Puolivälierät 2013: Jokerit-Lukko

  • 186 360
  • 720

Jokeriarska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ei kai siitä ole kahta sanaa kumpi on tämän otteluparin suuri suosikki yhtään aliarvioimattakaan Lukkoa. Myöskään yhtään voittoa ei ole jaettu, mutta luotan Jokereihin. Runkosarjassa taisi viimeistä kohtaamista lukuun ottamatta olla ainakin tuloksellisesti melko tiukkaa, mutta pelillisesti Jokerit oli kyllä monessa kohtaamisessa selvästi niskan päällä. Noilla nyt ei tietenkään tee mitään tässä sarjassa, mutta odotan Jokerien olevan hallitsevampi osapuoli nytkin.
 

bozik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jos Lämsän taktiikkana on ajaa Aze pystyyn ja muutakin metsästystä tapahtuu, niin Jokerit häviävät sarjan. Jos Jokerit pelaavat jääkiekkoa, niin sitten toivon Lukon antavan hyvän vastuksen.
Taitaa ainoa varma asia olla se, että Jokerit ei todellakaan metsästä ketään. Näin se olisi ollut paikallisessa sarjassa ja näin se on takuulla myös Lukko sarjassa. Lämsä ja Tomek toki koutsaa, mutta kannattajan uskon ja luotan noihin kavereihin niin paljon, että tietävät mitä tekevät. Keskitytään omaan peliin ja koetetaan edetä seuraavalle kierrokselle.

Kyllä Lukko pienen vilunväreen aiheuttaa. Vehanen ja tulikuuma Azevedo, ei ihan helppo pala. Toivottavasti saadaan hieno sarja ja täältäkin amatööri fanin hatunnosto RB jengille. Lämpimästi tervetuloa areenalle ja kiekkoa jäähän.
 

Jokerobin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Capitals
Tästähän on tulossa Lukon kannalta aika hieno sarja. Kukaan ei odota mitään, edes omista ei tunnu optimisteja löytyvän. Eipä taida olla parempaa lähtökohtaa lähteä puolivälieriin, kuin tämä. Kun vielä Lugun peli on ollut (olevinaan) täyttä paskaa loppukaudesta, niin tässähän piilee yllätyksen mahdollisuus.

Taitaa kaikki olla vaan niitä uimalakin juonia. Aika kettu mieheksi.

Tää nyt on kyllä täyttä skeidaa. Jos ei oo tavotteena ottaa mitalia ja tarkotus vaan vähän kiusata muita, sitten ehkä joo. Mutta itse sen verran urheilua harrastaneena suhteellisen korkealla tasolla voin kyllä sanoa, että kyllä pleijareihin nyt on noin sata kertaa mukavampi lähteä runkosarjan sijalta 1, kun sijoilta 8-10, molemmat on tullut koettua. Tietty jos ei paineita kestä ja pelottaa, että putoaa heti jatkosta, niin sitten parempi tulla ilman paineita.

Miks kukaan sitä runkosarjaa ylipäätään haluaa voittaa, jos se on vaikeinta lähteä sen jälkeen kannujahtiin. Lämsä kokemattomana valmentajana ei ehkä sitä tiedä, mutta luulis Rautakorven sitten Tapparan peräsimessä tajuavan ja ohjailevan Tapparan sijoille ynnämuut...
 
Suosikkijoukkue
JYP, Vatanen, Blackhawks
Tämä on mielenkiintoinen sarja. Uskon, että RD:n Lukko pystyy haastamaan Jokerit. Vehanen jos pelaa huipputasolla, on helsinkiläisten jatkoon meno TODELLA kovan työn takana. Kairannevat kuitenkin itsensä jatkoon 4-2. Tämä on mielenkiintoisin pari JYP-HPK:n lisäksi. Tsemppiä molemmille ja vetäkää fanit reilusti huikea sarja katsomossa. Näyttäkää, että teistä voidaan olla me muutkin ylpeitä suomalaiskannattajia mainitessa.
 

1936

Jäsen
Suosikkijoukkue
1963 | 2021
Lukko ja RD on linjannut tavoitteet korkeammalle kuin puolivälierät, joten kyllä Lukollakin paineita on. Ei huonosti pelattu runkosarja poista paineita tai jotenkin vähennä tavoitteiden toteutumisesta johtuvaa painetta.

Se tietysti on selvä, että Jokerit on ennakkosuosikki tässä sarjassa ja kantaa ennakkosuosikin paineita.
 

bozik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Se tietysti on selvä, että Jokerit on ennakkosuosikki tässä sarjassa ja kantaa ennakkosuosikin paineita.
Onkohan näitä paineita olemassa muualla kuin mediassa. Tarkoitan siis sitä, että kun Jokereista, sanotaan ihan runkoäijiä Dehner, Masto, Rita ja oikeastaan kaikki kun peliin lähtevät, niin tilannehan on 0-0. Ihan sama Lukon pelaajien kanssa, eivät he vielä ole yhtään peliä hävinneet tämän vuoden pleijareissa Helsingissä.

Hieno ja hyvä sarja tästä saadaan. Oma veikkaus on voitoin 4-2 johonkin suuntaan.
 

demitra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Muuta fakta koskien tulevaa puolivälieräsarjaa.

Joukkue A:

- Runkosarjassa sijalla 1.
- Vastustajaa laajempi pelaajamateriaali.
- Joukkuetta peluutetaan tasaisesti.
- Erinomainen maalivahti, hyvä puolustus sekä laadukas ja laaja hyökkäys.
- Kotietu ja runkosarjassa sarjan paras kotijoukkue.
- Levännyt.
- Runkosarjan keskinäisissä otteluissa joukkue A oli selvästi parempi.
- Melko kokematon valmennus. Vastuuvalmentajalla näyttöjä pleijareista vähän.

Joukkue B:

- Runkosarjassa sijalla 10.
- Vastustajaa kapeampi ja heikompi pelaajamateriaali.
- Joukkuetta peluutetaan epätasaisesti.
- Erinomainen maalivahti ja keskinkertainen puolustus. Hyökkäyksen kärki erinomainen, mutta laajuutta ei löydy.
- Keräsi runkosarjassa yhtä paljon pisteitä kotiotteluissa kuin joukkue A vierasotteluissa.
- Otteluruuhkassa.
- Runkosarjan keskinäisissä otteluissa joukkue B oli selvästi huonompi.
- Kokenut valmennus. Vastuuvalmentajalta löytyy mestaruus ja muita mitaleja, mutta myös pahoja epäonnistumisia.

Jorma Vuoksenmaa on joskus sanonut, että ammattilaissarjoissa yksikään joukkue ei lähde yksittäiseen otteluun kuin enintään 83 %:n (5/6) suosikkina. Tämän sarjan ennakkoasetelmat ovat niin selvät, että mielestäni on melkoista joukkueen A aliarvioimista väittää, että joukkueella B olisi hyvät mahdollisuudet jatkoon. Pitkissä ja tiiviissä sarjoissa tuppaa poikkeuksetta käymään aina niin, että parempi joukkue menee jatkoon. Tämän sarjan ennakkoasetelmat lienevät aika lähellä tuota 83 % joukkueelle A ja 17 % joukkueelle B.

Jos joukkue B menee tästä sarjasta jatkoon, niin sen täytyy käytännössä tapahtua tuloksilla 4-0/1. Mitä pidemmälle sarja etenee, niin sitä enemmän joukkue A hyötyy otteluruuhkasta, pelaajamateriaalin laajuuden eroista ja peliajan jakautumisesta joukkueiden sisällä.

Se, että joukkue A sattuu olemaan Jokerit ja joukkue B Lukko ei vaikuta yo. arvioihin lainkaan. Vaikka itselläni on joskus vaikeuksia kirjoittaa Jokereista objektiivisesti, niin kyllä tämä sarja vaikuttaa todella selvältä ennakkoon. Lukon voisi pelastaa oikeastaan vain täydellinen onnistuminen maalivahtipelissä ja vastaavasti Jokerereiden maalivahtipelin täydellinen romahtaminen. Mitään muuta mahdollisuutta en Lukon jatkoon pääsylle näe. Toisaalta pidän Jokereiden vahvimpana osa-alueena maalivahti- ja viisikkopeliä, joten maalivahtipelin romahtamiseen on todella vaikea uskoa.
 

Rommeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Pale Knuckles - EASHL, Україна

Sitten sopiikin vain toivoa, että Jokereiden pelaajat lukevat tämän tekstin alusta loppuun. Lievästi ylimielistä luitenkin sanoa, että Lukon ainoa mahdollisuus olisi Jokerien maalivahtipelin romahduksessa...
 

madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Jotenkin on vahva tunne siitä että tämä sarja ratkeaa toisessa ottelussa. JOS Lukko selättää siinä ottelussa kotipeikkonsa, niin siitä voi tulla joukkueelle loistava lisäbuusti ja ne duunarit nostavat tasoaan. Voittamalla toisen ottelun, uskon että Lukolla on mahdollisuuksia tässä sarjassa.

Jokereilla on kokematon valmennus ja valtavat paineet niskassa. Runkosarjan voitto oli hieno saavutus mutta siihen ei kohdistu samanlaisia paineita kuin nakkikattilan voittamiseen. Miten onnistuu narrivalmennus?

Lukko pääsee pelaamaan puhtaasti haastajana, Jokerit on se joukkue jolla on helvetisti isommat paineet.

Vehanen ei saa hävitä Kilpeläiselle, muuten Lukko on lomilla todella nopeasti.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Sitten sopiikin vain toivoa, että Jokereiden pelaajat lukevat tämän tekstin alusta loppuun. Lievästi ylimielistä luitenkin sanoa, että Lukon ainoa mahdollisuus olisi Jokerien maalivahtipelin romahduksessa...

No tottakai lukevat ja opettelevat ulkoa ennen pleijareita ja tietenkin jos meinaavat jättää lukematta niin varmuudeksi se tulostetaan ja lähetetään jokaiselle Jokeripelaajalle henkilökohtaisesti. Jännä kuinka herkillä jotkut ovat siitä jos runkosarjan voittajaa pidetään lähtökohtaisesti varsin selvänä ennakkosuosikkina alkavaan sarjaan. Ei tästä selvästä altavastaajan asemasta Lukolle kuitenkaan ainakaan henkisesti ole haittaa, suomalaiset pelaajat kun yleensä repivät itsestään parhaan irti juuri silloin kun odotukset ei ole pilvissä.

Sarja ja jokainen peli lähtee liikkeelle 0 - 0 lukemista, runkosarja on viitteitä antava tulevaan mutta kunhan pelit alkaa nähdään missä mennään molempien taholla. En usko Jokereiden sulamiseen mutta tottakai Lukko tulee myymään nahkansa mahdollisimman kalliilla ja sen iskun paikka on sarjan alkuvaiheessa kun sillä on jo selvästi pelituntuma kunnossa Jokereiden vielä hakiessa askelmerkkejä pudotuspeleihin.

Saisi alkaa jo, kyllä tässä on jo tarpeeksi pitkään odoteltu sen vastuksen selviämistä ja pelien alkua.
 

Black shadow

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ipswich Town
Lievästi ylimielistä luitenkin sanoa, että Lukon ainoa mahdollisuus olisi Jokerien maalivahtipelin romahduksessa...

Voi kuulostaa ylimieliseltä, mutta näin asia vaan on. Kilpeläisen ei tarvitse tässä sarjassa venyä huipputorjuntoihin, sillä Jokereille riittää Kilpeläisen keskinkertainen pelaaminen päästäkseen jatkoon tästä parista.
 

newill

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jokerit sai mun arvion mukaan 10-15 pistettä extraa Nhl vahvistusten aikana ja "oikea" sijoitus runksarjassa olisi ollut 3-4 sija, joten ei ero Lukkoon ole kovin iso.
Veikkaan kuitenkin että Jokerit voittaa sarjan 4-2, jos ei kokematon valmennus ala hölmöilemään, pienikin kriisi voi kasvaa isoksi ongekmaksi kun Kekäläinen ei ole pitämässä rivejä suorana.
 

Rommeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Pale Knuckles - EASHL, Україна
Jännä kuinka herkillä jotkut ovat siitä jos runkosarjan voittajaa pidetään lähtökohtaisesti varsin selvänä ennakkosuosikkina alkavaan sarjaan. Ei tästä selvästä altavastaajan asemasta Lukolle kuitenkaan ainakaan henkisesti ole haittaa, suomalaiset pelaajat kun yleensä repivät itsestään parhaan irti juuri silloin kun odotukset ei ole pilvissä.

Luonnollisesti pidän itsekin Jokereita aivan selvänä ennakkosuosikkina ja tämän jo aiemmassa viestissä mainitsinkin. Silti urheilussa voi tapahtua melkeinpä mitä vaan ja tuo maalivahtikommentti on vain ja ainoastaan ylimielistä paskaa. Alla heti toinen ihan vastaava kirjoitus.

Voi kuulostaa ylimieliseltä, mutta näin asia vaan on. Kilpeläisen ei tarvitse tässä sarjassa venyä huipputorjuntoihin, sillä Jokereille riittää Kilpeläisen keskinkertainen pelaaminen päästäkseen jatkoon tästä parista.

Toivottavasti Eero osaa nyt säästellä itseään niihin kovempiin välieriin. Myös pakiston kannattaa lepuuttaa itseään huolella, jotta jalat liikkuvat sitten tosipeleissä. Hyökkäys tekee sitten maalin jos tekee. Riittää joka tapauksessa jopa naurettavan helposti.
 

Wildcard

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Kyllähän se 100 % varmaa, että nöyryyttä ja kärsivällisyyttä tulee löytymään Jokerit leiristä. Joukkueen runko on sama kuin viimekaudella, joten selvää on, että esim. edellisien kausien pettymyksistä saadaan vain lisävirtaa tähänkin puolivälieräsarjaan. Se mihin se riittää jää nähtäväksi, mutta mahdollisuuksia pitäisi olla tämän sarjan voittamiseen. Takki auki ei ole kuin osa kannattajista, mutta suodaan se heille. Itselläni takin napit on visusti kiinni, mutta täysillä lähdetään omaa jengiä tukemaan. Go Jokerit Go !
 

Varis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KiVa, EK65
Sitten sopiikin vain toivoa, että Jokereiden pelaajat lukevat tämän tekstin alusta loppuun. Lievästi ylimielistä luitenkin sanoa, että Lukon ainoa mahdollisuus olisi Jokerien maalivahtipelin romahduksessa...
Olisin mielelläni kuullut omat arviosi Lukon iskunpaikoista, jos kerran pelkkä maalivahtipeli ei riitä. Fakta kuitenkin on, että Jokerit on tähän mennessä ollut keskinäisissä otteluissa melko ylivoimainen ja kokonaisuutena muutenkin edellä. En näe, että Lukko esimerkiksi pystyisi juuri häiritsemään karvauksellaan pakiston oman pään kiekottelua ja hyökkäysten rakentamista. Se antaa Jokereille pelissä hallinnan ja tuolla joukkueella on ollut tapana voittaa hallitsemansa ottelut, josta todisteena vaikkapa kotiotteluiden pistekeskiarvo. Jonkun asian on käännyttävä reilusti Lukon eduksi, jotta asetelmat kääntyvät ja maalivahtipeli olisi siihen tavallan luonnollisin vaihtoehto. Ei Kilpeläisen romahdus lainkaan todennäköinen ole, mutta eipä ole viisikkopuolustuksen hajoaminen eikä maalihanojen totaalinen tyrehtyminenkään.

Toivoisin kyllä itsekin että pelaajat lukisivat näitä. Varmasti olisi mukava nähdä, että fanitkin ovat pitkästä aikaa todella luottavaisin mielin liikenteessä. Ei ne kyllä taida lukea.
 

Saul Goodman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pekka Virta
Jokerit sai mun arvion mukaan 10-15 pistettä extraa Nhl vahvistusten aikana ja "oikea" sijoitus runksarjassa olisi ollut 3-4 sija, joten ei ero Lukkoon ole kovin iso.
Heh, tanskalaiset pelasivat Lukolle yksinään n. 20 pistettä ja "oikea" sijoitus runkosarjassa olisi ollut 12-13 sija. No säälit voitti ilman tanskalaisiakin niin kai tämä sitten on se ihan oikea sija kuitenkin.

Kertoimet arvioivat Lukon jatkoonpääsylle n. 20% mahdollisuuden.
 

Jokerobin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Capitals
Jokerit sai mun arvion mukaan 10-15 pistettä extraa Nhl vahvistusten aikana ja "oikea" sijoitus runksarjassa olisi ollut 3-4 sija, joten ei ero Lukkoon ole kovin iso.
Veikkaan kuitenkin että Jokerit voittaa sarjan 4-2, jos ei kokematon valmennus ala hölmöilemään, pienikin kriisi voi kasvaa isoksi ongekmaksi kun Kekäläinen ei ole pitämässä rivejä suorana.

Lukkohan ei juuri NHL-miehistä hyötynyt runkosarjassa.
 

Jokeriarska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Itselläni ei ainakaan ole tippaakaan ylimielisyyttä jos sanon, että jatkoonmeno on Jokereille ainoa vaihtoehto tästä ja putoaminen täysi mahalasku. Jos paineita on, niin totta kai ne ovat Jokereilla. Etukäteen paremmallehan ne kuuluvat. Ei tässä silti olla jankuttamassa, ettei Lukollakaan ole mitään mahdollisuuksia. Totta kai aina on mahdollisuudet, isommat tai pienemmät. Peliähän tämä on.

Lukon valttikortit on mielestäni lähinnä ylivoimapeli ja tietenkin Vehasen maalivahtipeli. Jokerien kannalta toivon, että pelattaisiin mahdollisimman paljon 5vs5-peliä, koska siinä Jokerit tulee hyvin suurella todennäköisyydellä olemaan selkeästi hallitseva osapuoli. Kilpeläisen viime aikojen vire on kuitenkin myös ollut niin vahva, että en usko tuolla osa-alueella olevan ainakaan mitään ratkaisevaa eroa Lukon hyväksi jos ollenkaan. Välierissä maalivahtipeli tullaan vasta todenteolla mittaamaan, mutta ensin pitää 4 peliä voittaa Lukkoa vastaan. Kohtahan se nähdään.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | isn't
Jokerit sai mun arvion mukaan 10-15 pistettä extraa Nhl vahvistusten aikana ja "oikea" sijoitus runksarjassa olisi ollut 3-4 sija, joten ei ero Lukkoon ole kovin iso.
Veikkaan kuitenkin että Jokerit voittaa sarjan 4-2, jos ei kokematon valmennus ala hölmöilemään, pienikin kriisi voi kasvaa isoksi ongekmaksi kun Kekäläinen ei ole pitämässä rivejä suorana.

Tää on ihan totta. Ilman Karlssonia Jokerit on ollut muutenkin surkea, runkkarin voittokin tuli oikeastaan vain Karlssonin turvaaman johdon myötä. Lukon pisteisiin ei työsulku vaikuttanut, sillä vaikka tanskalaiset olivatkin hyviä, Lukon nousu alkoi heidän lähdettyään.

Jokainen kirjoittamani lause on täyttä paskaa ja saa olla aika yksipuolisesti ajatteleva, jos näkee joukkueiden tasoeroissa vain NHL-apujen merkityksen. Myös mm. loukkaantumiset ja treenijaksot vaikuttavat.
 

Wildcard

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Jokerit sai mun arvion mukaan 10-15 pistettä extraa Nhl vahvistusten aikana ja "oikea" sijoitus runksarjassa olisi ollut 3-4 sija, joten ei ero Lukkoon ole kovin iso.
Veikkaan kuitenkin että Jokerit voittaa sarjan 4-2, jos ei kokematon valmennus ala hölmöilemään, pienikin kriisi voi kasvaa isoksi ongekmaksi kun Kekäläinen ei ole pitämässä rivejä suorana.

Joo.
 

hjalmar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Juutinrauman Lukko ja Unajan Urheilijat.
Kilpeläisen viime aikojen vire on kuitenkin myös ollut niin vahva, että en usko tuolla osa-alueella olevan ainakaan mitään ratkaisevaa eroa Lukon hyväksi jos ollenkaan. Välierissä maalivahtipeli tullaan vasta todenteolla mittaamaan, mutta ensin pitää 4 peliä voittaa Lukkoa vastaan. Kohtahan se nähdään.

Kilpelaisella on lisaksi ollut erittain hyva rekordi aikaisemmista playoff- peleista. Sen takia Jokerit voivat olla tasan rauhassa hanen suoritustensa suhteen. Itse asiassa Vehanen pelasi eilen vasta 11:sta playoff- pelinsa SM-liigassa. Vaikka Karppia vastaan menikin hyvin, tai eilen jopa erinomaisesti lukuunottamatta sita toista kaukolaukausmaalia, niin nythan on uusi tilanne paalla.

Veikkaisin, etta ainakin ekoissa peleissa maalien eteen saa tehda molemmat joukkueet aika lailla toita. Ihmettelisin, jos maaleja tehdaan yhdeksan, kuten Raksilan ekassa koitoksessa.
 

Tifosi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Home Box Office
Lukolla on muuten kana kynittävänä Jokerien kanssa. Kevään 2011 kannussa luki jo Rauman Lukko mutta sitten Jokerit meni perseilemään HIFKin jatkoon ja se meni sen siliän tien. Jos Jokerit olisi vääntänyt itsensä siitä jatkoon niin Lukko olisi pyyhkinyt heillä jäätä, aivan kuten runkosarjassakin, mutta HIFK ei Lukolle sopinut. Ehkä sillä raivolla saadaan vähän etua tähän sarjaan.
 

demitra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Luonnollisesti pidän itsekin Jokereita aivan selvänä ennakkosuosikkina ja tämän jo aiemmassa viestissä mainitsinkin. Silti urheilussa voi tapahtua melkeinpä mitä vaan ja tuo maalivahtikommentti on vain ja ainoastaan ylimielistä paskaa.

Anteeksi nyt vaan, mutta en osta väitettäsi ylimielisestä paskasta. Ennakkoon Jokerit on musertavan ylivoimainen suosikki tähän sarjaan vai oletko tästä eri mieltä? Olisi ollut sitä muutenkin, mutta säälipelien venyminen kolmeen otteluun vain lisäsi joukkueiden eroa ennakkoasetelmissa.

Jokerit tulee myös viemään kenttäpeliä ja saamaan ottelusarjassa merkittävästi enemmän maaliapaikkoja kuin Lukko ellei mitään täysin ennalta-arvaamatonta tapahdu. Tuskin olet tästäkään eri mieltä.

Em. mainittujen seikkojen valossa näen Lukon mahdollisuudet mennä tästä sarjasta jatkoon vain siinä, että Lukon maalivahtiosasto loistaa ja Jokereiden pettää. Mielestäni tässäkään ei ole mitään ylimielistä.

Ylimielisyyteen / asenneongelmaan Jokerit ei varmasti sorru. Kohtuullisen mielipuolista edes ajatella moista.

Yksittäisessä ottelussa urheilussa voi toki tapahtua mitä vain, mutta paras 7-sarjassa parempi joukkue menee vääjäämättä jatkoon. On äärimmäisen harvinaista, että altavastaajana oleva joukkue pystyisi lyömään ennakkosuosikin paras 7-sarjassa, kun ennakkoasetelmat ovat näin selvät.

Tämän kauden esitysten ja edellisessä viestissä listaamieni seikkojen vuoksi Jokereiden pitäisi hoidella tämä sarja, jos Jokerit pystyy pelaamaan tasollaan. Tällöin on aivan sama, miten hyvin tai huonosti Lukko pelaa. Tässäkään ei ole mielestäni mitään ylimielistä.
 

SJK10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Jokerit tulee myös viemään kenttäpeliä ja saamaan ottelusarjassa merkittävästi enemmän maaliapaikkoja kuin Lukko ellei mitään täysin ennalta-arvaamatonta tapahdu. Tuskin olet tästäkään eri mieltä.

Näinhän se oli Kärppiäkin vastaan. Silti Lukko jatkaa ja Kärpät lomailee.

Unelma elää. In RD we trust!
 

Jokeriarska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Näinhän se oli Kärppiäkin vastaan. Silti Lukko jatkaa ja Kärpät lomailee.

Totta. Nyt on vain Lugulla mittari astetta kovempi ja vaatii myös 2 voittoa enemmän kuin tuossa. Mutta totta kai omiin täytyy uskoa, pelit alkaa edelleen nollista.

Ei vaan malttaisi nyt keskiviikkoon, kun näitä pelejä on 60 aika-ajokierrosta ja vielä useamman päivän odotellut.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös