Mainos

Puolueiden eduskuntavaaligallupit 18.4.2011–

  • 133 103
  • 1 296

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
Aluepolitiikkaa on monenlaista. Kaupunkeihin keskittyminen olisi sekin yhdenlaista aluepolitiikkaa. Hallitus ja eduskunta tekevät aluepolitiikkaa väistämättä, aivan riippumatta siitä kuka on vallankahvassa.

Tämä on aivan totta. Valtio toimii väistämättä monilla paikkakunnilla suoraan ja välillisesti ja tämä jo itsessään on aluepolitiikkaa. Hyvä hallitus myöskin varmasti pyrkisi tekemään jotakin vaikkapa pääkaupunkiseudun asuntojen ja vuokrien hintojen nousulle jotakin. Jos nyt aluepolitiikka on huolena, niin lienee kiistatonta, että Keskusta on siihen pisimpään perehtynyt. Itselleni näissä vaaleissa talouspolitiikka nousee yli muiden asioiden, koska nykyisen hallituksen "toiminnan" johdosta asiat ovat niin retuperällä.
 
Viimeksi muokattu:

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Mitä nyt jo aiemmin sanoinkin, niin kuultuani parin ay-aktiivin uhoamista, niin Sipilän on lähes pakko ottaa demarit hallitukseen. Ja tuo Ervastin kirjoitus on myös asian ytimessä. Rinne oppositiossa on äärimmäisen vittumainen riippa, koska se tarkoittaa lakkotulvaa ja jopa yleislakkoa pukkaa, jos porvarihallitus tulee.

Jos ay-mafia uhkaa yleislakolla niin siinä kohtaa pitää heittää ns. all-in ja katsoa kortit. Ay-mafia häviää samantien kun otetaan pois ay-maksujen verovähennys ja asetetaan laittomien lakkojen täysimääräinen korvaus joko henkilö/osasto/liitto tasolle. AY-mafia käy häviävää taistelua todellisuutta vastaan.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Jos ay-mafia uhkaa yleislakolla niin siinä kohtaa pitää heittää ns. all-in ja katsoa kortit. Ay-mafia häviää samantien kun otetaan pois ay-maksujen verovähennys ja asetetaan laittomien lakkojen täysimääräinen korvaus joko henkilö/osasto/liitto tasolle. AY-mafia käy häviävää taistelua todellisuutta vastaan.

Boldattua kohtaahan aina silloin tällöin kuulee ehdotettavan. Tavallaan olisi hauska nähdä, koska romahduttaisi ylimielisen ay-liikkeen hetkessä (en toivo koko ay-liikkeen tuhoa, mutta ylimielisyyden loppua vähintään), mutta tästä seurauksena olisi kyllä saletisti yleislakko.
 

Major Julli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Puttosen, Järvelän ja Ranniston potkut
Keskusta edellyttää, että valtiovalta sitoutuu tulevina vuosina koko maan tasapainoiseen kehittämiseen Suomen muuttamiseksi luonnonvara- ja biotaloudeksi.
Malmivaroiltaan Suomi on EU:n suurvalta

WTF?!

Tämä vetää ohi jopa siitä Vanhasen koko Suomi muutetaan Nurmijärveksi visiosta. Luovutaan palvelualoista, teknologiasektorista ja nostetaan turvetta, avataan uusia Talvivaaroja ja viljellään maata 100 päivän kasvukaudella. Tämmöisiä ohjelmia voisi odottaa punakhmereiltä tai talibaneilta, ei länsieurooppalaisen maan tulevalta hallitusvastuupuolueelta.

1600-luku strikes back.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
...
Tämä vetää ohi jopa siitä Vanhasen koko Suomi muutetaan Nurmijärveksi visiosta. Luovutaan palvelualoista, teknologiasektorista ja nostetaan turvetta, avataan uusia Talvivaaroja ja viljellään maata 100 päivän kasvukaudella. Tämmöisiä ohjelmia voisi odottaa punakhmereiltä tai talibaneilta, ei länsieurooppalaisen maan tulevalta hallitusvastuupuolueelta...

Kepulle muuten propsit siitä, että ne ketkä tuon vaaliohjelman pääpointit jaksavat lukea läpi, niin ei suurin osa heitä kyllä äänestä. Särähtää ihan saatanasti korvaan puhe jostain LUONNONVARA-taloudesta, siis mitä helvettiä?

Jos nämä tosiaan ovat Sipilän ja kumppaneiden suunnitelmat, niin hiljaiseksi vetää.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Pääkaunkiseudun ja muun maan suhteista ohjelmassa kuvataan näin:

pääkaupunkiseutu, eli Hki ja Uusimaa ovat isoimmat äänestysalueet (eniten kansanedustajia), joten sitä on mielisteltävä Keskustankin.

Mutta tuo pääkaupunkiseutupanostus ei voi toteutua samaan aikaan kun se pääkaupunkiseutu joutuu rahoittamaan maaseutuhajauttamista. Ei yksinkertasesti ole rahaa. Toisekseen pelkkä pääkaupunkiseutu ei riitä, vaan muitakin isoja keskuskapunkeja tulee saada yhtenäisiin metropolihallintoihin, Oulu tän ratkaskin jo kuntaliitoksin, mutta Tre, Turku, Jkl jne ovat niitä joissa on koulutettua väkeä ja kriittiset massat saavutettavissa uusien taloudellisten innovaatioiden synnylle. Jos nämä alueet joutuvat pääkaupunkiseudun tavoin siirtämään valtionosuuksina verotulojaan jonkun kantokykyluokittelun mukasesti maaseudulle, kurjistetaan kaupunkien taloutta ja maaseutukaan ei lopulta hyödy (kannettu vesi ja kaivo junou)

Kepulandiassa tulee kaikklke kylmä. Nuo biotaloustavotteet kun saavutetaan sillä, että se yliopistokaupungissa syntyvä HiTec yritys innovoi tuotantomenetelmän, jolla hyötysuhde kasvaa, perustaa voimalaitoksen ja sitten menee ostosmatkalle maaseudulle. Ei niin, että valtiojohtosesti kerätään lisää haketta polttouuniin synny mitään uutta.

Koko maan asuttuna pitäminen on peruja turvallisuuspolitiikasta ajalta, jolloin joukkojen liikuttelu oli hidasta, joten joukkojen oli syytä olla paikalla (koko maa asutuna). Tuota tarvetta ei enää ole, mutta Keskusta on vuosikymmeniä onnistunu hidastaan Suomen normaalivauhtista kaupungistumista. Olin luullut, että Sipilän kepusta olisi tullut moderni agraaripuole, joka osaa nähdä tietoon perustuvan kokonaiskuvan Suomesta. Erehdyin, se on edelleen se vanha siltarumpuiltalypsy Keskusta kuin ennenkin. Ja nää johtaa kohta maata...
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
. Ei niin, että valtiojohtosesti kerätään lisää haketta polttouuniin synny mitään uutta.

Tämä oli aika loistavaa tahatonta huumoria kirjoittajalta jotka väittää että nykyiset 150M€ tuulivoimasubventiot (viiden vuoden päästä ehkä jopa yli 200M€) on hyvä asia.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
nehän on hyvä asia, sillä se suurin uhka ja kustannus kansantalouksille realisoituu ilmastonmuutoksesta. Sitähän ei edes persujen rajojensulkemisella estetä. Se estetään HiTec uusiutuviin perustuvilla energiainnovaatioilla. Joissain maissa panostetaan tähän ja ollaan valmiita myymään niitä tulevaisuudessa muille, toiset pitäytyy menneessä ja joutuu sit tuomaan sen teknologian ulkoa sen sijaan että myis sitä muille. Suomen valinnat johtaa mihin suuntaan?
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
nehän on hyvä asia, sillä se suurin uhka ja kustannus kansantalouksille realisoituu ilmastonmuutoksesta. Sitähän ei edes persujen rajojensulkemisella estetä. Se estetään HiTec uusiutuviin perustuvilla energiainnovaatioilla. Joissain maissa panostetaan tähän ja ollaan valmiita myymään niitä tulevaisuudessa muille, toiset pitäytyy menneessä ja joutuu sit tuomaan sen teknologian ulkoa sen sijaan että myis sitä muille. Suomen valinnat johtaa mihin suuntaan?

Voi veljet mitä skeidaa!

Ilmastonmuutos on Suomessa täysin hyväksytty asia, siitä ei voi kiistellä. Se tapahtuu.

Se miten asiaa torjutaan on eri asia. Jos te Virheät olisitte OIKEASTI ilmastonmuutoksen vastaisessa rintamassa niin te suorastaan huutaisitte lisää ydinvoimaa joka ei tuota kasvihuonekaasuja. Mutta ei! Te vastustatte ydinvoimaa henkeen ja vereen, vaikka se on tällä hetkellä ylivoimaisesti paras tapa Suomessa tuottaa päästötöntä energiaa. On surullista katsoa teidän moraalista ja älyllistä perseilyä.

Suomi ei ole ikinä siinä tilanteessa että meillä voisi tuottaa tuuli- tai aurinkovoimaa vientiin. Silloinkun Suomessa paistaa aurinko kunnolla (kesä), aurinkoenergiaa on jo maantieteellisten faktojen perusteella täysin turha viedä esim. Espanjaan.

Julkisuudessa toistettu sanoma "Suomessa saa aurinkoenergiaa yhtä paljon kuin pohjois-Saksasa" on täysin yhtä älyllisesti epärehellinen kuin "naisen euro on 80 senttiä". Näitä molempia älypieruja toistaa kaikkein useiten sama punaviherfasisti -faktiojotka eivät tajua hevon vittua käytännön maailmasta.

Henk.koht. olen sitä mieltä että Suomen pitää siirtyä mahd. nopeasti ns.vetytalouteen. Tämä tarkoittaa sitä että Suomen perusenegia tuotetaan aluksi ydin-, vesi- ja biovoimalla ja kun tulevaisuudessa teknologia kehittyy painopiste siirtyy fuusiovoimaan ja paikalliseen aurinko- ja tuulivoima pohjaiseen vetytalouteen jossa autot liikkuu vedyllä jota tuotetaan paikallisesti, jopa omissa talouksissa.
 

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
nehän on hyvä asia, sillä se suurin uhka ja kustannus kansantalouksille realisoituu ilmastonmuutoksesta. Sitähän ei edes persujen rajojensulkemisella estetä. Se estetään HiTec uusiutuviin perustuvilla energiainnovaatioilla. Joissain maissa panostetaan tähän ja ollaan valmiita myymään niitä tulevaisuudessa muille, toiset pitäytyy menneessä ja joutuu sit tuomaan sen teknologian ulkoa sen sijaan että myis sitä muille. Suomen valinnat johtaa mihin suuntaan?

Jos ilmastonmuutos on suurin uhka ja kustannus, niin miksi helvetissä te Vihreät olette aina ja iänkaikkisesti vastustaneet ydinvoimaa, joka kaikkein parhaiten ehkäisee ilmastonmuutosta? Niissä maissa, joissa Vihreät ovat saaneet tahtonsa ja ydinvoimasta luovuttu, on ilmastonmuutosta kiihdyttävät päästöt pääsääntöisesti selvästi korkeammalla tasolla kuin ydinvoimaan nojautuvissa maissa. Joku Tanska on Vihreiden suosikki sen suhteen, että miten helvetisti siellä on tuulivoimaa rakennettu, mutta Tanskan aiheuttamista päästöistä te olette jostain syystä hiljaa.

Toisekseen tämä syöttötariffi ei millään muotoa auta uusiutuvia innovaatioita, koska kyse on automaattisesta ja jatkuvasta tuesta. Jos oikeasti haluamme kehittää korkean luokan uusiutuvia innovaatioita, mikä sinällään on erittäin kannatettava ajatus, täytyy sen perustua täysin toisenlaiseen politiikkaan. Tietenkin valtion pitää olla mukana tukemassa ja auttamassa kehitystyötä, mutta tuollaiset jättimäiset automaatiokompensaatiot kannattamattomalle tavalle tuottaa energiaa ovat kestämätön tapa pidemmän päälle.
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
nehän on hyvä asia, sillä se suurin uhka ja kustannus kansantalouksille realisoituu ilmastonmuutoksesta. Sitähän ei edes persujen rajojensulkemisella estetä. Se estetään HiTec uusiutuviin perustuvilla energiainnovaatioilla. Joissain maissa panostetaan tähän ja ollaan valmiita myymään niitä tulevaisuudessa muille, toiset pitäytyy menneessä ja joutuu sit tuomaan sen teknologian ulkoa sen sijaan että myis sitä muille. Suomen valinnat johtaa mihin suuntaan?
Kuten täällä onkin todettu, ydinvoima on äärimmäisen hyvä ja puhdas energiamuoto. Tshernobyl toki oli mitä oli, mutta vaikea uskoa, että Suomen oloissa tuollaista tapahtuisi. Tuulivoimalla pitäisi virallisen tavoitteen mukaan tehdä energiaa yhden ydinvoimalan verran 2020. Tällä hetkellä tavoite näyttää todella epärealistiselta ja sen toteutumiseen tarvittaisiin 800 uutta tuulivoimalaa. Ja sehän maksaa.

Maailmalla panostetaan myös muihinkin energiamuotoihin kuin tuuli-ja aurinkovoimaan. Ranska tuottaa kilowattitunnin energiaa kolmasosalla siitä hiilidioksidimäärästä, jota tuulimaa Tanska tekee. Ja Ranskahan ei tuotakaan kuin vaatimattomat 75 % energiastaan ydinvoimalla...
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Hesarin juttu asntojen hintakehityksestä haja-asutussalueilla. Ja siitä,e ttä ne on osin aikoinaan valtion lainoittamia.


http://www.hs.fi/sunnuntai/a1421991224903


Peilatkaa juttua Keskustan vaaliohjelmaan ja käyttäkää aivojanne, Näille taantuville paikkakunnille pistetään pystyyn Valtion rahoilla jotain keinotekoisesti pystyssä pidettävää perusteollisuutta tahi mahdollistetaan lisää Talvivaaroja työpaikkojen nimissä.


Koko Maahan palvelut Hki keskustan tasolle, sehän toi taka-ajatus on Keskustalla.. kärjistetysti, mutta takuuvarmasti siis kaupungit joutuu entistä enemmän omia veroeurojaan pistämään maakuntiin. Valtionosuudet kun on kaupungeissa ja kehyskunnissa yleensä negatiivisia, jollin kuntaveroeurostakin joutuu osan antaan "perähikiälle". Ja jos kantokykyluokitukset viä tuodaan taks, niin avot.


Näinkö silti Keskustan suomaliset menee jä äänestää valtaan?
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Kuten täällä onkin todettu, ydinvoima on äärimmäisen hyvä ja puhdas energiamuoto.



Niin, kun tutustuisi asioihin, niin ymmärtäisi mistä puhuu.


Ydinvoiman turvallisuus tai saasteettomuus tai mikään tämän muotoinen asia ei ole se syy, miksi ydinvoimaa ei pitäisi rakentaa.


MIT, sellainen tuiki tuntematon yliopisto Yhdysvalloissa, teki Bush W:n toimeksiannosta, sellainen ituhippikommaripressa, jos ei joku muista, selvityksen Ydinvoiman lisäämiseksi maailmassa ja USA:ssa. Tulos oli, että maksimi määrä ydinvoimaa maapallolle ottaen huomioon taloudellistekniset reunaehdot ja polttoainetuotannon ym. ym. olisi 1000kpl 1GW voimalaa. Tämä nostaisi ydinvoiman osuuden sähköntuotannossa 2% yksikköä (n. 14%:n) ja kokonaisenergiantuotannossa 1% yksikköä 6%:iin.


Eli täysin marginaalisesti ilmaston muutoksen kannalta.


Mutta mitä sitten, sekin ois parempi kun ei mitään? No, Ydinvoimala maksaa eniten mistään tuotantomuodoista, se on siis investointi intensiivinen. Eli näihin on varaa vain rikkailla mailla. Ja kun rikkaisissa markkinatalouksissa investoinnit laitetaan ydinmyllyyn, niitä ei käytetä uusiutuvien kehittämiseen.


Maapallon 7 miljardista ihmisestä vain meillä miljardilla rikkaalla maapallollaisella on varaa kehittää uusiutuvia tai mitään mukaan uutta teknologiaa. Ja vain niin, että erilaisia uusutuvia kehitetään ”trial & error” menetelmällä voidaan kehittää ne toimivat ja massatuotteiksi(halvoiksi) päätyvät uusiutuvien ratkaisut.


Ja siksi meidän rikkaiden on ne uudet tuotantotavat kehitettävä. Ne jotka on tarpeeksi halpoja massatuottaa kaikille.

Ja vain niin on maailman 4 miljardilla länsimaiseen elintasoon pyrkivällä varaa lopettaa hiilenpoltto, ja vain niin alle dollarin toimeentulolla olevat 2 miljardia voi saada sähkölampun kattoon, jotta voi iltasella lukea = opiskella ja parantaa elintasoaan.


Ja vain näin on mahdollista hillitä ilmaston muutosta.


Vain niin, että Me rikkaat kehitetään tarpeeksi halpa hiilen korvaava energiantuotantotapa. Eli, vaikka se maksaisikin pessimistien ennustamat summat (joka on siis lähinnä hiiliteollisuuden masinoimaa mustamaalausta, mutta leikitään että ei ole), se kannattaa ja pitää tehdä silti.


Muuta näköpiirissä olevaa keinoa ei ilmastonmuutoksen aikajänteellä ole. Ja ydinvoimalan rakentaminen länsimaissa vie ne investointivarat pois tästä.


Mutta kun energiateollisuuden propaganda syödään vaivautumatta itse tutustumaan asiaan lainkaan…

Nykyinen energiankulutus jakatuu karkeasti: 33% öljy, 30 hiili, 22% maakaasu, uusiutuvat 10% (suurinosa toki vesivoimaa), ydinvoima 5%.
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Hyvä ystäväiseni @Tarinankertoja . Yritin keskittyä siihen, miten Suomen tulisi tuottaa energiansa. Idea siitä, että tuottaisimme uusia energiamuotoja köyhemmälle väestölle kuulostaa sinänsä hyvälle, ehkä jopa loistavalle. MUTTA, ensin tulisi saada oma uusiutuvien energiamuotojen kehitys kuntoon. Suurempaa edistystä ei olla nähty, minkä takia nykyinen energiapolitiikka tulee kyseenalaistaa. Puhun nyt siitä tuulivoimasta. Siitä tuetaan valtion toimesta, kuten pitääkin. Kysymys kuuluukin, ollaanko Suomessa edistytty? On ehkä jonkin verran, mutta olemme nähneet tilanteen, jossa valtio KASVATTAA tukia. Mutta tulokset uupuvat, missä vika?
 

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
Ei vihreiden diipadaapasta kannata kenenkään mieltään pahoittaa, viisainta on heidän skeidansa kokonaan ohittaa. Eniten huvittaa, että "vihreydellä" ratsastava "puolue" on täysin kujalla ilmastopolitiikassa ja täysin pihalla luonnonsuojelun suhteen. Demokratiassa on narussa vedettäviä uunojakin siedettävä, mutta heidän vakavasti ottamisen virhe on helposti vältettävissä ja siten säästyy turhalta myötähäpeältä.
 

Kyynikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK / HJK + Porin Ässien sympatiakannattaja
Vihreät suoltaa enemmän paskaa kuin mikään muu puolue, joten ei kannata heidän juttujaan kommentoida. Vihreät tulleet maksamaan Suomelle kymmeniä tuhansia työpaikkoja sekä ovat tulleet maksamaan niin yrityksille kuin veronmaksajille maltaita.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Vaaleista voi vielä sittenkin tulla turvallisuuspoliittiset vaalit. Viime päivien kehitys Ukrainassa on antanut olettaa, että tilanne on pikemminkin eskaloitumassa, kuin rauhoittumassa. Ja tietysti kansantasavaltojen julistukset mahdollisista ilmavoimien perustamisista antaa olettaa, että paska saattaa osua tuulettimeen vielä siten, että sen tuntee jo Suomessakin asti.
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Niin, kun tutustuisi asioihin, niin ymmärtäisi mistä puhuu.

Tahattoman itseironian mittari huutaa tässä kohtaa lujempaa kuin huumetesti Vihreiden puoluekokouksessa. Huhhuh.

Ydinvoiman turvallisuus tai saasteettomuus tai mikään tämän muotoinen asia ei ole se syy, miksi ydinvoimaa ei pitäisi rakentaa.

Mixu Paatelainen sanoisi tässä että "ja näin". Pidetään tämä lausunto mielessä jatkoa ajatellen.

MIT, sellainen tuiki tuntematon yliopisto Yhdysvalloissa, teki Bush W:n toimeksiannosta, sellainen ituhippikommaripressa, jos ei joku muista, selvityksen Ydinvoiman lisäämiseksi maailmassa ja USA:ssa. Tulos oli, että maksimi määrä ydinvoimaa maapallolle ottaen huomioon taloudellistekniset reunaehdot ja polttoainetuotannon ym. ym. olisi 1000kpl 1GW voimalaa. Tämä nostaisi ydinvoiman osuuden sähköntuotannossa 2% yksikköä (n. 14%:n) ja kokonaisenergiantuotannossa 1% yksikköä 6%:iin.

Ja tämä todistaa mitä? Ettei missään kannata tuottaa ydinvoimalla sähköä? Miksei vaikkapa kiinalaiset kuunnelleet tätä? Btw, linkki olisi kiva.

Mutta mitä sitten, sekin ois parempi kun ei mitään? No, Ydinvoimala maksaa eniten mistään tuotantomuodoista, se on siis investointi intensiivinen. Eli näihin on varaa vain rikkailla mailla. Ja kun rikkaisissa markkinatalouksissa investoinnit laitetaan ydinmyllyyn, niitä ei käytetä uusiutuvien kehittämiseen.

No nyt menee mielenkiintoiseksi. Koska Myanmarilla ei ole varaa ydinvoimaan, Suomenkaan ei pitäisi sitä rakentaa? The fuck?

Rikkaissa maissa toimii markkinatalous. Jos rahat laitetaan atomimiiluihin tuulihyrrien sijasta niin se kertoo jotain. Suomessa yksikään uusi isompi tuulivoimala ei olisi olemassa ilman valtion jättimäisiä tukia, ts. kilpailua vääristetään valtion subventioilla.

Mutta kun energiateollisuuden propaganda syödään vaivautumatta itse tutustumaan asiaan lainkaan…

Tämä on varmaan se kuuluisa huutonaurua -kohta.
 

avatar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Raimon Rakuunat
Suomalaisista asuu 75% kaupunkiseuduilla, ja tässä ollaan selvästi jäljessä Ruotsia, Norjaa ja Tanskaa, joissa kaupungistumiskehitystä ei ole estetty aluepolitiikalla. Aluepolitiikka siis tarkoittaa sitä, että taloudellisesti kannattamattomia toimintoja pidetään yllä varainsiirroilla kaupungeista maaseudulle (kuten nyt vaikka sitä korkeakoulutusta).
En tiedä, mitkä ovat kaupunkiasumisen määritelmän reunaehdot ja en tiedä mitään tilastoja enkä linkkejä.

Mutta se, ettei Norja harjoittaisi aluepolitiikkaa, on valheellinen väite. Norja tukee 1,5 pohjoisimman läänin (Finnmarkin ja Nord Tromsan) aluekehitystä ylläpitämällä kyseisillä alueilla alhaisempaa henkilöverotusta.
 

opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
En tiedä, mitkä ovat kaupunkiasumisen määritelmän reunaehdot ja en tiedä mitään tilastoja enkä linkkejä.

Mutta se, ettei Norja harjoittaisi aluepolitiikkaa, on valheellinen väite. Norja tukee 1,5 pohjoisimman läänin (Finnmarkin ja Nord Tromsan) aluekehitystä ylläpitämällä kyseisillä alueilla alhaisempaa henkilöverotusta.

Lisäksi Norja antaa pohjoisilla alueilla opintolainoja anteeksi jos palaa töihin kotiseudulleen. Muutenkin aluepolitiikka on täysin eri tasolla Suomeen verrattuna. Toki öljyvarat antavat tällaiseen aivan eri mahdollisuudet ja motiivit lienevät myös sotilaspoliittiset arktisten alueiden vuoksi. NATOlla on tietenkin myös tässä sanansa(varansa) pelissä.
 
Suosikkijoukkue
Paikalliset
Norja tukee 1,5 pohjoisimman läänin (Finnmarkin ja Nord Tromsan) aluekehitystä ylläpitämällä kyseisillä alueilla alhaisempaa henkilöverotusta.

Norja tekee sitä sen takia koska sen pohjoisilla alueilla on pulaa työvoimasta, työpaikkoja ei saada täytettyä. Suomessa pulaa lienee enemmänkin työpaikoista.
 

Tuamas

Jäsen
Norja perinteisesti on se maa, jonka esimerkkinä käyttämisessä ei ole mitään mieltä, koska öljy.
Norjassa harjoitetaan erittäin vahvaa aluepolitiikkaa sekä investoidaan täältä katsottuna aivan järjettömiinkin infrahankkeisiin, koska siihen on varaa.

Toki Norja käy esimerkiksi siitä, kuinka aluepolitiikkaa voisi harjoittaa, jos Suomella olisi käytettävissä 600 miljardin euron "vararahasto", josta voidaan nostaa 24 miljardia vuosittain valtiontalouden tasapainottamiseen.
 

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
Kyllähän Suomea lukuunottamatta kaikki Arktisen alueen valtiot tukevat napapiirin pohjoispuolisia osiaan. Kanadan pohjoisosat ovat kokonaan valtiontuen varassa, Grönlanti samoin tarvitsee 500 miljoonaa euroa tukea Köpenhaminasta vuodessa, Venäjä tukee pohjoista aluettaan monin tavoin: mm palkat ja lomat ovat kaksinkertaisia pohjoisessa niin julkisella kuin yksityiselläkin sektorilla. Norja rahoittaa investointeja suoraan budjetista (muistaakseni) n. 300 miljoonalla eurolla ja sitten tietenkin öljy-yhtiö Statoilin kautta miljardeilla. Lisäksi siellä on käytössä monia tukia: Pohjoisessa työnantajamaksut on nollattu, sähkönhinta on alennettu, yritystukia saa pohjoisessa enemmän. Tämä kaikki siitä huolimatta, että öljykentät vetävät väkeä ja nyt Pohjois-Norjan satamien viime vuosien liikenteen kasvuprosentit ovat olleet hurjia, parhaimmillaan 500% vuodessa.

Suomessa on sikäli erikoinen tilanne, että vaikka meilläkin äärimmäinen pohjoinen, lähinnä Utsjoki, Inari, Savukoski, Pelkosenniemi ja Enontekiö tulevat aina tarvitsemaan valtion tukea, niin muu pohjoinen alue nauttii mm. Kemijoki Oy:n sähköntuotannon tuloista ja kaivosten, matkailun ja Tornion tehtaiden tuloista. Näin koko pohjoinen ei ole tukien varassa. Mutta kun parempaankin olisi mahdollisuuksia. Valtion pienehköillä toimilla voitaisiin huomattavasti nopeuttaa mm. mineraalirikkausten hyödyntämistä. Esim. Soklin kaivos avattaisiin kaksi vuotta etuajassa, mikäli tieinvestointeja nopeutettaisiin. Jäämerenrata nopeuttaisi muitakin kaivoksia, jne.

Valitettavasti meillä vain on tällä hetkelle maan historian huonoin hallitus. Se olisi esimerkiksi voinut helposti edistää useita kaivoshankkeita, mutta sen sijaan esimerksi kaivosten sähköveroluokkaa NOSTETTIIN. Epäilemättä tämäkin idiotismi oli peräisin vihreiltä perseilijöiltä (hirttäköön itsensä), mutta eipä Käteisen/Stubbin päässäkään hälytyskellot soineet. Muutenkin ei ainoastaan lapissa, mutta koko Suomessa, yritysten investointikustannuksia lisättiin monin keinoin. Hyi hyi, mitä paskaa.

Eli Suomen Lappi on toki huomattavasti paremmassa asemassa kuin melkein koko muu arktinen alue, mutta jotta täältä saataisiin rikkaudet käyttöön ja koko maalle rahaa jauhamaan, niin investointeja pitäisi helpottaa. Mihinkään Norjan malliin ei olisi tarvetta mennä, eikä toki mahdollistakaan EU:n takia. Mutta järki käteen ja vihreät sekä kokoomus hiuksista helvettiin.
 

Jussih

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Eli Suomen Lappi on toki huomattavasti paremmassa asemassa kuin melkein koko muu arktinen alue, mutta jotta täältä saataisiin rikkaudet käyttöön ja koko maalle rahaa jauhamaan, niin investointeja pitäisi helpottaa. Mihinkään Norjan malliin ei olisi tarvetta mennä, eikä toki mahdollistakaan EU:n takia. Mutta järki käteen ja vihreät sekä kokoomus hiuksista helvettiin.

Mitenkäs se pikku sivuseika, että SDP on vaatinut hallitusohjelmaan kirjauksen, että jokaista menojenleikkauseuroa kohtaan tarvitaan verojenkiristyseuro on Kokoomuksen syy? Ymmärtänet hyvä Stonewall, että tällä valtiontalouden alijäämällä leikkauksia tulee väkisin ja kun palkkavero on jo tapissa, niin sossujen vaatima rangaistusverotus täytyy kohdistaa johonkin. Hyviä kohteita ei ole, vaan aina tästä idiootteilusta tulee vahinkoa. Kannattaa kuitenkin syyttää niitä, joiden ansiota ongelmat ovat.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös