Mainos

Puolivälieräsarja kevät 2011: HIFK - Jokerit

  • 214 065
  • 863

Orava

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Toki Erkan poissaolo voi häiritä pahastikin. Silloin tällöin näitä tilanteita tulee ja mitä NHL:stä ja SM-liigasta muistan, vastaavan rangaistuksen kohteeksi joutunut joukkue on pikemminkin yli- kuin alisuorittanut seuraavassa ottelussaan. Jokereissa kaiken lisäksi Erkka ei hoida peluutusta lainkaan, vaan se kulkee Virran (pakit) ja Lämsän (hyökkääjät) hyppysisssä. Taktiset muutokset kulkee sitten kuriirin tai korvanapin kautta. Jälkimmäistä ei ole kielletty.

Totta, mutta erityisesti Erkkaa tarvittaisiin, jos IFK meneekin yllättäen johtoon. Jokerien takaa-ajoa ei ole vielä kertaakaan testattu, mutta uskon että ensimmäinen testi tulee keskiviikkona. Silloin saattaa tulla Erkkaa ikävä, kun ollaan uudessa tilanteessa, eikä enää perus kilpparilla pärjääkkään. Toivon todella, että keskiviikkona se on Jokerit joka joutuu takaa-ajajan asemaan.
 

Lawless

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Totta, mutta erityisesti Erkkaa tarvittaisiin, jos IFK meneekin yllättäen johtoon. Jokerien takaa-ajoa ei ole vielä kertaakaan testattu, mutta uskon että ensimmäinen testi tulee keskiviikkona.
Onhan testattu. Lauantainahan HIFK meni johtoon Tommi Kovasen taidokkaalla yksilösuorituksella. Tuon testin Jokerit selvitti hienosti.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Eli jos Jalonen keskiviikkona heittää tuomaria pullolla ja ottaa siitä perjantaiksi pelikiellon, kasvavat IFK:n mahdollisuudet voittaa perjantaina?

Jalonen on HIFK:n heikoin lenkki ja suurin este playoff-sarjan voittamisella alusta lähtien. Vaikea sanoa oisko Jalosen ulostaminen yhden ottelun ajaksi etu, mutta kokonaan poispotkiminen olisi. Tamminen tilalle. Onneksi Jalonen jatkaa ja toivon mukaan ei pulloja heittele. Eikä heittele. Kun HIFK on hävinnyt neljännen ja ratkaisevan pelin, toimittajat saavat munista puristaen Jalosen toteamaan: "hyvä peli meiltä, pelattiin aivan omaa peliä, hyvää taistelua. Saatiin se yksi jäähy koko ottelussa ja se ratkaisi kun ei päästy sitten viiden maalin tappioasemasta kunnolla takaa-ajoon. Mutta hyvä esitys, ylpeää pelaamista:"
 

Jeff

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet
Onneksi Jalonen jatkaa ja toivon mukaan ei pulloja heittele. Eikä heittele. Kun HIFK on hävinnyt neljännen ja ratkaisevan pelin, toimittajat saavat munista puristaen Jalosen toteamaan: "hyvä peli meiltä, pelattiin aivan omaa peliä, hyvää taistelua. Saatiin se yksi jäähy koko ottelussa ja se ratkaisi kun ei päästy sitten viiden maalin tappioasemasta kunnolla takaa-ajoon. Mutta hyvä esitys, ylpeää pelaamista:"

Jalosta nyt lyödään kuin vierasta sikaa molemmista leireistä. Jalonen on kuitenkin joskus voittanut jotain liigassa, kannattaa muistaa se. Jalosella on yhdeltä kaudelta tappioton playoff rekordi, aika kova juttu sekin hei! Vaikka Jalosesta saisi minkä kuvan tahansa, niin kyllä minä ainakin uskon että loppupeleissä Jalonen hommansa osaa.
 

Orava

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jalonen on HIFK:n heikoin lenkki ja suurin este playoff-sarjan voittamisella alusta lähtien. Vaikea sanoa oisko Jalosen ulostaminen yhden ottelun ajaksi etu, mutta kokonaan poispotkiminen olisi. Tamminen tilalle. Onneksi Jalonen jatkaa ja toivon mukaan ei pulloja heittele. Eikä heittele. Kun HIFK on hävinnyt neljännen ja ratkaisevan pelin, toimittajat saavat munista puristaen Jalosen toteamaan: "hyvä peli meiltä, pelattiin aivan omaa peliä, hyvää taistelua. Saatiin se yksi jäähy koko ottelussa ja se ratkaisi kun ei päästy sitten viiden maalin tappioasemasta kunnolla takaa-ajoon. Mutta hyvä esitys, ylpeää pelaamista:"

Sä alat pehmentyä. Sen verran heikkoa alkaa jo tuo provosoiminen olla, kun oma valmentaja on juuri syyttänyt tuomaria ottelun häviämisestä ja menettänyt kontrollin niin, että juomapullokin on lentänyt. Ensimmäiset löysät on jo housussa. "Ottelu ratkesi tuomarityöskentelyyn. Toinen päätuomareista, Salonen, oli alusta asti ihan luokaton. Se oli sitä ihan loppuun asti, tämä ratkaiseva jäähy, minkä hän antoi. Se oli tämän hienon jääkiekkopelin ratkaisu." Heh taisit syyttää väärää valmentajaa.
 

Carlos

Jäsen
Jalonen on HIFK:n heikoin lenkki ja suurin este playoff-sarjan voittamisella alusta lähtien. Vaikea sanoa oisko Jalosen ulostaminen yhden ottelun ajaksi etu, mutta kokonaan poispotkiminen olisi. Tamminen tilalle.

Juu. Tamminen on tunnettu ottelusarjojen voittaja, nosti liigaan Kärpät ja Sportinkin näytöstyyliin. Eiku.
 

Davey

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Näin lomailaisena kun heräsin vasta 9 jälkeen ja aloin yrittää lippuja perjantaille niin ilman jäin...

Pääsin vihdoin lävitse ja kuulin ilouutisen, että perjantain Nordis game on loppuun varattu :(
 

Pärde

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Colorado Avalanche
Jalonen on HIFK:n heikoin lenkki ja suurin este playoff-sarjan voittamisella alusta lähtien. Vaikea sanoa oisko Jalosen ulostaminen yhden ottelun ajaksi etu, mutta kokonaan poispotkiminen olisi. Tamminen tilalle. Onneksi Jalonen jatkaa ja toivon mukaan ei pulloja heittele. Eikä heittele. Kun HIFK on hävinnyt neljännen ja ratkaisevan pelin, toimittajat saavat munista puristaen Jalosen toteamaan: "hyvä peli meiltä, pelattiin aivan omaa peliä, hyvää taistelua. Saatiin se yksi jäähy koko ottelussa ja se ratkaisi kun ei päästy sitten viiden maalin tappioasemasta kunnolla takaa-ajoon. Mutta hyvä esitys, ylpeää pelaamista:"

Alan oikeasti uskoa, että Jokerifanien keskuudessa on nyt löysät housussa, koska kokeneilta ja jossain määrin arvostamiltani kirjoittajilta tulee koko ajan tätä samaa väsynyttä provoa, sattumalta juuri sen jälkeen, kun oman jengin valmentajalta on kasetti hajonnut. Lupaa hyvää tämänkin ketjun viihdearvolle jatkossa.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Alan oikeasti uskoa, että Jokerifanien keskuudessa on nyt löysät housussa, koska kokeneilta ja jossain määrin arvostamiltani kirjoittajilta tulee koko ajan tätä samaa väsynyttä provoa, sattumalta juuri sen jälkeen, kun oman jengin valmentajalta on kasetti hajonnut. Lupaa hyvää tämänkin ketjun viihdearvolle jatkossa.

Mä totesin Jalosesta Jokerien 2-0 johdon jälkeen tässä samassa ketjussa näin:

HIFK:lla on mahdollisuudet kääntää vaikka koko sarja. Mutta ei ehkä kovin isolla prosentilla Jalosen kanssa. Peltonen on niin suuri liideri että hän yksin voi tuoda HIFK:n omalla peliesityksellään ja tahdollaan henkisesti ja fyysisesti mukaan peliin. Ja vielä voittaa sarjan.

Napiin meni ainakin eilen. Jokainen näki että Peltonen voitti ottelun Jalosen panoksen oltua nolla. Yhtään taktista oivallusta ei nähty ja Jokerit piti HIFK:n hyvin pois todellisista maalipaikoista. Jos HIFK sarjan voittaa mihin en enää usko, se tapahtuu kyllä Jalosesta huolimatta. Ei hänen avullaan.

Kyllä tämä HIFK-fanien joukossakin hyvin tiedetään, vaikka ei julkisesti uskalleta Isakssonia huomioimatta myöntääkään.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Philadelphia Flyers
Ei tässä sarjassa ole mitään hätää, eilinen peli oli tiukka vääntö, jossa lopulta Hifk käytti paikkansa hieman Jokereita paremmin, niinkuin Jokerit oli käyttänyt kahdessa ensimmäisessä. Seuraava peli on taas kotona ja siitä voitto kotiin, niin näyttää oikein hyvältä. Ei voi olla kuin tyytyväinen joukkueen peliin tähän mennessä, vastus on kova, mutta hienosti kaverit taistelee, keskiviikkona sitten pari pykälää vielä lisää koneeseen ja voitto kotiin!
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Napiin meni ainakin eilen. Jokainen näki että Peltonen voitti ottelun Jalosen panoksen oltua nolla. Yhtään taktista oivallusta ei nähty ja Jokerit piti HIFK:n hyvin pois todellisista maalipaikoista.

Totta, Jalonen ei tehnyt eilen yhtään maalia. Miksi olisi tarvittu jotain erityisiä taktisia oivalluksia, HIFK pelasi astetta fyysisemmin kuin missään aikaisemmassa ottelussa tässä sarjassa ja tuo pelaaminen alkaa näkyä narripuolustuksessa. Siellä nämä tikut ja takut alkavat hiiltyä, kun jatkuvasti tulee muikkaria, pelaaminen herpaantuu. Sama alkaa tapahtua Lasakille, nämä slaavit kun eivät tykkää, jos heitä hiukan kaltoin kohdellaan. HIFKin pelaajat pääsivät eilen ihon alle ja tunkivat sota-alueelle. Miten sä tuon saat ainoastaan Villen ansioksi? Ville teki kyllä eilen sieltä maalit ja tällä tavalla oli meidän ehdoton kunkku, mutta jos jotain perusteluja kuitenkin. HIFK pelasi sitä omaa peliään ja narrit eivät tähän pysty vastaamaan pitkässä juoksussa, eilinen oli vain esimakua tulevasta.
 

Orava

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jokainen näki että Peltonen voitti ottelun Jalosen panoksen oltua nolla. Yhtään taktista oivallusta ei nähty ja Jokerit piti HIFK:n hyvin pois todellisista maalipaikoista. Jos HIFK sarjan voittaa mihin en enää usko, se tapahtuu kyllä Jalosesta huolimatta. Ei hänen avullaan.

Sä olet oikeassa ja väärässä samaan aikaan. Kun IFK:lta oli kaikki syömähampaat ja vahvuudet viety loukkaantumisten takia olisi kyllä kannattanut muuttaa taktiikkaa, mutta perjantaina oltiin jo Granlundin loukkaantumisen sattuessa häviöllä ja lauantai tuli ehkä vähän liian nopeasti. Nyt kun saatiin taas etu hyökkäyksen osalta meille ja meidän vahvuudet oli siellä missä aikaisemminkin, ei ollut mitään syytä muuttaa taktiikkaa. Meillä kun sattuu olemaan Peltosen tapaisia kavereita, jotka vääntää ne maalit, kun saavat tarpeeksi kohtalaisia paikkoja. Jokereille tulee olemaan huomattavasti vaikeampaa voittaa keskiviikkona kuin lauantaina. Ai niin tuolla sinun logiikallasi Jokerit voittaa Westerlundista huolimatta ja vain Lahden ansiosta. Jos Lahden ottaisi tuolta Jokerihyökkäyksestä pois, niin ei teillä olisi mitään jakoa.

Se mihin nyt on kuitenkin saatava muutos on ylivoima. Aivan liikaa pelataan viivassa, mistä Jokerit on valmistautunut vedot blokkaamaan. Viedään se kiekko välillä maaliviivan tasolle ja vaihdetaan vaikka puolta maalin takaa niin saadaan Jokereiden puolustus liikkeelle.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Sä olet oikeassa ja väärässä samaan aikaan.

Kyllä se oikeassa elämässä niin vaan menee, että HIFK voittaa Jalosesta huolimatta. Jos jotain vertailua halutaan, niin Jokerit ei voita Westerlundista tai Blues Matikaisesta huolimatta. Westerlundilla ja Matikaisella on erittäin iso merkitys siihen, että kummatkin joukkueet ovat toistaiseksi pelanneet paremmin kuin rosteri edellyttäisi.

Ei tää mihinkään muutu vaikka kuinka yrittäisitte vääntää.
 

arpa80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
En oikeastaan tällä viittaa mihinkään ja kokonaisuudessa Pulkkinen on Hamiltonia tärkeämpi pelaaja Jokereille kun mitä Hamilton on HIFK:lle, mutta tosiasia on myös se että kumpikin pelaaja on todella kova menetys tässä vaiheessa kautta.
Pulkkinen olisi erittäin tärkeä palannen tuohon Saarisen paikalle. Nyt Lahden päällä voi olla melkein kaksi miestä, kun ei Saarisen puolta käytetä juuri lainkaan kiekon ylös tuomisessa, jos Pulkkinen olisi kentällä niin olisi tuo toisenkin laidan uhka olemassa ja näin Jaskalla olisi enemmän tilaa ja aikaa.

Edit. Menee tästä nyt kumpi vain jatkoon, niin itseäni on alkanut mietityttämään (tosin en muiden pelejä ole katsellut), että antaako Jokerit ja HIFK muille liikaa eteen, kun kentällä on noinkin kovaa taistelua, mitä en ihan hetkeen ole poffeissa nähnyt.
 
Viimeksi muokattu:

Dennis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Napiin meni ainakin eilen. Jokainen näki että Peltonen voitti ottelun Jalosen panoksen oltua nolla. Yhtään taktista oivallusta ei nähty ja Jokerit piti HIFK:n hyvin pois todellisista maalipaikoista. Jos HIFK sarjan voittaa mihin en enää usko, se tapahtuu kyllä Jalosesta huolimatta. Ei hänen avullaan.
Sehän on ollut jo viime keväästä asti selvää, että jos HIFK menestyy tällä kaudella, niin se on Peltosen ansiota ja jos menestystä ei tule, se on Jalosen syytä.

Ja parempihan tuo HIFKn kannalta on, nimenomaan pitkässä juoksussa ajateltuna. Peltonen pelaa meillä ensi kaudellakin, kun taas Jalonen häipyy mihin lie, ei kiinnosta. El Capitan kun saa aseenkantajakseen P.Matikaisen, niin siinä on Erkka ja TurtlePower ensi kaudella ihmeissään.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Ei tää mihinkään muutu vaikka kuinka yrittäisitte vääntää.

No ei ainakaan sun toimesta. Kun heittelet täysin mutu-faktoja, joilla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Jokereilta löytyy muuan Janne Lahti, joka on verrattavissa Peltosen panokseen joukkueelleen, jopa tärkeämpi (ilman Lahtea, tuo narrien hyökkäys olisi todella huono). Bluesilta Tarkki, joka on Ässiä vastaan ollut todellinen muuri ja ilman häntä, tuo ottelusarja olisi nurinpäin voittojen suhteen.
 

Malaco

Jäsen
Kyllä se oikeassa elämässä niin vaan menee, että HIFK voittaa Jalosesta huolimatta. Jos jotain vertailua halutaan, niin Jokerit ei voita Westerlundista tai Blues Matikaisesta huolimatta. Westerlundilla ja Matikaisella on erittäin iso merkitys siihen, että kummatkin joukkueet ovat toistaiseksi pelanneet paremmin kuin rosteri edellyttäisi.

Kyllä mä näitä pelejä katsellessa totean, että Jokerit ei voita ilman Janne Lahtea, jos ei HIFK ilman Ville Peltosta. Kyllähän Jalonen on jo aikoinaan näyttänyt tasonsa ja uskon häneen HIFK:n peräsimessä. Minulle nyt on ykshailee, kumpi tästä jatkoon menee, mutta onhan nuo sinun juttusi kyllä huvittavia. Taitaa olla jotain vanhoja kaunoja Jalosta kohtaan? Ymmärrän kyllä hyvin, jos/kun on ;)
 

Orava

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Westerlundilla ja Matikaisella on erittäin iso merkitys siihen, että kummatkin joukkueet ovat toistaiseksi pelanneet paremmin kuin rosteri edellyttäisi.

Ei tää mihinkään muutu vaikka kuinka yrittäisitte vääntää.

Tää oli päivän paras heitto hei. Rosterista huolimatta. Joopa joo. Kun kattoo Jokereiden rosteria, niin voisi olla hiukkasen erimieltä. Voisi olla itseasiassa jopa sitä mieltä, ettei Westerlund ole saanut kokeneista ja meritoituneista pelaajista parasta irti vaan aivan järkyttävä määrä huippupelaajia on edelleen pelannut huomattavasti alle tasonsa. Pihlman, Nokelainen, Eaves, Niemi, Rita, Hentunen... Mietippä nyt hetki. Tottakai voi mennä sen taakse, että kaikki nämä pelaajat vain sattuvat floppaamaan aivan henkilökohtaisista syistä jokainen erikseen, eikä Erkalla ole tämän asian kanssa osaa eikä arpaa.

Kyllä itseasiassa Jokerit voittaa Westerlundista huolimatta ja vain ja ainoastaan Lahden ansiosta. Lahti on ainoa, joka Erkan järkyttävän huonosta hyökkäyspelikirjasta huolimatta saa jotain aikaiseksi.
 

Alamummo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool FC, Heiskanen, Lundell, Rantanen
Kyllä se oikeassa elämässä niin vaan menee, että HIFK voittaa Jalosesta huolimatta.
Olen samaa mieltä. Kärppien mestaruuskausilla, mestaruus tuli Kolvista huolimatta, ei hänen ansiostaan. Itse asiassa joukkue oli tuolloin niin hyvä, että se olisi voittanut vaikka peräsimessä olisi ollut Wade Immonen.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Olen samaa mieltä. Kärppien mestaruuskausilla, mestaruus tuli Kolvista huolimatta, ei hänen ansiostaan.

Niin, harvemmin se valmentaja kuitenkaan ratkaisee yhtään peliä, kyllä tämä on kuitenkin vielä pelaajien peli, kysy vaikka Peltoselta. Tuo saatanan johtava vaan on saanut aivopestyä noilla taktiikkahöpinöillään liian monta lätkäfania. Valmentaja kyllä antaa eväät sille, kuinka niitä voittoja mennään hakemaan, mutta itse toteutus on aina pelaajien käsissä.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Olen samaa mieltä. Kärppien mestaruuskausilla, mestaruus tuli Kolvista huolimatta, ei hänen ansiostaan. Itse asiassa joukkue oli tuolloin niin hyvä, että se olisi voittanut vaikka peräsimessä olisi ollut Wade Immonen.

Kärppien materiaali oli aivan eri luokkaa kuin muilla. Toki niin oli palkatkin. Lisäksi Oulu on Jalosen koti, jossa häntä palvotaan.

Muualla lähinnä omatkin nauravat salaa. Turussa ja Helsingissä jo yhden playoff-sarjan voittaminenkin tekee tiukkaa. Vaikka olisi minkälainen materiaali. HIFK:ssa ei ole yhtään playoff-sarjaa vielä voittanut ja nyt jo kolmas yritys. Sekin loppuu todennäköisesti tappioon ja Westerlund apulaisineen vie voiton joukkueella, jonka yksikään puolustaja Väänästä laskematta ei mahtuisi Jypin tai HIFK:n rosteriin.

Kun kausi on ohi, Jalonen on kautta aikain heikoin HIFK-valmentaja. Vielä ei alamummot uskalla tätä ääneen sanoa. Mutta sen jälkeen alkaa selittely: "itse asiassa olen aina ollut sitä mieltä, että Jalosesta ei näihin hommiin ollut HIFK:ssa."
 

HLe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tää oli päivän paras heitto hei. Rosterista huolimatta. Joopa joo. Kun kattoo Jokereiden rosteria, niin voisi olla hiukkasen erimieltä. Voisi olla itseasiassa jopa sitä mieltä, ettei Westerlund ole saanut kokeneista ja meritoituneista pelaajista parasta irti vaan aivan järkyttävä määrä huippupelaajia on edelleen pelannut huomattavasti alle tasonsa. Pihlman, Nokelainen, Eaves, Niemi, Rita, Hentunen... Mietippä nyt hetki. Tottakai voi mennä sen taakse, että kaikki nämä pelaajat vain sattuvat floppaamaan aivan henkilökohtaisista syistä jokainen erikseen, eikä Erkalla ole tämän asian kanssa osaa eikä arpaa.

Katsopa Jokerien puolustusta. Se on hyvin mahdollisesti koko liigan huonoin ja kuten cobol sanoi, ainoastaan Väänänen mahtuisi HIFK:n rosteriin. Silti Jokerit on tehnyt sarjasta jännittävän.
 

HekeK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekkojoukkue
Väitän, että seuraavan pelin voittaja vie koko sarjan.

Jos voitto menee Jokereille, on joukkueella kolme ottelupalloa. Näistä yhden se saa kotipeliinsä. Jos seuraavan voittaa IFK, on joukkue päässyt pahimman ylitse. 0-2 tilanteesta 2-2 -tilanteeseen ja seuraava peli kotona. Sen pelin IFK voittaisi varmasti.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös