Metsälenkit ja uusien polkujen kartoittaminen Maastokartat-sovellusta apuna käyttäen on sairaan hauskaa! Välillä eksyy pahoihin ryteikköihin ja louhikkoihin, joista on vaan pakko raahata pyörä pois, mutta vastaavasti uusia, hienoja reittejä tallentuu kirjastoon uudelleen ajettavaksi. Sikäli kun ajetaan vähän haastavampia ja mäkisiä polkuja, niin koko kropalle kertyvä rasitekin on melko kova. Keski-ikäisen ja keskikuntoisen maksimisyke huitelee paikoin 190 paremmalla puolella ja keskisykekin saattaa olla 140-150 välillä. Röykkyisessä maastossa keskivartalon lihakset joutuvat tekemään kovaa duunia.
Miinuspuolena reittien kartoittamisessa on talojen pihamaita viistävät polut tai metsäautotiet. Ei ole kerta tai kaksi, kun paska on melkein valahtanut pyöräilyhousun puntista, kun etäisen talon pihalta ryntää hevosen kokoinen koira tarkistamaan, kuka kehtaa tunkeutua tämän reviirille.
Hauskinta maastopyöräilyssä on tosiaan se, kun löytää jonkun itseä miellyttävän polun, niin toivoisi ettei se loppuisi koskaan. Välillä sitten ajaa itsensä umpikujaan mistä saattaa joutua palaamaan pyörä olalla ja ottamaan uuden suunnan.
Se on kyllä totta, että reitin haastavuus erilaisten esteiden muodossa lisää rasitusta kropalle. Varsinkin pitkän tauon jälkeen huomaa, miten yläkroppakin väsyy, koska ajaminen vaatii lähes jatkuvaa tasapainoilua. Sykemtitaria en maastopyöräillessä käyttänyt joten noista lukemista ei ole omalla kohdalla tietoa, mutta kyllähän siellä poluilla itsensä helposti saa hengästymään jos niin tahtoo.
Itsekin ajelin aiemmin maastopyörällä ja se harrastus loppui kuin seinään, koskä pyörä varastettiin. Päädyin tuon pyörän varastamisen jälkeen kuitenkin hybridiin, koska havainnoin ajaneeni sillä maastopyörällä kuitenkin enemmään muualla kuin metsäpoluilla. Nyt vaan tekisi mieli palata noille poluille, kun kunto on ihan sairaan paljon parempi kuin silloin joskus.
Mulla on jäänyt nyt maastopyöräily vähille, koska en viitsi ottaa riskiä pyörän säilymisen suhteen pyörävarastossa säilyttämällä, ja sitten taas kerrostaloasunnossa säilyttäessä tulee hieman ongelmia sen kanssa, ettei pyörä toisi joka kerta puolta metsää mukanaan asuntoon siivottavaksi. Vielä kun tuo maantiepyöräily innostanut enemmän, niin olen katsonut helpommaksi jättää maastopyörän rauhaan. No, onneksi kohta loppuu tämä kerrostaloasuminen.
Tuosta pyörän valinnasta olen joskus kuullut sanottavan, että maastopyörää ei kannata ostaa jos ei oikeasti aja maastossa. Itse huomasin kuitenkin tuolloin 5 vuotta sitten, kun hankin maastopyörän hybridin rinnalle, että pääsin maastopyörällä yhtä kevyesti ja kovempaa kuin hybridillä, myös silloin kuin alusta oli esim. asfalttipintainen maantie. Taitaapa tosin MTB olla hieman laadukkaampi osiltaan, kuin tuo hybridi oli. Inseran "romuja" ovat tosin molemmat. No, ei mulla noista sinällään ole valittamista, mutta jälkeenpäin olen harmitellut etten varsinkin MTB ostaessa perehtynyt asiaan vähän tarkemmin ja etsinyt pyörää jostain muualta kuin silloisesta polkupyörätukusta. Samaan hintaan olisi voinut saada vielä hieman laadukkaamman menopelin. Täysjoustoiseen maasturiin päivittäminen houkuttelisi myös, mutta täytyy nyt ensi kesänä katsoa miten kovasti tuohon maastopyöräilyyn taas lopulta innostuu.
Maastossa ajellessa ei oikein ehdi muuta ajattelemaan kuin niiden kantojen, juurakkojen, kivien jne kiertelyä ja ylipäätään ajolinjoja, kun taas maantiellä ajellessa ei oikein muuta olekaan kuin aikaa ajatella kaikkea muuta. Siksikin noi on niin eri lajit.
Periaatteessa maantiellä ajelu ei vaadi juuri mitään, mutta kyllähän siinäkin ajotekniikassa on asiotia mitä voi hioa. Itse olen tykännyt kiinnittää huomiota kadenssiin ja ajoasentoon, ettei tulisi heilumista ja polvet sekä kyynärpäät pysyisivät ajolinjan mukaisena eivätkä osoittaisi sivulle. Erityisesti tuo kadenssi ja polvien asento ovat tärkeitä sen suhteen, että välttyy polvikivuilta. Ensimmäinen kesä maantiepyörällä tuli ajettau aivan liian matalalla keskikadenssilla, varmaan jossain 75-80. Nyt kun hankki tuon sensorin avuksi ja lukeman näki koko ajan ajaessa, on sen saanut nostettua johonkin 90 nurkille ja tietysti se on myös helpompi pitää halutussa lukemassa. Vielä tuota vois muutaman pykälän yrittää kohottaa.
Mutta toisaalta osa maantielenkeistä on mukavia juuri sen takia, ettei siihen ajamiseen välttämättä niin hirveästi tarvitse keskittyä ja voi ajatella kaikkea muuta. Olipa kyse maantiellä tai poluilla ajamisesta, niin olen huomannut kyllä kaksipyöräisellä liikkumisen olevan varsin hyvä keino stressinhallintaan.
