Mainos

Puolueiden eduskuntavaaligallupit 2019–2023

  • 351 325
  • 3 250

Analyzer

Jäsen
Luulen, että demareiden kannatus vielä nousee kohti vaaleja mentäessä. Hallitus hoiti hyvin koronan ja tärkeimpänä päätyi hakemaan NATO-jäsenyyttä. Sen lisäksi en keksi yhtään epämieluista päätöstä demareiden ydinkannattajien suuntaan. Rahaa jaettiin niin että heikompaa hirvittää. Tai no demareita ei hirvitä, se on aina saavutus. Demareita puskee eteenpäin myös vassareiden sekoilu Nato-politiikkansa suhteen sekä vihreiden ajautuminen marginaaliin. Ohisalosta ei puoluejohtajaksi ole. Pöytä on katettu Marinille ja eiköhän vaatekaapistakin löydy vielä uusia vaatteita esitettäväksi ennen vaaleja.

Heitän kuitenkin yhden ajatuksen ilmoille. Jos demarit on Kokoomuksen takana vaalien jälkeen, niin on mahdollista että demarit jättäytyy oppositioon. En näe mitenkään Marinia olemassa Orpon varjossa hallituksessa tekemässä ei-niin-mieluista politiikkaa. Kun otetaan huomioon Marinin ikä, niin jos on lisää lapsia toiveissa niin se tapahtunee seuraavan neljän vuoden aikana. Saattaisi olla houkuttava ajatus jättäytyä nyt oppositioon, nauttia pari vuotta lapsiperhearjesta ja palata sitten voittamaan seuraavat vaalit ja jatkaa pääministerinä. Ja Marin = demarit. Kyllä hän tahtonsa saa läpi.
 
Joukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Hieman iloisempaa politiikkaan liittyvää juttua tähän Marinin järjestämän pääministeri-institution alasajon lomaan. Persut nostavat kannatustaan ja roimasti. Mittaus tehty koko kesän aikana. Mielenkiintoista nähdä, kuinka käynnissä oleva kohu tulee vaikuttamaan kannatuslukemiin seuraavassa gallupissa.
 
Vinyl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aravirran kovuus
Mikäs persujen noususta niin hyvän tekee? Hirveästi ovat nyt huolissaan taloudesta, Kiinasta, mamuista, yms, mutta yhtään ratkaisua ei ole mihinkään. Tai on se mikä kaikilla muillakin, eli velka. Huumoriarvokin meni jo viimeksi yrittäessä, kun myivät suurimmat periaatteensa.
 
finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Mikäs persujen noususta niin hyvän tekee? Hirveästi ovat nyt huolissaan taloudesta, Kiinasta, mamuista, yms, mutta yhtään ratkaisua ei ole mihinkään. Tai on se mikä kaikilla muillakin, eli velka. Huumoriarvokin meni jo viimeksi yrittäessä, kun myivät suurimmat periaatteensa.
Voi olla, että siihen on riittänyt Halla-ahon lisääntynyt näkyvyys ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajana. Purra on myös tajunnut pysyä taka-alalla.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Tadu
Suosikkijoukkue
Reilu peli ja Putinin vastaisuus
Tulevaisuudessa Demarit, Vassarit ja Vihreät sulautuvat yhdeksi ViVa-liittoutumaksi.
Persut nielaisevat Kepun (PerKeet) ja Kokkarit nappaavat Ruotsalaiset sekä Harkimon ja Kristilliset (KoRu-liike). Näin saadaan kolme isohkoa puoluetta, jotka vuorotellen jättävät yhden ison oppositioon.
Suuret ikäluokat ovat poliittinen voimatekijä vielä noin kolmien eduskuntavaalien ajan. Heikentyvät, mutta voimatekijä silti.

Näissä ikäryhmissä oletettavasti suurinta kannatusta nauttivat SDP, Keskusta ja Kokoomus.
Jos ihan rakasti ennustetaan, niin ensimmäiseksi boomereiden boosti puolueiden kannattajissa alkaa kuihtua demareilta, sitten kepulaisilta ja viimeisenä alunperin pienimältä, korkeimmin koulutettujen kansalaisten kokkareilta.

Emme tietenkään saa tietää ikinä totuutta, mutta ei varmaankaan ole vaikea arvata, että viimeistään vuoden 2031 vaaleissa Kokoomus on suosituin puolue vuosina 1945-1950 syntyneiden keskuudessa. Hyvin paljon mahdollista, että jo 2027, jolloin ikäryhmän massalla on vielä vaikuttavuutta vaalitulokseenkin.
 
penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Se että PS ja Kok voivat muodostaa yhdessä vahvahkon hallituspohjan eikä tarvitse ottaa näitä takiaisia niin paljon kyytiin vesittämään uudistuksia.
Ketä muita tuohon hallitukseen sitten tulisi? Veikkaan, että taas kerran vaalitappion kokeva keskusta jää tällä kertaa vallanhimostaan huolimatta oppositioon toivoen siellä kannatuksen nousevan.
 
Ketä muita tuohon hallitukseen sitten tulisi? Veikkaan, että taas kerran vaalitappion kokeva keskusta jää tällä kertaa vallanhimostaan huolimatta oppositioon toivoen siellä kannatuksen nousevan.
Viimeisimmän mittauksen (18.7. - 12.8.) mukaan Kok ja PS saisi yhteensä 39 prosentin kannatuksen.

"Takiaisia" pohja tosiaan kaipaa, ja tähän pohjaan loogiset KD (3,4) ja Liike nyt (2,3) ei riitä enemmistöön. Ilman Keskustaa ei hallitusta synny, muut puolueet laskisin ulos hallitustyöstä PS:n kanssa.

Nykyisillä hallituspuolueilla oli tuossa kyselyssä 53,1 kannatus.
 
penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Viimeisimmän mittauksen (18.7. - 12.8.) mukaan Kok ja PS saisi yhteensä 39 prosentin kannatuksen.

"Takiaisia" pohja tosiaan kaipaa, ja tähän pohjaan loogiset KD (3,4) ja Liike nyt (2,3) ei riitä enemmistöön. Ilman Keskustaa ei hallitusta synny, muut puolueet laskisin ulos hallitustyöstä PS:n kanssa.

Nykyisillä hallituspuolueilla oli tuossa kyselyssä 53,1 kannatus.
Niin selväähän on, että SDP, Vihreät ja RKP eivät mene persujen kanssa samaan hallitukseen. Sinipunaa pukkaa kokoonpanolla Kokoomus, SDP, Vihreät ja RKP. Ja persut jatkavat ininäänsä oppositiossa jonne saavat Vasemmistoliiton kaverikseen.
 
SNiin selväähän on, että SDP, Vihreät ja RKP eivät mene persujen kanssa samaan hallitukseen. Sinipunaa pukkaa kokoonpanolla Kokoomus, SDP, Vihreät ja RKP. Ja persut jatkavat ininäänsä oppositiossa jonne saavat Vasemmistoliiton kaverikseen.
Näin näkisin myös näillä luvuilla. Toki vaaleihin on vielä aikaa. Vasemmistoliiton demarit halunnee mukaan ja kokoomus taas ei. Tuskin sinne haluaa tuossa tilanteessa erityisesti vas. johto ja kannattajat.
 
Nahkasohva

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Ronnie O'Sullivan, Sunderland
Tulevaisuudessa Demarit, Vassarit ja Vihreät sulautuvat yhdeksi ViVa-liittoutumaksi.
Persut nielaisevat Kepun (PerKeet) ja Kokkarit nappaavat Ruotsalaiset sekä Harkimon ja Kristilliset (KoRu-liike). Näin saadaan kolme isohkoa puoluetta, jotka vuorotellen jättävät yhden ison oppositioon.
Oma ehdotukseni hallituskokoonpanoksi on Perussuomalaiset, Keskusta, Liike Nyt ja Eläkeläisten puolue.

Sanomattakin lienee selvää, että Perkele-hallituksen pääministeri olisi Mauri Peltokangas. Nih, perkele!
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Ketä muita tuohon hallitukseen sitten tulisi? Veikkaan, että taas kerran vaalitappion kokeva keskusta jää tällä kertaa vallanhimostaan huolimatta oppositioon toivoen siellä kannatuksen nousevan.
Jos PS menee hallitukseen niin on todellakin Keskustan elintärkeä intressi mennä oppositioon - elleivät siis halua näivettyä sinne 10-12% tasolle. PS on ollut pahinta myrkkyä juuri heille, mikä on kyllä ihmeellistä, kun perssuomalaiset jauhavat jostain maahanmuutosta loputtomiin ja silti pärjäävät juuri niillä alueilla hyvin, joilla ei juuri edes elä muita kuin perunaneniä. Siellä taantuvien maakuntien Suomessa siis, tappaen juuri Keskustan kannatusta. No, tummalla pilvellä on edes selkeät hopeareunat.
 
Viimeksi muokattu:

heketsu88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars Kärpät Joensuun Kiekkopojat ManU
Jos PS menee hallitukseen niin on todellakin Keskustan elintärkeä intressi mennä oppositioon - elleivät siis halua näivettyä sinne 10-12% tasolle. PS on ollut pahinta myrkkyä juuri heille, mikä on kyllä ihmeellistä, kun perssuomalaiset jauhavat jostain maahanmuutosta loputtomiin ja silti pärjäävät juuri niillä alueilla hyvin, joilla ei juuri edes elä muita kuin perunaneniä. Siellä taantuvien maakuntien Suomessa siis, tappaen juuri Keskustan kannatusta. No, tummalla pilvellä on edes selkeät hopeareunat.
Ehkä juuri tuon takia PS menestyy noilla alueilla, koska siellä ei ole ihmisillä paljon kokemuksia kanssakäymisestä maahanmuuttajien kanssa ja helpompi uskoa siihen, mitä PS sanoo näistä ryhmistä.
 
heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

skode

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Kokoomus vahvistaa kannatustaan, SDP ei näytä kärsineen Marinin biletyksestä

En nyt sanoisi ettei SDP ole kärsinyt. SDP oli edellisisten mittausten perusteella nosteessa, ja nyt yks kaks lähes pinnan tiputus. Ei kait kukaan odottanut että kannatus jotenkin romahtaisi?
 
heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
En nyt sanoisi ettei SDP ole kärsinyt. SDP oli edellisisten mittausten perusteella nosteessa, ja nyt yks kaks lähes pinnan tiputus. Ei kait kukaan odottanut että kannatus jotenkin romahtaisi?
Tuossa jutussahan sanottiin että mitatut SDP:n kannatusluvut olivat parempia kohun jälkeen kuin ennen sitä.
 
Kilgore Trout

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Tuossa jutussahan sanottiin että mitatut SDP:n kannatusluvut olivat parempia kohun jälkeen kuin ennen sitä.
Edellisessä YLE:n kannatusmittauksessa (4.8.) SDP oli pienessä nosteessa, +0,5 %-yksikköä, nyt laskussa. Nämä muutokset ovat pieniä suuntaan ja toiseen, edelleen SDP on tukevasti kiinni valtionvarainministerin salkussa seuraavassa hallituksessa. En oikein tiedä pitäisikö se estää kaikin mahdollisin keinoin, vai antaa puolueen niittää sitä mitä on kylvänytkin.
Marin olisi minusta käyttökelpoinen ulkoministerinä mutta täysi katastrofi rahasalkun vartijana.
 
Kilgore Trout

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Oletan että tuossa viitattiin muutokseen mittausajan 8.8. - 6.9. sisällä ennen ja jälkeen kohun.
Joo, ymmärsin sen. @heavy kirjoittaa muutoksen kulmakertoimesta mittauksen sisällä, minä taas oletan, että se on edelleen negatiivinen eli noste on kääntynyt joka tapauksessa kokonaisuutena laskuun.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kokoomus näyttää taittaneen hetkellisen kannatusuhdanteen, eivätkä Demarit aikakaan toistaiseksi ole uhkaamassa ykkössijaa. Kertonee ainakin sen, miten vähän puolue on riippuvainen puheenjohtajastaan.
 
SDP on jatkuvasti velkaa ottavan hallituksen pääministeripuolueena noin korkeissa lukemissa isolta osin Marinin ansiosta. Kokoomus taas johtavana oppositiopuolueena omissa lukemissaan Orposta huolimatta.
Eli minusta SDP on riippuvainen puheenjohtajastaan hyvin vahvasti, Kokoomus taas ei (onneksi!).
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Mielenkiintoisinta ei ole Kokoomuksen kohta 25 prosentin kannatus. Se on normaali seuraus Marinin hallituksen supersyömävelkaantumisesta. Mutta käykö niin, että Marinin kosiskeleva konservatismi pudottaa demarit kisaamaan Keskustan kanssa kolmossijasta, ja PS nousee kakkoseksi vaalijytkyllä? PS:n kannatus on muutamissa vaaleissa ollut 6-12 kk ennen vaaleja gallupeissa matalampaa kuin tulos vaaleissa.

Hyvältä näyttää. En tosin muuta odottanutkaan, koska Marinin noste on tukossa ja ehkä jopa kääntyy vielä ennen vaaleja selvään pudotukseen.
 
Zolomy

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Kokoomus tulee erittäin todennäköisesti voittamaan vaalit, mutta ei läheskään viimeisimmän gallupin kaulalla. Veikkaan että sekä koksut että persut tulevat lähestymään demareiden lukemia parin prosenttiyksikön verran, kepun nousu demareiden kantaan on puhdasta fantasiaa.
 
Ei kai kisaaminen kolmossijasta tarkoita sitä, että kepu nousee demarien kantaan? Kok menee menojaan, PS nousee jytkyllä Ruotsin tapaan (ennuste) kakkoseksi ja kolmosija on sitten demarien ja keskustan taistelua. Itsekään en usko, että kannassa keskusta hiihtää, mutta jos tulee sauvarikko, voi lähelle toki päästä.

Ja kirkkaasti Orpo riittää. Mariniin verrattuna yhä suuremmalle määrälle parempi vaihtoehto. Ei tarvitse hävetä pääministerin tekemisiä. Tähän arvaan demarien nousun hyytyneen.

Ja kuten aina, yllä oma mielipide.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Ei kai kisaaminen kolmossijasta tarkoita sitä, että kepu nousee demarien kantaan? Kok menee menojaan, PS nousee jytkyllä Ruotsin tapaan (ennuste) kakkoseksi ja kolmosija on sitten demarien ja keskustan taistelua. Itsekään en usko, että kannassa keskusta hiihtää, mutta jos tulee sauvarikko, voi lähelle toki päästä.
Eli samoin voisi sanoa, että PS kisaisi tuossa skenaariossa ykkössijasta Kokoomuksen kanssa? Jos siis Keskusta ei nousisi lähelle SDP:tä kannatuksessa. Tai sitten PS ja SDP kisailevat kakkossijasta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös