Yksi kioskipaikka - esim. eteläpäädyn rappusten alla oleva - sellaiseksi, jossa tarjonta vaihtuu. Sushikin oli hyvä ehdotus. Tapaksiakin voisi kokeilla. Itse ehdotin aiemmin kasviscurrya ja falafelia. Miksei myös kebab menisi. Hakametsästä sitä sai Abu Fuadin pisteestä jo noin 30 vuotta sitten. Koko oli vähän normaalia pienempi, mutta erätauolle oikein sopiva. Itse en kyllä hirveästi lämpene ranskalaisille tai ulkona paistetuille makkaralle, ellei sitten kyseessä ole vähän laadukkaampi annos, saksalaistyyppinen currywurst tms.
Lauantaipeleihin voisi kokeilla sellaista buffet-pöytää Kerho-ravintolaan, joka avautuisi vaikka 1,5-2 tuntia ennen pelin alkua. Sinnehän voisi myydä vaikka paikat etukäteen irtolippujen yhteydessä - tai sitten ottelukohtaisesti erikseen esim. kausikorttien omistajille. Teemapelihin teemameny, välillä jotain erikoisempaakin. Jaa miksikö myynti etukäteen? Tietenkin. jotta ruokaa ja paikkoja olisi tarjolla kaikille ostaneille, mutta myös niin, ettei tulisi ruokahävikkiä. Vastuullisuutta siis. Ja kannattavuutta.