kuitenkin jonka RB osti aikoinaan)
 
Loeb taisi ainakin ajaa parillakin autolla testiä mutta olisiko siinä myös ollut sitten jotain superlisenssijuttua että mahdollinen f1 kisaan osallistuminen Toro Rossolla jäi välistä. Testirajoituksien takia myös mahdollinen testi taitaa vaikeampaa nykyään olla jos haluaa tuoreella autolla ajaa.

Eiköhän siellä nyt tehdä 2-3 vuoden iso diili jonkun tallin kanssa ja sitten katsota taas mihin suuntaan laji menossa uusien sääntöjen kanssa. +5 miljoonaa käteen kausi ja sitten voikin tehdä isona mitä haluaa.
 
pikkuvaimo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Dallas, Puustinen ja NATO
Mulla taas on aavistus et Kalle tulee pysymään vielä pitkään ralliauton ratissa. Välivuoden saattaa toki pitää, mutta ei tuossa menossa kyllä yhtään leipääntymistä ole havaittavissa, pikemminkin päinvastoin. Kalle voisi jopa onnistua siinä mikä Loebilla ja Ogierillä jäi enemmän vähemmän huhupuheitten tasolle - F1-auton kokeilu.

Toisinpäinhän nyt voi melkeinpä kuka vaan tehdä (eli hypätä F1:stä ralliauton rattiin kunhan löytyy tarpeeksi pinkkaa persetaskusta ja sopivan kahjo kartanlukija), mutta ralliautosta F1:n taakse ei oo taidettu nähdä edes näytösajona. Ajatuksen tasolla voisi myös olla aikamoinen jackpot RB:lle jos jossain vapaissa harjoituksissa Rovis vetäisi kierroksen kaksi, jos nyt ei kärkiteamin autolla niin sitten vaikkapa Toro Rossolla (vai mikä se nykyään onkaan nimeltään, ent. Minardi kuitenkin jonka RB osti aikoinaan)

Tommi Mäkinen kävi aikanaan testaamassa Williamsia (1998?). Jos oikein muistan, niin ei mitenkään kovin vahvasti mennyt.
 
Dino

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Viron jälkeen Kallen mm-johto on yli 50 pinnaa. Pumalla ei kerkiä, Neuville on Neuville, Evansilla ei riitä. Kalle-Lappi-Tänak on kärkikolmikko Virossa.
Evans ailahtelee, mutta on ollut välillä näissä nopeissa soraralleissa aika hyvä. Jos pystyy hyödyntämään lähtöpaikkaetuaan, niin voi hyvinkin antaa Kallelle ihan tiukan vastuksen sekä Virossa että Suomessa. Evansillahan on Suomesta yksi voittokin.

Neuvillelle edessä on varmaankin kaksi hänelle vaikeinta ja huonointa rallia. Ei vaan oikein ole hänen parasta osaamisaluettaan nämä supernopeat sorakisat.

Tänak voi olla kova, vaikka Fordin auto ei ihan Toyotan ja Hyundain tasoinen olekaan. Viron ja Suomen kaltaisissa ralleissa ei pitäisi olla ehkä luotettavuusongelmiakaan niin paljon kuin näissä rajummissa kisoissa?

Hyundain suomalaiskaksikon edesottamuksia seuraan mielenkiinnolla. Jos molemmat pystyvät vetämään rennosti ja ilman yliyrittämistä, voi tulos olla hyvä. Sunisella nyt menee Viro vielä totuttautuessa, mutta Lapin pitäisi olla kaiken järjen mukaan voittotaistelussa jos vaan pitää auton tiellä ja pystyy ajamaan rennosti.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös