Mainos

Quo vadis – mihin menet HPK?

  • 492 401
  • 2 365
L

luigitar

Tulevaan pelaajakoordinaattori rooliin tulisi oikeasti panostaa, eikä tyytyä siihen helpoimpaan ratkaisuun ja jatkaa Voutilaisella.
Hyvällä scouttaamisella voi pienemmälläkin budjetillakin pärjätä.
 

Rolf Paski

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Raittiuslegioona & FC Kraak
HäSan haastattelussa Toivanen sanoi, että urheilujohtajan haussa tuli esiin jonkin verran jo noita pelaajakoordinaattoriehdokkaita. Ennen kautta sellainen kuulemma palkataan. Haluttiin että Haapea pääsee vaikuttamaan valintaan. Tarkoittanee siis sitä, että Vodella ei jatketa.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
HäSan haastattelussa Toivanen sanoi, että urheilujohtajan haussa tuli esiin jonkin verran jo noita pelaajakoordinaattoriehdokkaita. Ennen kautta sellainen kuulemma palkataan. Haluttiin että Haapea pääsee vaikuttamaan valintaan. Tarkoittanee siis sitä, että Vodella ei jatketa.
Myönteistä on, että Vodella ei jatketa, vaan saadaan toivottavasti ammattilainen siihen hommaan. Mutta paskaa on se, että pelaajakoordinaattori palkataan ”ennen kautta”; hänen kädenjälkensä siis näkyy tosiasiassa vasta kaudesta 24–25 eteenpäin.
 

Rolf Paski

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Raittiuslegioona & FC Kraak
Mutta paskaa on se, että pelaajakoordinaattori palkataan ”ennen kautta”; hänen kädenjälkensä siis näkyy tosiasiassa vasta kaudesta 24–25 eteenpäin.
Varmasti näin, mutta toisaalta pidän hyvänä asiana että uusi urheilujohtaja pääsee saman tien toteuttaan omia suunnitelmiaan ja arvojaan uuden pelaajakoordinaattorin valinnan suhteen. Muu johtoryhmähän on jo hänelle "annettuna". Toisin sanoen, tämä valinta jo osaltaan antaa jotain osviittaa siitä, miten Haapea lähtee hommaansa hoitamaan.
 

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
UJ:n työnkuva ja valitun henkilön profiili osoittavat, että HPK näkee pitkäjänteisen urheilullisen menestyksensä edustusjoukkueen valmennuksellisen edelläkävijyyden (fyysinen ja taktinen valmennus), korkeatasoisen pelaajarekrytoinnin, laadukkaan junioritoiminnan ja juniorivalmennuksen sekä selkeän pelaajapolun muodostamana kokonaisuutena. Ajatus on täsmälleen oikea: sen sijaan, että Kerho laittaisi kaikki menestystoiveensa joka kausi sen varaan, että pelaaja- ja valmentajarekryissä osuu kaikki taivaankappaleet kohdalleen, pyritään nyt pitkäjänteisen kilpailuedun luomiseen.

Mitä pidempään tätä pureskelee, sitä paremmalta tämä rekry tuntuu. Ottaen yhtäältä huomioon Liigan aseman maailman parhaana pelaajakehittäjäsarjana sekä HPK:n keskeiset vahvuudet (erityisesti seuran erittäin vahva asema kaupungissaan sekä keskeinen maantieteellinen sijainti), näen tässä erittäin oikeasuuntaisen ja rohkean askeleen. Onnistuessaan tämä voi nostaa Kerhon Liigan urheilullisten edelläkävijöiden joukkoon. Siihen on pitkä matka, mutta tämän tyyppisellä strategisella ajattelulla matka voi onnistua.

Haapean rekry on semmoinen, josta pikavoittoja on ihan turha odottaa. Tämä, jos jokin, vaikuttaa nimenomaan prosessilta. Kannattajilta ja koko yhteisöltä toivoisin siis tässä malttia. Ettei heti olla heittämässä miestä bussin alle ja haukkumassa toimistoa sekä hallitusta paskaksi tekemästään rekrystä, jos seuraavan kahden kauden aikana ei olla finaaleissa. Kerholta puolestaan toivoisin sitä, että Haapea tasaisin väliajoin kertoisi julkisuuteen asettamistaan tavoitteista, mittaristoista sekä siitä, miten prosessi edistyy. Siihen riittää ihan Youtube-videot sekä puheenvuorot spydäritapahtumissa.

Hyvä Kerho! Ja tsemppiä Ilkalle uuteen duuniin!

***

Sananen vielä pelaajakoordinaattorista:

Ensiksi on sanottava, etten tiedä miten pelaajarekrytoinneissa on viime vuonna toimittu. Jotenkin on kuitenkin semmoinen kuva syntynyt (voin olla taas aivan kujallakin), että hommaa on vedetty agenttien listojen sekä puhelinmyyntipuheiden pohjalta ja tsekattu tilastot eliteprospectista. Näin vahvan kärjistetysti ilmaistuna.

Vaan näin ihan nöyränä maallikkomielipiteenäni esittäisin, että pelaajatarkkailu sekä alkuvaiheen rekrytointi tulisi olla yhä edelleenkin pitkälti jalkatyötä. Pelaajakoordinaattorin pitää matkustaa pitkin maakuntia Liiga-, Mestis- ja U20 -matseissa. Ulkomaalaisten sekä ulkomailla pelaavien pelaajien alkuvaiheen rekrytoinneissa pitää osata kännykän, Elite Prospectin, Teamsin ja maksukanavapakettien lisäksi käyttää Booking.Comia. Kun joku pelaaja osoittautuu tarkkailun pohjalta kiinnostavaksi, voi muutamaa matsia käydä (vaikka agentin kanssa) ihan mestoillakin Keski-Euroopassa tai jossakin ECHL-käpykylässä katsomassa. Siinä kun voi samalla tarjota vaikkapa safkat potentiaaliselle uudelle vahvistukselle, kartoittaa tämän motivaatiota ja persoonaa, sekä jutustella uratavoitteista ja kertoa kuinka Kerho voisi niitä edistää.

Vaikka perunalaari olisi tyhjänkin puoleinen, pitäisi juuri tuommoiseen voida vähän investoida. Toivasen Antti voi toki sanoa, että me ollaan sen verta köyhiä maalaisia että kolmen tähden hotelli on maksimi ja LOUNDGEt sekä business class jätetään IFK:lle ;-).

Pointti siis se, ettei ammattilaisia muillakaan aloilla pelkästään googlaamalla ja teamsin kautta rekrytä. Aikaa vievää jalkatyötä tarvitaan, eikä TJ:n tai varsinaisen UJ:n ajallisia resursseja pidäkään nykypäivänä semmoiseen hirveästi suunnata - etenkin kun urheilujohtaminen liigan kaltaisessa sarjassa on paljon muutakin, kuin pelaajien rekrytoimista.
 
Viimeksi muokattu:

Jeskamareee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers & HPK
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine

Heitinga

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Varmaan kärkkyy myös (jääkiekon) UTJ:n paikkaa.

Erittäin paska fiilis tästä touhusta nyt kyllä.
Toisaalta eikös meillä täällä palstalla ollut jo monella yleinen konsensus siitä, että Toivanen on aivan täysi turisti tuossa pestissä?

No nyt näille kommentojille on tullut ilon ja onnen päivä!

Ei mutta kyllä tämä tieto aika hiljaiseksi vetää. HPK on sellaisessa turbulenssissa aivan niissä avainpositioissa, että saa oikein itsekin jännittää ja pitää penkistä kiinni mitä tuleman pitää. Tälle tiedotteelle täältä suunnasta siis alapeukku.
 

Useful Idiot

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kai(?) tässä nyt jotain hyvää on, mutta päällimmäinen fiilis on auttamatta se, että seura on aivan_saatanan_sekaisin. Mikään ei toisaalta muutu, jos palasia ei koskaan räjäytä. Jotenkin vain sellainen olo, että niitä palasia kerätäänkin sitten hetken aikaa...
 

Jeskamareee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers & HPK
7vuotta.

Seura taloudellisesti tasapainoon ja plussalle lähtötilanteesta johon moni ei käsiään olisi halunnut liata. Faneille ja kaupungille kultamitalli 2019. Kirkkaimpana mielessä tietenkin potkujen antaminen Mika Toivolalle ja kivekset paljaana ja esillä tämänjälkeen Petterin hankinta takaisin kotiin.

Kiitos Antti.
 

Rolf Paski

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Raittiuslegioona & FC Kraak
Itse olen kanssa sitä mieltä, että Toivasen aika tullaan muistamaan hyvällä tulevaisuudessa. Talouspuoli (ainakin toistaiseksi) kuntoon sekä mestaruus. Toki varmasti on myös asioita, joita olisi voinut tehdä paremmin, mutta niin meillä kaikilla.

Seitsemän vuotta on pitkä aika toimitusjohtajan työssä ja uudet hommat odottaa. En siis näe tätä mitenkään Kerhon nykytilanteesta johtuvaksi, vaikka varmasti sillä oma vaikutuksensa on ollut. Muutos on aina nähtävänä myös mahdollisuutena, toivottavasti löytyy uusi osaava toimari luotsaamaan kaikin puolin uudelleen nahkaansa luovaa Kerhoa parempaan tulevaisuuteen...
 

nakke-81

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK (ipk, keupa, fps)
Jopas on tuuletusta kerhossa ja penkkejä tyhjänä. Antti teki talouden puolesta hyvää työtä ja ehkä muutenkin. Eniten tässä mietityttää onko kerhossa asiat hyvin ja miten ensi kausi turvataan koska nyt on ne tärkeimmät hetket asioita tehdä.

Tiedotteen myötä tuli fiilis että Antti häipyi samantien joten lähtikö kuitenkaan itse!
 

Kerhonpojjaat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Tampa
Jopas on tuuletusta kerhossa ja penkkejä tyhjänä. Antti teki talouden puolesta hyvää työtä ja ehkä muutenkin. Eniten tässä mietityttää onko kerhossa asiat hyvin ja miten ensi kausi turvataan koska nyt on ne tärkeimmät hetket asioita tehdä.

Tiedotteen myötä tuli fiilis että Antti häipyi samantien joten lähtikö kuitenkaan itse!
Itsellä vähän kanssa mietityttää tuo lähtö, kuinka nopeasti tapahtui.

Toki jos uusia haasteita etsinyt, niin toivottavasti on ollut herrasmies ja ilmoittanut jo etukäteen aikeistaan ja tähän on osattu varautua.

Hyvää työtä tehnyt talouden puolella, vaikka en ole tyytyväinen että sitä on isosti hoidettu säästämällä, eikä niinkään tulosta kasvattamalla. Se viimeinen puristus jäi mielestäni tekemättä, eli että talous olisi saatu niin hyvälle kannalle, että se olisi näkynyt myös tuotteessa (pelaaja budjetin nostona) ja ennen kun joku tulee sanomaan että budjettia nostettiin, niin se ei noussut edes suhteessa muihin seuroihin ollenkaan, päinvastoin.

Toivottavasti uusi TJ tulee olemaan hyvä ja jopa parempi! Suorasanainen, rohkea, fiksu ja joka haluaa panostaa myös urheiluun.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös