Mainos

Puolivälieräsarja kevät 2011: HIFK - Jokerit

  • 214 071
  • 863

HMenthal

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Mutta ero joukkueiden välillä on ollut hiuksen hieno, ja asetelma voi hyvinkin vielä muuttua suuntaan jos toiseenkin.

Tästä sarjasta on kirjoiteltu yhtä jos toista, mutta itseäni on hieman hämännyt se, että alkuasetelmissa HIFK nostettiin sarjan selväksi suosikiksi, vaikka mielestäni tilanne ei aivan sitä ole. Pistetään seuraavaksi muutamia perusteluja.

Sarjasijoitus. HIFK oli kyllä runkosarjassa parempi, mutta suurin syy tähän oli mielestäni Hannu Jortikka. Jortsun pelikirja ja palautteen antaminen olivat jotain sellaista, jotka eivät vastanneet ihan tätä aikaa. Syksy meni aika perseelleen, eikä pisteitä ropissut odotettuun tahtiin, jolloin Jortsun eväät oli jo täysin syöty. Erkan tulon jälkeen tilanne on rauhoittunut ja pelikin alkanut sujumaan paremmin. Eli sarjasijoitukseen on sinällään mielestäni turha tuijottaa turhan tarkkaan.

Materiaali. Tästä ei ole taas mielestäni kahta sanaa eli Jokereilla on kyllä tällä hetkellä kovin ja levein materiaali. Jokereilla on niin paljon meritoituneita ja kovissa sarjoissa pelanneita pelaajia, että muilla ei juuri ole tähän vastata samalla mitalla. On muillakin hyviä rostereita, mutta kyllä Jokereiden tuolla materiaalilla pitääkin pärjätä. Varsinkin hyökkäyskalusto on ehdottomasti sarjan kovin.

Tässä muutamia pointteja. Näihin suhteutettuna onkin varsin hauskaa lukea, kun Jokerikannattajat yrittävät väkisin tehdä vieläkin HIFK:sta sarjan suosikkia milloin milläkin perustelulla. Eilinen toinen peli oli toisen erän puolelta jo niin selvästi pedattu Jokereille, että loppulukemien olisi pitänyt paljon selvemmät. Jos HIFK meinaa vielä jollakin tavalla tosissaan taistella tämän sarjan voitosta, on heidän pakko saada jo seuraavaan peliin sairastupalaisia kokoonpanoon. Toisaalta heillä on rasitteena juuri ne syyt, joiden takia eivät pelanneet esim. edellisissä pelissä.

Jokerit menee ihan väkisinkin jatkoon ja otteluvoitot saattavat olla hyvinkin 4 - 0 heille.
 
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
HMenthal kirjoitti:
Tästä sarjasta on kirjoiteltu yhtä jos toista, mutta itseäni on hieman hämännyt se, että alkuasetelmissa HIFK nostettiin sarjan selväksi suosikiksi, vaikka mielestäni tilanne ei aivan sitä ole.

Tästä olin alunperinkin samaa mieltä ja ihmettelin IFK:n vähän turhan vahvaa suosikin asemaa.

HMenthal kirjoitti:
Materiaali. Tästä ei ole taas mielestäni kahta sanaa eli Jokereilla on kyllä tällä hetkellä kovin ja levein materiaali. Jokereilla on niin paljon meritoituneita ja kovissa sarjoissa pelanneita pelaajia, että muilla ei juuri ole tähän vastata samalla mitalla. On muillakin hyviä rostereita, mutta kyllä Jokereiden tuolla materiaalilla pitääkin pärjätä. Varsinkin hyökkäyskalusto on ehdottomasti sarjan kovin.

Jos tarkoitat pelkästään eilistä ja osin maanantain peliä, niin kyllä etu onkin Jokereilla, mutta muuten tää nyt on ihan täyttä paskaa. Väität siis ihan kirkkain silmin ja tosissasi, että Jokerien materiaali on selvästi HIFK:n vastaavaa parempi ja heidän hyökkäyskalustonsa selvästi sarjan paras? Älä nyt viiti. Siitä olen samaa mieltä, että hyökkäys on heidän(kin) paras osansa, mutta ei se nyt sentään sarjan paras ole. Ja mitä leveyteen tulee, niin taisit unohtaa JYPin.

Tällä terveystilanteella Jokerien hyökkäys ja materiaali on meitä edellä, mutta ei missään tapauksessa muuten. Meillä pelas eilen muuan Siim Liivik ja Eetu Pöysti ylivoimaa. Molemmat hyviä pelimiehiä, mutta aivan väärässä roolissa.
 
yki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Huhhuh, sarjaa on takana kaksi ottelua ja Jokerit johtaa 2-0. Ei olisi ikinä uskonut. Kyllä nyt luottoa löytyy Erkkaan ja koko valmennustiimiin, että mielenkiinnolla odotan ensi kautta. Pelataan toki tämä kausi pois alta, mutta kyllä nyt pitkästä aikaa voi Jokerifanina naaaaattia.

Sarja ei ole ohi, mutta se ei pääty ainakaan 4-0 ta 4-1 IFK:lle.
 
teude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings/Lions, Jokerit, SaiPa
Sarjasijoitus. HIFK oli kyllä runkosarjassa parempi, mutta suurin syy tähän oli mielestäni Hannu Jortikka. Jortsun pelikirja ja palautteen antaminen olivat jotain sellaista, jotka eivät vastanneet ihan tätä aikaa. Syksy meni aika perseelleen, eikä pisteitä ropissut odotettuun tahtiin, jolloin Jortsun eväät oli jo täysin syöty. Erkan tulon jälkeen tilanne on rauhoittunut ja pelikin alkanut sujumaan paremmin. Eli sarjasijoitukseen on sinällään mielestäni turha tuijottaa turhan tarkkaan.

Totta. Jortsu sai Jokereissa pisteitä 1,435/peli, jolla olisi runkosarjassa oltu Bluesin kanssa tasoissa. Erkka taas keräsi pisteitä 1,7/peli, jolla olisi oltu sijalla 4, tosin silti 15 pistettä IFK:n takana.
 
Deko

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
Mielenkiintoista nähdä miten HIFK tulee huomiseen peliin, puristavatko mailaa, onko pakkovoitto osattu kääntää voimavaraksi ja ennen kaikkea lähteekö KJ pelaamaan taas "omaa peliään", joka kyllä toimii jos nappulat ovat tarpeeksi hyviä, kuten Talviklassikossa, muttaa joka ei toimi kun äijiä on sairastuvalla sen verran kuin HIFK:lla nyt on. Erkan lähestymistapa lienee jotain toissapäiväisen ja eilisen väliltä ainakin avauskympin jälkeen.
 
Swearengen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fortress Europe, turvattomat tilat
Siitä olen samaa mieltä, että hyökkäys on heidän(kin) paras osansa, mutta ei se nyt sentään sarjan paras ole. Ja mitä leveyteen tulee, niin taisit unohtaa JYPin.

Vastaan sivulta tähän väittelyyn. En ole perehtynyt Jypin kokoonpanoon, mutta Jokereiden hyökkäystä arvioidessa pitää katsoa muutakin kuin maalintekovoimaa. Jokeriella on paljon* tasokkaita ja perusfyysisiä hyökääjiä, jotka tukevat erinomaisesti pienikokoista pakistoa puolustuspelissä ja/tai eivät häviä fyysisissä kaksinkamppailuissa helposti vastustajan pakeille. Tässä mielessä Jokereilla on erittäin laaja ja playoffeihin sopiva hyökkäysmateriaali.

*)Nokelainen, Rita, Pihlman, Ben-Amor, Mäki, Heino ja jossain määrin myös Lahti ja Hentunen, vaikka viimeksi mainitut enemmän kiekollisena profiloituvatkin. (Pirnes on myös terveenä hyvä puolustamaan, vaikkei ole fyysinen.)

Suurin kiitos menee toistaiseksi Erkalle, joka on saanut jengin taistelemaan ja puolustamaan viisikkona tiiviisti juuri oikeaan aikaan. Mutta kyllä Noksun, Heinon ja jossain määrin myös puolikuntoisen Pihlmanin hankinta(jos ei ole hirveän kallis) osoittaa taas, että Kekäläinen tiesi mitä tekee.

Kokonaisuutena IFK:n ennakkoasetelma oli kuitenkin selvä, koska maalintekovoima - sekä hyökkääjien että puolustajien osalta - oli heillä ennakoissa leveämpi ja pelitapa valmiimpi.
 
liigajyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsinki Warriors
Siitä olen samaa mieltä, että hyökkäys on heidän(kin) paras osansa, mutta ei se nyt sentään sarjan paras ole. Ja mitä leveyteen tulee, niin taisit unohtaa JYPin.

Tällä terveystilanteella Jokerien hyökkäys ja materiaali on meitä edellä, mutta ei missään tapauksessa muuten. Meillä pelas eilen muuan Siim Liivik ja Eetu Pöysti ylivoimaa. Molemmat hyviä pelimiehiä, mutta aivan väärässä roolissa.

Sen verran Jypistä. Kolmos sentteri yhtään väheksymättä Turo Asplund. Kuka helvetin Asplund :) Jyp on loistavasti roolitettu. Jokerien ja HIFK:n hyökkäykset nimekkäämpiä..mutta ne roolit .)
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
ennen kaikkea lähteekö KJ pelaamaan taas "omaa peliään", joka kyllä toimii jos nappulat ovat tarpeeksi hyviä, kuten Talviklassikossa, muttaa joka ei toimi kun äijiä on sairastuvalla sen verran kuin HIFK:lla nyt on.

Voisin olla n. 99%:a varma siitä, että myös Jokereiden peli olisi aivan toisen näköistä, jos sieltä puuttuisi samanlainen liuta pelaajia kuin HIFK:lta parhaimmillaan ja niin tärkeiltä paikoilta. Ei ole helppoa pelata, jos ei ole sellaisia pelaajia, jotka pystyisivät laittamaan kiekon pussiin. Tämä näkyi varsinkin ensimmäisessä ottelussa.

Mutta, näillä on menty kaksi matsia ja toivottasti apuja tulisi vemppaosastolta huomiseen peliin. Myös Riksmanin täytyy nostaa tasoaan reilusti. Enää ei saa tulla yhtä ainutta lahjamaalia Jokereille.
 
liigajyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsinki Warriors
Voisin olla n. 99%:a varma siitä, että myös Jokereiden peli olisi aivan toisen näköistä, jos sieltä puuttuisi samanlainen liuta pelaajia kuin HIFK:lta parhaimmillaan ja niin tärkeiltä paikoilta. Ei ole helppoa pelata, jos ei ole sellaisia pelaajia, jotka pystyisivät laittamaan kiekon pussiin. Tämä näkyi varsinkin ensimmäisessä ottelussa.

Hei ,Jokereilta puuttuu toissakauden ykkös hankinta Simo Mälkiä, ykkös sentteri Esa Pirnes ja jengin superlupaus Teemu Pulkkinen..tasoissa ollaan :)
 
Viimeksi muokattu:

Swearengen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fortress Europe, turvattomat tilat
Hei ,Jokereilta puuttuu toissakuden ykkös hankinta Simo Mälkiä, Ykkös sentteri Esa Pirnes ja jengin superlupaus Teemu Pulkkinen..tasoissa ollaan :)

Ei varmaan tasoissa vemppalistan kanssa olla, mutta monilta tosiaan unohtuu, että Pirnes ei ole ollut terveenä aikoihin ja kyseessä on liigatasolla erittäin hyvä pelaaja kuitenkin.

Simo Mälkiä on sen sijaan minusta yliarvostettu fanien mielessä. Tuntuu ettei miehellä ole muita avuja kuin kova asenne. Nyt jos AJ jatkaa eilisiä otteitaan, niin tekisi Mälkiällä tiukkaa mahtua kokoonpanoon.
 
Flip#51

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mielestäni Jokereita ei ole vielä kunnolla testattu sarjassa. HIFK on pelannut tässä ottelusarjassa noin 4 minuuttia johtoasemassa ja senkin aivan ottelun alussa. Jokerit on tähän mennessä suoriutunut hyvin tasatilanteessa ja johtoasemassa pelaamisesta, mutta tappioasemasta nouseminen kriittisillä hetkillä on vielä kokematta. On tietysti loistavaa Jokerien kannalta, jos Erkka pystyy hoitamaan koko ottelusarjan niin, ettei Jokerien tarvitse joutua siihen epätoivon tilaan hakkaamaan päätä vastustajan puolustukseen, mutta uskoisin, että esimerkiksi maanantaina saattaa olla edessä tilanne, jossa HIFK johtaa ottelua suuren osan ajasta ja myös kolmannen erän puolivälin jälkeen, jolloin punnitaan se, miten Jokerit Erkan johdolla pystyy siihen reagoimaan. Tietysti joku voi tuon Hentusen nopean tasoituksen eiliseltä laskea Jokerien henkiseksi vahvuudeksi, mutta näkisin, että se maali nyt vain "sattui tulemaan" ja vieläpä kovin, kovin aikaisessa vaiheessa matsia.

Jokerien tie tähän 2-0 -tilanteeseen on siis ollut yllättävänkin helppo ja vasta sitten joukkueen todellinen tila punnitaan, jos HIFK saa lisättyä kierroksia.
 
Siniviiva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, sympatiat JYP
Jokerien tie tähän 2-0 -tilanteeseen on siis ollut yllättävänkin helppo ja vasta sitten joukkueen todellinen tila punnitaan, jos HIFK saa lisättyä kierroksia.
Luulenpa, että joku näistä 2-0 tilanteessa olevista ottelusarjoista kääntyy vielä toisinpäin. Potentiaalinen kääntäjä on Ässien ohella juurikin HIFK. No huomenna tiedetään enmmän..
 
Dennis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Luulenpa, että joku näistä 2-0 tilanteessa olevista ottelusarjoista kääntyy vielä toisinpäin. Potentiaalinen kääntäjä on Ässien ohella juurikin HIFK. No huomenna tiedetään enmmän..
Olisihan se kieltämättä melko erikoinen tilanne, jos sarjan kakkonen, kolmonen ja nelonen lähtisivät kaikki lauluun ensimmäisellä kierroksella. Jos näistä sarjoista joku on kääntyäkseen, niin vahvimmin veikkaisin niin käyvän Lukko-Kalpa -sarjassa. Ässien nousu on jo astetta epätodennäköisempää ja valitettavasti HIFKn jatkoonmeno on enää hyvin ohuen langan varassa, vaikka saisivatkin kentällisen miehiä takaisin lasaretista.
 
Suosikkijoukkue
Paikalliset
Jos näistä sarjoista joku on kääntyäkseen, niin vahvimmin veikkaisin niin käyvän Lukko-Kalpa -sarjassa. Ässien nousu on jo astetta epätodennäköisempää ja valitettavasti HIFKn jatkoonmeno on enää hyvin ohuen langan varassa, vaikka saisivatkin kentällisen miehiä takaisin lasaretista.

Olikos se kuitenkin Westerlund jonka johdolla Jokerit menetti 1-3 johtoaseman ja hävisi Bluesille 4-3 välieräsarjassa muutama vuosi sitten? Voi kyllä olla että muistan väärin. Jokatapauksessa ei 0-2 tappioasema mielestäni vielä noin toivoton ole kuin täällä monet kirjoittavat.
 
E

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo

Shedden se oli, ei Westerlund. Ja Shedden ei ole taktikko vaan fiilistelijä - Westerlund on pahin/paras taktikko, mitä maa päällään kantaa.
 
Creed Bratton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Olikos se kuitenkin Westerlund jonka johdolla Jokerit menetti 1-3 johtoaseman ja hävisi Bluesille 4-3 välieräsarjassa muutama vuosi sitten? Voi kyllä olla että muistan väärin. Jokatapauksessa ei 0-2 tappioasema mielestäni vielä noin toivoton ole kuin täällä monet kirjoittavat.

Heh ei ollut Westerlund vaan Touk Shedden oli silloin valmentajana ja joukkueen pelissä ei sinällään ollut pahemmin järkeä, ainoastaan silloinen liigan ylivoimaisesti paras ykkösketju Stapleton-Santala-Leino vei Jokereita eteenpäin.
 
Swearengen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fortress Europe, turvattomat tilat
Heh ei ollut Westerlund vaan Touk Shedden oli silloin valmentajana ja joukkueen pelissä ei sinällään ollut pahemmin järkeä, ainoastaan silloinen liigan ylivoimaisesti paras ykkösketju Stapleton-Santala-Leino vei Jokereita eteenpäin.

Ja kun Santala, tuon ketjun ehkä aliarvostetuin lenkki, jäi pois keskeltä kuumeen takia, niin Jokereiden hyökkäyspeli pysähtyi siihen ja Blues paineli jatkoon.
 
Filosofem

Jäsen
Nyt kun näitä IFK:oon loukkaantumisia on painotettu, niin yritetään katsoa minkälaisen jengin Jokerit saisi liikkeelle, jos vastaavat jampat tippuisivat rosterista. Vertailu on vaikeaa, koska 1:1 pelaajia ei voida rinnastaa johtuen näiden taidoista ja roolituksesta, mutta myös joukkueen laajuudesta. Esimerkiksi IFK:n terveen pakkikuusikon ulkopuolelle joutuisi normaalisti Kovanen, joka taas Jokereissa pelatessaan oli joukkueen kiekollinen liideri.

Vertailua vaikeuttaa myös se, että Kojo on ilmeisesti viltittänyt joitain pelaajia, jotka eivät ole loukkaantuneina (Ramstedt? Kuhta? jne.). Lisäksi Jokereiden loukkaantuneisiin otetaan jo vempassa olevat Pulkkinen ja Pirnes. Pulkkisen sairaalareissu tuhosi Jokereiden ainoan toimivan ketjun ja kyseessä on paljon merkittävämpi poissaolo kuin vaikkapa Hamiltonin. Pulu olisi ehkä verrattavissa Granlundiin? Mutta jos IFK-fanit vaativat Granlundista sentterin ja "nelos-Pirnes" ei käy, niin näillä mennään:

Granlund - Eaves
Haataja - Hentunen
Hamilton - Pulkkinen
Järventie - Forrest
? - Pirnes

Pidetään tosiaan Pirneskin poissa kokoonpanosta, jos unohtui joku IFK-hyökkääjä, joka on oikeasti loukkaantuneiden kirjoissa. Muussa tapauksessa Pirnes Eavesin tilalle ja Eaves kokoonpanoon. Jos Kurvinen on filassa, niin pois vaikkapa Kivistö ja tilalle Manelius. Joskin Jokereiden puolustus on paljon haavottuvaisempi kuin IFK:oon (ks. case Kovanen viestin alussa).

Pihlman-Nokelainen-Rita
Lahti-Kerälä-Saarinen
Mäki-Heino-Ben-Amor
Pitkänen-Hämäläinen-Juutilainen

Väänänen-Eronen
Dehner-Kivistö
Niemi-Mälkiä

Lasak
Järvinen

Kyllä tuollakin vielä taistelisi. Tää nyt oli ihan vain palstantäytettä ja pyörittelyä.
 
yki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Huominen peli on sekä Jokereille että HIFK:lle ehkä kauden tärkein peli: jos Jokerit voittaa, IFK ahdinko syvenee todella paljon ja Jokereilla on neljä ottelua aikaa mennä jatkoon. Jos HIFK taas voittaa, voi joukkue saada rentoutta pelaamiseen ja paremman fiiliksen ja painella ohi voitoissa ja mennä jatkoon.

Erittäin tärkeä peli siis tiedossa. Jos Jokerit voittaa huomenna, uskallan sanoa että Jokerit menee välieriin. Jos HIFK voittaa, niin kaikki on avoinna ja IFK saattaa painella jatkoon.
 
Deko

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
Ja kun Santala, tuon ketjun ehkä aliarvostetuin lenkki, jäi pois keskeltä kuumeen takia, niin Jokereiden hyökkäyspeli pysähtyi siihen ja Blues paineli jatkoon.

Itse asiassa tuo kuudes peli jossa Santala oli poissa oli ehkä se sarjan paras peli Jokereilta ja ainoa jossa Jokerit oli se hallitseva osapuoli. Paikkoja oli tehdä se maali, mutta ei vaan uponnut.

Filosofemin hahmotelmassa Ramstedt - Pirnes. Hyvinhän tuolla taistelisi sitä nolla-nollaa, mutta maalinteko osoittuisi varmaan aika ylitsepääsemättömäksi ongelmaksi.
 
aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei loukkaantumiset vie vain kokoonpanohahmotelmista sitä yhtä yksilöä/nimeä pois vaan ne rikkovat myös toimivia kokonaisuuksia/koostumuksia; ketjuja ja pakkipareja, jotka ovat rakentaneet yhteispeliään kauden aikana tai jopa pidempään. Totta kai se vaikuttaa joukkueen peliin, kun esimerkiksi ykkösketjusta Peltosen viereltä lähtee kaksi pelaaja Granlundin ja Haatajan loukkaantumisten myötä, kaksi ensimmäistä pitkäaikaista pakkiparia hajoaa Kurvisen ja Järventien poissaolojen myötä ja ykkösyv:stä viivamiehet Hamiltonin ja Järventien poissaolojen myötä.

IFK:lla on kuitenkin ollut pelillisiä ongelmia jo viikkoja ennen tätä puolivälieräsarjaa, joten ei kaikki mene tietenkään loukkaantumisten piikkiin. Pitää kuitenkin muistaa, ettei Jokerit kahdessa ensimmäisessä pelissä IFK:ta millään tavalla ylivoimaisesti jyrännyt; kaksi yhden maalin tappiota, joihin ikävä kyllä KJ:n aikana on pudotuspeleissä saatu tottua. Mahdollisuudet IFK:lla kuitenkin on kääntää tämä sarja, huomenna on edessä todella tärkeä ottelu.
 
Ilmala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Ei loukkaantumiset vie vain kokoonpanohahmotelmista sitä yhtä yksilöä/nimeä pois vaan ne rikkovat myös toimivia kokonaisuuksia/koostumuksia; ketjuja ja pakkipareja, jotka ovat rakentaneet yhteispeliään kauden aikana tai jopa pidempään.
Olen täysin samaa mieltä. Jokereilla ei ole tällä hetkellä yhtään hyökkäysketjua joka olisi ollut pidempään kimpassa. Sen faktan varmisti Pulkkisen munuaistulehdus.

Tahdosta nää hommat on kiinni, ei materiaalista. Tai tietysti kaikki vaikuttaa kaikkeen, mutta jos ja kun hifkin joukkuekin voivottelee kohtaloaan niin sillon turpaan tulee jatkossakin ja kasvavilla lukemilla. Jokerit on pelannut niin klesalla ja kapealla miehistöllä koko runkosarjan joten siellä tiedetään ettei piipitykset joukkueen materiaalista vie ainakaan hommaa eteen päin.
 
Hegu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tahdosta nää hommat on kiinni, ei materiaalista. Tai tietysti kaikki vaikuttaa kaikkeen, mutta jos ja kun hifkin joukkuekin voivottelee kohtaloaan niin sillon turpaan tulee jatkossakin ja kasvavilla lukemilla.
Hyvää tekstiä naapurista. Toivottavasti kaikki(Jokeripelaajia lukuunottamatta ü) halliin tulijat lukevat tämän... on suuntana sitten kaukalo tai katsomo!

Nyt on aika alkaa pelaamaan ja lopettaa se vikinä KJ:sta, Ossista, Kiikari Kibestä jne. IFK kaikkien puolesta, kaikki IFK:n puolesta!
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Hyvää tekstiä naapurista. Toivottavasti kaikki(Jokeripelaajia lukuunottamatta ü) halliin tulijat lukevat tämän... on suuntana sitten kaukalo tai katsomo!

Nyt on aika alkaa pelaamaan ja lopettaa se vikinä KJ:sta, Ossista, Kiikari Kibestä jne. IFK kaikkien puolesta, kaikki IFK:n puolesta!

Kyllä, juuri näin! Jos homma päättyy huonosti, niin meillä on kyllä (taas) aikaa haukkua syylliset ja syyttömätkin, mutta nyt kaikki joukkueen taakse. Saa olla kriittinen ja iloita vaikka Kojon pestin päättymisestä, mutta kai se olisi kuitenkin mukavampaa päättää vasta huhtikuun puolella. Ja totta kai valmentajaa ja pelaajia saa otteluiden jälkeen myös tukistella, jos aihetta on, mutta näitä "onneksi tämä paska on pian ohi" tyylisiä kommentteja ei juuri nyt jaksaisi lukea.
 
Seesam

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Noinhan se menee. Turha vikistä mistään loukkaantumisista, sillä näillä mennään. Narrinaamoille tänään turpaan ja sitten Jaffalassa paukutetaan vielä pellehatut pleksistä läpi niin sarja on taas täysin auki. Jätetään nenäliinat himaan ja huudetaan hallilla niin helvetisti! Mitään ei olla vielä hävitty.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös