Puolueiden eduskuntavaaligallupit 2019–2023

  • 338 767
  • 3 270

12961

Jäsen
Eipä muuten ole näin, ainakin mikäli on uskomista eiliseen YLE:n 20:30 uutisiin.

Maanviljelijöiden tulot eivät ole kasvaneet lähellekään samassa suhteessa, mitä maatilojen koko (ja työmäärä) edellyttäisivät. Tosin ei kuulu tähän ketjuun, joten jatkot ehkä sitten sopivammassa ketjussa.



Ei olla Ruotsissa, joten eiköhän PS hallituksesta löydy mikäli heiltä tukea tarvitaan.

Kai se tulojen muutos on eri asia kuin tilallisten pääluvun lasku tilakokojen kasvaessa. Ei todellakaan käy kateeksi kun tietää millaisella velkavivulla moni nuori tilallinen on lähtenyt menneenä nollakorkoaikana kasvua hakemaan. Tiedä sitten olisinko kiinteää omaisuutta isosti vivuttaneena, kassa tiukalla edelleen kepun äänestäjä. Joku varmasti vanhasta tottumuksesta olisikin.

Onhan tuonne syntynyt myös joukkoon Oy-muotoisia tiloja juuri isompiin, velkaisimpiin ja tuottavampiin kulmiin painottuen, joten kaikki maatalouden tuotto ei kuuluisikaan korreloida maanviljelijöiden tulojen kanssa, vaan tulojen voisi oikeastaan kuvitellakin pienentyneen.

Keskikokoisen broilertilan elämää seuraan läheltä. Elukoiden pitäminen on melko kallista näillä energian hinnoilla. Kassa on paikassa jos toisessakin nyt todella tiukalla.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Saarikko tuntee oikeasti nahoissaan, että pettäjän tie on raskas.
Voi tuntua tuolta, jos katselee ajankohtaisia tapahtumia demarien tai vasurien sisältä, mutta Kepun kannatuksen alaspäin viettävässä kehitystrendissä on kyse jostakin aivan muusta. Siinä olen samaa mieltä, että Kepu on (taas kerran) syönyt itse oman uskottavuutensa. Tämä koskee uskottavuutta sekä peruskannattajakunnan että edellisiä liikkuvampien äänestäjien keskuudessa.

Kepun viime irtautumiset hallituksen linjasta ovat viestintää. Osittain sillä puhutellaan niitä äänestäjiä, joille Kepun mukanaolo sosialistihallituksessa on ollut vastenmielistä, mutta se juna on Kepun kannalta valitettavasti jo karannut asemalta. Olennaisempi Kepun ja Saarikon viestinnän kohde on todennäköinen vaalivoittaja Kokoomus, jolle sosialistihallituksen linjaa vastaan änkyröinti lienee myös yritys näyttää taas kykeneväiseltä tekemään myös oikeistosuuntautunutta politiikkaa. Kepun reagointi on ilmeinen, koska Marin ja SDP ovat jo aloittaneet maaperän pehmittämisen seuraavan hallituksen mahdollista sinipunapohjaa varten.

Olettaen että oma analyysini osuu suunnilleen kohdalleen, niin Saarikon ja Kepun tapa yrittää pelata itseään myös seuraavaan hallitukseen on läpinäkyvän vastenmielinen. Yhteistyön tekemisen tapa ja puolueen linja voivat olla melkeinpä millaisia hyvänsä tai olla olematta mitään, kunhan omalla edunvalvontalistalla olevista asioista mahdollisimman moni saadaan rastitettua, ja sen päälle pumpataan lisää etuja, jos tilaisuus tulee.

Nykykepun kanssa on vaikea rakentaa toimivaa ja kestävää hallitusta, jossa voi luottaa siihen, että apilapöksyinen kumppani hoitaa pelikentällä oman roolinsa sovitusti. Tämä koskee myös seuraavaa hallitusta, jonne Kepu voisi haluta täytepuolueeksi mukaan, jos vaan saavat läpi oman agendansa. Tuo Kepun agenda tuleviin hallitusneuvotteluihin - jos ovat järkevän hallituspohjan kasaamisessa lähelläkään vaa’ankieliasemassa - tulee olemaan kuin puolueella, joka on saanut vähintään tuplaten Keskustaa suuremman kannatuksen vaaleissa. Jos Kepun kanssa ei ole aivan pakko tehdä hallitusyhteistyötä, niin luulen, ettei Saarikon Kepu ole yhdenkään toisen suomalaisen eduskuntapuolueen johdon suosikkilistalla juuri näillä haminoilla (Lihapäätä ja Harkimoa emme huomioi hallitusspekulaatioissa, olivatpa mielipiteensä millaisia hyvänsä)
 

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Yksi kokoomuksen eniten viimevuosina puffaamista teemoista on ollut lisätä ansiosidonnaisen saajia tuomalla tämä etuus kaikkien ulottuville.

Yleisen ansioturvan sijaan heille riittää, kun enimmäisaikaa lyhennetään, kertymä euroistetaan ja muutetaan työssäoloehtoa. Yksikään näistä ei ole SDP:n kynnyskysymys, euroistaminen jopa heidän ideansa. Vassille se ei kelvannut ja putosi pöydältä siksi.
 

msg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sopimustekninen verovelka
Vaikka liitto ja kassat ovat kaksi eri asiaa ja liitosta riippumaton kassakin on, näen yleisen ansiosidonnaisen työttömyysturvan myös Kokoomuksen (rahoittajien) haluna laskea järjestäytymisastetta.
 

Lystikäs

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Sinipunaa (kok+sdp+vihr+rkp) pidän silti selvästi todennäköisempänä vaihtoehtona, mutta kaikki on mahdollista.
Tämä on yhtä kuin vasemmistohallitus, varsinkin kun ottaa huomioon, että RKP on puhdas palkkasoturi, joka istuu hallituksessa kuin hallituksessa, kunhan sillipurkin kansi on auki. Luulen Kokoomuksen oppineen jotain Kataisen sixpackista, eivätkä lähde näin eripuraisen yhdistelmän kanssa hallitukseen. Kun Vihreät vielä ideologisista syistä asettunevat Marinin nurkkaukseen, en usko demarien oikean laidan kykenevän voimistumaan puolueen sisällä tarpeeksi, jotta Orpo pääsisi tekemään kokoomuslaista politiikkaa.

JOS Orpo lähtisi oikeasti muodostamaan sinipunaa, Marinille ei kannattaisi antaa vihreitä tai vasemmistoliittoa kumppaniksi. Vihreät eivät ole enää se sama puolue kun se oli Soininvaaran, Hautalan ja Niinistön aikoihin, jolloin se olisi ollut yhteensopivampi Kokoomuksen kanssa. Puoluejohdossa on aivan liikaa syvänpäädyn vipeltäjää, jotta Vihreiden järkipoliitikot saisivat ääntään kuuluviin. Ja ilman Vihreitä, Vasemmistoliittoa tai Keskustaa sinipunaa ei taida syntyä.

Seuraava hallituskausi tulee todennäköisesti (ja toivottavasti) keskittymään Suomen talouden ehostamiseen tämän hallituskauden jäljiltä. Näin ollen talousnäkemykset tulevat näyttelemään isoa roolia. Tätä silmällä pitäen PS voisi olla aika hyvä hallituskumppani seuraavaksi neljäksi vuodeksi. Antaisivat varmasti Kokoomukselle työrauhaa hoitaa taloutta kuntoon, mikäli saavat vastineeksi korkkia tiukemmalle ulkomaille lähetettävän kehitysavun ja maahanmuuttopolitiikan suhteen - joiden tiukentaminen saattaa olla taloustilanteen näkökulmasta joka tapauksessa edessä. Mutta oli kumppani joko PS tai demarit, niin itse toivon mahdollisimman harmonista hallitusta. Tätä silmällä pitäen toivon, että joko PS tai demarit saa selkeästi enemmän kannatusta, kuin kolmoseksi tullut (PS tai demarit), jotta hallitukseen ei tarvitse ottaa niin laajaa puoluepohjaa.
 

Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
OnViittaat tuohon yhteen keskusteluun, jossa Marin ja Saarikko huusivat Orpon hiljaiseksi kun puheenjohtaja ei pystynyt (tai, kun YLE on kyseessä, halunnut) muistuttaa vasemmiston edustajia sivistyneen keskustelun etiketistä. Tuolloinkin Orpo olisi selvinnyt voittajana jos olisi tokaissut rääkymiseen: "Rouva pääministeri nyt koittaa malttaa odottaa omaa puheenvuoroaan."
Tarkoitatteko tätä keskustelua?



 

Tami Talk

Jäsen
Suosikkijoukkue
Daespoo moderators
(1)
  • Tykkää
Reactions: Ck

Jerry100

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vihdoin Oranssi
Viimeisin HS-gallup. Perussuomalaiset nousussa, Kokoomus ja SDP lievässä laskussa. Keskusta ja Vihreät käytännössä tasoissa.

En usko että mikään voi kokoomukselta viedä voittoa.
Sen sijaan näyttäisi siltä että persut menee Demarien ohi. Kesällä oli eroa 4%, enää reilu prosentti ja vaaleihin aikaa yli 3kk.

”Perussuomalaisten lähtökohdat vaaleihin ovat nyt paremmat kuin neljä vuotta sitten. Puolueen kannatus on nyt kaksinkertainen verrattuna vastaavaan ajankohtaan ennen edellisiä eduskuntavaaleja”
 

penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Perussuomalaiset 17,9%
Vihervasemmisto 17,8%

Tasaista on.
Oikeisto (Kokoomus, persut, KD ja Harkimo) 46,8%
Vasemmisto+Vihreät (SDP, Vasemmistoliitto Ja Vihreät) 36,9%
Keskipuolueet (Kepu ja RKP) 14,2%

Sekä oikeisto- että vihervasemmistohallitus tarvitsisivat kepun apupuolueekseen. Uskon että puolue ei mene minkäänlaiseen hallitukseen valtavan vaalitappion jälkeen. Vaihtoehdoiksi jäävät Orpon ja Marinin muodostama epäpyhä allianssi vihreillä ja RKP:llä vahvistettuna, mikä SDP:n vaikutusvallan kannalta olisi puolueelle paljon parempi vaihtoehto kuin Kokoomuksen, SDP:n ja persujen muodostama hallitus, missä SDP jäisi hallituskumppaneittensa jalkoihin. Eli jos kepu jää oppositioon niin Sinipuna lienee ainoa vaihtoehto persujen kannatusluvuista riippumatta.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Oikeisto (Kokoomus, persut, KD ja Harkimo) 46,8%
Vasemmisto+Vihreät (SDP, Vasemmistoliitto Ja Vihreät) 36,9%
Keskipuolueet (Kepu ja RKP) 14,2%

Sekä oikeisto- että vihervasemmistohallitus tarvitsisivat kepun apupuolueekseen. Uskon että puolue ei mene minkäänlaiseen hallitukseen valtavan vaalitappion jälkeen. Vaihtoehdoiksi jäävät Orpon ja Marinin muodostama epäpyhä allianssi vihreillä ja RKP:llä vahvistettuna, mikä SDP:n vaikutusvallan kannalta olisi puolueelle paljon parempi vaihtoehto kuin Kokoomuksen, SDP:n ja persujen muodostama hallitus, missä SDP jäisi hallituskumppaneittensa jalkoihin. Eli jos kepu jää oppositioon niin Sinipuna lienee ainoa vaihtoehto persujen kannatusluvuista riippumatta.
Millä logiikalla persut on sulla oikeistoa, mutta kepu ei? Entä miksi KD on, mutta RKP ei? Vai tarkoittavatko oikeisto ja vasemmisto tässä yleisesti nykyisen eduskunnan ”klikkejä”? Tällöin ymmärrän.
 

penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Millä logiikalla persut on sulla oikeistoa, mutta kepu ei? Entä miksi KD on, mutta RKP ei?
KD:lla ja persuilla on huomattavasti konservatiivisempi ja oikeistolaisempi arvomaailma kuin RKP:lla, minkä vuoksi en usko RKP:n menevän samaan hallitukseen persujen kanssa. Kepu juonittelevana heinähattupuolueena taitaa olla tämän jaottelun ulkopuolella. Se on ollut valmis menemään taktisista syistä minkälaiseen hallitukseen hyvänsä.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
KD:lla ja persuilla on huomattavasti konservatiivisempi ja oikeistolaisempi arvomaailma kuin RKP:lla, minkä vuoksi en usko RKP:n menevän samaan hallitukseen persujen kanssa. Kepu juonittelevana heinähattupuolueena taitaa olla tämän jaottelun ulkopuolella. Se on ollut valmis menemään taktisista syistä minkälaiseen hallitukseen hyvänsä.
Jees. Eli tarkoitit enemmän eduskunnan ”klikkejä” ja puolueiden välisiä suhteita kuin nelikentän vasemmisto-oikeisto jaottelua. En ole eri mieltä kanssasi. Keskusta on silti taas ”kokoaan suurempi”. Ei helvetti…
 

Jerry100

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vihdoin Oranssi
Vaihtoehdoiksi jäävät Orpon ja Marinin muodostama epäpyhä allianssi vihreillä ja RKP:llä vahvistettuna, mikä SDP:n vaikutusvallan kannalta olisi puolueelle paljon parempi vaihtoehto kuin Kokoomuksen, SDP:n ja persujen muodostama hallitus, missä SDP jäisi hallituskumppaneittensa jalkoihin. Eli jos kepu jää oppositioon niin Sinipuna lienee ainoa vaihtoehto persujen kannatusluvuista riippumatta.

Jos ajatellaan että PS ja SDP saa noin saman kannatuksen vaaleissa niin ei riitä muodostamaan sinipunaa. KOK tarvitsee vasureita, vihreitä tai kepua saamaan hallituksen kasaan. En usko että riittää edes KOK, PS, LIIKE, KD..
Tulee kyllä todella vaikeat hallitusneuvottelut keväällä.
 

C.Orr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menneisyyden kahleista vapaa Jokerit
En usko että riittää edes KOK, PS, LIIKE, KD.
Tuohon kun lisää RKP:n niin viimeisten gallup-lukujen mukaan kokonaiskannatus on 50,9% eli täysin porvarihallitus olisi täten mahdollinen jolloin kaikki sosialistipuolueet jäisivät oppositioon ja silti hallituspuolueilla olisi määräenemmistö. Näin siis mikäli kaikki puolueet mahtuvat samaan hallitukseen.

Toki gallupien virhemarginaali on joitain %-yksikköjä.

edit. vaakakuppia tuon hallituskokoonpanon mahdollisuudelle puolelle kallistaa se, että PS on käsittääkseni poikkeuksetta ek-vaaleissa saanut suuremman kannatuksen kuin mitä gallupit ovat ennustaneet.
 

skode

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Tuohon kun lisää RKP:n niin viimeisten gallup-lukujen mukaan kokonaiskannatus on 50,9% eli täysin porvarihallitus olisi täten mahdollinen jolloin kaikki sosialistipuolueet jäisivät oppositioon ja silti hallituspuolueilla olisi määräenemmistö.

Miksi seuraat prosentteja? Kannatusprosenteilla ei ole sinänsä mitään merkitystä kuinka monta edustajaa puolue lopulta saa vaan riippuu todella paljon eri vaalipiirien menestyksestä.
 

Jerry100

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vihdoin Oranssi
Tuohon kun lisää RKP:n niin viimeisten gallup-lukujen mukaan kokonaiskannatus on 50,9% eli täysin porvarihallitus olisi täten mahdollinen jolloin kaikki sosialistipuolueet jäisivät oppositioon ja silti hallituspuolueilla olisi määräenemmistö. Näin siis mikäli kaikki puolueet mahtuvat samaan hallitukseen.

Toki gallupien virhemarginaali on joitain %-yksikköjä.

edit. vaakakuppia tuon hallituskokoonpanon mahdollisuudelle puolelle kallistaa se, että PS on käsittääkseni poikkeuksetta ek-vaaleissa saanut suuremman kannatuksen kuin mitä gallupit ovat ennustaneet.

Jep, rääpimällä kun rääpii niin päästään nippanappa 50% pintaan.
Sitten onkin ihan eri leikki kun pitää käydä hallitusneuvottelut 5 puolueen kesken ja saada jokainen puolue sitoutumaan hallitusohjelmaan, se onkin monimutkainen palapeli jossa kaikki palaset erilaisia :)

Näen RKP:n myös (kepu nyt täysin) eräänlaisena "yhden asian tukipuolueena" joka tulee hallitukseen kuin hallitukseen ja kaikki käy kunhan pakkoruotsi pysyy. Ihan sama onko hallitus vasemmistolainen vai oikeistolainen.
 

C.Orr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menneisyyden kahleista vapaa Jokerit
Miksi seuraat prosentteja? Kannatusprosenteilla ei ole sinänsä mitään merkitystä kuinka monta edustajaa puolue lopulta saa vaan riippuu todella paljon eri vaalipiirien menestyksestä.
Mikä muu muuttuja kuin puolueen kokonaiskannatusprosentti korreloi yhtä voimakkaasti edustajien lukumäärän kanssa?

Edellisten ek-vaalien alla mm. Alma Median gallup poikkesi lopulta melko paljon lopullisesta tuloksesta. Kyseinen gallup antoi sittemmin hallituksen muodostaneille puolueille 60,6%:n kannatuksen kun lopullinen tulos oli 5%-yksikköä pienempi.
 
Viimeksi muokattu:

C.Orr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menneisyyden kahleista vapaa Jokerit
Jep, rääpimällä kun rääpii niin päästään nippanappa 50% pintaan.
Sitten onkin ihan eri leikki kun pitää käydä hallitusneuvottelut 5 puolueen kesken ja saada jokainen puolue sitoutumaan hallitusohjelmaan, se onkin monimutkainen palapeli jossa kaikki palaset erilaisia :)

Näen RKP:n myös (kepu nyt täysin) eräänlaisena "yhden asian tukipuolueena" joka tulee hallitukseen kuin hallitukseen ja kaikki käy kunhan pakkoruotsi pysyy. Ihan sama onko hallitus vasemmistolainen vai oikeistolainen.
Nykyhallitus sai kasaan n. 55%:n kannatuksen ja muodosti hallituksen niin ikään 5 puolueen kesken. Olihan siinäkin melko monimutkainen palapeli, että demarit saivat mahdollisimman vasemmistolaisen hallituksen ja kaikki sitoutumaan hallitusohjelmaan. Kun katsoo mennytta ek-kautta niin eipä se ihan putkeen ole mennyt. Sitoutumisenkaan osalta.
 

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Perussuomalaiset 17,9%
Vihervasemmisto 17,8%

Tasaista on.
Vaikka periaatteessa kyseessä onkin aika triviaali fakta, hyvä nosto kuitenkin. Loppujen lopuksi ei ole kovinkaan pitkä aika, kun Perussuomalaiset olivat Vihreiden kanssa samaa kokoluokkaan kannatukseltaan ja yhdessä vaiheessa spekuloitiin jopa Vihreiden haastavan suuria tosissaan pääministeripuolueen asemasta...

Lienee selvää, että Vihreät kuin Vasemmistoliitto ovat kärsineet Marin-ilmiöstä ja tulee olemaan todella mielenkiintoista, millä strategialla puolueet lähtevät vaaleihin. Mikäli Marin vs. Orpo-asetelma nousee keskiöön, voinevat molemmat olla tyytyväisiä, mikäli kykenevät vuoden 2019 vaalien tulokseen.
 

skode

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Mikä muu muuttuja kuin puolueen kokonaiskannatusprosentti korreloi yhtä voimakkaasti edustajien lukumäärän kanssa?

Esim. Vihreiden ja etenkin Keskustan osalta prosentti ei ihan totuudenmukaisesti korreloi edustajien lukumäärän kanssa, jolloin et voi laskea todellisia voimasuhteita sen varassa ylittääkö kannatus prosentuaalisesti 50% vai ei.

Jos vaikka Vihreät ja Keskusta saavat saman verran prosentuaalisesti ääniä, todennäköisesti Keskusta saa 5-6 paikkaa enemmän. Sama koskee hieman myös esim. Kokoomusta jos vaikka katsoo vuoden 2015 vaaleja jolloin se sai puolisen prosenttia enemmän ääniä kuin PS mutta yhden paikan vähemmän.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Kun katsoo trendiä 6 kk osalta taakse ja arvioi PS:lle tyypillistä loppukiriä juuri ennen vaaleja, kolme suurta puoluetta ovat hyvin tasoissa. Kokoomuksen kannatus näyttäisi kulkevan kohti arvioitani 22-23 prosenttia vuoden 2023 vaaleissa. Voi mennä sen allekin, koska puolue ei nosta mitään sellaista asiaa esille, joka söisi toisaalta PS:n kannatusta ja toisaalta toisi nukkuvista tai potentiaalisista äänestäjistä uutta sinistä verta Kokoomukseen.

Yhä vahvemmin vaikuttaa siltä, että SDP jää PS:n taakse. Pidin tätä aiemminkin todennäköisenä, mutta mahdollisuus kasvaa edelleen. Kokoomuksen ykköspaikka ei enää ole yhtä varma kuin aiemmin. Paljon pientä häikkää vailla isoa onnistunutta teemaa. Sellainenkin mahdollisuus on olemassa, jossa SDP tai PS on ykkönen ja Kokoomus lopulta kolmonen. Ei sen todennäköisyys suuri ole, vaan hyvin pieni, mutta erot eivät ole mahdottomia.
 

Jerry100

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vihdoin Oranssi
Nykyhallitus sai kasaan n. 55%:n kannatuksen ja muodosti hallituksen niin ikään 5 puolueen kesken. Olihan siinäkin melko monimutkainen palapeli, että demarit saivat mahdollisimman vasemmistolaisen hallituksen ja kaikki sitoutumaan hallitusohjelmaan. Kun katsoo mennytta ek-kautta niin eipä se ihan putkeen ole mennyt. Sitoutumisenkaan osalta.

Ei ole tosiaan, oikeastaan mikään, tai äärimmäisen harva asia on mennyt putkeen. Heti alkuun Rinne jäi kiinni suhmuroinnista. Matkalla tuli myös tutuksi pääministerin kyseenalainen seura, Uusivirran kanssa nuoleskelu yökerhossa, kansalle vittuilu, valehtelu (maski gate), ja täydellinen johtajuuden puute.
Tämän kaiken mahdollisti kepu joka söi omat arvonsa täysin ja lähti vihervasurien kelkkaan. Lähti kelkkaan ja pysyi siellä, velkaa velan päälle ja vielä vähän lisää velkaa vaikka kepu markkinoi itseään "vastuullisen talouden puolueena"

Tästä vastuullisuudesta palkintona seuraava hallitus saa välittämästi itselleen energian, terveydenhoidon, velkakriisin, sekä viimeisenä lahjana täysin järjettömän hiilinielulaskun ja paljon muuta.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Yhä vahvemmin vaikuttaa siltä, että SDP jää PS:n taakse. Pidin tätä aiemminkin todennäköisenä, mutta mahdollisuus kasvaa edelleen. Kokoomuksen ykköspaikka ei enää ole yhtä varma kuin aiemmin.
Minustakin PS hyvin todennäköisesti ohittaa SDP:n, mutta ei sillä ole juuri mitään mahdollisuutta saavuttaa Kokoomusta, vaikka Orpo tekeekin parhaansa sammuttaakseen kaiken pöhinän. Tulee epäilemättä erittäin vaikeat hallitusneuvottelut joka tapauksessa.
 

C.Orr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menneisyyden kahleista vapaa Jokerit
Sama koskee hieman myös esim. Kokoomusta jos vaikka katsoo vuoden 2015 vaaleja jolloin se sai puolisen prosenttia enemmän ääniä kuin PS mutta yhden paikan vähemmän.
Toisaalta vuoden 2019 vaaleissa PS sai puoli prosenttia enemmän ääniä kuin Kokoomus ja sai yhden paikan enemmän.

2019 eduskuntavaaleissa:

SDP sai 17,7%:n kannatuksella 20%:a edustajapaikoista (erotus + 2,3) 1 edustaja = 13663 ääntä
PS sai 17,5%:n kannatuksella 19,5%:a edustajapaikoista (erotus + 2) 1 edustaja = 13815 ääntä
Kokoomus sai 17%:n kannatuksella 19%:a edustajapaikoista (erotus + 2) 1 edustaja = 13 788 ääntä
Keskusta 13,8%:n kannatuksella 15,5%:a edustajapaikoista (erotus +1,7) 1 edustaja = 13 674 ääntä
Vihreät 11,5%:n kannatuksella 10%:a edustajapaikoista (erotus - 1,5) 1 edustaja = 17 709 ääntä
Vasemmistoliitto 8,2%:n kannatuksella 8% edustajapaikoista (erotus - 0,2%) 1 edustaja = 15 738 ääntä
RKP 4,5%:n kannatuksella 4,5% edustajapaikoista (erotus +- 0) 1 edustaja = 15 515 ääntä,
KD 3,9 %:n kannatuksella 2,5%:a edustapaikoista (erotus - 1,4) 1 edustaja = 24028 ääntä
Liike Nyt 2,5%:n kannatuksella 0,5%:a edustajapaikoista (erotus - 2,0) 1 edustaja = 69 427 ääntä
Ahvenanmaan yhteislistalta 0,38%:n kannatuksella 0,5%:a edustajapaikoista (erotus + 0,12) 1 edustaja = 11 640 ääntä
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös