Ralliketju

  • 1 703 172
  • 13 507

Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Huima paikka myös näin ajettuna. Vellipohjan versiossahan Sandellin risteyksestä viikattiin vasemmalle, tehtiin muutaman kilsan lenkki ja palattiin kohta takaisin aika lähelle tuota kyseistä Y-risteystä ennen kuin viikattiin takaviisto-vasen kohti Vellipohjaa... Näin se ulkomuistista muisteltuna meni.
Huima paikka on varmasti koska vauhti kasvaa niin paljon. En ole tässä kohdassa ollut koskaan ajettaessa oikealle, mutta voi vaan kuvitella sen homman viime vuoden perusteella. Ja ulkomuistisi toimii, näin se tosiaan meni.
 

Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Rallin MM-sarja viettää parhaillaan ansaittua kesätaukoaan, jossa teamien henkilökuntakin pääsee lataamaan akkujaan raskasta syksyä varten. Kaikki eivät tietenkään ole samaan aikaan lomalla, vaan testiryhmät ovat luonnollisesti liikkeellä joka teamista.

Citroen on ilmoittanut kakkoskuljettaja Sordon ajamaan seuraavaan SM-rallin Kouvolaan. Kaverilla ei viime vuosi Neste Rallyssa mennyt oikein putkeen, ja nyt haetaankin lisää kokemusta nopeista sorateistä, ja nuottiin uskomisesta.

Tuossa kun ilmoittautuneiden listaa selailin, niin mielenkiinnolla sitä jää odottamaan ko. rallia, pystyykö Sordo ottamaan yleiskilpailunvoiton tuosta rallista. Se nimittäin olisi vähimmäisvaatimuksena, jos aikoo taistella Jyväskylässä mm-pisteistä. Minä veikkaan, vaikka kenelläkään ei ole lähelläkään noin hyvää autoa allaan mitä Sordolla on, ei mies pysty voittamaan yleiskilpailua.

Reilun viikon kuluttua 07.07 klo 10.00 alkaen se sitten nähdään, kuka on nopein ja pitää itsekin lähteä töihin eräälle WRC-kuljettajalle, joten voi siinä samassa sitten saada kuulumisia Sordoltakin, miten ralli on mennyt.
 

Gianfranco

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Citroen on ilmoittanut kakkoskuljettaja Sordon ajamaan seuraavaan SM-rallin Kouvolaan. Kaverilla ei viime vuosi Neste Rallyssa mennyt oikein putkeen, ja nyt haetaankin lisää kokemusta nopeista sorateistä, ja nuottiin uskomisesta.

Kouvolan seudun tiet ovat kyllä oiva paikka käydä treenailemassa nyppyjen ja linjauksien piirtämistä paperille, koska niitä riittää niillä kulmilla. Kakkois-Suomen tiet ovat ylipäätään todella hienoja, heti Pohjois-Karjalan teiden jälkeen hienoimmat näkemäni tässä maassa.

Sordon on todellakin nyt ruvettava näyttämään se kyyti soralla, koska selkeästi miehestä haluttaisiin tehdä Citikan seuraava ässä, mutta ei vaan tahdo soralla homma täysin luonnistua. Sen voi taata, että jos ei usko nuottiin Kouvolassa ole kohdallaan, niin siinä häviää MM-sarjalainen suomalaiselle "nasse"-kuskille, että heilahtaa. Herrat Ketomaa, Katajamäki, Salo jne. laskevat meikäläisillä teillä kyllä sellaista kyytiä, että mikään pintakaasupumppailu ei tuo Sordolle Kouvolasta mitään. Nyt pitää tosiaan mennä!

Tuli muuten tänään FIA:lta uutta tietoa noista tulevien vuosien MM-rallivisioistakin. Eli vuodesta 2012 alkaen vedetään 12 kisaa ja ilmeisesti jonkilaisella rotaatio-meiningillä. Jos kaikki kisat joutuvat rotaatioon, niin hukka perii lopullisesti. Tekniikkapuolella ollaan menossa turboilla varustettuun N/Super2000 -kalustoon, mitä ikinä tämä tarkoittaakaan. Lokakuussa ovat Pariisin herrat luvanneet kertoa lisää, mutta jo tällä kohtaa voi todeta sen, että nyt on helppo leikata koko sarjalta valtimot auki, jos oikeasti kaikki 12 kisaa heitetään rotaatiolle ja kalustokin menettää näyttävyyttään kovin radikaalisti. Mutta tutkimattomat ovat herrain tiet. Ajetaan nyt tämä tuleva Neste Oil Ralli ja valitetaan sitten taas lisää...
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers

Gianfranco

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
http://www.iltasanomat.fi/urheilu/uutinen.asp?id=1394159

Näin päältäpäin päätös kuulostaa liian hyvältä, odotellaan mitä kommervenkkejä siihen nyt vielä kehittyy..

No ainakin se kommervenkki, että kuten yllä kirjoitin, FIA haluaa heittää kaikki sarjan osakilpailut vuorovuosin järjestettäviksi, kuten joskus ammoisella 90-luvulla ikään... Paska systeemi ja sorsii jälleen sarjan parhaita kilpailuja huonompien kustannuksella, mutta ketäs se taas yllättää. Osakilpailujen määrän laskeminen on erittäin hyvä päätös, rotaatiosysteemi sellaisena kuin Mahonen sen jossain aviisissa tässä joku hetki sitten esitteli (eli jokainen järjestäjä pitää vuorovuosina sapattivuoden) täysi susi.

Just my few cents...
 

Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
http://www.iltasanomat.fi/urheilu/uutinen.asp?id=1394159

Näin päältäpäin päätös kuulostaa liian hyvältä, odotellaan mitä kommervenkkejä siihen nyt vielä kehittyy..


Loistava uutinen, vihdoin ja viimein FIA on alkanut ajattelemaan järjellä. Tallit ovat useita vuosia valittaneet, että kisoja on liikaa.

Mutta se miten kisoja jatkossa "valitaan" on sen ajan kysymys. Toivoisin, että vaakakupissa painaa rahan ohella perinteet. Kisat jotka ovat kuuluneet "kymmeniä" vuosia rallin MM-sarjaan ja jotka vuodesta toiseen on valittu parhaimpien joukkoon, kuuluvat ehdottomasti MM-sarjaan.
Rallin MM-sarjaan voisi vakiona kuulua esim 7-8 rallia ja 4-5 rallia vuorottelisi tietyin ajoin. Niin ja Suomen MM-ralli olisi luonnollisesti vakiona MM-sarjassa.
Varmaa on se, että rallin järjestäjät joutuvat jatkossa maksamaan entistä enemmän FIA:lle jotta saavat järjestää MM-rallin. Tämä puolsetaan aiheuttaa sen, että osallistumismaksut nousevat ja osallistujen määrä kisaan kärsii.
Aika kuitenkin näyttää mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mutta kuten ja aiemmin sanoin fiksu päätös.

Editti:

MM-sarja voisi olla vastaava ( 8. ensimmäistä vakiorallit ja 8 seuraavaa vuorottelisi )

Monte-Carlo
Ruotsi
Saksa
Espanja
Suomi
Kreikka
Uusi-Seelanti
Iso-Britania

Argentiina
Meksiko
Sardinia
Korsika
Irlanti
Norja
Japani
Australia

Mitä tulee itse kalustoon, niin nykyisistä WRC autoista olisi voitu luopua jo 2010. Nykyautot ovat ääneltään hiljaiset, kun muistelee kun Kankkunen ajoi Ford Escortilla 90 luvun lopussa. Auton tulon kuuli jo kilometrin päästä. Vaihdetta vaihdettaessa kuului korvia huumaava paukahdus. Ah niitä aikoja.
 

Olpa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers, Vaasan Sport & Eric Lindros
Rupiaa osallistujalistat olemaan valmiina ja viivalla on tukku WRC-autoja ja muutamia muita mielenkiintoisia (PG N-ryhmän mitsulla ja Gardemeister BMW:llä vetomiehissä). Toki WRC-ryhmään on ilmoittautunut myös muutama outonimi, ainakin saudi-arabian ja meksikon poijat.

Ouniin ja Ehikkiin tulee shikaanit tiputtamaan keskinopeuksia niin ei tule ongelmia niiden suhteen. Nuotitusjaksolla näitä ei ole, joten jos romua haluaa nähdä niin eiköhän nuo jollekkin ole liian vaikeat läpäistä kun sitä ennen vauhtia on n.200km/h

Omalta osalta on varmistunut, että Lauantaina kerkiää perinteiseen paikkaan eli ounin maalipäähän ja Perjantaina jos liukuu töistä pari tuntia ennemmin pois kerkiäisi jukojärvelle... kattoa kehtaako : ) Sunnuntai on niin sivussa mökistä että ei innosta sinnepäin lähtiä (tällä hetkellä).

EDIT: http://www.nesteoilrallyfinland.fi/kilpailijat/default.html

Tuolta löytyy mm. todella hyvät kartat kaikista erikoiskokeista. Rally Guide 2:ssa on mm. TV-lähetysten ajat. Suorina lähetyksinä nähdään EK1 (killeri 1) ja kisan päättävä Ruuhimäki + palkintojenjako. Lisäksi mm. shakedownista tulee erillinen lähetys :o
 
Viimeksi muokattu:

Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Hehhee Espanjan lahja ralliautoilulle Daniel Sordo veti sitten Kouvolan SM-rallin kärkipaikalta metsään ja keskeytti. Ei taida kaveri vielä tietää että takaa tulevia pitäisi varottaa! Katajamäki veti mettään väistäessään Sordoa.
Prkl. lisenssit pois Sordolta !
 

Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Hehhee Espanjan lahja ralliautoilulle Daniel Sordo veti sitten Kouvolan SM-rallin kärkipaikalta metsään ja keskeytti. Ei taida kaveri vielä tietää että takaa tulevia pitäisi varottaa! Katajamäki veti mettään väistäessään Sordoa.
Prkl. lisenssit pois Sordolta !
Aika lapsellinen virhe tuli tosiaan taas Sordolle. Miksikö taas? Ainakin eräs tarina Kouvolassa kertoi, että Sordo olisi ajanut autonsa metsään myös Saksan rallin testeissä, jotka Citroen ajoi tuossa aikaisemmin. Auto on kuulemma mennyt niin pahasti rikkikin, että team on joutunut lähettämään uuden pelin Pariisista, jotta testi on saatu suoritettua loppuun.

Tuon virheen typeryyttä lisää se fakta. että vauhti ei ollut Sordolla mitenkään erikoista ennen ulosajoa, vaikka pohja-ajat ajoikin kaikille 4 erikoiskokeelle, jotka maaliiin asti selvitti. Eräs kaveri, joka ajoi yhden 0:n autoa, oli Sordoa nopeampi, vaikka hänen autostaan oli hydrauliikka rikki, ja vaihteiden vaihto oli suoritettava manuaalivaihteensiirron avulla.

Siinä ulosajopaikassa oli katsojiakin paikalla, joten tuo varoitus olisi pitänyt toimia paremmin, ettei mitään tyhmää päälleajoa olisi päässyt sattumaan. Ilmeisesti Sordon ulosajo pitäisi olla myös nauhalla, mutta kun tuli MTV3:n lähetys iltapäivällä missattua, niin ei voi nyt sanoa varmaksi, onko se nauha jo kulkeutunut tv:n käsiin.
 

Olpa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers, Vaasan Sport & Eric Lindros
Siinä ulosajopaikassa oli katsojiakin paikalla, joten tuo varoitus olisi pitänyt toimia paremmin, ettei mitään tyhmää päälleajoa olisi päässyt sattumaan.

Ilmeisesti kartturi Marti oli mennyt varoittamaan, mutta oli jostain syystä lähtenyt pois varoittamasta pois juuri ennenkuin Kosti tuli siihen...
 

Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Aika lapsellinen virhe tuli tosiaan taas Sordolle. Miksikö taas? Ainakin eräs tarina Kouvolassa kertoi, että Sordo olisi ajanut autonsa metsään myös Saksan rallin testeissä, jotka Citroen ajoi tuossa aikaisemmin. Auto on kuulemma mennyt niin pahasti rikkikin, että team on joutunut lähettämään uuden pelin Pariisista, jotta testi on saatu suoritettua loppuun.

Tuon virheen typeryyttä lisää se fakta. että vauhti ei ollut Sordolla mitenkään erikoista ennen ulosajoa, vaikka pohja-ajat ajoikin kaikille 4 erikoiskokeelle, jotka maaliiin asti selvitti. Eräs kaveri, joka ajoi yhden 0:n autoa, oli Sordoa nopeampi, vaikka hänen autostaan oli hydrauliikka rikki, ja vaihteiden vaihto oli suoritettava manuaalivaihteensiirron avulla.

Siinä ulosajopaikassa oli katsojiakin paikalla, joten tuo varoitus olisi pitänyt toimia paremmin, ettei mitään tyhmää päälleajoa olisi päässyt sattumaan. Ilmeisesti Sordon ulosajo pitäisi olla myös nauhalla, mutta kun tuli MTV3:n lähetys iltapäivällä missattua, niin ei voi nyt sanoa varmaksi, onko se nauha jo kulkeutunut tv:n käsiin.

Juu samoilla linjoilla ollaan. Kyllä teki Sordo tosi pahan kämmin. Rallin piti olla pojalle pelkkä muodollisuus, taso kun Suomessa ei vaan ole kovin kaksinen. Sordon ei olisi enään tarvinnut ottaa edes kovia riskejä, sillä yli 40 sekunnin johdon piti riittää helposti voittoon.

Tuota Sordon ulosajoa ei käsittääkseni näytetty, mutta koko lähetystä en katsonut
 

Gianfranco

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Kyllä teki Sordo tosi pahan kämmin. Rallin piti olla pojalle pelkkä muodollisuus, taso kun Suomessa ei vaan ole kovin kaksinen. Sordon ei olisi enään tarvinnut ottaa edes kovia riskejä, sillä yli 40 sekunnin johdon piti riittää helposti voittoon.

Kun nyt kuitenkin testikisasta oli kysymys ja näin ollen tuo voitosta ajaminen sitäkin kautta hieman vähemmän merkittävä seikka kuin yleensä, niin tosiaan Sordolta paha uinahdus. Sordohan halusi Kouvolassa nimenomaan oppia suomalaisten teiden nuotittamisesta lisää, ja parantaa omaa uskoa siihen mitä kakkonen viereltä käskee, kun vauhtia on yli 150 km/h. Kakkois-Suomen tiet ovat kyllä varsin haastellisia, joten sikäli voin kuvitella, että jos Sordo on tosissaan yrittänyt mennä, mutta nuotissa tai sen uskomisessa on ollut ongelmia, niin jälki on helposti tämän näköistä.

Tuosta Suomen kansallisesta tasosta sen verran, että isossa A:ssa taso on tosiaan ihan mitä sattuu, kun ännäläiset lähestulkoon perusoletuksena taistelevat aina yleiskilpailun voitoista SM-ralleissa. Toisaalta isossa N:ssä vauhti on Suomessa varmasti aivan maailman kärkeä, joten myös se saa ison A:n vauhdin näyttämään entistäkin säälittävämmältä. Onneksi Sordo nyt niillä neljällä pätkällä nyt sentään ehti kotimaan kärjeltä karkuun...
 

Gianfranco

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Omalta osalta on varmistunut, että Lauantaina kerkiää perinteiseen paikkaan eli ounin maalipäähän ja Perjantaina jos liukuu töistä pari tuntia ennemmin pois kerkiäisi jukojärvelle... kattoa kehtaako : ) Sunnuntai on niin sivussa mökistä että ei innosta sinnepäin lähtiä (tällä hetkellä).


Pikku hiljaa on pitänyt ruveta rallireissua jo suunnittelemaan. Heinäkuun loppupuolella olis tarkotus käydä muutama uudempi pätkä ajelemassa läpi ja vahtaamassa, jos mitä mielenkiintoista löytyisi. Tosin näillä näkymin reissu mennään kovinkin perinteisellä formaatilla; perjantain pätkänä toiminee Vellipohja, josta on tiedossa yksi maukas hyppy ensimmäisen kierroksen kohteeksi. Toiselle kierrokselle sitten ehkä jotain muuta minne ehtisi paikkaa vaihtamaan. Lauantaina Ouniin Mutasen ja Kakariston väliselle osuudelle. iltapäivästä sitten vielä jollekin loppupäivän pätkälle ennen lauantai-illan huumaa Jyväskylässä... Ruuhkissa ei kiinnosta seisomaan, joten siirtymiä päivien sisällä on sen vuoksi mahdollisimman vähän. Tarkkoja paikkoja ei viitsi kovin julkisesti huudella, kun viimeiseen saakka yrittää välttää sitä, että niistä omista löydöistä tulisi mitään yleisömagneetteja.

Sunnuntai on jotenkin niin tynkä päivä, että sen osalta skippaan metsään ryntäämisen kokonaan ja poden todennäköisesti pienimuotoista pääkipua rauhallisesti Jyväskylässä jossain. Väijyn ehkä Ruuhimäen telkkarista ja käyn fiilistelemässä maaliintulon Pavilla. Ja sit himaan. Mutta ihme on, jos sunnuntaina äijillä on enää mitään syytä ajaa täysillä - niin tyngäksi on tuo sunnuntai typistetty.

Mutta katsellaan nyt, kunhan pääsee pätkiä vähän kurkkaamaan paikan päältä jollain kohtaa, miten suunnitelmat vielä muuttuu..
 

scholl

Jäsen
Juu samoilla linjoilla ollaan. Kyllä teki Sordo tosi pahan kämmin. Rallin piti olla pojalle pelkkä muodollisuus, taso kun Suomessa ei vaan ole kovin kaksinen. Sordon ei olisi enään tarvinnut ottaa edes kovia riskejä, sillä yli 40 sekunnin johdon piti riittää helposti voittoon.

Aivan kuten Gianfranco tuossa sanoo niin ei Sordo tullut tohon kisaan voittamaan, vaan itse olen hyvin paljon sitä mieltä, että haluttiin ajaa Jyväskylän kilpailuvauhtia. Nyt tuli kämmi, toivottavasti hänen kannaltaan ei tule sitten itse hoohetkellä. Samalla tavalla se on muillekin urheilijoille tavallista, että testikisassa katsotaan vauhti. Maratoonari tai maantiejuoksija voi juosta muita kilpailijoita vaikka viisi minuuttia edellä jos muut ovat huonompitasoisia ja kilpailla vain itsensä kanssa sen mukaan miten testinsä on suunnitellut.
 

Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Tarkkoja paikkoja ei viitsi kovin julkisesti huudella, kun viimeiseen saakka yrittää välttää sitä, että niistä omista löydöistä tulisi mitään yleisömagneetteja.
Pistä sitten yv tulemaan, jos löydät vuosisadan paikkoja, käyhän se niinkin ;)

Keskiviikkona pitäisi lähteä matkaan, ja kun Himos toimii tukikohtana, niin katselupaikat joutuu sitten suunnitelemaan sen mukaan. Sunnuntaipäivä vaikuttaa kyllä aika lyhyeltä mihinkään kovaan ajoon, jollei sitten käy niin että erot ovat alle 10 sekunttia kärkimiesten osalta. Silloin näkisimme vähän yritystäkin vielä.
 

Gianfranco

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Pistä sitten yv tulemaan, jos löydät vuosisadan paikkoja, käyhän se niinkin ;)

Katellaan... Tietysti voishan sitä kokeilla, että kuinka moni Jatkoajan ralliketjua lukeva eksyisi paikalle, jos jonkun "oman" mestan täällä julkaisisi... Varais sinne hienoilla banderolleilla ymäröiden Jatkoaika-vipin. Oisko ideaa ;-)?
 

Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Tietysti voishan sitä kokeilla, että kuinka moni Jatkoajan ralliketjua lukeva eksyisi paikalle, jos jonkun "oman" mestan täällä julkaisisi... Varais sinne hienoilla banderolleilla ymäröiden Jatkoaika-vipin. Oisko ideaa ;-)?
Ilmanmuuta, ainoa ongelma on se, millä pidät 20 000 kuokkavierasta pois alueelta.
 

Gianfranco

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Ilmanmuuta, ainoa ongelma on se, millä pidät 20 000 kuokkavierasta pois alueelta.

Helppoa; sisäänkäynnillä on läppäri, jossa pitää poken silmien alla hyväksyttävästi kirjautua Jatkoaika.comiin. Ja keneltä tämä ei onnistu, jonottakoot normi-penan jonossa hikisiä jauhomakkaroita viereisestä kioskista ja kunnelkoot ralliautojen ääniä takarivistä, koska Jatkoajan jäsenillä on portti eturiviin. Aina.
 

stouni

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC TPS, Philadelphia Flyers, Liverpool FC
Se on sitten kahden viikon päästä h-hetki käsillä, ylihuomenna saa VM:n kaupoista jolloin allekirjoittaneella alkaa selaaminen ja aikataulujen sovittaminen että mille kaikkialle kerkeää. Mitä nopeasti reittiä selailin rallin virallisilta sivuilta niin mieleen tuli perjantaina käydä Vellipohja molempiin kertoina ja sitten jos vielä kerkeäisi Jukojärvelle. Lauantai tulee vietettyä jälleen Ouninpohjan viimeisessä pudottavassa peltovasurissa ja ehkä Surkeelle. Mitä yo. tekstejä lukaisin niin eipä taida olla juurikaan mitään nähtävää sunnuntaina kun Lankamaalta maalipään ladonkulmaki jätetty pois, onko tietoa mistä syystä? Itselleni ei tullut muita mieleen kuin että pellon omistaja ei ole antanut lupaa katsojien enään tulla pellolle sotkemaan? Vellipohjasta kyselisin muilta että missäpäin mahtaa olla parhaat paikat? Ikinä ei ole tullut kyseisellä pätkällä käytyä, niin olisi hyvä tietää missä tapahtuu ja näkee hienoja ajo-suorituksia ilman että tarvitsee kökötellä kahdensadan metrin päässä pusikossa.

Niin ja mitä Gianfranco:n ehdotukseen tulee siitä VIP-paikasta, täältä saa ehdotus ison peukun!

-Stouni-
 

Ruutuässä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Itselläkin ajatuksena mennä Vellipohjaan ja sieltä joko Lautaperään tai Jukojärvelle. Lauantaina sitten Juupajoelle, jossa katsotaan kärki ja mennään Leustuun. Leustusta ehkä vielä Himokselle, tosin jos haluaa vetomiehiä katsoa, niin Himokselle ei ehdi. Illaksi pitää lähteä Nurmijärvelle siskon miehen varpajaisiin, joten rallit loppuvat siihen.

Mihin päin porukka meinaa Vellipohjassa mennä? YV:llä keskustelua voi jatkaa, periaatteessa tiedossa yksi paikka ko. pätkällä, mutta en ole siellä itse käynyt. Kaverin vinkin perusteella pitäisi mennä.
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Mitä yo. tekstejä lukaisin niin eipä taida olla juurikaan mitään nähtävää sunnuntaina kun Lankamaalta maalipään ladonkulmaki jätetty pois, onko tietoa mistä syystä? Itselleni ei tullut muita mieleen kuin että pellon omistaja ei ole antanut lupaa katsojien enään tulla pellolle sotkemaan?

Näin Seppo Harjannekin antaa asian ymmärtää virallisessa rallioppaassa, että maanomistajan kanssa olevien hankaluuksien takia Lankamaan loppua on muutettu. Eli oikeassa olet.

Itsellä tuleva puolitoistaviikkoinen menee Kakariston maisemissa, niinkuin joka vuosi tällä vuosituhannella...
 

Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Mitä nopeasti reittiä selailin rallin virallisilta sivuilta niin mieleen tuli perjantaina käydä Vellipohja molempiin kertoina ja sitten jos vielä kerkeäisi Jukojärvelle.
Vähän samansuuntaista hahmotelmaa tuli itsellekin paperille perjantain osalta, kun hiukan on ehtinyt tuota karttaa selaamaan.
Lauantai tulee vietettyä jälleen Ouninpohjan viimeisessä pudottavassa peltovasurissa ja ehkä Surkeelle.
Viime vuonna tuo pudottava vasuri ei toiminut sitten ollenkaan, sisukkaasti kaksi kertaa katsottunakaan. Eivät edes vetomiehet saaneet mitään ihmeellistä aikaiseksi, tosin letkan loppupää jäi katsomatta, kun piti lähteä Himoksen maalipäähän.
Mitä yo. tekstejä lukaisin niin eipä taida olla juurikaan mitään nähtävää sunnuntaina kun Lankamaalta maalipään ladonkulmaki jätetty pois, onko tietoa mistä syystä? Itselleni ei tullut muita mieleen kuin että pellon omistaja ei ole antanut lupaa katsojien enään tulla pellolle sotkemaan?
Lankamaa on hieno pätkä, ja kyllä sieltä muitakin hyviä paikkoja löytyy moniakin. Sekin kannattaa muistaa, että on kisan se viimeinen pitkä pätkä, jolloin voi vielä jotain yrittää tehdä sijoitusten suhteen, koska viimeinen ek Ruuhimäki on liian lyhyt mihinkään radikaalisempaan temppuun.
Vellipohjasta kyselisin muilta että missäpäin mahtaa olla parhaat paikat? Ikinä ei ole tullut kyseisellä pätkällä käytyä, niin olisi hyvä tietää missä tapahtuu ja näkee hienoja ajo-suorituksia ilman että tarvitsee kökötellä kahdensadan metrin päässä pusikossa.
Vellipohja on itseasiassa aivan eri ek, mitä viime vuonna, joten paras tapa selvittää paikat, on käydä katsomassa itse tämä läpi, niin löytää juuri sitä, mitä itse haluaa. Vanhaakin Vellipohjaa tosin 14 kilometriä löytyy, mutta juuri tuossa välissä ei ole tullut aikaisemmin oltua. Tämä myös Ruutuässälle tiedoksi. Esim viime vuotinen lähtö on tänä vuonna Leustun lähtö, joka ajetaan ek:na nro 15. Tällä pätkällä kilometri lähdöstä on hieno paikka, jossa tullaan isoa kovaa pudottavaan oikeaan. Paikka kysyy kyllä kuskista miestä, tai erottaa jyvät akanoista, miten vaan. Valtaväestö suunnistaa luonnollisesti Ouninpohjaan, joka ajetaan sekä ennen, että jälkeen Leustun, jolloin paikka saattaisi olla suhteellisen rauhallinenkin.

Kannatta myös muistaa torstainen Killeri 1, jossa ovat mukana B-ryhmän ohjukset alkufiilisten nostajina. Ääniefektit ovat taatusti kohdallaan, kun ne hevosvoimat kahden metrin liekkeineen päästetään valloille.

Torstai on muuten hyvä päivä tutustua reittiin, koska aamun shakedownin jälkeen on monta tuntia hyvää aikaa, ennenkuin Killerillä tapahtuu.
 

Olpa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers, Vaasan Sport & Eric Lindros
Kannatta myös muistaa torstainen Killeri 1, jossa ovat mukana B-ryhmän ohjukset alkufiilisten nostajina. Ääniefektit ovat taatusti kohdallaan, kun ne hevosvoimat kahden metrin liekkeineen päästetään valloille.

Eikös tämä ollut aprillipila Tuomiselta ja mitään ohjuksia siellä ei nähdä? http://www.mtv3.fi/urheilu/ralli/artikkelit.shtml/arkistot/ralli/2007/06/533187 ja olisihan tuosta kaiken järjen mukaan ollut maininta VM-oppaassa. Tällä hetkellä ennustetaan kunnon sateita Jyväskylään/Jämsään koko viikonlopuksi. Tai oikeastaan koko viikoksi + tälle viikoa. Toivottavasti tiet kestää. (Lankamaallahan tiet hajosivat sateista muutama vuosi takaperin).

Ounin maalipään kurvi on kyllä näyttävä paikka. Kovaa pitää ajaa, mutta linja pitää olla todella tarkka paikassa. Monella näyttää olevan Vellipohja 1 & 2 + jukojärvi mielessä, joten jukojärven viimeinen mutka on varmasti miehitettynä vahvasti, joten ehkä kannattaa jotain muuta keksiä sieltä pätkältä. Sunnuntaina on tämä valkolan maalin lähellä alamäki + 90, joka varmasti aiheuttaa harmaita hiuksia. Alamäkeen se jarrutus ei ole mikään helppo tehdä ja muistaakseni tiekään ei taida jarrutuspaikassa olla täysin suora, eli se kaartuu pikkusen vasemmalle ja sitten 90-oikea.
 
Viimeksi muokattu:

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Kannatta myös muistaa torstainen Killeri 1, jossa ovat mukana B-ryhmän ohjukset alkufiilisten nostajina. Ääniefektit ovat taatusti kohdallaan, kun ne hevosvoimat kahden metrin liekkeineen päästetään valloille.

Jos siellä on B-ryhmän Audeja niin jo pelkästään niiden takia kannattaa mennä katsomaan. Se vitoskoneen laulu on nimittäin niin komeaa kuunneltavaa että...
 

Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Jos siellä on B-ryhmän Audeja niin jo pelkästään niiden takia kannattaa mennä katsomaan. Se vitoskoneen laulu on nimittäin niin komeaa kuunneltavaa että...
En tiedä varmaksi, onko oikein Audeja, mutta kaikkia B-ryhmäläisiä pitäisi olla ainakin yksi jokaista merkkiä, joten kyllä siinä nähtävää ja kuultavaa tosiaan riittää.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös