Puolustusvoimat ja puolustuspolitiikka

  • 714 050
  • 4 705

Boulerice

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boogaard(R.I.P) ja Twist
Sinä niistä murheista varmasti ekana kuulet. Lisäksi se ei ole todellakaan sama kone vaan 25% isompi, 20% painavampi ja alitehoisella moottorilla nykyiselle isommalle koolle varustettu kikkare. Että sellanen "päivitys". Markkinointimateriaaleissa on koneen paino kasvanut jatkuvasti suuremmaksi, ilman että sen moottoriteho on kasvanut yhtään. Gripenin T/W suhde on kaikista surkein ja sillähän ei ole mitään väliä nykyaikana.

Onneksi mm. korroosio-ongelmien kanssa painiva urheiluauto, jolla pitäisi myös kyntää peltoa on se oikea valinta.
 
Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi, Liverpool
. F35 on modernein ja paras kone mitä tällä hetkellä miltään armeijalta löytyy. Raptori ei ole edes samassa sarjassa, sille pitäisi tehdä todella kallit päivitykset että sen suorituskyky olisi nykyaikaisella tasolla.

Kaikkea sitä kuulee. Et ole tainnut asiaan kauheasti tuttustua.

Mikäs versio sitten Suomeen otettaisiin? F35A, jonka siipi ei kestä kuin 7G rasitusta? Eli tällöin vihollisen koneet olisi aina ja joka kerta kyettävä ampumaan piiiiitkän matkan päästä. Onnistuu ehkä NATOlta, mutta mites Suomen kohdalla, kun ilmaherruutta ei ole ja veli venäläinen nimenomaan pyrkii iholle (nytkin ja aivan erityisesti, jos tuommoisen jenkkilullan ostaisimme)? Vai F35B tai C? Täydellä kuormalla pystyvät tosin toimimaan vain Helsinki-Vantaalta tai Rovaniemeltä. Mites tähän sopii ajatus toiminnasta maantietukikohdista? Vai luotetaanko, ettei sotaa tule ja lennellään vain puolella kuormalla? Miten olit ajatellut?

Mikäli F35 valitaan, niin ongelmat ovat vähintään samaa luokkaa kuin NH90 hankinnan kanssa. Eli vähänlaisesti tullaan saadaan yhtäaikaa koneita ilmaan ihan rauhankin aikana. Toki on mahdollista, että tähän silti päädytään, mutta ei siksi että kone olisi edes hyvä, parhaasta nyt puhumattakaan, vaan ihan muista syistä.
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona

Olisiko jotain lähteitä laittaa vaikka tuosta F35A:n 7G rajoituksesta? Aikanaan toki pitkin paikkaansa kun oli testauksessa, nyt testit on jo tehty ja moisia rajoituksia ei ole ollut enää pariin vuoteen. Lisäksi lainasit vielä pätkän missä puhun F22 Raptorista ja et millään viittaa ko. koneeseen. Lisäksi puhut täyttä paskaa koska F35A on 9G rajattu, B on rajattu 7G ja C on rajattu taittuvien siipiensä kanssa 7.5G ja nuo jälkimmäisetkin ehkä. Nyt faktoja tiskiin, kun kerran sellasia väität.
Opinion: Hating the F-35 Has Become a Fad – The Tactical Air Network (linkki tactical air networkin juttuun)
Lockheed Martin F-35 Lightning II Advanced Multi-Role Strike Fighter / Fighter-Bomber Aircraft - United States (linkki militaryfactoryn ihan hyvään fact sheettiin)

Lisätään nyt vielä joulukuulta ihan virallinen raportti jos vaikka lataus toimisi tänne laitettuna. http://www.f-16.net/forum/download/file.php?id=27020 (linkki DoD:n Selected Acquisition Report joulukuulta)

Mutta mitäpä näitä faktoilla keskustelemaan.
 
Viimeksi muokattu:

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Täydellä kuormalla pystyvät tosin toimimaan vain Helsinki-Vantaalta tai Rovaniemeltä.
Jos kone ei pysty operoimaan maantiekentiltä täydellä kuormalla, niin sitten ne on paraatikoneita. Ns kovassa tilanteessa yksikään karttaan merkitty lentokenttä ei tule olemaan toimintakuntoinen.
 
Suosikkijoukkue
Hihasta vedetyt Ässät, Dallasin Tähdet & Sport
Jos kone ei pysty operoimaan maantiekentiltä täydellä kuormalla, niin sitten ne on paraatikoneita. Ns kovassa tilanteessa yksikään karttaan merkitty lentokenttä ei tule olemaan toimintakuntoinen.

Kyllä, tuo kyky toimia maantietukikohdista on eräs tärkeimpiä seikkoja myös uuden hävittäjän kohdalla kun tilanne on päällä ja vihu hönkii silmille. Vihollinen pyrkii tuhoamaan ja myös tuhoaa ohjusiskuin varsinaisia hävittäjä-lentueiden kenttiä, niin koneilla pitää olla kyky siirtyä nopeasti sujuvaan toimintaan myös ns. korpikuusien kätköistä..sieltä täältä lentotoimintaan sopivilta tie-osuuksilta, jossa myös huolto kykenee helposti toimimaan minimaalisin resurssein.

Gripen kehitettiin ajatuksena myös toiminta tälläisistä hajautetuista maantietukikohdista. Samat ominaisuudet käytettävyyden, suorituskyvyn ja pienen huolto- ja logistiikkatarpeen osalta ovat myös E -versiossa.
Nopeista huoltoimista esim. moottorin vaihto voidaan tehdä kenttäolosuhteissa alle tunnissa.
Maantietukikohtaan kone voi tukeutua minimissään kuuden hengen miehityksellä ilman kiinteitä laitteistoja. Hävittäjässä on käynnistyksen mahdollistava sisäänrakennettu voimalaite, tarve on vaan polttoainetta jakelevalle säiliöautolle.

Tulevan hävittäjän tärkeimpiä ominaisuuksia on lyhyt kääntöaika maassa. Gripen voidaan varusmiesvoimin tankata ja kuormata ilmasta-ilmaan -tehtävään n.10 minuutissa. Ilmataisteluvarustuksessa hävittäjän toiminta-aika on n. kaksi tuntia. Onhan tuota Gripenien maantietukikohtaoperointia harjoiteltu Suomessakin useampaan otteeseen mm. BAANA 2015 -harjoituksessa, tuolloin koneet operoivat yhdessä Hornetien kanssa maantiekentältä Ranuan Hosiossa SAAB JAS-39 Gripen Landing on road in Finland 2015 - YouTube
 
Olisiko jotain faktojakin laittaa, jos siis ei toistella SAABin mainosmateriaaleja suoraan nettiin faktoina. Saahan sitä uskoa kaiken mitä SAAB sanoo, todellisuus ei vaan välttämättä vastaa mainosmiehen puheita. Teitä purematta nielin ja netissä meuhkasin tyyppejä löytyy tästä ketjusta 13 tusinassa. Pakko sen on olla totta kun SAAB niin sano! Sitten kun sen sanookin USAn armeija, kenraalit ja Lockheed Martin niin se on paskaa ja valehtelua ja lentävä romu.

Katsotaan jahka nyt SAAB saa edes sillä ainoalla prototyypillään perus testit tehtyä että mihin se pystyy ja milloin, paljonko se oikeasti maksaa ja millaisesta tilasta ylipainoinen ja alitehoinen vehje pääsee aselastissa ylös ja kauan sen korjaaminen oikeasti kestää.
 
Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Sitten kun sen sanookin USAn armeija, kenraalit ja Lockheed Martin niin se on paskaa ja valehtelua ja lentävä romu.
Myyntimiehet puhuvat aina totta, niihän se on! Kaikku muu on valetta, esim USAermyn raportit isoista ongelmista. Ja se suurin kanto kaskessa on Suomen osalta se, että tuo härveli ei edelleenkään täytä vaatimuksia esim aselastin osalta, jos ei haluta menettää koneen yhtä tärkeintä ominaisuutta eli häiveitä. Se toinen on tilannekuva ja softa on edelleen buginen....
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Myyntimiehet puhuvat aina totta, niihän se on! Kaikku muu on valetta, esim USAermyn raportit isoista ongelmista. Ja se suurin kanto kaskessa on Suomen osalta se, että tuo härveli ei edelleenkään täytä vaatimuksia esim aselastin osalta, jos ei haluta menettää koneen yhtä tärkeintä ominaisuutta eli häiveitä. Se toinen on tilannekuva ja softa on edelleen buginen....
Niin ja se kone on edelleen myös ilman sitä häivettä parempi kuin muut vaihtoehdot, sitä vain on mahdollista käyttää molemmilla tavoilla. Tilannekuva taas on maailman paras mitä tuon koneen puikoissa saa, millään muulla vehkeellä ei moisiin pystytä. Softassa on toki bugeja, mutta ei todellakaan sellaisia mitä väitetään. Kone on jo nyt täysin sotatoimikelpoinen mm. Israelin omalla softalla, eikä kone ole vielä sarjatuotannossa. Tämän vuoden lopussa/ensi vuonna tuon koneen pitäisi olla sitten jo valmis. Kyseessähän on ollut uudenlainen projekti tuon kokonaisuuden osalta, mitä moni ei halua ymmärtää. Nimen omaan kustannusten kurissapitämiseksi on tuota prosessia tehty niin että se etenee asteittain ja siksi valmistusmäärät on pidetty alhaisina ja konetta on päivitetty tasaiseen tahtiin.

Sääli vain että minä olen missannut nämä raportit isoista ongelmista. Sen sijaan olen kyllä nähnyt paljon väittämiä ja uutisointeja jokaisesta pienestäkin ongelmasta, mistä on sitten revitty aivan järkyttäviä uutisia kuinka koko projekti on sen takia paskaa. Näitä sitten aika-ajoin ammutaan alas julkisuudessa, mutta niitä ei vaivauduta uutisoimaan samassa mittakaavassa ja sitten fanipojat juoksee ympäri nettiä mekastamassa 3-4 vuotta vanhojen juttujen pohjalta kuinka se ja tää ja toi, vaikka ongelmat on paikattu jo 2 vuotta sitten.
 
Suosikkijoukkue
Hihasta vedetyt Ässät, Dallasin Tähdet & Sport
Olisiko jotain faktojakin laittaa, jos siis ei toistella SAABin mainosmateriaaleja suoraan nettiin faktoina. Saahan sitä uskoa kaiken mitä SAAB sanoo, todellisuus ei vaan välttämättä vastaa mainosmiehen puheita. Teitä purematta nielin ja netissä meuhkasin tyyppejä löytyy tästä ketjusta 13 tusinassa. Pakko sen on olla totta kun SAAB niin sano! Sitten kun sen sanookin USAn armeija, kenraalit ja Lockheed Martin niin se on paskaa ja valehtelua ja lentävä romu.

Katsotaan jahka nyt SAAB saa edes sillä ainoalla prototyypillään perus testit tehtyä että mihin se pystyy ja milloin, paljonko se oikeasti maksaa ja millaisesta tilasta ylipainoinen ja alitehoinen vehje pääsee aselastissa ylös ja kauan sen korjaaminen oikeasti kestää.

Mistä kumpuaa sokea vimmasi todistella mustaa valkoiseksi.. Sinulle on täällä toistuvasti esitetty useita eri lähteitä uutisista joissa todetaan F-35 koneen ongelmista. Tälläisiä vastaavia ei ole Gripenin osalta kuulunut jonka koelennot ovat toistaiseksi sujuneet ilman ongelmia, joten mitä yrität todistella.

Amerikkalaisilla on tarjolla parempikin kone jos hankinta on olevinaan sieltä jonkinlainen "poliittinen välttämättömyys". Horneteja Suomella jo ennestään on ja kokemusta niistä, niin Super-mallin sellainen olisi sekin vaihtoehto ennemmin kuin kone joka on osoittautunut liian kalliiksi ja huonosti toimivaksi kompromissiksi niin amerikkalaisille itselleen puhumattakaan pienen Suomen toisenlaisista tarpeista. Super-Hornetkin toki alkaa olla elinkaarensa ehtoopuolella.

Me emme ole virallinen osa Natoa ja emme ole tietääkseni hyökkäämässä minnekään, emme tarvitse heikoilla ominaisuuksiilla varustettua häiverynnäkkökonetta. Niin kiinni tappituntumalla jenkkipoikien persiissä ei tarvitse olla, että ihan mitä tahansa roinaa pitäisi heiltä silmät ummessa hankkia. USA on nykyisellään arvaamaton kumppani myös kaupankäynnin suhteen tulleilla uhkailuineen. Gripen on täynnä USA -lähtöistä tekniikkaa GE:n lisensimoottorilla ym. täysin NATO -yhteensopiva kone.

Sen verran minua kiinnostaa Suomen puolustus ja myös sen hinta veronmaksajana jos saadaan Suomelle edullisilla kauppaehdoilla toimiva hävittäjä Suomen tarpeisiin & olosuhteisiin naapurimaasta ja pelimerkkejä jää myös maasta laukaistavan ohjuspuolustukyvyn parantamiseen, niin tuo on mielestäni paras vaihtoehto.
 
Minä en valitettavasti ole täällä se joka sokeasti vetää tuota mustaa valkoiseksi touhua. Olin noin 2v sitten kun itsekkin puhelin kovaan ääneen että miten kova se Gripen onkaan. No todellisuus on toista, kun jaksaa penkoa pintaa syvemmältä ja lukea raportteja yms. lävitse. Gripenistä on edelleenkin olemassa vain yksi kone ja sinä et tiedä yhtään mitään mitä siellä SAAB:illa tapahtuu, mitä mahdollisia vikoja siinä on, miten se toimii ja miten mainosmiesten väitteet pitää paikkaansa. Se kyllä tiedetään että puolueetomissa arvioinneissa Gripen on todettu ylivoimaisesti paskimmaksi.

Jälleen heittelet ylikallista yms. shaibaa F-35:stä. Vaikka minä vasta laitoin raportin joulukuulta, mitä et selvästi vaivautunut edes avaamaan, missä on käyty hyvin kattavasti lävitse F-35:n hintaa, kustannuksia, lentotuntihintoja yms. Ei kelvannut faktat, sen sijaan mutulla tulit taas väittämään muuta. Missä lähteet? Olisiko sinulla nyt laittaa yhtään lähdettä näihin juttuihisi tuon sokean Gripen palvonnan sijaan?

Tällä maalla ei ole varaa ostaa kuin parasta ja se paras ei todellakaan ole SAAB:in suunnittelema ja valmistama kone jollekkin Brasilioille vaan kaikkien suurimpien ja voimakkaimpien maiden miljardeilla kehittämä sotakone.
 
scholl

Tuo on ihan höpöä. Suomella ei ole todellakaan varaa ostaa vain parasta silloin kun kyse on puolustusvoimista. Resurssit ovat liian pienet. Maa on sen verran iso, väestö pieni ja kansantalous kooltaan mitätön, että pitää ostaa riittävän hyvää, ei parasta. Jokaisessa hankinnassa pitäisi optimoida sitä asiaa niin, että saadaan mahdollisimman hyvä hintalaatusuhde ja niin että se laatu täyttää vaatimukset. Ei liian huonoa, muttei myöskään liian kallista.
 
Tästä saanen olla eri mieltä. Sillä sotakentällä voittaa se, jolla on parasta tai hirmuinen määrä uhrattavaa massaa. Jälkimmäiseen ei riitä Suomen inhimilliset voimavarat, vaikka halua olisikin. Toki ymmärrän pointin ja on pakko tehdä näillä rahoilla kompromisseja, mutta ei prinsiippi menee noin.
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Oletko lukenut tuon raportin lävitse, vai siis tukeudut näihin muiden väitteisiin ja huomiohakuisuuksiin? Sääli vain että linkki siihen raporttiin on rikki, siis mihin koko juttu perustuu.
Lisäksi sen raportin kirjoittaja ei käsittääkseni enää ole tuolla edes töissä, vaan jäi eläkkeelle.
Itse jutuissa sitten suurin osa on samaa monen vuoden takaista tauhkaa ettei voi pärjätä WVR tilanteissa yms. mitkä on kumottu jo useaan kertaan. Tuohon raporttiin ei viitata kuin alussa ja lopputeksti on samaa moneen kertaan kumottua tavaraa mitä muualtakin saa lukea ja mikä on pääosin jo vuosia vanhaa. Kuten jo monesti olen maininnut, niin näitä on kyllä ammuttu tasaisesti alas mutta ei ketään kiinnosta. Lisäksi on hyvin tiedossa että koneessa on vielä ongelmia, mutta suurin ongelma on edelleen tuo poliittinen peli mitä käydään mediassa ja julkisuudessa. Siellä taustalla ne hommat kyllä rullaa ja kone paranee jatkuvasti.
 
arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit
Kiitos @BlackWolf noista F-35 linkeistä, hetken kestää tuo raportin sisäistäminen minulta kyllä.

Saabista kuitenkin sen verran, että Gripen E on alunperin suunniteltu Ruotsin puolustamiseen, ei Brasilian. Niinpä mikäli mainosmiehet mainostavat sen pystyvän laskeutumaan ja nousemaan tien pätkiltä lyhyellä kääntöajalla, jopa suhteellisen pienellä miehistöllä huollettavan ja korjattavan, en usko sen olevan täyttä paskapuhetta. Näitä on suunnittelussa painotettu toisella tavalla kuin jossain jenkkien visiossa, vaikka eivät amerikkalaiset tietenkään mitään Gazin maasturikonseptia ( ajetaan tankki tyhjäksi ja juostaan) ole ajatelleet. No joo, mutuiluahan tämä mutta mainosmiehet hyödyntävät tuotteen vahvuuksia, eiks je?

Suomen tarjouspyyntö on kai pian valmiina lähetettäväksi, taitaa olla muutama kysymys enemmän siinä asetetun kuin arvee keksii eli luotan tarjouspyynnön esittäjiin kyllä. Ja saatujen vastausten arvioijiin myös, rehelliseen tekniseen peliin. Sen jälkeen mennäänkin jo ns. poliittiseen evaluointiin eli todennäköisyys paskanhaukkaamiseen kasvaa eksponentiaalisesti.

Typhoonin mainostusta: Suomen valtavaa hävittäjäpyyntöä odotetaan ympäri Euroopan - Paul Hitchcock: ”En keksi suurempaa kisaa koko planeetalla” | Uusi Suomi

Ja taas lisään: mitäpä jos Saabbi antaisi kaupan päälle, tai ennen kauppaa, muutaman näitä GlobalEye lentsikoita?
Kyllä meillä niille käyttöä keksittäisiin. Varsinkin kun Ylekin mainostaa: Kohta lokkikaan ei liiku salaa Persianlahdella – sen takaa pohjoismainen huipputeknologia | Yle Uutiset | yle.fi

No, oli vähän huumoriveto, mutta tuohon tiedusteluun, ja myös häirintään olisi syytä panostaa reilusti.
 
Viimeksi muokattu:

Boulerice

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boogaard(R.I.P) ja Twist
Käsittämätöntä tuo sokea F-35 hypetys.
Kone on pentagonin ihan omissa raporteissa haukuttu pystyyn(kyllä selasin läpi 2017 raportin kun se ilmestyi), joten on todella outoa että täällä sitten sitä hypetetään maasta taivaisiin esimerkiksi sen takia koska testilentäjä on kehunut konetta. Raporteissa mm. todetaan että erinäisiä testejä on jouduttu muokkaamaan, että tuo paska pääsee niistä läpi. Myös se ihmetyttää miten muutaman vuoden ikäinen kone kärsii korroosio-ongelmista??
Sen verran hyvä kone kyseessä, että puolet koneista on laitettu lentokieltoon.
 
Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
joten on todella outoa että täällä sitten sitä hypetetään maasta taivaisiin
Olisiko hypetys loogista, jos tämä joku haluaa paskimman mahdollisen koneen ilmailutarhaan (Suomen ilmavoimien eka nimi)?

Myös se ihmetyttää miten muutaman vuoden ikäinen kone kärsii korroosio-ongelmista??
Korroosio on noin tuoreessa koneessa merkki huonosta suunnittelusta.
 
scholl

Jäsen
Tästä saanen olla eri mieltä. Sillä sotakentällä voittaa se, jolla on parasta tai hirmuinen määrä uhrattavaa massaa. Jälkimmäiseen ei riitä Suomen inhimilliset voimavarat, vaikka halua olisikin. Toki ymmärrän pointin ja on pakko tehdä näillä rahoilla kompromisseja, mutta ei prinsiippi menee noin.

Suomea on puolustettu Drageneilla ja MiG21:lläkin. Pitää ottaa huomioon todennäköisyys joudutaanko sotaan ja jos joudutaan, niin onko Suomi ainoa vihollinen vastustajalle, ts. onko tällä mahdollisuus panostaa kaikista kehittyneintä kalustoa tänne ja kuinka paljon parempi joku kone on puolustamaan maata kuin joku toinen, ts. kuinka iso ero siinä syntyy. Jos erot ovat marginaaliset ja kustannuserot suuret, niin enemmän rahan satsaaminen tuottaa niin merkittävän diminished return -ilmiön, ettei sitä kannata tehdä. Eihän Skoda Octaviakaan olisi noin suosittu auto, jos ihmiset kokisivat, että kaikki mersua halvemmat autot ovat kelvottomia liikenteeseen. Silloin he satsaisivat kaikki rahansa autoon, eikä asuntoon.
 
Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Suomea on puolustettu Drageneilla ja MiG21:lläkin.
Ei muuten ole. Mersu on viimeinen tositoimissa käytetty hävittäjä. Kannattaa tarkistaa Suomen käymät sodat jostain...

Pitää ottaa huomioon todennäköisyys joudutaanko sotaan
Silloin ei armeijaa kannattaisi pitää lainkaan yllä. Jo pitkästi yli puoli vuosisataa on menty syvää rauhan aikaa Suomen osalta.

Noin muuten olet aika pihalla siitä, mikä sotakentällä ratkaisee. Vihje: Sillä ei ole juurikaan tekemistä henkilömallisten skodien kanssa.
 
Suosikkijoukkue
Hihasta vedetyt Ässät, Dallasin Tähdet & Sport
F-35:n pääasiakas Pentagon on uutisoinnissa selkeästi ilmaissut tyytymättömyytensä koneen suhteen. Hinta noussut liian kovaksi, koneen valmistuminen viivästynyt, sen suunnitellut ominaisuudet eivät vastaa tarvetta & koneiden käyttöaste on matala. Kaikkien aikojen kallein asejärjestelmä hyvin todennäköisesti olemaan myös epäonnistunein. Ongelmien vuoksi myös konetta ennakkotilanneet maat alkavat perua kauppoja.

F-35 ei ole Suomen ilmavoimille sodanajan tehtävät ja olosuhteet huomioiden paras ratkaisu sen parhaiden ominaisuuksien valossa. Huomioiden, että luvatut ominaisuudet eivät nekään kunnolla toteudu ja hinta on noussut taivaisiin, niin asiassa ei ole syytä odottaa yhtäkkiä muutosta parempaan. Tällä hetkellä riidellään siitä mikä taho kustantaa ongelmia täynnä olevan koneen kehitystä eteenpäin, konetta tilanneet maat eivät loputtomiin suostu maksumieheksi kun alkavat katsella muita vaihtoehtoja..

Mielestäni ilmavoimamme ei oleellisesti hyötyisi NATOn massiivisen ilmahyökkäyksen keihäänkärjeksi suunnitellusta tiedustelu- ja tulenjohtokykyisestä ilmarynnäkkökoneesta, jollainen F-35 ensisijaisesti on ja vasta toissijaisesti taisteluhävittäjä lähinnä omaa itseään suojelemaan tarkoitetusti.
Suomen ilmavoimien tulevan kaluston tulee olla hintalaatusuhde huomioiden mahdollisimman kyvykäs torjuntahävittäjä hyökkäävän vihollisen moderneinta hävittäjäkalustoa vastaan ja toissijaisesti kaiken muun vihollistoiminnan eliminointi siinä ohessa, eli maa- ja merivoimien tukeminen kauko-ohjautuvilla täsmäaseilla (ohjuksilla). Gripenien kanssa kauppaan voisi sisällyttää esim. pari GlobalEye AEW&C -monitoimi-tutkavalvontakonetta hoitamaan tiedustelua ja tulenjohtoa. Saab esitteli uuden GlobalEye AEW&C -monitoimivalvontakoneen | lentoposti.fi

Suomi ei tarvitse puolustukseensa häiverynnäkkökonetta, jolla voisi lentää esim. Pietarin ja Moskovan ilmapuolustuksen läpi ja maalittaa avainkohteita pommikoneista & mereltä laukaistaville täsmäiskuille, jotta laivueet voivat saapua alueelle perästä päin suorittamaan massapommitukset. Turvaamaan ilmakuljetukset maahanlaskujoukoille, erikoisjoukkojen pudotusten ja taisteluhelikopterien lennot sillanpääasemien saamiseksi ja strategisten kohteiden tuhoamiseksi & valtaamiseksi varsinaisen maasodankäynnin mahdollistamiseksi Venäjän maaperällä.
Tutkissa tekniikka kuitenkin kehittyy kovaa vauhtia, eikä ko. kone uusille tutkille täysin "näkymätön" ole nytkään, ainakaan jos asekuormaa lisätään. Tuon koneen "häiveominaisuudet" ovat jo vanhentuneet kun Suomi tulisi saamaan niistä ensimmäiset

Suomi ei tuollaiseen ylläkuvattuun hyökkäykseen yksinään lähde / kykene. Jos osana jonkinlaista liittoumaa tälläiseen operaatioon joutuisimme, liittouma tuo tarvittavaa kykyä mukanaan. Tärkein tehtävä olisi tuossakin tapauksessa pitää oma maamme turvattuna, jotta liittouman tukialue / reitit pysyisivät vapaana vihollisesta ja hyökkäysoperaatio etenisi.

Ei ole mielestäni syytä pitää ko. konetta edes ehdolla kun tarjolla on liian kallis ja ongelmien kanssa painiva kompromissi vaihtoehtoina varsinaisille taisteluhävittäjille, jotka vastaavat tarpeisiimme päivitettyinä uusimmalla tutkateknologialla, niin valinta ei pitäisi olla kovin vaikea.
 
Viimeksi muokattu:

Blöö

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Blues, Kiekko-Espoo
Mahtaako tällä olla vaikutusta mihinkään: Venäjän superhävittäjästä tuli pannukakku – hanke on kuollut – verkkouutiset.fi
Eli Venäjän rakentama Su-57 ei vastaa ominaisuuksiltan odotuksia ja Intia vetäytyi projektista. Koneita piti "aluksi" rakentaa 54, mutta nyt tavoitteena on tässä vaiheessa 12 kappaletta. Mikä on vähän, lisäksi nuo koneet ovat käsin rakenneltuja prototyyppejä, joista yksi jo paloikin.
Intian vetäytyminen on kova isku, sillä projekti on kallis. Puheet venäläisten kyvystä haastaa esim. F-22 Raptor ovat kovasti ennenaikaisia. Maan bkt on kuitenkin pienempi kuin pohjoismaiden yhteenlaskettu vastaava. Realiteetit tulee vastaan.
 
ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Euroopan kone ei ole ihan iskussa sekään ainakaan Saksassa.
Raju paljastus Saksan ilmavoimista: 130 hävittäjästä vain 4 taistelukunnossa - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Saksassa on tuota Ruotsin tautia ainakin ilmavoimissa.

Saksassa laajat ongelmat koskevat koko Bundeswehriä eli puolustusvoimia - sen kaikkia puolustushaaroja. Merivoimilla aluskannasta vain murto-osa on operatiivisessa kunnossa, talvella sukellusveneistä kaikki olivat satamassa - yksikään ei ollut operatiivisessa valmiudessa, nyt taitaa olla yksi.

Luftwaffella ongelmia on ollut kohtuudella aiemminkin, mutta tavallaan tämä on yllätys, että ensilinjan hävittäjistä alle 10 on taistelukunnossa - eräät asiaa paremmin tuntevat ovat heittäneet pienen epäilyn uutisen lukemia kohtaan, eivät uutista sinänsä eli todellisuudessa taistelukunnossa olevien hävittäjien määrä voi olla esitettyä suurempi, mutta silti ollaan kaukana optimitilanteesta.

Nyt ei ole helposti saatavilla laajoja artikkeleja aiheesta, katsotaan illalla mitä on nopeasti googlattavissa, mutta ainakin Suomen Sotilas on jo useamman vuoden aikana kirjoittanut Bundeswehrin kehnosta tilasta.

Sanoisin lievästi kärjistäen, että Saksa on edelleen NATO:n vapaamatkustaja ja on ulkoistanut puolustuksensa Puolalle, jonka maavoimien iskukyky on tällä hetkellä läntisen Euroopan parhaimmistoa. Toki Puolan ilmavoimatkin saa enemmän koneita taivaalle kuin Luftwaffe Saksassa, ei sen puoleen.

Huom. Suomen Sotilas 5/2014 löytyy artikkeli Bundeswehrin kaputt - lehdessä on palattu aiheeseen tämän jälkeenkin. Lehden FB-sivulla lyhyt yhteenveto aiheesta: Suomen Sotilas - Bundeswehr on KaputtSuomen Sotilas... | Facebook
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös