Laskeskelin huvikseni eilen ennen nukkumaanmenoa HPK:n nykyisen, 35 kautta kestäneen Liiga-jakson (1988–2024) mitalit:
Ajanjaksolla 1988–2010 (eli 21 kauteen):
1-2-8=11 mitalia, 13 (!) kertaa neljän parhaan joukossa
Ajanjaksolla 2010–2024 (eli 14 kauteen)
1-0-0=1 mitali, TASAN KERRAN (1) NELJÄN PARHAAN JOUKOSSA
Toki aikoinaan totuttiin "suhteettoman hyvään" menestykseen, ja sittemmin Kerho on taantunut 2010-luvun jälkeen sinne minne se resurssiensa puolesta kuuluu, eli Liigan häntäpäähän. On silti uskomatonta, millä tehokkuudella ja vauhdilla Lintumäen(-Hietasen) 1990-luvulla rakentama "pieni-suuri dynastia" on tuhoutunut vajaassa parissakymmenessä vuodessa.
Organisaation pitkän linjan suuntaviivathan hukkuivat käytännössä Jukka Jalosen valmennusjakson päätyttyä, kun samaan aikaan tuli yhtäkkiä kohtalokkaita vaihdoksia sekä valmennukseen, pelaajiston runkoon että kabinettiin (Jokeri-Tervosen tj-jakso oluthanoineen), ja etenkin siksi, että Lintumäki jättäytyi sivuun seuran puheenjohtajuudesta (juuri 2010, ks. kausivertailu viestin alusta). Liian paljon avainhenkilöitä vaihtui liian lyhyessä ajassa, ja kokonainen toimintakulttuuri, menestyksen kyky, meni sitten siinä mukana.
Harri Lintumäki itse, henkilönä, on malliesimerkki siitä, mikä aikoinaan toimi sekä HPK:ssa että Hämeenlinnassa: hommia vietiin rohkeasti ja määrätietoisesti eteenpäin, välillä "jyräämälläkin", mutta aina kaupungin ja seurayhteisön parhaaksi – ei koskaan itsekkäistä lähtökohdista. Voi siis ihan perustellusti sanoa, että menestysajan HPK oli hämeenlinnalaisen Lintumäen henkilökohtainen luomus, huipputsekkeineen kaikkineen; asiat tehtiin helkkarin hyvin, pitkäjänteisesti ja ennakkoluulottomasti: pienillä resursseilla, laadukkaalla johtamisella sekä erinomaisella strategisella ymmärryksellä.
Nyky-HPK:sta ovat jo pitkään vaikuttaneet puuttuneen kaikki nämä elementit: tilalle on tullut lähinnä päämäärättömältä vaikuttava puuhastelu, jossa hymyillään kyllä ja lauotaan pitkät litaniat korulauseita, vaikka vähintään urheilullinen tulos on vuodesta toiseen järkyttävän kehno. Lisäksi vaikuttaa, että seuran myynti ja markkinointi ovat jatkuvasti ajastaan jotakin 20 vuotta jäljessä, mikä on todella surkea juttu.
Samaan aikaan Hämeenlinna itse, kaupunkina, tuntuu jämähtäneen johonkin 1970-lukulaisen ummehtuneen kaupunkikehittämättömyyden murheen alhoon; suuria suunnitelmia esitellään kyllä milloin Hämeensaaren ja Everin bulkkiareenan, milloin korkeakoulukampuksen toteuttamiseksi. Samaan aikaan Hämeenlinnan merkittävin julkinen rakennus (linnan jälkeen siis), historiallisesti ainutlaatuinen lyseo, lahoaa mottokirjaimiaan myöten pystyyn kaupungin keskustassa, ja entinen kauppakeskus Linnan betonikolossi on graffiteineen kuin jostain itäblokkiajan Bulgariasta. Kummankin tila, ja saamattomuus niiden suhteen, on häpeäksi hienolle, perinteikkäälle kaupungille.
Summa summarum: minusta sekä HPK että talousalueensa veturi Hämeenlinna eivät tarvitse enää yhtään "tittelijohtajaa", vaan uskottavaa, ryhdikästä ja ennakkoluulotonta tekemistä kautta linjan. Sekä HPK-yhteisöltä että hämeenlinnalaisilta saa varmasti kovillekin ratkaisuille tuen, kunhan rohkenee yrittää. Muun muassa Jatkiksessa pitkään puhutut avaukset motarin kansiareenasta ovat tässä mielessä hyvä, raikas alku. Nyt vaan tarvittaisiin uusi "Lintumäki" viemään hyvät ideat käytäntöön.
Ja palauttamaan seura takaisin huipulle.