Mainos

Ralliketju

  • 1 865 009
  • 15 013

sorza

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo,Jokerit,Tamminen,Harri Aholan lounaskaverit
Oi voi mikä veto Tänäkilta. Repäisi aika turvallisen oloisen eron huomiseksi. Eihän se toki vaadi kummoista virhettä että sieltä saa seuraa voittotaistoon, mutta lienee todella vaikea ilman

Oli illalla aika mykistää veto. Päivällä Kalle vielä kykeni vastaamaan ja ilman lumipenkkaan tutustumista olisi hänellä pätkäpohjat ekalla. Kalle on nyt viikon lopun tuurin käyttänyt, koska penkaan tutustuessa saa olla tyytyväinen, että häviää sen reilut 10 sekuntia eikä lapiohommiksi mennyt.
 

Hexa

Jäsen
On kyllä hienoa katsella ajoa penkkojen välissä, kun käytetään lähes kokonaan sisäkameran kuvaa. Miksei Suomessa voisi ajaa kahta MM-rallia. Onhan täällä maailman parhaat puitteet ja olosuhteet sitä varten, eli tiet ja talvinen sää. Rallit pitäisi muutenkin viedä sinne, missä olosuhteet ja arvostus muutenkin on kohdallaan.
 

masa90

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Nhl
On kyllä Huttusella surkeaa tuuria. Ei millään tunnu osuvan kun olisi paras paikka. Vaikka ei miehestä kiinni jää (aina ollut huikean nopea kun saanut yrittää) niin kyllä kohta alkaa tulla kiire päästä edes yrittämään pääluokkaan.
 

SamSal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vilpas, Englanti
On kyllä hienoa katsella ajoa penkkojen välissä, kun käytetään lähes kokonaan sisäkameran kuvaa. Miksei Suomessa voisi ajaa kahta MM-rallia. Onhan täällä maailman parhaat puitteet ja olosuhteet sitä varten, eli tiet ja talvinen sää. Rallit pitäisi muutenkin viedä sinne, missä olosuhteet ja arvostus muutenkin on kohdallaan.
Ei tässä montaa vuotta mene kun rallit ajetaan Bahrainissa ja Dubaissa. Vedetään hiekkaan viivat ja sanotaan että renkaat ei saa ylittää yli 4 metriä viivaa.
 

Broadstreet

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Philadelphia Flyers
Vaikka Jyväskylä on Jyskälä ja kun kahta rallia Suomeen ei saada, niin voisikohan olla sit vuoro vuosina nuo rallit? Ei siinä onhan Neste rally korvaamaton, mutta silti tämä kunnon lumiralli on vaan niin hieno.

Tähän kun osuisi vielä se - 30c toisi tunnelmaa. Ruotsin ralli on se kilpaileva ralli ja he saisivat asiat sillä kuntoon jos siirtäisivät sen vain pohjoiseen.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Daro

Jermu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Oi voi mikä veto Tänäkilta. Repäisi aika turvallisen oloisen eron huomiseksi. Eihän se toki vaadi kummoista virhettä että sieltä saa seuraa voittotaistoon, mutta lienee todella vaikea ilman Tänäkin virhettä tuota eroa kiinni enää ajaa. Lappi otti samalla tapaa heti hyvän kaulan WRC2:ssa, mutta tuo luokka ainakin tänään oli ilmeisesti aikamoista spoorien pohjien tongintaa. Pääsi WRC-autojen jäljiltä tosi huonoon kuntoon nuo tiet.

Tänak täysin odotetusti avauspäivän nopein. Toki toisella ek:lla yllättävän iso ero Kalleen, osasi varmaankin säästää renkaita paremmin. Mutta hyötyi Breenin ohella tietysti valtavasti lähtöpaikasta. Vaikea tuota eroa pelkästään ajamalla kiinni saada, koska Tänakin vauhti pysyy varmasti kovana.
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
On kyllä hienoa katsella ajoa penkkojen välissä, kun käytetään lähes kokonaan sisäkameran kuvaa. Miksei Suomessa voisi ajaa kahta MM-rallia.

Koska FIA ei halua kahta MM-rallia samaan maahan. Tämä taitaa olla ihan fakta.

Ja Ruotsilla taitaa olla ainakin vielä ensi vuodesta soppari FIA:n kanssa.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Hexa

Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Tähän kun osuisi vielä se - 30c toisi tunnelmaa. Ruotsin ralli on se kilpaileva ralli ja he saisivat asiat sillä kuntoon jos siirtäisivät sen vain pohjoiseen.

Ei vaan taida ns. MM-rallin tietyt vaatimukset majoituksen suhteen täyttyä pohjois Ruotsissa? En sit tiedä, että eikö kuka Åren huudeilla muka ole majoituskapasiteettiä jne. Ja onko se ny muka pakko olla joku 5 tähden hotelli aina
 

Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Hannu Mikkola on kuollut, kotimaiselta medialta ei mitään vahvistuksia löytynyt, mutta redditiä selatessa törmäsin tällaiseen. Lepää rauhassa legenda!

Mikkola taisi viettää eläkepäiviään Espanjassa, joten tuo selittänee miksi tieto leviää ulkomailla nopeammin.
 

Sambody

Jäsen
Ei päässyt Toyotat lauantain ekalla mihinkään. Rovanperä nopein Toyota. Taakse jäivät Hyundaista kaikki autonsa kulmat pätkälle jättänyt Breen ja Loubet. Tänäk, Neuville ja yllättävästi myös Solberg kerkesivät nopeimman Toyotan edelle. Katsuta jatkoi hyvin ja voitti tallikaveri Evansin eikä jäänyt kuin reilun sekunnin Ogierista.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ei päässyt Toyotat lauantain ekalla mihinkään. Rovanperä nopein Toyota. Taakse jäivät Hyundaista kaikki autonsa kulmat pätkälle jättänyt Breen ja Loubet. Tänäk, Neuville ja yllättävästi myös Solberg kerkesivät nopeimman Toyotan edelle. Katsuta jatkoi hyvin ja voitti tallikaveri Evansin eikä jäänyt kuin reilun sekunnin Ogierista.

Saa nähdä jos keli lämpenee päivän aikana miten toinen lenkki sitten menee, kohta taas mennään YLE areenassa klo 10.30 (alku tv2)
 

Piikkiperse

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Voi saatanan Toyota. Olin varma, että säädöt on ylivertaiset, mutta näemmä ne onkin Hyundailla.
 

Sambody

Jäsen
Kalle valitteli kovasti edelleen aliohjaamisesta. Koittivat eilisen jälkeen tehdä jotain muutoksia, mutta ei juuri auttanut asiaan.
 

Joe Plop

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Toyota on testannut liian nopeilla teillä. Reitti on hitaampi kun normi tunturissa. Kaihua oli eka nopeampi pätkä ja heti Toyota oli nopein mutta hitaammilla pätkillä huihai on nopeampi
 

Jules W.

Jäsen
Suosikkijoukkue
MLSE
Tallipäällikkö varmaan riemuissaan tuosta kommentista.

No mutta eiköhän tuo ole aika monen Ford miehen tuntemus omasta autosta, joten uponnee kohderyhmään jolle noita pulkkia markkinoidaan. Tämä kaikella rakkaudella omaa autoa kohtaan.

Hienosti yksi virhe klikkaus Yle Areenassa laittoi koko pätkän limboon, etten päässyt katsomaan sitä loppuun.
 
Suosikkijoukkue
Joensuulaispelaajien edustamat joukkueet
Ymmärtääkseni Ruotsin soppari loppui tähän kauteen. Jatkosta kyllä neuvotellaan, mutta ilmeisesti mielipide on se, että pohjoisemmaksi ralli pitäisi saada.
Sopimus Ruotsista on ensi kaudesta, mutta tuo pitää paikkansa, että kilpailu vaaditaan siirtämään pohjoisemmaksi. Suomeen normioloissa tuskin kahta MM-rallia saadaan, mutta minun mielestä olisi mielenkiintoinen vaihtoehto, että ajettaisiin vuorotellen rallit Rovaniemellä ja Jyväskylässä. Eli joka toinen vuosi olisi talviralli ja joka toinen vuosi taas kesäralli. Joskus muinoin tämmöisestä olikin jonkin verran puhetta, mutta siitä on jo aikaa.
 

Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
Mistä tuo Evans on löytänyt tuon kartturin? Ala-asteelta?

Näyttää aivan siltä, että kartturi ei edes yletä näkemään tietä kojelaudan yli.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös