Puolustusvoimat ja puolustuspolitiikka

  • 723 620
  • 4 754

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Itseasiassa ammattiarmeija on todettu monissa tutkimuksissa halvemmaksi kuin asepalvelus armeija. Suomi on vaan niin yhden totuuden maa, että täällä noita tutkimuksia näpelöidään tai ovelasti jätetään asioita huomioimatta niin että saadaan ammattiarmeija näyttämään kalliilta.

Asepalvelus armeijalle ei 2000-luvulla löydy yhtään älykästä argumenttia, joka puoltaisi sen säilyttämistä. Kertoo enemmän yhden kansakunnan tyhmyydestä.

Jos Suomeen hyökätään niin se on ihan sama onko meillä armeija vai ei, koska armeijalla tätä maata ei puolusteta.

Esitteletkö edes yhden tutkimuksen, jossa nykyinen puolustusvalmius säilytetään ammattiarmeijalla nykyistä halvemmalla. Ja sitä ennen kannattaa lukea tämä ketju läpi, sieltä löytyy monta vasta-argumenttia sinun viimeiselle lauseellesi.
 
Andrew

Jäsen
Miettikää kuiinka paljon se maksaa, kun jengi lopettaa armeijan kesken, byrokratia, suojatyöpaikkoja jne.

Monessa Euroopan maassa päädyttiin jo 90-luvulla palkka armeijaan, se todettiin kaikille helpommaksi ja kustannustehokkaaksi. Lisäksi ihmiset jotka menevät sinne ovat motivoituneita.

Palkka armeijan ainoa ongelma on, että sieltä pitää saada karsittua semmoset sotahullut pois mutta se on vaan järjestelykysymys.

En ymmärrä miksi se olisi täällä Suomessa niin vaikea saada toimimaan, kun se toimii kaikialla muuallakin.
 
Flu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, Padres
Nimenomaan. Tarja Halonen ei esittänyt asiaa eduskunnalle. Esityksen teki Jyrki Kataisen hallitus. Eduskunnan enemmistö - ja kaikki paikalla olleet kokoomuslaisedustajat - äänestivät Ottawan sopimukseen liittymisen puolesta.
Luulisi jopa keskimääräisen sossun ymmärtää, että vain yhdelle taholle (Tarja) oli tämä sydämmen asia. Muut (muutamaa jatkoaikalaista lukuunottamatta) ymmärsivät, että tarvittaessa voidaan jalkaväkimiinoja valmistaa lähes minkälaisessa nyrkkipajassa satojatuhansia pienessä ajassa. Eli jos sopimuksessa irtaudutaan niin todella nopeasti saadaan valmius jalkaväkimiinoihin. Tietysti tämä on aika vaikeaa käsittää ja enkä uskokkaan että sinä sitä ymmärrät.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Miettikää kuiinka paljon se maksaa, kun jengi lopettaa armeijan kesken, byrokratia, suojatyöpaikkoja jne.

Monessa Euroopan maassa päädyttiin jo 90-luvulla palkka armeijaan, se todettiin kaikille helpommaksi ja kustannustehokkaaksi. Lisäksi ihmiset jotka menevät sinne ovat motivoituneita.

Palkka armeijan ainoa ongelma on, että sieltä pitää saada karsittua semmoset sotahullut pois mutta se on vaan järjestelykysymys.

En ymmärrä miksi se olisi täällä Suomessa niin vaikea saada toimimaan, kun se toimii kaikialla muuallakin.

Oliko tämä se tutkimus?

Kannattaa nyt tutustua maanpuolustuksen perusasioihin, sen verran tunnut olevan mutu tuntumalla liikkeellä.
 
Kampeaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Hienoa, että myönnät myös asian hyvät puolet etkä näe sitä yksipuolisesti. Muuta pointtia mulla ei näissä muutamassa kirjoituksessa ollutkaan eikä mua tää asia juuri kiinnostakkaan.

Onko sinulla hajuakaan, että kuinka paljon halvempia maamiinat ovat kuin nuo "korvaavat järjestelmät"? Ihan vaan tietoiskuna, maamiinan valmistuskustannukset ovat alle $5 dollaria kappale. 200 miljoonalla eurolla olisi järjellä varustettu hallitus kyennyt sekä uusimaan tämän tärkeän osan puolustuskykyä, että hankkimaan muuta tarpeellista välineistöä.
 
Suosikkijoukkue
Greek Philosophers
Miettikää kuiinka paljon se maksaa, kun jengi lopettaa armeijan kesken, byrokratia, suojatyöpaikkoja jne.

Monessa Euroopan maassa päädyttiin jo 90-luvulla palkka armeijaan, se todettiin kaikille helpommaksi ja kustannustehokkaaksi. Lisäksi ihmiset jotka menevät sinne ovat motivoituneita.

Palkka armeijan ainoa ongelma on, että sieltä pitää saada karsittua semmoset sotahullut pois mutta se on vaan järjestelykysymys.

En ymmärrä miksi se olisi täällä Suomessa niin vaikea saada toimimaan, kun se toimii kaikialla muuallakin.

Se lähde, jossa osoitetaan palkka-armeijan olevan kustannustehokkaampi vaihtoehto?
 
Andrew

Jäsen
Oliko tämä se tutkimus?

Kannattaa nyt tutustua maanpuolustuksen perusasioihin, sen verran tunnut olevan mutu tuntumalla liikkeellä.

Olen myös huomannut, että tämä armeija asia on hyvin maantieteellinen asia. Stadissa ketään ei kiinnosta onko suorittanut asepalveluksen vai ei, suoraan sanottuna suurinta osaa stadilaisia ei tunnu kiinnostavat koko asepalvelus.

Olen syntynyt ja kasvanut stadissa ja täällä siitä asiasta voi keskustella asiallisesti mutta tuntuu, että Pohjois-Suomessa tämä on elämän ja kuoleman asia.

Tämä on vastaukseni kysymykseesi. Olen tutustunut perusasioihin ja en vieläkään löydä yhtään järkevää argumenttia asepalveluksen puolesta niin kuin ei muualla Euroopassakaan ihmiset löydä.

Ihmettelen vaan, että 2012 meillä on vielä tämmöinen Nappleonin aikainen järjestelmä olemassa.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Eli sinulla ei ole hajuakaan Suomen maanpuolustuksen perusteista, olet vaan kavereiden kanssa todennut ettei armeija oikein nappaaa? Se ei ole cool stadissa...

Mutta se yksi tutkimus, please.
 
Flu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, Padres
Onko sinulla hajuakaan, että kuinka paljon halvempia maamiinat ovat kuin nuo "korvaavat järjestelmät"? Ihan vaan tietoiskuna, maamiinan valmistuskustannukset ovat alle $5 dollaria kappale. 200 miljoonalla eurolla olisi järjellä varustettu hallitus kyennyt sekä uusimaan tämän tärkeän osan puolustuskykyä, että hankkimaan muuta tarpeellista välineistöä.
Ja sinulle ei ole valjennut, että niitä maamiinoja voidaan tehdä parissa viikossa niin paljon kun tarvitaan...
 
Andrew

Jäsen
Eli sinulla ei ole hajuakaan Suomen maanpuolustuksen perusteista, olet vaan kavereiden kanssa todennut ettei armeija oikein nappaaa? Se ei ole cool stadissa...

Mutta se yksi tutkimus, please.

Tutustu vaikka Ruotsin päätökseen siirtyä palkka armeijaan. Siinä on sulle se yksi tutkimus.

Itseäni asepalvelus ei hetkauta, koska olen jo yli 30 vuotias ja sillä ei ole mitään tekemistä itseni kanssa. Käy vaan sääliksi nuoria, jotka joutuvat menemään sen 6 kk - 12 kk tuhlaamaan elämästään sinne.
 
Eli et ole edes käynyt armeijaa?

Päätös ei ole mikään tutkimus, tiedoksi.
 
msg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sopimustekninen verovelka
Eli sinulla ei ole hajuakaan mistä puhut? Onko Ruotsin puolustuspoliittinen tilanne verrattavissa Suomeen?

Mikä sellainen uhka uhkaa Suomea, joka ei uhkaa Ruotsia?
 
msg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sopimustekninen verovelka
Ruotsi on ulkoistanut puolustuksen idän suunnalta Suomelle, lännestä ja pohjoisesta Natolle. Suomella tätä mahdollisuutta ei ole.

Puolustautumisen mitä vastaan? Venäjääkö?
 
msg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sopimustekninen verovelka

Saiskos tähän jotain oikeita perusteluita vai mennäänkö niillä vuosikymmeniä vanhoilla perusteilla niin kauan kuin yksikin veteraani on hengissä?
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Saiskos tähän jotain oikeita perusteluita vai mennäänkö niillä vuosikymmeniä vanhoilla perusteilla niin kauan kuin yksikin veteraani on hengissä?

Voisitko lukea viestini tästä ketjusta, sieltä löytyy perusteluni tähän kysymykseen. Nyt keskusteltiin siitä, olisiko ammattiarmeija nykyistä asevelvollisuusarmejaa halvempi.
 
Vaughan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Sitä päivää odotellessa, kun Suomessa siirrytään ammattiarmeijaan eli toisin sanottuna 2000-luvulle.
Miksi ihmeessä siirtyä ammattiarmeijaan? Rahat menevät täysin hukkaan!

Suomen kokoisen maan puolustaminen muutamalla kymmenellä tuhannella miehellä on kuin tulipalon sammuttamista vesipyssyllä. Kuitenkin se veisi veronmaksajien rahoja miljardeja. Koska - kuten todettua - Nato-maillakaan ei ole massa-armeijoita jäljellä, niiltä on turha odottaa kriisin tulleen divisioonittain joukkoja Suomen avuksi...

Sinä päivänä kun pidetään varmana, että Suomeen ei missään tapauksessa tule edes pitkällä tähtäimellä tulevaisuudessa kohdistumaan minkäänlaista sotilaallisen hyökkäyksen uhkaa, puolustusvoimat kannattaa lakkauttaa kokonaan viimeistä varuskuntaa myöten!
 
Viimeksi muokattu:

varjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens, (Internazionale), Nash&Suns
Saiskos tähän jotain oikeita perusteluita vai mennäänkö niillä vuosikymmeniä vanhoilla perusteilla niin kauan kuin yksikin veteraani on hengissä?

Venäjä on todistettavasti käyttänyt sotaa poliittisena välineenä viimeisen 20 vuoden aikana, tarvitaanko niitä muita syitä? Se ettei Venäjä ole sotinut Suomea vastaan 70 vuoteen ei ole oikeastaan argumentti suuntaan jos toiseen, olennaista on ymmärtää että Venäjä käyttää sotilaallista voimaa tarpeen vaatiessa ja syyt sen käyttöön sitten määräytyvät geopolitiikasta jota on vaikea ennustaa mutta asioihin voi varautua, siispä asevelvollisuuarmeija joka tarjoaa mahdollisuuden uskottavaan puolustukseen.

Kysy tsetseeneiltä tai georgialaisilta millaisena uhkana Venäjän kokevat, ai niin, kysehän on sisäpoliittisesta asiasta joten se on aivan eri juttu.

Ja tuosta hintakysymyksestä on kyllä keskustelu täällä aiemminkin mm. puolustusbudjetti vs. BKT-laskelmia on tehty.
 
Viimeksi muokattu:

Kampeaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ja sinulle ei ole valjennut, että niitä maamiinoja voidaan tehdä parissa viikossa niin paljon kun tarvitaan...

Siis arvelet, että nämä "maamiinoja korvaavat järjestelmät" ovat vain temppu saada rahoitusta muutenkin tarpeellisiin hankintoihin? Vai mitä ihmettä oikein yrität sanoa?
 
Ostrich

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Armeijasta lintsanneet laukovat täällä "totuuksia" palkka-armeijan puolesta. Ei voi oikeasti kuin nauraa. Kannattaisi oikeasti tutustua faktoihin ennen kuin tulee väittämään tänne tuollaisia typeriä juttuja.

Ihmettelen kyllä muutenkin, että miten nämä "en mee armeijaan ku se on paskaa" -tyypit tulee pärjäämään elämässään. Nimittäin elämässä tulee niin paljon pahempiakin juttuja eteen kuin joku intti.
 
Ihminen pärjää elämässä loistavasti, kun keskittyy positiivisiin asioihin ja on rehellinen itselleen. Ei sillä ole väliä onko asepalvelus suoritettu vai ei.

Kun ihminen on motivoitunut ja valmis menemään epämukavuus alueelle niin mikään ei ole mahdotonta.

Jokainen tietää, että välillä töissä on paineita ja siellä ei ole välttämättä niin mukavaa. Se on elämää. Itse olen onnekas, koska tykkään omasta työstäni ja menen todella motivoituneena töihin joka päivä vaikka luvassa olisi ylitöitä. Työtä ja armeijaa ei kannata sekoittaa keskenään. Ne on kaksi ihan eri asiaa.

Muut Pohjoismaat ovat realistisesti maantieteellisen sijaintinsa ja omat resurssinsa tiedostaneet.... ja luopuneet pakkoarmeijasta.

Paljonko Suomi menettää verorahoja, kun nuoret miehet ovat armeijassa? Eikö se riittäisi, että 30% -50% kävisi intin, koska vapaa ehtoisia kuitenkin tuntuu riittävän.
 
Ostrich

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Muut Pohjoismaat ovat realistisesti maantieteellisen sijaintinsa ja omat resurssinsa tiedostaneet.... ja luopuneet pakkoarmeijasta.

Asia nyt vaan on niin, että muiden maiden tilanne on erilainen verrattuna Suomeen. Suomella on esimerkiksi reilusti yli tuhat kilometriä yhteistä rajaa suuren sotilasmahdin kanssa. Sotilasmahdin, jonka toiminta ja tulevaisuuskehitys ei ole hyvin ennustettavissa. Lisäksi Suomi ei ole Naton jäsen, joten kriisitilanteessa suomalaiset itse puolustavat maataan.

Eikö se riittäisi, että 30% -50% kävisi intin, koska vapaa ehtoisia kuitenkin tuntuu riittävän.

Ei riitä. Suomi on pinta-alaltaan suuri maa ja Suomen puolustusdoktriini perustuu koko maan puolustamiseen. Koko maan puolustaminen taas vaatii laajan reservin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös