Mainos

Ralliketju

  • 1 864 474
  • 15 007

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Tästä en olekaan kuullut, kuulostaa kyllä aika mielenkiintoiselta jos näin.
Meillä aika laajasti ihmeteltiin aikanaan sitä, miksi suomen kieli hänellä unohtui jollei nyt overnight niin vähintään yhdessä talvessa. Ihan mediaan tuli tämä selitys silloin.
 
Hexa

Jäsen
Ei Martin antanut haastatteluita suomeksi. Oli siitä tarkka. Jos kysyttiin suomeksi, vastasi englanniksi tai viroksi.
Kyllä antoi uransa alkuaikoina, jos toimittajat hieman maanittelivat. Jonkin verran osasi suomea. Tosin sen kuuli äänestä jo silloin, että ei oikein mielellään puhunut suomea. Myöhemmin vaihtoi itse englantiin tai jopa viroon, jos toimittaja yritti kysyä suomeksi.
 
Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Meillä aika laajasti ihmeteltiin aikanaan sitä, miksi suomen kieli hänellä unohtui jollei nyt overnight niin vähintään yhdessä talvessa. Ihan mediaan tuli tämä selitys silloin.
Joo, nyt löytyi eräältä toiselta foorumilta myös tämä. Googlea piti kyllä hieman käyttää... Eli Subarun toiveesta on virallinen selitys, kuulostaa edelleen aika hankalalta uskoa todeksi. Pelänneet että suomea hieman töksähtäen puhunut Markko lipsauttaisi jotain vahingossa? Subarulta suomen kielen taitoa on varmasti tuolloinkin löytynyt.

No, mikäpäs minä olen arvailemaan. Ajo kulki, se oli pääasia. Märtinhän oli yksi kolmesta junnutähdestä tuolloin - muut olivat Loeb ja Solberg.

Sen verran vielä haastiksista, että oli Yleltä suoranainen kulttuuriteko yhyttää Last-Freddy Loix huoltoparkista. Näissä se talo on ihan eri planeetalta muihin verrattuna, oli kyse sitten rallista tai mäkihypystä.
 
Hexa

Jäsen
Eli Subarun toiveesta on virallinen selitys, kuulostaa edelleen aika hankalalta uskoa todeksi.
Eiköhän tuo ollut enemmän Märtinin oma toive, että ei olisi tarvinnut puhua suomea haastatteluissa, koska ei kaikesta päätellen tykännyt puhua suomeksi, kun ei sitä riittävän hyvin hallinnut. Varmasti sai englanniksi ilmaistua itseään paremmin. Täysin ymmärrettävää.
 
Yargon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, KeKi
Se olisi seuraavaksi sitten edessä Belgia. Osakilpailu 9/12 ja saa nähdä onko kyseessä myös Monten jälkeen ensimmäinen kisa missä Kalle ei kasvata MM-johtoaan. Montestakin enemmän pisteitä kairasivat vain ranskalaiset osa-aikaeläkeläiset. Kertoo varmaan kaiken pojan suoritustasosta ja suoritusvarmuudesta tällä kaudella.
 
Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Jaahas, Suninen hylätty auton jälkikatsastuksen jälkeen.

E:Tarkemmin ottaen etupuskuri n 600 grammaa luokiteltua osaa kevyempi.
 
Sambody

Jäsen
Jaahas, Suninen hylätty auton jälkikatsastuksen jälkeen.

E:Tarkemmin ottaen etupuskuri n 600 grammaa luokiteltua osaa kevyempi.
Hyvin vedetty Tänakin ja Märtinin RedGrey Teamiltä, joka siis ymmärtääkseni pyörittää tuota Hyundain rally2 projektia. Olivat laittaneet testeissä hajonneen puskurin tilalle jonkin oman viritelmän ja tämä oli sitten unohdettu vaihtaa kisaan tultaessa luokiteltuun puskuriin. Kisan kahteen muuhun Huihain rally2 autoon oli sentään osunut luokiteltu puskuri.

Harmi juttu Sunisen kannalta, että tiimi vetää luokkavoiton vessanpöntöstä alas.
 
Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Harmi juttu Sunisen kannalta, että tiimi vetää luokkavoiton vessanpöntöstä alas.
Jep, mahtaa Teemua vituttaa että kun itse ei tee virheitä, niin sitten tiimi puuhastelee.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Rovanperä on kuitenkin rallisuvusta. Mutta kyllä tämä rallien piilottaminen maksumuurin alle aina heikentää näkyvyyttä selvästi ja se sitten näkyy vähän kaikessa pahimmillaan. Taustajoukoillekin se näkyvyys on aika merkittävä tekijä. Ylen kautta näkyvyys on aika paljon varmempi asia kuin Maikkarilla.

Toki Maikkari puskee ralleja sitten jatkossa jokaisen Tulosruutuun, mutta itse se päätuote eli kisat menevät kyllä melko hyvin piiloon.

Tätähän ei vielä tiedä mitä tapahtuu, nythän omistavat oikeudet vain tuonne maksukanaville tuohon livekuvaan, ainakin voisi olettaa että samat erikoiskokeet käytettävissä ensikaudella ilmaiskanaville mitä YLE:llä kun kansainvälisesti on yleensä tuo 4-7 pätkää tarjolla. Joskin vaikea nähdä että aivan jokainen näistä suorana maikkari joka rallista lähettäisi jotenkin varmasti koittavat maksujuttujaan "suojata".
 
Dino

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Hyvin vedetty Tänakin ja Märtinin RedGrey Teamiltä, joka siis ymmärtääkseni pyörittää tuota Hyundain rally2 projektia. Olivat laittaneet testeissä hajonneen puskurin tilalle jonkin oman viritelmän ja tämä oli sitten unohdettu vaihtaa kisaan tultaessa luokiteltuun puskuriin. Kisan kahteen muuhun Huihain rally2 autoon oli sentään osunut luokiteltu puskuri.

Harmi juttu Sunisen kannalta, että tiimi vetää luokkavoiton vessanpöntöstä alas.

Jep, mahtaa Teemua vituttaa että kun itse ei tee virheitä, niin sitten tiimi puuhastelee.
Sunisella ollut kyllä tällä kaudella huonoa tuuria ja omaakin epäonnistumista näissä. Portugalissa hölmöili itse johtopaikalta ulos power stagella, Virossa auto alkoi röpeltää kolmella pytyllä power stagella ja ei pystynyt haastamaan Mikkelseniä sen takia, ja nyt sitten kun olisi tullut voitto niin se menee tuollaisen pöljän tallin tekemän virheen takia.
 
Hexa

Jäsen
Tänäkin kommentit Toyotan hereillä olosta menee mielestäni vähän metsään joiltain osin. Evansin olisi pitänyt pystyä antamaan painetta Tänakille, mutta kun ei Evans pysynyt kärjen vauhdissa koko vko.n loppuna niin tiedä sitten oliko siellä paljon parempaa tehtävissä.

Lappi olisi ehkä voinut ottaa enemmän riskiä, mutta koska Lappi on hieman pienemmällä testillä ja km ylipäätään ei ole helppo hyökätä heti alkuun. Kun autokin pitää tuoda maaliin hyvällä sijalla merkkimestaruutta ajatellen.
Toyota meni ehkä hieman Huyndain ansaan tuossa Tänakin mediapelissä, mutta mitäpä siinä olisi voinut tehdä toisin, kun Evansin vauhti ei oikein riittänyt tällä kertaa. Evans oli yksi rallin alisuorittajista, varsinkin viime vuoteen verrattuna, jolloin vauhti oli ylivertaista kaikkiin muihin nähden. Nyt ei saanut autoa säädettyä ihan mieleisekseen koko rallin aikana. Ei tosin ole ollut muutenkaan tänä vuonna niin vahva kuin mitä ehkä ennakkoon odotettiin.

Lappi ajoi hyvin sekä odotetusti ja yritti ylläpitää painetta Tänakille ja olikin ihan iskuetäisyydellä aina siihen lauantaiseen tuulilasin vaurioon asti. Merkkipisteitä tuli kuitenkin kokonaisuutena Toyotalle ihan mukavasti. Rovanperän voitto karkasi siihen perjantain aura-autona toimimiseen. Sen verran lähellä Hyundai on kuitenkin suorituskyvyssä, ainakin Tänakin käsissä, että kovin paljon tasoitusta sille ei voi antaa. Ilman avauspäivän tien auraajan roolia Rovanperä olisi kuitenkin kisan vienyt. Nyt oli järkevää vain ottaa kakkossijan tuomat pisteet ja kasvattaa MM-sarjan johtoa. Tänak hyödynsi oman paremman lähtöpaikkansa maksimaalisella tavalla.
 
Sambody

Jäsen
Nyt ei saanut autoa säädettyä ihan mieleisekseen koko rallin aikana.
Oli hauska Jyskälä tältä osin, koska kukaan kärkikuskeista ei tuntunut saavan autoa istumaan optimaalisesti käteen. Tai no Lappi ei tainnut valitella säädöistä missään vaiheessa. No ehkä tästä vuodesta oppineena ensi vuonna sitten jo osuu tiimeillä säädöt paremmin kohdalleen.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Hexa

knttrtknkn1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Oli hauska Jyskälä tältä osin, koska kukaan kärkikuskeista ei tuntunut saavan autoa istumaan optimaalisesti käteen. Tai no Lappi ei tainnut valitella säädöistä missään vaiheessa. No ehkä tästä vuodesta oppineena ensi vuonna sitten jo osuu tiimeillä säädöt paremmin kohdalleen.

Itseasiassa Lappi kehui shakedownin jälkeen että auto on erinomaisessa iskussa. Oli sanonut SD.n jälkeisessä huollossa tallille että älkää missään tapauksessa koskeko mihinkään.
 
Turder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Jep, Lappi sanoi useammankin pätkän maalissa, että auto on hemmetin hieno.

Olisi hyvä nähdä jotain spekulaatiota (ei taida dataa olla) Hyundain ja Toyotan huippunopeudesta ja paljonko se toi eroa. Varmasti Toyota voittaa sitten muissa ralleissa ja laskettu siellä kauden kannalta paremmaksi lyhyemmät välitykset. Livedatassa näytti Tänakin auto menevän huippuja sen 10-13kmh enemmän kuin Toyotat. Toyotan lyhyempi välitys tietty auttaa kiihtyvyydessä mutta tuskin kovinkaan paljoa se hyödyttää kun Jyväskylässä lasketaan niin pitkiä aikoja lappu lattiassa rajoitinta vasten.
 
Surukuku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sanaan Sepot ja muut jemeniläiset kiekkoseurat
Tässä, kun oon yön yli nukkunut ja yritän toipua melankoliasta, jonka tällainen huikean mielenkiintoinen ja intensiivinen tapahtuma väkisinkin loppuessaan aiheuttaa. Olen yrittänyt pehmeää laskua herrojen Hirvonen&Haapamäki videoiden parissa, jotka ovat ennen kaikkea vastaansanomattoman humoristisia, mutta luotaavat myös eri moottiriurheilulajien kulissien takaista toimintaa mielenkiintoisesti ja läheltä.
Ilman tuota parivaljakkoa olisivat nämä YLE:n rallilähetykset huomattavasti kuivempaa purtavaa, mutta mainittujen herrojen parissa olen nauttinut joka sekunnista ihan täysillä.
 
ToBey

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Jyväskylä
Jep, Lappi sanoi useammankin pätkän maalissa, että auto on hemmetin hieno.

Olisi hyvä nähdä jotain spekulaatiota (ei taida dataa olla) Hyundain ja Toyotan huippunopeudesta ja paljonko se toi eroa. Varmasti Toyota voittaa sitten muissa ralleissa ja laskettu siellä kauden kannalta paremmaksi lyhyemmät välitykset. Livedatassa näytti Tänakin auto menevän huippuja sen 10-13kmh enemmän kuin Toyotat. Toyotan lyhyempi välitys tietty auttaa kiihtyvyydessä mutta tuskin kovinkaan paljoa se hyödyttää kun Jyväskylässä lasketaan niin pitkiä aikoja lappu lattiassa rajoitinta vasten.

Se on just näin miten sen asian sanoitkin. Oli tiedossa jo ennakkoon, että Jyväskylässä auraajan rooli on vaikeampi paikka kuin monessa muussa rallissa, koska keski-suomen metsätiet ovat niin kovavauhtisia ja pitkiä lappu lattiassa suoria on niin paljon, että kun ajetaan noiden autojen rajotinta vasten, niin lujempaa ei voi vaan enää tulla ja sitä myöden erojen tekeminen on vaikeampaa.

Jokainen noista kuskeista osaa ja uskaltaa ajaa nilkka suorana silloin kun siihen on mahdollisuus, joten erot tulevat pienillä teknisillä osuuksilla ja teillä. Noilla osuuksilla ja tuollaisissa ralleissa kalle on tällä hetkellä absoluuttisesti maailman paras. Silloin kun ajetaan ratilla niin kalle alkaa tehdä aikoja ja silloin muut tippuvat kyydistä. Kallen vahvuudeksi voi myös laskea sadekelin, joka nähtiin lauantai aamun pätkillä. Silloin kun pätkien ajamiseen tarvitaan enemmän taitoa kuin munaa niin Kallen nimi yleensä on pätkän nopeimpana.

Tuo Toyotan valitsema välitys on kauden mittaan varmasti järkevämpi koska tosiaan noita suomen tapaisia kovavauhtisia ralleja on vain muutama ja enemmän niitä teknisiä ja hankalia pätkiä sisältäviä ralleja, joissa hyötyy jos auto tulee mutkasta ulos jouhevammin, eikä suora/huippunopeudet nouse niin suureen rooliin.
 
Alkukaudesta voisi ehkä päätellä että Kreikka saattaisi sopia Toyotalle erinomaisesti. Saattaa hyvinkin mestaruus sielä ratketa.

M-sportilla tuntuu touhu olevan aika sekaisin, milloin auto ei toimi ja milloin ei kuski. Loeb tuntuu ainut jolle auto sopii hyvin. Onkohan liikaa ollut kehitystyössä mukana ja juuri Loebille saatu auto osumaan? selkeesti tarvitsisivat toisenkin ammattikuskin mukaan ja enemmän pääpainoa tehdaskuskeihin. Ehkä asiakaspuoleen mennyt liikaakin pääpainoa ja lopulta edes niitä autoja saatu toimimaan.
 
Hexa

Jäsen
M-sportilla tuntuu touhu olevan aika sekaisin, milloin auto ei toimi ja milloin ei kuski. Loeb tuntuu ainut jolle auto sopii hyvin. Onkohan liikaa ollut kehitystyössä mukana ja juuri Loebille saatu auto osumaan?
Ei voi Fordilla olla palikat niin, että auto sopisi täysin vain yhdelle kuskille. Kyllä jokaisen kuskin pitäisi pystyä omilla alustan säädöillä rakentamaan siitä itselle sopiva. Hieman noloa muiden kuskien kannalta, ennen kaikkea Breenin, jos 48-vuotias kuski tulee aina välillä osallistumaan kisaan ja on heti nopein kuski. Sen ei pitäisi oikeastaan olla mahdollista yhdessäkään kisassa. No, Loeb on Loeb. Breen ei ole ainakaan vielä toistaiseksi pystynyt lunastamaan johtavan kuljettajan asemaa Fordilla. Ehkä pystyy sen kuitenkin vielä tekemään, tai sitten ei. Onhan monella muullakin kuskilla ollut aina välillä vaikea jakso menossa. Se kuuluu moottoriurheiluun.
 
Sambody

Jäsen
Niin ei kai Ford kuskit juurikaan autosta ole valittaneet. Breenkin pyörtteli ennen ulosajoa päätään, että kaikki tuntuu toimivan ja hyvin tulee, mutta aika vain ei ole siellä missä pitäisi. Ei vain taida olla Breenistä ykköskuskiksi ja muut enemmän aikaa Puman ratissa viettävät ovat joko vielä pitkiä projekteja tai ihan suoraan kyvyiltään kuuluisivat ajamaan rally2-luokkaan. Itse näen tämän hetken kuskitilanteen näin, jos eläkeläisiä ei lasketa:

Ykköskorin kuljettajat(ns maailmamestaruus kandidaatit):
Rovanperä, Tänak, Neuville ja Evans

Laadukkaat kakkoskuljettajat:
Breen, Lappi, Sordo

Rally1 oikea sarja, mutta vähän edellisten alapuolella:
Suninen, Mikkelsen, Katsuta

Tulevaisuuden lupaukset ynnä muut:
Solberg, Fourmaux, Greensmith, Loubet, Huttunen

Harmi ettei rahat riittäneet M-Sportilla palkata Puman rattiin tälle kaudelle kuin yhden mitat täyttävän kuskin.
 
Hexa

Jäsen
Harmi ettei rahat riittäneet M-Sportilla palkata Puman rattiin tälle kaudelle kuin yhden mitat täyttävän kuskin.
Breen mahtuu tosiaan nippa nappa noihin saappaisiin ja lähinnä kakkoskategoriaan tämän hetken esityksillä. Pikkuisen pitäisi parantaa, että nousisi jälleen ykköskategoriaan. Loebistä saa varmasti parhaiten irti, kun ajaa rajoitettua ohjelmaa. Ei vanha mies jaksa enää koko sarjaa kiertää. Muutenkin tärkein panos pitäisi olla auton kehitystyössä.
 
Suosikkijoukkue
Joensuulaispelaajien edustamat joukkueet
Breen mahtuu tosiaan nippa nappa noihin saappaisiin ja lähinnä kakkoskategoriaan tämän hetken esityksillä. Pikkuisen pitäisi parantaa, että nousisi jälleen ykköskategoriaan.
Breen on ollut kyllä kuluvan kauden isoin pettymys, ainakin omiin odotuksiini nähden. Vauhti on ollut kateissa ja sitten, kun välillä tuntuu pikkasen vauhtia löytyvän, niin sitten tulee virheitä. Varmasti vetää kuljettajan mieltä ja itseluottamusta matalaksi, kun ottaa huomioon, miten täysillä ja tunteella kaveri elää rallia. Tapasin Breenin kerran Joensuussa Hyundain R5-autolla ajetuissa talvirengastesteissä ja jutteluista jäi kyllä mieleen, millainen palo kaverilla on ajamiseen.
 
Hexa

Jäsen
Tapasin Breenin kerran Joensuussa Hyundain R5-autolla ajetuissa talvirengastesteissä ja jutteluista jäi kyllä mieleen, millainen palo kaverilla on ajamiseen.
Sen näkee kyllä aina maalihaastatteluissa millainen palo Breenillä on ajamiseen, varsinkin hyvin menneen EK:n jälkeen. Harmi että tulokset ovat tällä kaudella jääneet melko laihoiksi. Toivottavasti saa pian asiat jälleen kuntoon Fordilla ihan oman uransa kannalta.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ei voi Fordilla olla palikat niin, että auto sopisi täysin vain yhdelle kuskille. Kyllä jokaisen kuskin pitäisi pystyä omilla alustan säädöillä rakentamaan siitä itselle sopiva. Hieman noloa muiden kuskien kannalta, ennen kaikkea Breenin, jos 48-vuotias kuski tulee aina välillä osallistumaan kisaan ja on heti nopein kuski. Sen ei pitäisi oikeastaan olla mahdollista yhdessäkään kisassa. No, Loeb on Loeb. Breen ei ole ainakaan vielä toistaiseksi pystynyt lunastamaan johtavan kuljettajan asemaa Fordilla. Ehkä pystyy sen kuitenkin vielä tekemään, tai sitten ei. Onhan monella muullakin kuskilla ollut aina välillä vaikea jakso menossa. Se kuuluu moottoriurheiluun.

Olisiko tuossa vähän se että Breen kun viimekausina ajanut valikoituja kisoja hyvältä lähtöpaikalta niin otteet näyttänyt ehkä todellisia taitoja paremmilta. Hyvä kolmoskuski mutta ei taida olla johtotähdeksi talliin.
 
Surukuku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sanaan Sepot ja muut jemeniläiset kiekkoseurat
Olisiko tuossa vähän se että Breen kun viimekausina ajanut valikoituja kisoja hyvältä lähtöpaikalta niin otteet näyttänyt ehkä todellisia taitoja paremmilta. Hyvä kolmoskuski mutta ei taida olla johtotähdeksi talliin.
Taitaa olla juurikin näin. Keskittyminen yksittäisiin kilpailuihin ilman tallin johtavan kuljettajan paineita lienee paljonkin helpompi lähtökohta suoriutua hyvällä tasolla kauden aikana, mikä tietysti näyttää hyvältä ja luo tietyn illuusion niin itse ajalle kuin tallien päättäjillekin.
Toivon hänen, M-Sportin ja etenkin koko MM-sarjan takia, että niin Breen kuin Fordikin parantavat tasoaan kauden loppua kohti.

Edit: Myös semmoinen vaikuttaa suorituskykyyn, että kun ei ole ajanut kaikkia ralleja vuodesta toiseen, jolloin muistijälki pikataipaleilta ei ole niin tuore väliin jääneistä ralleissa kuin koko kauden tahkoavilla kuskeilla.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös