Tämä oli ihan mukava Putous-kausi, ja varsinkin jaksot 5, 6 ja 7 aiheuttivat meidän perheessä ääneen naurua useissa kohdissa. Kolmen kärki erottui sketsihahmokisassa selvästi. Itse olisin jättänyt heistä Mainos-Harrin kolmanneksi, koska kyseinen hahmo polki tosiaan paikallaan käytännössä koko olemassaolonsa ajan. Esteri Vakkilaisessakin näin enemmän tasoja kuin vaan sen kurkkuun juuttuvan Pectuksen.
Itse kiinnitin tällä kaudella huomiota siihen, että moni aiemmilla kausilla spontaanilta vaikuttanut asia tehtiin nyt tahallisesti tai tahattomasti niin, että käsikirjoitus paistoi läpi. Esimerkkinä vaikka tulikoetta edeltävä rupattelu. Tuliko mikään yllätystehtäväkään oikeasti näyttelijöille yllätyksenä? Aiemmin "Hahmot vaihtoon" on tehty niin, että ainakin näennäisesti arvotaan jokaiselle hahmo. Nyt takahuoneessa oli jo kullekin näyttelijälle sovittu puvustus odottamassa. Ei näillä asioilla sinänsä merkitystä ole, mutta ohjelmassa on aiemmin haluttu antaa kuva, että siinä on osuuksia, jotka vaativat näyttelijöiltä improvisointia. Nyt se kuva hyvin pitkälti romutettiin.