Tuo on saivartelua. Kilpailukyvystä puhuttaessa keskeinen asia on juurikin työn hinta yritykselle. Ja se on Suomessa pohjoismaalaisessa viitekehtyksessä huikean hyvä. Mitään tarvetta kuuluisalle kustannuskilpailukykyhypylle ei ole, jos siis tosiaan koemme Pohjoismaat omaksi viiteryhmäksemme.
No eihän se nyt ole saivartelua, että puhutaanko palkoista vai kokonaiskustannuksista, kun mietitään ratkaisukeinoja Suomen kilpailukyvyn paranemiseen.
Suomen "viitekehys" on Ruotsi, Saksa, Britannia, Tanska ja Viro, ei vain Pohjoismaat.
Mitä tulee itse lukuhin, ne eivät avaa Suomen todellista ongelmaa. Kuten esimerkiksi kansantaloustieteen professori Vesa Kainniainenkin totesi pari kuukautta sitten, pelkän työn hinnan sijaan pitää verrata "
työn hintaa, työn kokonaiskustannuksia siihen arvonlisään, siihen tuotannon arvoon, jota yritys tekee". Tämä tunnusluku on Suomessa liian korkea.
Edellinen keskitetty työmarkkinasopimus on voimassa vielä noin vuoden verran. Onko se mielestäsi kyvyttömyyttä sopia, kun vaikkapa Petri Kontiola ja Lokomotiv Jaroslav eivät ole tehneet jatkosopimusta, vaikka diili on katkolla jo neljän kuukauden päästä? Minun mielestäni tuollaista johtopäätöstä ei voi vielä tehdä.
Jos Petri Kontiola ja Lokomotiv Jaroslav ovat istuneet 4-5 kertaa alas sopimaan jatkosta, mutta ovat joka kerta epäonnistuneet, voisi hätäinen vetää johtopäätöksen, ettei kyky sopia ole hääppöinen.
Ongelma on kato siinä, että nykyinen malli toimii, kun on jaettavaa tai ei olla kovin pahassa suossa. Sitten kun pitäisi tehdä kovassa paikassa riittäviä uudistuksia, siihen ei kyetä, koska kumpikaan osapuoli ei ole riittävän halukas tulemaan vastaan. Tällöin on hallituksen pakko toimia ja jos se odottelee ensi syksyyn asti ja laittaa vasta silloin pyörät pyörimään, vaalikausi hujahtaa ohi jo ennen kuin mitään konkreettista on saatu aikaan.