Puolustusvoimat ja puolustuspolitiikka

  • 724 150
  • 4 755

Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli

Skruf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, Kärpät

alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK

puuntakaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ipa Ipandeerus
Nettiä selaillessa bongasin USA:n myöntäneen luvan Suomen ja Israelin David's Sling-kaupalle. Samalla tuli mieleen, että tuokin järjestelmä lienee samaan tapaan tukahdutettavissa massiivisella ohjusmäärällä, kuin millä hamas sai ohjuksia läpi viime aikaisilla iskuillaan Israeliin. Tämän tiedon valossa on hieno asia, että vahvat puolusvoimat sekä -liittolaiset tekevät iskun hinnan Suomeen niin kovaksi, että sitä ei kannata venäjän testata.
 

Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Suomea koskevassa mahdollisessa kaupassa on kyse jopa 150 tutkaan hakeutuvasta ohjuksesta. Yhdysvaltalaisviranomaisen sivuilla kerrotaan tarkemmin, että kyse on AGM-88G-ohjuksista. Kauppaan kuuluisi myös muun muassa harjoitusohjuksia, ohjusten säilytykseen tarkoitettuja säiliöitä, koulutusta, tukikalustoa sekä varaosia.

Mahdollisen kaupan hinnaksi on arvioitu 500 miljoonaa dollaria (noin 467 miljoonaa euroa).
 

Euro71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, olosuhdesyistä HIFK

L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Sitkeästi ne jaksaa vaan puhua korveteista, vaikka fregatteja vähintäin ovat. Jotkut maat taitavat jopa luokitella fregattia suuremmiksi vastaavat.

"Nykyään fregatilla tarkoitetaan keskikokoista sotalaivaa, jonka uppouma on noin 1 500–4 000 tonnia ja jota käytetään laivasto-osastoissa pinta- ja ilmatorjuntaan, nopeina partio- ja ohjusaluksina sekä sukellusveneentorjunta-aluksina."

Noiden uppouma on juurikin tuo 4000 tonnia ja soveltuvat edellä mainittuihin lainauksen tehtäviin.

Nämä ruotsalaiset ovat korvetteja. Uppouma 600t ja pituus n. 70m Visby-luokka (korvetti) – Wikipedia.
 

Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
YLE:n mukaan DCA-sopimusneuvottelut Yhdysvaltojen kanssa ovat loppusuoralla. Jotenkin itse ajattelin, että tämä olisi ollut pidempi rupeama, mutta nyt näköjään näin:
Siitä sitten eteenpäin ja kohti entistäkin turvallisempaa Suomea.

NEUVOTTELUT Suomen ja Yhdysvaltojen kannalta keskeisestä puolustusyhteistyösopimuksesta ovat toistaiseksi päättyneet.

Se tarkoittaa, että virkamiestason sopimusluonnos on syntynyt ja neuvottelut etenevät poliittiseen prosessiin, kertoi ulkoministeriö tiistai-iltana.

Lopullisesti sopimuksen sisällöstä on sovittu vasta, kun osapuolet ovat sen allekirjoittaneet. Sopimus tulee julkiseksi vasta tuolloin. Sopimus edellyttää vielä eduskunnan hyväksyntää.
 

L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Onko merivoimat muuttaneet käytäntöjään?!? "PGG Pori ja PGG Hamina" .. Hamina-luokan laivoista ennen käytettiin nimitystä esim. FAC PORI 83 , " 7thMissile Squadron"? .. Tornion nimitys oli "suomeksi" OHJV Tornio 81 elikä 7.ohjuslaivueen ohjusvene..
 
Viimeksi muokattu:
Onko merivoimat muuttaneet käytäntöjään?!? "PGG Pori ja PGG Hamina" .. Hamina-luokan laivoista ennen käytettiin nimitystä esim. FAC PORI 83 , " 7thMissile Squadron"? .. Tornion nimitys oli "suomeksi" OHJV Tornio 81 elikä 7.ohjuslaivueen ohjusvene..
Puhtaasti uutisarkistoja seuraamalla ovat jo ainakin 2015 puolivälistä (en jaksanut selata pidemmälle) saakka puhuneet PGG-etuliitteellä ohjusveneistä, MLC-miinalaivoista ja MHC-miinantorjunta-aluksista.

Ohjuslaivueet ovat sen sijaan poistuneet ja nykyisin nimellä pintatorjuntalaivue, joita ovat 6. ja 7. Tämä muutos tehty 2015, jolloin myös Rannikkolaivasto ja Rannikoprikaati ”muodostettiin” edellisten SMMEPA ja SLMEPA tilalle.
 

Euro71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, olosuhdesyistä HIFK
Yhdysvaltain merijalkaväkeä Suomessa ja saaristossa valmistautumassa kuun lopulla olevaan harjoitukseen Freezing Wind 2023:


 

alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK
Yhdysvaltain merijalkaväkeä Suomessa ja saaristossa valmistautumassa kuun lopulla olevaan harjoitukseen Freezing Wind 2023:
Odottelen sitä päivää, kun Suomen merivoimat päättävät tehdä vastavierailun Pearl Harboriin, koska pitäähän heidänkin kokea jokin uusi ja erikoinen paikka, kun nyt vihdoin ollaan Natossa. Lienee todella hankala saada upseereita innostumaan tuollaisesta mahdollisuudesta.
 

rpeez

Jäsen
Katselin uutisista, että aika kevyillä vaatteilla jenkit oli Suomen kalsassa loppu syksyn säässä. Hymyilevät, että hienoa ja kaikki hyvin jenkkityyliin, mutta varmaan kiroilevat mielessään, että s-na, täällä on kylmä.
Toivottavasti suomalaiset antavat jotain pukeutumisapua niinkuin ilmeisesti vähän aikaa sitten oli tainnut tapahtua toisessa harjoituksessa.
 

Vaakuna

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Katselin uutisista, että aika kevyillä vaatteilla jenkit oli Suomen kalsassa loppu syksyn säässä. Hymyilevät, että hienoa ja kaikki hyvin jenkkityyliin, mutta varmaan kiroilevat mielessään, että s-na, täällä on kylmä.
Toivottavasti suomalaiset antavat jotain pukeutumisapua niinkuin ilmeisesti vähän aikaa sitten oli tainnut tapahtua toisessa harjoituksessa.

Ei muuta kuin syksystä kevääseen harjoituksiin saapuville jenkeille paketti, jossa jokaiselle sotilaalle Suomen ilmastossa tarvittavat ylimääräiset varusteet, kerrastot jne.

Paketin kylkeen teksti "Lend-Lease".
 

alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK

puuntakaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ipa Ipandeerus
Yllä mainitussa sopimuksessahan on kuuleman mukaan ainutlaatuinen huoltovarmuus-pykälä, joka velvoittaa Israelin toimittamaan ohjuksia ja varaosia, vaikka Suomi olisi sodassa venäjän kanssa.
 

Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

Noin. Toivottavasti Posti ei hoida tätä kuljetusta, koska todennäköisyys sille, että materiaali saapuisi ajallaan ja oikeaan osoitteeseen, on kauniisti sanottuna vaatimaton.
Tämäkin kauppa on onnistuttu tuomitsemaan lähinnä Vasemmistoliiton edustajien puolelta. Taikka niiden kovimpien some-öyhöttäjien osalta.

Tulkoot vaikka suoraan helvetistä asianmukaiset aseet, mutta Suomi tarvitsee vain ja ainoastaan parasta mahdollista laatua puolustukseen.

Alkaa kyllä ihan huolella vituttamaan nämä vasemmistolaiset ja lähinnä Honkasalot ja hänen klaaninsa. Ovat vaaraksi kyllä koko Suomelle ja maailmalle, vaikka tarkoitukset ovatkin heidän omasta mielestään varmasti olevinaan hyviä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös