Puolueiden eduskuntavaaligallupit 2019–2023

  • 341 925
  • 3 270

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Täysin samaa mieltä, mutta ei ole suuria odotuksia tämän asian suhteen tälläkään hallituskaudella. Sotu-uudistuksen välttämättömyydestä kaikki on olleet jo kauan samanmielisiä, mutta toteuttamisessa ei päästä edes alkuun, kun kaikki vetää eri suuntiin. Jokainen hallitus tekee pieniä viilauksia eri kulmiin, kuten on tehty tähänkin asti. Mainitsemiesi lisäksi myös mm. asuntotukijärjestelmän kytkeytyminen sosiaaliturvaan ja sen vaikutus asumisen hintojen nousuun, kaikkine kommervenkkeineen. Kaipaisi koko järjestelmä perusteellista remontointia.
Samaa mieltä. Itse näkisin että ainoa teoreettinenkin mahdollisuus jolla järjestelmää saataisiin uudistettua olisi, että SDP ja Kokoomus löytäisivät yhteisen sävelen mallia Lipponen-Niinistö ja saisivat vähintään 35-45% yhteenlasketun kannatuksen. Eli ei tule Marinin kaudella toteutumaan. Ollaanko samaa mieltä tästä? Ts Kepu, Vasemmistoliitto ja tämän päiväk persut eivät tule olemaan osa ratkaisua.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Täysin samaa mieltä, mutta ei ole suuria odotuksia tämän asian suhteen tälläkään hallituskaudella. Sotu-uudistuksen välttämättömyydestä kaikki on olleet jo kauan samanmielisiä, mutta toteuttamisessa ei päästä edes alkuun, kun kaikki vetää eri suuntiin. Jokainen hallitus tekee pieniä viilauksia eri kulmiin, kuten on tehty tähänkin asti. Mainitsemiesi lisäksi myös mm. asuntotukijärjestelmän kytkeytyminen sosiaaliturvaan ja sen vaikutus asumisen hintojen nousuun, kaikkine kommervenkkeineen. Kaipaisi koko järjestelmä perusteellista remontointia.

Muutos olisi mielestäni mahdollinen, jos muutama suurista (tai "suurista") ajaisi enemmän yhteiskunnan kuin omaa asiaansa. Esimerkkinä nyt vaikka Kokoomus, jonka tulisi siirtyä oikeistoliberaaliksi markkinatalouspuolueeksi. Nyt Kokoomus kilpailee osittain Perusuomalaisten ja Keskustan kanssa konservatiivi-akselilla, kun alhaalla oikeistoliberaaleissa olisi tyhjää tilaa. Siellä ei ole suurista ketään.

Mielestäni se, että markkinataloutta ei aja yksikään puolue mm. Soininvaaran esittämällä tavalla, kertoo paljon. Ja ilman markkinatalouspuolueita on vaikea nähdä suurille ongelmille ratkaisuja.
 
Suosikkijoukkue
Reilu peli ja Putinin vastaisuus
Ei ne valtion budjetit loputtomia ole, joten päivänselvä asia on että massiiviset palkankorotukset alalle aiheuttavat tietenkin paineita säästöihin ja mitoituksiin. Se oli kollektiivinen valinta. Hoitsut olisivat halutessaan voineet lakkoilla teemalla ”ei enempää palkkaa vaan lisää hoitajia”. Työolot on työsuhdeneuvottelukysymys siinä missä palkkakin. Ei kiinnostanut ja ymmärrän heitä, mutta valitukseen asiasta pitää myös suhtautua se huomioiden.

Hoitajille lisää liksaa. Siis minulle. Muttei veronmaksajilta, ainakaan minulta ja vaimolta.

Hoitajia lisää! Työllisyys tosin työkykyisistä nytkin noin 100%. Ihan sama mitä (realististista) maksetaan. Tekijät eivät siitä lisäänny nopeasti. No, alan vaihtajat saattavat vähentyä jos saadaan hoitajat kiinni isompiin asuntovelkoihin.

Oikeasti keinoja:
-Kaikki palkankorotusvara pitää suunnata haittalisiin.
-Hallinnollisiin töihin tulisi palkata erityistä henkilökuntaa. Hoitajia ei ole, mutta (alemmin palkattuja) sihteereitä on kortistot pullollaan.
-Työprosessia johtamaan pitäisi palkata siihen koulutettua henkilöstöä. Hoitoalan arvostusta ei ylläpidetä sillä, että yleneminen tarkoittaa hoitotyöstä poistumista.
-Julkisen sektorin johtamiskulttuuri on perseestä. Työntekijöitä kohdellaan kuin aivottomia eläimiä lähiesimiestasoa ylemmillä portailla. (Tulen juuri työpäivästä, jossa tekijöitä oli yli kaksi kertaa liikaa. Silti työaikapankki ei tule kyseeseen.)
-Sitten vielä pidemmän aikavälin juttu: hoitoalalle pitää saada enemmän miehiä. En minä tiedä miten se tapahtuisi, mutta tämä pitäisi nostaa aivan yhteiskunnan kärkihankkeiden joukkoon. Toki samaan aikaan teknisiä aloja pitäisi myydä tytöille.
 
Kauko Viisas

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Hoitajille lisää liksaa. Siis minulle. Muttei veronmaksajilta, ainakaan minulta ja vaimolta.
---
Oikeasti keinoja:
-Kaikki palkankorotusvara pitää suunnata haittalisiin.
---
Olen aikoinaan tehnyt vuorotyötä. Haittalisät olivat mukava lisä pieneen peruspalkkaan.

Mutta... Eikö korotukset tulisi kohdentaa peruspalkkaan, jolloin se kohdentuisi myös haittalisiin? Ajatukseni on, että monilla aloilla (myös terveydenhuollossa) on päivätyöläisiä ja vuorotyöläisiä. Eikö palkkaeron kasvaminen em. ryhmissä saattaisi johtaa siihen, että pelkkiin päivätöihin haluavia olisi entistä vähemmän?

Toinen periaatteellinen kysymys on, mistä "haitasta" maksetaan? Mielestäni nykymaailmassa on käsittämätöntä, että sunnuntailisä on 100% ja esimerkiksi yölisä alasta riippuen 30-50%. Sunnuntaiden ja muiden pyhien merkitys on vähentynyt oleellisesti ja yötyön rasittavuus ja haitallisuus tunnetaan. Olen pitkään pohtinut, että sunnuntailisää tulisi radikaalisti pienentää ja yölisää nostaa.

Muutama ajatus haittalisistä.
 
Viikonlopusta koituva haitta on suurta mm. harrastuselämää rajoittavan vaikutuksen kautta. Esimerkiksi minun harrastamisestani jäisi iso osa peleistä pelaamatta (valmentamatta tai tuomaroimatta) jos työtä olisi viikonloppuisinkin. Pitäisikö pyhäyyökorvaus jakaa la-su työpäivien kesken?
 
Karhunkulta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Skellefteå AIK
Laskin, koska teen pääsääntöisesti yötyötä viikonloppuisin (tai päivävuoroa viikonloppuisin). No, mun about 2 100e nettopalkasta lähtisi noin puolet, jos pyhä- ja viikonloppulisät poistetaan, oletetaan vaikka että se ilta- ja yölisäkin sitten meinaan lähtee kun kerran tälle linjalle lähdetään.

Olisiko nämä ihmiset, jotka oletettavasti tekee arkipäivisin töitä, tai jollain palkkamallilla muuten parempaa liksaa, mutta se ei huomioi viikonloppuja siksi lisissä, ottamaan puolet pois omasta palkasta, koska se on joku Suomen kilpailukyvyn etu tms? Silmät kirkkaana tuollaista ei kukaan voi sanoa, tai valehtelee myös itselleen.

Maailma menee kokoajan enemmän vuorotyön pohjalle, kun kaikkien paikkojen pitää olla aina auki. Silti esimerkiksi perhe ja lapset ei muutu sinun vuororytmiisi ja harrastuksia nyt kukaan tuskin jaksaa muuttaa vuorotyöpohjaisiksi, että joskus vedetään treenit klo 01 yöllä. Eli se tuo selvää haittaa, terveyden lisäksi, myös ihan normaaliin elämään ja siksi siitä kuuluu saada erillinen korvaus.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
-Julkisen sektorin johtamiskulttuuri on perseestä. Työntekijöitä kohdellaan kuin aivottomia eläimiä lähiesimiestasoa ylemmillä portailla. (Tulen juuri työpäivästä, jossa tekijöitä oli yli kaksi kertaa liikaa. Silti työaikapankki ei tule kyseeseen.)
-Sitten vielä pidemmän aikavälin juttu: hoitoalalle pitää saada enemmän miehiä. En minä tiedä miten se tapahtuisi, mutta tämä pitäisi nostaa aivan yhteiskunnan kärkihankkeiden joukkoon. Toki samaan aikaan teknisiä aloja pitäisi myydä tytöille.
Hyviä kommentteja. Otan pari käsittelyyn. Miesten houkuttelu alalle vaatisi palkkojen nostamista. Olisi varmasti hyvä tavoite, mutta voi olla liian kallis.
-Tuo johtaminen on toinen juttu. Johtamisen insentiivien pitää olla kunnossa. Tuollaista ei ikinä (usein) tapahtuisi yksityisellä puolella, kun se maksaa ja on pois tuloksesta. Sen pitäisi näkyä johtajan tilissä jos johtaa paskasti.
 
Kauko Viisas

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Viikonlopusta koituva haitta on suurta mm. harrastuselämää rajoittavan vaikutuksen kautta. Esimerkiksi minun harrastamisestani jäisi iso osa peleistä pelaamatta (valmentamatta tai tuomaroimatta) jos työtä olisi viikonloppuisinkin. Pitäisikö pyhäyyökorvaus jakaa la-su työpäivien kesken?
Työssäkäyminen tutkitusti haittaa vapaa-ajan käyttöä ja siten myös harrastuksia. Siitä haitasta maksetaan korvausta. Sitä kutsutaan palkaksi.

Lähinnä maailman muututtua vähemmän viikonpäivistä riippumattomaksi ei perinteinen pyhätyöhaitta ole enää sellainen, josta tulisi maksaa erityisen suurta korvausta. Sen sijaan esimerkiksi yötyön kuormittavuus on mielestäni sellainen, josta korvausta tuleekin maksaa.
"Haitat" ovat myös yksilöllisiä.

Laskin, koska teen pääsääntöisesti yötyötä viikonloppuisin (tai päivävuoroa viikonloppuisin). No, mun about 2 100e nettopalkasta lähtisi noin puolet, jos pyhä- ja viikonloppulisät poistetaan, oletetaan vaikka että se ilta- ja yölisäkin sitten meinaan lähtee kun kerran tälle linjalle lähdetään.

Olisiko nämä ihmiset, jotka oletettavasti tekee arkipäivisin töitä, tai jollain palkkamallilla muuten parempaa liksaa, mutta se ei huomioi viikonloppuja siksi lisissä, ottamaan puolet pois omasta palkasta, koska se on joku Suomen kilpailukyvyn etu tms? Silmät kirkkaana tuollaista ei kukaan voi sanoa, tai valehtelee myös itselleen.

Maailma menee kokoajan enemmän vuorotyön pohjalle, kun kaikkien paikkojen pitää olla aina auki. Silti esimerkiksi perhe ja lapset ei muutu sinun vuororytmiisi ja harrastuksia nyt kukaan tuskin jaksaa muuttaa vuorotyöpohjaisiksi, että joskus vedetään treenit klo 01 yöllä. Eli se tuo selvää haittaa, terveyden lisäksi, myös ihan normaaliin elämään ja siksi siitä kuuluu saada erillinen korvaus.
Olen huomannut, että ihmiset suhtautuvat haittakorvauksiin osana palkkaa. Palkka on palkka ja haittalisät ovat korvausta "epämukavasta" työajasta. Jos tottuu siihen, että sunnuntaikorvauksia tai ylitöitä on tietty määrä kuukaudessa ja siitä saa tietyn määrän rahaa, on erittäin vaikeaa sopeuttaa menojaan, jos jostain syystä nämä korvaukset romahtavat.

Tiedän, että joillain aloilla nämä lisät ovat merkittävä osa tuloista, mutta ne ovat kuitenkin lisiä, ei varsinaista palkkaa. Kukaan ei halua palkkansa pienenevän, mutta kokonaisansioiden rakennetta voisi miettiä.

Olen siis sitä mieltä, että mahdolliset korotukset tulisivat peruspalkkaan ja koko haittalisäkupletti purettaisiin ja mietittäisiin uudelleen vastaamaan nykyaikaa. Tiedän, ei tule tapahtumaan.
 
Suosikkijoukkue
Reilu peli ja Putinin vastaisuus
Työssäkäyminen tutkitusti haittaa vapaa-ajan käyttöä ja siten myös harrastuksia. Siitä haitasta maksetaan korvausta. Sitä kutsutaan palkaksi.

Lähinnä maailman muututtua vähemmän viikonpäivistä riippumattomaksi ei perinteinen pyhätyöhaitta ole enää sellainen, josta tulisi maksaa erityisen suurta korvausta. Sen sijaan esimerkiksi yötyön kuormittavuus on mielestäni sellainen, josta korvausta tuleekin maksaa.
"Haitat" ovat myös yksilöllisiä.

Olen huomannut, että ihmiset suhtautuvat haittakorvauksiin osana palkkaa. Palkka on palkka ja haittalisät ovat korvausta "epämukavasta" työajasta. Jos tottuu siihen, että sunnuntaikorvauksia tai ylitöitä on tietty määrä kuukaudessa ja siitä saa tietyn määrän rahaa, on erittäin vaikeaa sopeuttaa menojaan, jos jostain syystä nämä korvaukset romahtavat.

Tiedän, että joillain aloilla nämä lisät ovat merkittävä osa tuloista, mutta ne ovat kuitenkin lisiä, ei varsinaista palkkaa. Kukaan ei halua palkkansa pienenevän, mutta kokonaisansioiden rakennetta voisi miettiä.

Olen siis sitä mieltä, että mahdolliset korotukset tulisivat peruspalkkaan ja koko haittalisäkupletti purettaisiin ja mietittäisiin uudelleen vastaamaan nykyaikaa. Tiedän, ei tule tapahtumaan.

Juuri samoilla perusteilla olen päinvastaista mieltä. Jos haittakorvauksien osuus palkasta pienenisi, näitä epämukavuuksia sisältävien työtehtävien vetovoimatekijät huononisivat. Kun ala kärsii kroonisesta tekijäpulasta, ei kannata vaarantaa huojuvan talon rakenteita ennestään.
 
Kauko Viisas

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Juuri samoilla perusteilla olen päinvastaista mieltä. Jos haittakorvauksien osuus palkasta pienenisi, näitä epämukavuuksia sisältävien työtehtävien vetovoimatekijät huononisivat. Kun ala kärsii kroonisesta tekijäpulasta, ei kannata vaarantaa huojuvan talon rakenteita ennestään.
En tietääkseni ole missään vaiheessa edes ehdottanut haittakorvausten osuuden pienentämistä kokonaistulosta, vaikka kritisoinkin ihmisten ajattelutapaa. Lähinnä tuumailen korvausten tasapainottamista niin, että todella terveydellisesti haitallisista työajoista (yöt) maksettaisiin enemmän kuin esim. pyhistä - tasoitetaan näitä. Mietipä myös, kuinka paljon viikossa on yötunteja verrattuna pyhätunteihin? Kumpi noin yleensä ottaen on haitallisempaa: yötyö vai sunnuntaityö?
Haittakorvausprosenttien nostaminen tuskin on mahdollista. Siksi peruspalkan nostaminen kaikissa tapauksissa on parasta, koska sitä kautta myös lisät nousevat, koska perustuvat peruspalkkaan.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Tästä keskustelusta hyvin huomaa, että ihmisten näkemykset lisistä poikkeavat. Niinpä systeemiä pitäisi kehittää siihen suuntaan, että lisien suuruus ei tule mistään keskuskomitealta vaan sovitaan kysynnän ja tarjonnan mekanismeillä. Samalla pitää huolehtia ettei ketään pakoteta tekemään vuoroja joita ei halua liian pienellä korvauksella, vaan sunnuntaisin työskentelevät me joiden harrastuksia se ei haittaa ja öisin ne joille se käy suhteessa korvaukseen.

Aikoinaan yksi tuttu teki pelkästään sunnuntaipäivystyksiä koska niistä maksettiin mallia vitusti ja ne hänelle poikamiehenä kävivät. Näin sen pitääkin toimia.
 
Suosikkijoukkue
Reilu peli ja Putinin vastaisuus
Hyviä kommentteja. Otan pari käsittelyyn. Miesten houkuttelu alalle vaatisi palkkojen nostamista. Olisi varmasti hyvä tavoite, mutta voi olla liian kallis.
-Tuo johtaminen on toinen juttu. Johtamisen insentiivien pitää olla kunnossa. Tuollaista ei ikinä (usein) tapahtuisi yksityisellä puolella, kun se maksaa ja on pois tuloksesta. Sen pitäisi näkyä johtajan tilissä jos johtaa paskasti.

Miehiä voi olla vaikea houkutella alalle ilman suurta palkkahoukutinta, mutta onneksi se houkuttelu pitäisikin suunnata nuoriin poikiin. He kun eivät vielä ymmärrä, miten paljon enemmän insinööri on viisikymppisenä yhteensä tienannut kuin ensihoitaja (johon ammattiin muuten on miehiä löytynyt).

En olisi aivan toivoton. Varsinkin, kun sairaanhoitajien pienituloisuus on aikamoinen myytti.

En muuten tiedä yhtään hoitajamiestä (luen tähän mukaan juntisti myös lastentarhanopettajat), joka olisi sinkku. Siinäkin houkutinta alalle...
 
Suosikkijoukkue
Reilu peli ja Putinin vastaisuus
En tietääkseni ole missään vaiheessa edes ehdottanut haittakorvausten osuuden pienentämistä kokonaistulosta, vaikka kritisoinkin ihmisten ajattelutapaa. Lähinnä tuumailen korvausten tasapainottamista niin, että todella terveydellisesti haitallisista työajoista (yöt) maksettaisiin enemmän kuin esim. pyhistä - tasoitetaan näitä. Mietipä myös, kuinka paljon viikossa on yötunteja verrattuna pyhätunteihin? Kumpi noin yleensä ottaen on haitallisempaa: yötyö vai sunnuntaityö?
Haittakorvausprosenttien nostaminen tuskin on mahdollista. Siksi peruspalkan nostaminen kaikissa tapauksissa on parasta, koska sitä kautta myös lisät nousevat, koska perustuvat peruspalkkaan.

Eihän haittakorvausprosentteja kautta linjan tarvitsisikaan nostaa. Esimerkiksi lauantaikorvausta voisi nostaa tai yötyö voisi alkaa tuntia aiemmin.
 
Suosikkijoukkue
Reilu peli ja Putinin vastaisuus
Tästä keskustelusta hyvin huomaa, että ihmisten näkemykset lisistä poikkeavat. Niinpä systeemiä pitäisi kehittää siihen suuntaan, että lisien suuruus ei tule mistään keskuskomitealta vaan sovitaan kysynnän ja tarjonnan mekanismeillä. Samalla pitää huolehtia ettei ketään pakoteta tekemään vuoroja joita ei halua liian pienellä korvauksella, vaan sunnuntaisin työskentelevät me joiden harrastuksia se ei haittaa ja öisin ne joille se käy suhteessa korvaukseen.

Aikoinaan yksi tuttu teki pelkästään sunnuntaipäivystyksiä koska niistä maksettiin mallia vitusti ja ne hänelle poikamiehenä kävivät. Näin sen pitääkin toimia.

Mun mielestä nykyisen tekoälyn aikana olisi mahdollista laittaa "pyhäpäivät" henkilökohtaisiksi. Jokaisella olisi vapaavalintainen viikonpäivä ja nykyiseen vuosittaisten erityispäivien määrään perustuvat henk.koht. pyhänsä.

Näin muslimi saisi pyhätyökorvauksen perjantaityöstä ja suurin osa varmaan edelleen sunnuntaista. Valtaosa laittaisi juhannuksen vuosittaiseksi pyhäksi, mutta minä en koska juuri silloin olisi mitä mainioin päivä olla töissä. Tiedän joitakin rallifaneja, joille työstä Neste Rallin aikana pitäisi maksaa juhlapyhäkorvaukset, toisille sorsastuksen alkupäivä jne...

Tämä olisi tasapuolista ja avaisi mahdollisuuden jonkinlaisiin säästöihinkin.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Tämä olisi tasapuolista ja avaisi mahdollisuuden jonkinlaisiin säästöihinkin.
Periaatetasolla en ajatusta ammu alas, mutta ensimmäinen ajatus on että se avaisi mahdollisuuden taktikoimalla koijaamaan etuja. Isompi porukka merkkaisi aina kiireisimmät arkipäivät pyhäpäiviksi jolloin työnantajalta saataisiin maksimikorvaukset normipäivästä.
 
heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Uusin gallup, Persut jatkaa nousua, samoin myös kokoomus lähti liikkeelle ylöspäin. SDP lähti keskustan ja sinisten tielle kuoppaan ja keskusta kohta alle 10.

Seuraava kannatusmittaus on luokkaa:
PS 27% KOK 18%, Vihreät 13% Kepu, demarit runsaassa kympissä. Vihreiden fanaattiseen äänestäjäkuntaanhan tämä vähiten vaikuttaa. Kyllä tuossa aletaan olla aika lähellä uusia vaaleja keväällä.
Sen sijaan PS kannatuksen kasvu pysähtyi, Ylen mittauksessa edelleen sama 24 ja risat kuin edellisellä kerralla. Mutta SDP lähti jo nousuun varmasti pelkästään Marinin ansiosta. Myös kepulaisten kannatus on lähtenyt nousuun. Vihreät sen sijaan laskussa. Ennenaikaisia vaaleja ei ole tulossa.

Viimeksi muokattu:

Petri1981

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, NFL, NBA, Valioliiga, UCL
SDP:n kannatus nousuun ja Vihreiden laskuun. Näinhän siinä kävi, että vihervasemmistoon siirtyvä SDP alkoi syödä Vihreiden ääniä.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Yllättävää. Jos tämä suuntaus jatkuu ja vahvistuu muissa gallupeissa täytyy myöntää olleensa väärässä. Ei ole eka eikä vika kerta.

Ehkä Rinne oli vaan niin huono, että hänen syrjään siirtäminen toimii nosteena.
 
Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Tavanomaisena trendinä voi havaita, että oppositio kasvaa hallituksen kustannuksella.

Näissä kannattaa kuitenkin olla maltillinen. Medialta jälleen kovin varman oloisia arvioita muutoksista, joissa pelkkä satunnaisvaihtelu on suurta.
 
heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
SDP:n kannatus nousuun ja Vihreiden laskuun. Näinhän siinä kävi, että vihervasemmistoon siirtyvä SDP alkoi syödä Vihreiden ääniä.
Itse jutussa kerrotaan "tällä hetkellä vihreät menettää kannattajia sekä vasemmalle – SDP:lle ja vasemmistoliitolle – mutta myös lähes samansuuruinen osuus kannatuksesta menee kokoomukselle ja keskustallekin osa".
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Itse jutussa kerrotaan "tällä hetkellä vihreät menettää kannattajia sekä vasemmalle – SDP:lle ja vasemmistoliitolle – mutta myös lähes samansuuruinen osuus kannatuksesta menee kokoomukselle ja keskustallekin osa".
Ilmeisesti kaikki julkisuus on hyvästä. Vihreät ollut vähemmän julkisuudessa kuin tuolileikkejä leikkineet hallituskumppanit sekä oppositiossa räyhäävät oppositiopoliitikot.

Tai sitten kannattajat ovat hiffanneet ettei hallitus(ohjelma) nyt kovin Vihreä ole.
 
Artturenos

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, NHL, Blackhawks. sympatiat Lightning.
Tai sitten Vihreiden kannatus on vain ollut lähellä limiittiään, ja näin oli liian lähellä saturaatiopistettään. Yhä selvempi profiloituminen vasemmistolaiseksi koulutettujen nuorten naisten puolueeksi on ihmis massana liian pieni ryhmä Suomalaisia. Puolueen feministisyys ajaa miehiä pois ja jos suurempia lukuja haluaa, niin pitäisi profiloitua enemmän yleispuolueeksi, ja ottaa askeleita takaisin Soininvaaran suuntaan.
 
Viimeksi muokattu:

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Tai sitten Vihreiden kannatus on vain ollut lähellä limiittiään, ja näin oli liian lähellä saturaatiopistettään.

Vihreiden kannatuspotentiaali (ottamatta kantaa siihen, kuinka todennäköistä sen realisoituminen on) on tutkimusten pohjalta suurimpia nykypuolueista ja hyvin kaukana noista luvuista.
 
finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Nyt näyttää kuitenkin rauha palanneen maahan ja kaikki on taas hyvin. SDP nousussa ja PS pysähtynyt.
Ainoa kauneusvirhe, että Kepu sinnittelee, ja Vihreät jäänyt taustalle muhimaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös